30.10.07

Oikeustieteellistä dadaa

So differences in language are obstacles to understanding and communication, but not insuperable ones. The translation industry in the world stands as a testimony of this; the untranslatability argument, like the incommensurability argument, emerges (only) as a variant in western tradition. If you don't like translations, moreover, you can always learn the other language. Then you will stand in two traditions twice over, substantively and linguistically. Modern literature has provided us with the model of the person who speaks several languages, and at the same time.

Onpa syksyistä. Luimme eräässä lukupiirissä osia H. Patrick Glennin häkellyttävän (kirjoitin ensin "häkerrtyttävän", ja kyllähän minua kieltämättä hykerryttää) kaistapäisestä teoksesta Legal Traditions of the World, Sustainable Diversity in Law. Yllä olevan kappaleen lopetus kuulostaa salaperäiseltä. Tekstissä onkin sillä kohtaa viite – Umberto Econ Ruusun nimeen, jota siteerataan ehkä hyvinkin viisaasti italiaksi. Kirjoittajan kannalta paha kyllä ymmärrän sitaatin. Siinä kuvataan henkilöhahmoa, Salvatorea, joka sekoittaa monia kieliä toisiinsa ja jota ihmiset silti jotenkin ymmärtävät. Savatoren mainitseminen tuskin kuitenkaan aivan riittää ratkaisemaan kaikkia kääntymättömyyden ongelmia, ei edes vaikka suhtautuisi ihmisten kieltenoppimiskykyihin Glennmäisen optimistisesti.

Minusta tuntui kirjaa lukiessani usein siltä, että Glenn kirjoittaa aivan tahallaan sisäisesti ristiriitaisesti ja hylkää vallitsevat tieteen standardit, mistä otsikkovalintani. Hänen viittauskäytäntönsä ihastuttavuus menee valitettavasti todennäköisimmin hukkaan kun kirjaa luetetaan tenttikirjana aloittelevilla oikeustieteen opiskelijoilla, sillä vinkeydet avautuvat vain hieman lukeneemmille. Glenn onnistuu muun muassa tukemaan virkettä "The most recent cognitive science now assures us that thought, and thus information, may exist prior to and independently of language" pitkällä alaviitteellä, jossa hän vetoaa sekä Steven Pinkeriin että Jacques Derridaan. Akateeminen Facebook? Lisäksi hän aloittaa teoksensa tukeutumalla Popperiin – ja mainitsemalla alaviitteessä, että itse asiassa Popper väitti täysin päinvastaista kuin mitä hän yrittää väittää.

Toisaalta eipä Glenn varsinaisesti väitä mitään. Aina kun tuntuu siltä, että hän väittäisi, hän livahtaa taas jotenkin karkuun. Se käy helposti koska hän ei vähäkään arastele itsensä kanssa ristiriidassa olemista. Luultavimmin hän yrittää luoda akateemista pohjaa keskustelulle sellaisista käytännöistä, jossa suhtaudutaan suopeasti monenlaisten lakitraditioiden yhteiseloon samassa tilassa. Tästä tietysti seuraa joidenkin mielestä hankaluuksia kun traditiot ovat keskenään ristiriidassa, mutta käsittääkseni (enkä tiedä käsitinkö) Glennin mielestä esimerkiksi ihmisoikeudet tai yhdenvertaisuus lain edessä eivät ole loputtoman vakavia juttuja vaan pikemminkin erään länsimaisen tradition piirteitä, ja asiat saadaan kyllä hoidettua sovittelemalla.

Kirjassa tuntuu melko konservatiivinen poliittinen tuoksahdus. Konservatiivisuus tulee pintaan myös huiman muinaisina yhteiskunnallisina teorioina, jotka tuovat tavan takaa mieleeni Herderin. Jaloja villejä ei puutu (joskin heitä kutsutaan ktoonisiksi kansoiksi), ja ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kohta, jossa olisi selitetty kulttuurierojen olevan seurausta ilmaston vaikutuksesta. Se ei ehkä ole enää poliittisesti korrektia. Lopuksi kuitenkin vielä lisää Glenniä:

Put differently, chthonic people did not have a sharp, and institutionalized, sense of their own identity when western people arrived amongst them. They knew who they were, in the sense of having a social memory, a tradition, but the sense of identity in relation to the other, a self-consciousness, had not fully developed, absent contact. Many of the names of chthonic peoples tus are simply the equivalent of 'human being', such as Apache, Comanche, Khoi-khoi, Egyptian or Bantu.

Tämä saattaa hieman hämmentää egyptiläisiä. Glennin kirja on muuten tietysti palkittu ja ylistetty ja tosiaan tenttikirja Helsingin yliopistonkin oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Mikä kertoo poikkitieteellisyyden haastavuudesta.

Tunnisteet: ,

24.10.07

Tarkoitettu oikeamielisille

K. S. Laurilan rahasto
Perustuu rouva Tellervo Laurilan ja Aarne Kustaa Laurilan testamenttiin vuonna 1947 sekä Tellervo Laurilan testamenttiin vuonna 1958. Rahaston alkuperäisenä tarkoituksena on maksaa apuraha varattomalle, vakavalle tuberkuloosia tai halvauksia tutkivalle lääketieteen tohtorille tahi lääkäriksi aikovalle etupäässä yksinäiselle miehelle, kolmen tai kahden suuren sairaala-alan ylilääkärin ehdottomalle tutkijalle. Saajan tulee olla raitis ja tupakoimaton. Kaikki suvun ulkopuolelle menevät lahjoitukset on tarkoitettu oikeamielisille, kommunisti- tai vasemmistomielinen ei voi missään tapauksessa tulla kysymykseen.

Oskar Kajavan stipendirahasto
Perustuu leskirouva Josefina Kangelinin testamenttiin 1941. Rahastosta myönnetään varoja opiskelijoille, jotka täydentääkseen ranskan kielen opintojaan ja hankkiakseen itselleen riittävät tiedot ”roomalaisten” kielessä opiskelevat Ranskanmaan jossakin korkeakoulussa (muttei Pariisissa).

Mitäköhän leskirouva Josefina Kangelinilla oli Pariisia vastaan? Ja kuinkakohan paljon ehtoja on viime vuosikymmeninä jouduttu venyttämään, jotta K. S. Laurilan rahastosta on saatu myönnettyä ainuttakaan apurahaa? Lisää näitä täältä.

Tunnisteet: , ,

23.10.07

Kiireettömän suklaakakku


Olen kaikkea muuta kuin kiireetön, mutta leivoin silti ammoin kehittelemäni ja nimeämäni reseptin mukaisen kakun ja vein Lupiinin luona pidettyyn ompeluseuratapaamiseen. Kiitos paikalla olijoille, neuleeni (kyllä, se sama) eteni useita rivejä.

Kuten linkittämässäni kirjoituksessani sanon, opin neulomaan viime vuonna neuleblogien innoittamana; ylistän neuleblogeja aiheesta ja kiitollisena. Olen yhä sitä mieltä, että muidenkin bloggaajien pitäisi tarttua ideaani ja matkia jotain ihastelemaansa blogilajityyppiä yhden kirjoituksen verran. Minä teen niin nyt uudestaan, tämä kirjoitus on ihailunilmaus ruokablogeille. Lisäksi tietysti osallistun tällä kilpailuun.

Kiireettömän suklaakakku syntyi ensi kertaa sisareni lakkiaisiin, kehitin reseptin yhdistelemällä ja muokkaamalla muutamia hyväksi havaittuja ohjeita. Kakun valmistaminen kestää kauan ja se kannattaa syödä vasta valmistamista seuraavana päivänä. Se ei ole laihdutusruokaa. Ohjeen ainesmäärillä saa aikaan pienen kakun, isompaa varten määrät kannattaa kaksin- tai kolminkertaistaa.

Pohja:
40 g voita
2/3 dl tomusokeria
2 kananmunaa
3 rkl sokeria
40 g tummaa suklaata
2/3 dl jauhoja
vajaa tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 rkl kaakaojauhetta (oikeaa, ei mitään maitojauhesekoitusta)

Sulata suklaa. Sekoita tomusokeri ja pehmeä voi. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten. Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita yhteen kuivien aineiden kanssa. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin tunti. Kumoa kakku ja anna jäähtyä.

Täyte:
1/2 dl maitoa
1/2 dl kermaa
1 keltuainen
1/2 rkl maissijauhoa
1/2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
60 g tummaa suklaata
30 g voita
2 rkl tomusokeria

Sekoita kattilassa maito, kerma, keltuainen, maissijauho, kaakaojauhe ja sokeri. Hämmennä sopivalla lämmöllä kunnes kiisseli sakenee. Nosta liedeltä, lisää vanilliinisokeri ja anna jäähtyä. Sulata suklaa. Vaahdota voi ja tomusokeri. Lisää ensin kiisseli vähän kerrallaan ja lopuksi sula suklaa.

Kuorrutus:
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl sulatettua voita
100 g tomusokeria
1 tl vanilliinisokeria
muutama rkl kylmää espressoa

Sekoita muut aineet yhteen tahnaksi, ja lisää sitten espressoa tilkka kerrallaan kunnes kuorrutus on sopivan paksuista, valuvaa muttei liian valuvaa.

Kostutukseen:
rommia
kylmää espressoa
ripaus sokeria

Lisäksi:
appelsiinimarmeladia tai karpalohilloa

Leikkaa kakku vaakasuuntaan kolmeksi kerrokseksi. Kostuta alinta kerrosta maltillisesti rommin ja makeutetun espresson seoksella. Levitä kostutetulle kakkupohjalle appelsiinimarmeladia tai karpalohilloa ja sen päälle puolet täytekiisselistä. Nosta toinen viipale kakkupohjaa paikaleen ja kostuta sitä edellistä kerrosta reippaammin. Levitä marmeladia tai hilloa ja loput täytteestä. Nosta viimeinen viipale kakkupohjaa paikalleen ja kostuta sitä melkein liikaa. Kuorruta kakku. Anna tekeytyä viileässä seuraavaan päivään ja tarjoile huoneenlämpöisenä.

Tunnisteet: ,

13.10.07

Lähtökohtaisesti kyllä

On ihmisiä, jotka sanovat mieluiten 'kyllä' ja on ihmisiä, jotka sanovat mieluiten 'ei'. Ne, jotka sanovat 'kyllä' kokevat palkkioksi seikkailuja ja ne, jotka sanovat 'ei' saavat palkkioksi turvallisuutta. On paljon enemmän 'ei'-ihmisiä kuin 'kyllä'-ihmisiä, mutta yhden ihmistyypin voi kouluttaa käyttäytymään toisen lailla. [...]
Tällä asialla on yhteys statusvaihteluihin, koska alastatuksen käyttäjät yleensä hyväksyvät ja ylästatuksen käyttäjät tyrmäävät. Korkean statuksen esittäjät tyrmäävät kaiken toiminnan, elleivät he tunne voivansa kontrolloida sitä. Korkean statuksen esittäjä pelkää tietysti tulevansa nöyryytetyksi yleisön edessä, mutta vastanäyttelijän ideoiden tyrmäämistä voi verrata hukkuvaan mieheen, joka vetää pelastajansa mukanaan veden alle. Ei ole mitään syytä, miksi ei olisi mahdollista esittää korkeaa statusta ja silti antaa tilaa toisten keksinnöille. [...]
Aluksi oppilaat eivät havaitse, milloin he tyrmäävät tai hyväksyvät, eivätkä he ole kovin taitavia tunnistamaan näitä toimintoja toisissa oppilaissa. Jotkut oppilaat mieluiten hyväksyvät (he ovat hurmaavia ihmisiä), mutta useimmat mieluiten tyrmäävät, vaikka heillä ei olisi mitään käsitystä siitä, mitä he tarkalleen ottaen ovat tekemässä.

Luen Keith Johnstonen mainiota teosta Impro. Se käsittelee pääasiassa improvisaatioteatteria, mutta hyvin paljoa muutakin. Voisin tarttua moneen kohtaan, mutta valitsin yllä olevan, sillä se sai minut ehkä ymmärtämään minulle muutamia vuosia sitten sattuneita asioita aivan uudella tavalla.

Johnstone puhuu hyväksymisestä ja tyrmäämisestä; vastauksista 'kyllä' ja 'ei'. Samalla hän sanoo, että hänen oppilaansa, usein näyttelemistä jo opiskelleet ihmiset, eivät välttämättä tunnistaneet milloin kukakin hyväksyi ja milloin tyrmäsi. Toisin sanoen kyse ei ole päivänselvistä vastauksista 'kyllä' ja 'ei'. Voisi sanoa hänen puhuvan ehdotuksiin mukaan lähtemisestä ja niiden sivuuttamisesta. Tai kuten hän itse sanoo, tarjousten hyväksymisestä ja tyrmäämisestä. Kun tähän lisätään, että ehdotuksista tai tarjouksista valtaosa ei ole suorasanaisia, asia alkaa valjeta.

Kun hyväksyy toisen tarjouksen, alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan, kuljettaa toimintaa tai keskustelua siihen suuntaan, jota hän ehdotti. Improvisaatioteatterissa tämä on tietysti loistava taito, sillä onhan lopputuloksen kannalta suotavampaa, että näyttelijät koettavat rakentaa improvisoitua kohtausta yhdessä, kuin että kukin heistä pyrkisi ohjaamaan sitä eri suuntaan sivuuttaen toisten tarjoukset. Kuten Johnstone sanoo, tämän ei tarvitse merkitä alastatuksen omaksumista; esimerkiksi tässä hyväksytään tarjoukset mutta säilytetään vahva ylästatus:

"Onko teidän nimenne Virtanen?"
"Mitä sitten jos se olisikin?"
"Te olette tehnyt säädyttömiä ehdotuksia vaimolleni."
"En minä pidä niitä säädyttöminä!"

Mainitsin siteeraamieni kohtien valaisseen minulle eräitä vuosia sitten tapahtuneita asioita. Oli kevät ja sen jälkeen kesä, jolloin olin tehnyt tietoisen päätöksen suostua lähtökohtaisesti kaikkiin minulle tehtyihin ehdotuksiin, ja kieltäytyä vain kun siihen olisi painavat syyt. Olin tuon kevään ja kesän hyvin keveä olento ja luultavasti uloskin päin säteilevän onnellinen. Muut ihmiset, tuntemattomatkin, reagoivat minuun monta kertaa yllättävän vahvasti ja positivisesti; tuntui siltä kuin monet olisivat tulleet hyvälle tuulelle seurassani. Ajattelin sen johtuvan siitä, että olin itse niin iloinen. Nyt kuitenkin arvelen, että tietoisella myöntyvyydelläni oli osansa asiassa; tajusin sen kun luin, että Johnstonen mielestä mielellään myöntyvät "ovat hurmaavia ihmisiä".

Päätökseni vastata lähtökohtaisesti 'kyllä' oli tosiaan hyvin tietoinen ja usein mielessäni. Se todennäköisesti ohjasi käytöstäni myös pienten, keskustelun kulun suuntaa ehdottavien tarjousten suhteen. Luultavasti otin tavallista herkemmin ja positiivisemmin vastaan toisten varovaisiakin ehdotuksia, johonkin suuntaavia eleitä ja sivulauseisiin sysättyjä mahdollisuuksia. Minustakin on ilahduttavaa keskustella sellaisen kanssa, joka myöntyy helposti – erityisen mukavaa se on jos myöntyvä tekee itsekin tarjouksia. On hauskaa ajatella, että toisten tarjousten vastaanottamista voi opetella ja tyypillisiä vastaustapojaan halutessaan muuttaa.

Tunnisteet: , ,

12.10.07

Hieno solvaus

Minun on jo viikon ajan pitänyt kirjoittaa Carl Schmittin Poliittisen käsitteestä, ja viime päivinä olen aikoinut kirjoittaa Keith Johnstonen kirjasta Impro, mutta jotenkin en muka ole vielä ehtinyt. Lähipäivinä toivottavasti. Nyt näet keskityn suomentamaan harvinaisen oivallista solvausryöppyä. Onko joku blogini lukijoista kuullut aiemmin sanan "lickspittle"? Minä en. Se tarkoittaa suunnilleen hännystelijää. Onpa onomatopoeettisesti osuva sana.

Tunnisteet: ,