30.12.05

Filosofianopiskelijanaolosta

Eilisen vihabloggauksen jälkeen voisinkin seurata Veloenan, Hurinan ja Matin esimerkkiä ja kirjoittaa ajastani filosofianopiskelijana Helsingin yliopistossa. Ajatuksissani opinnot ja sosiaaliset suhteet limittyvät toisiinsa niin olennaisesti, ettei niitä käy irrottaminen ilman että jotain olennaista jää sanomatta, joten tämä on myös jonkinlaista sosiaalipornoa.

Hankkiuduin yliopistolle vuonna 1997 pääaineenani italialainen filologia, ja kävin muistaakseni neljä päivää ilmoittautumisen jälkeen vaihtamassa pääaineekseni teoreettisen filosofian. Italiaa en opiskellut koskaan. Säännötön sisääntulo merkitsi kuitenkin yllättävän paljon, sillä sen vuoksi en päätynyt fukseille järjestettäviin tiedotustilaisuuksiin eikä kontaktia ainejärjestöpiireihin päässyt syntymään. Filosofian historiaa -praktikumiin piti kuitenkin osallistua, mutta sinnekin saavuin vasta toiselle kerralle, ja ollakseni olematta häiriöksi valitsin kahdesta ryhmästä sen, jossa oli vähemmän väkeä.

Siinä ryhmässä, jossa oli enemmän väkeä, olivat kaiki ne, jotka myöhemmin päätyivät osallistumaan Dilemman toimintaan ja muuhun sellaiseen. Meidän ryhmäämme veti kolme poikaa jotka puhuivat ranskalaisesta filosofiasta ja jalkapallosta. He olivat hauskoja, vaikka en kumpaakaan aihepiiriä erityisemmin tuntenutkaan, ja pitivät kovasti kummallisista esseistäni. Myöhemmin asuin monta vuotta yhden heistä kanssa. Jatkoimme praktikumia opintopiirinä, jossa pian keskityttiin lähinnä juopotteluun. Samassa ryhmässä olleista fukseista minun lisäkseni yksi toinenkin valmistui laitokseltamme vastikään, ja vetäjistä kaksi on valmistunut.

Kuuntelin muutaman vuoden juttuja jalkapallosta ja ranskalaisesta filosofiasta, ja opiskelin raivokasta tahtia. Kävin välillä luennoilla, mutta tuntui turhauttavalta kun logiikan jatkokurssin luennoilla aikaa käytettiin Foucaultin parjaamiseen ja muuhun täysin asiaanliittymättömään, joten senkin kurssin suoritin vain lukemalla luennoitsijan kirjastoon jättämän monistepumaskan ja menemällä tenttiin (sain täydet pisteet, mikä kummastutti joitakuita - pitäisikin jatkaa sillä saralla, se kiinnostaa nykyään). Laitoksen ilmapiiri oli ikävä, ja osallistuin vastakkainasettelun kärjistämiseen liittoutumalla tietyn klikin kanssa, siis juopottelukaverieni. Kiinnostukseni opiskelualaani kohtaan oli puoliuskonnollista, omaksuin ystävieni käsitykset siitä mitä kannattaa lukea ja mitä kuuluu parjata. Tähän kannusti se, että valintani aiheuttivat moraalista närkästystä ja halveksuntaa joissain toisissa opiskelijoissa. Kuten Hurinan muistelon kommenteissa totesin, en päässyt ystäväni kanssa uusien opiskelijoiden praktikumvetäjäksi koska joku huolestui ajatuksesta "viattomien mielten turmelemisesta" niin kovin, että vaivalla etsi itselleen parin, joka suostui hakemaan vetäjäksi. Kuulemma vain jotta meitä ei tarvitsisi valita. Se sama joku, nimen olen unohtanut, oli opiskelijoiden edustaja siinä kokouksessa, jossa praktikumvetäjät valittiin.

Sivuaineiden opiskelu oli hauskempaa, erityisesti joillain folkloristiikan luennoilla viihdyin. Metodioppikirjan tosin huolellisesti perustellen (pidän niitä perusteluja edelleen hyvinä!) haukuin tentissä lyttyyn, mistä tenttaattori taisi pitää. Filosofian laitoksella kiinnostuin vain proseminaareista ja seminaareista, sekä muutamasta satunnaisesta luentosarjasta. Kuuluin siihen väkeen, joka suhtautui arvostavasti Himangan pyrkimykseen osoittaa, ettei Maa sittenkään pyöri. Himanka oli erinomainen proseminaarien vetäjä, sillä hän ei puhunut paljoakaan, mikä pakotti osallistujat puhumaan. Pidin väittelemisestä, vaikka nykynäkökulmastani onkin hieman turhauttavaa huomata, että käytin kykyjäni innolla pikemminkin ystävieni näkemysten puolustamiseen kuin omieni selvittämiseen. Seminaareissa jouduin hankalampaan tilnateeseen, ja kykyni jatkaa puhumista vaikka katseet kehottavat vaikenemaan oli kovasti hyödyksi. Jalkapalloa ja ranskalaista filosofiaa -sakissa en ollut kohdannut kovin vahvaa sukupuolittamista (siis käytännössä, oikeasti; puheissa kyllä), vaikka olin yleensä porukan ainoa tyttö, mutta seminaareissa jouduin todistamaan aika paljon koska olin värää mieltä ja vieltä tyttö. Noihin aikoihin myös tutustuin muutamaan erittäin vahvaan ja itsenäiseen ajattelijaan, joita tapaan edelleen.

Luin melko tavalla, mutta koska asuin ihmisen kanssa, joka hyperlektikkona saattoi lukea yli 1000 sivua päivässä ja joka osasi noin kymmentä kieltä, arvelin lukevani aivan liian vähän. Pidin itseäni tietämättömänä ja tietämätön olinkin. Kolmessa vuodessa olin suorittanut lähes kaiken muun tutkinnossa vaadittavan, enää kandintyö ja gradu puuttuivat. Silloin muutin Ranskaan jo mainitun hyperlektikon kanssa. Kaksi vuotta kävin epäsäännöllisesti kuuntelemassa aika mielenkiintoisia luentoja Nanterren yliopistossa (Paris X), olin suunnittelevinani gradua, tein käännöstöitä, harrastin ruuanlaittoa, tulin enenevästi allergiseksi kissoillemme ja podin hiljaa mielessäni jotain. Etenkin luentosarja teknologian filosofiasta jäi mieleeni avartavana, ja kiinnostukseni kääntämiseen liittyviä filosofisia ongelmia kohtaan kasvoi entisestään aihetta käsittelevässä seminaarissa.

Palasimme Suomeen ja hiljaa potemani jokin kulminoitui niin, että muutin asumaan yksin, kirjoitin kandintyön jostain jota mieltä olin ehkä ollut 22-vuotiaana, olin työharjoittelussa ja töissä yhtä aikaa ja painoin liian vähän. Aloin pikkuhiljaa kiinnostua siitä mitä mahtaisin itse ajatella. Huomasin etiikan tulleen minulle hyvin merkittäväksi filosofian alaksi, mutta en tahtonut kirjoittaa siihen liittyvää gradua. Tein kuitenkin töitä vielä vuoden ennen kuin rykäisin gradun. Käsittelin siinä 1800-luvun fennomaaneja ja kahta suomalaista nykyajattelijaa, jotka pohtivat mitä voisi olla suomalainen ajattelu. Kaksi jälkimmäistä olivat joskus innoittaneet minua kovasti. Gradussani kritisoin heitä kovasti.

Nähdäkseni olen nyt aloittanut filosofianopiskelun.

29.12.05

Sisareni on akrobaatti

Olisin voinut valita jotain aivan muuta kuin tämän. Seuraan suomeksi italiankielistä tekstiä ihmisolennon kielellis-kognitiivisista kyvyistä ja kaipaan ulos kokeilemaan miltä lumihanki kuulostaa ja tuntuu kengän alla. Entä jos työni ei vaatisikaan istumista paikallaan koneen ääressä tunnista ja päivästä ja viikosta toiseen? Nyysin tuon kuvan jostain, missä ei kerrotu kuvaajan nimeä.

Olen lukenut puolipakollisen bloggaustauon aikana muutakin kuin sitä mitä paraikaa suomennan, muun muassa Franco "Bifo" Berardia ja Marjatta Kurenniemeä, mutta nyt voisin palata tuolla mihinkäänliittymättömästi kuvaamaani asetelmaan:

Kuvitellaan henkilöt C ja D. C toivoo jotain, ja toive liittyy henkilön D toimiin. Hän kertoo D:lle, että hän toivoisi tämän tekevän asian x. D ei te asiaa x.
C pettyy, mutta ei sano tai tee mitään. D kuitenkin tuntee C:n hyvin, ja näkee että tämä on pettynyt.
D toteaa C:lle, että on vastenmielistä kuinka tämä kiusaa D:tä martyrismillään. C puolustautuu väittämällä, ettei sanonut tai tehnyt mitään. D toteaa, ettei C:n tarvitse, D tietää kyllä, että C on pettynyt ja katkera. D on aivan oikeassa, C tosiaan on pettynyt ja katkera.
Kuka tällaisessa tilanteessa kiusaa ketä tunnereaktioillaan?

Sven vastasi minulle:

Joko C:n pyyde on asiaton.
Tai D:n toimintatapa on loukkaava.
On tutkittava heidän suhdettaan tarkemmin, siihen sisältyviä lausuttuja ja julkilausumattomia sopimuksia, sen selvittämiseksi kumpi kiusaa.
Itse olen sillä kannalla että kannattaa tehdä aina tuplasti se mitä toinen pyytää ennen kuin hän edes ehtii pyytää. Tai sitten unohtaa koko kumppanuus.
Typerän pyyteelliset ihmiset, yhtälailla kuin epähienotunteiset ansaitsevat minusta aina vähintää kovan piäksännän (ellei heistä muuten voi ravistaa itseään ihan välittömästi eroon).

Svenin vastauksessa on sekä sellaista, minkä myönnän, että sellaista minkä kiistän. Komentelevista, vaativista ja meuhkaavista ihmisistä minäkin pysyttelen etäällä jos voin. En kuitenkaan pidä piäksemistä koskaan hyvänä, eikä typerään pyyteellisyyteen tietenkään se tehoa, että itse alkaa vaatia typeryydestä luopumista. Ja toisaalta jos koetan tehdä aina tuplasti sen, mitä toinen pyytää jo ennen kuin hän pyytää, aikani ei riitä muuhun mitä tahtoisin tehdä. Ajan rajallisuuden vuoksi voi vain toivoa sen riittävän, että tekee minkä voi, on vilpitön ja tahtoo hyvää.

Hyvän tahtominen näyttää olevan vaikea akrobaattinen temppu. Sen oppiminen vaatii valtavasti harjoitusta, eikä kertaopettelu riitä, vaan taitoa tule pitää yllä. Harjoitus, suoritus ja päämäärä eivät eroa toisistaan, hyvän tahtominen muistuttaa esittävää taidetta. On turhaa puhua hyvän tahtomisesta joka ei konkretisoidu teoissa. Hyvän tahtominen samalla kun toimii pahantahtoisesti muistuttaa sitä, että tahtoisi osata soittaa pianoa muttei harjoittele, eikä sitten koskaan soita koska ei osaa. Turha puhua olosuhteista, ne voi lähes aina muuttaa.

Kirjoitukseni on tällainen koska olen jonkin aikaa ympäristössä, jossa en voi välttää riitelyn kuulemista, ja se vaikuttaa sekä toimintakykyyni että mielialaani ikävällä tavalla.

Tunnisteet:

25.12.05

Pakotettu joululomalle eufemiattamisestakin

Lumisateista joulupäivää. Haluaisikohan kukaan auttaa minua?

Koneeni teki puolilakon. Tegelin lentokentällä ongelmia ei vielä ollut, Helsingissä sen sijaan kyllä. Kone toimii itsekseen oivallisesti, muttei päästä minua verkkoon. Langaton yhteys väittää toimivansa, langallinenkin yhteys väittää toimivansa, mutta selain ei löydä minnekään. Kuvaan toimimattomuuden tapaa:

Käynnistan selaimen. Verkkotunnusta muunnetaan, sitten kohtaan väitteen "www.google.fi ei löytynyt".

Tutkin langattoman verkkoyhteyden tilaa. Yhteyden tila:
Osoitelaji: "Määritelty manuaalisesti".
IP-osoite: monta numeroa ja pisteitä väleissä.
Aliverkon peite: lisää numeroita ja pisteitä väleissä.
Oletusyhdyskäytävä: Tässä ei lue mitään. Pitäisikö lukea?
(Lisäys myöhemmin: eräs ystävällinen ihminen loitsi jotain, ja nyt oletusyhdyskäytäväkin löytyy. Ongelma on silti pysynyt ennallaan.)

Kun koetan päivittää virustorjuntaohjelmaani, se tietenkään ei löydä perille, mutta antaa outoudesta seuraavat tiedot:
"WinSock error 11004 WSANO_DATA
Pyydetty nimi on kelvollinen ja löytyi tietokannasta, mutta siihen ei ole yhdistetty haettavia tietoja."

Tämä vanhempieni vanha rakkine, jolla pääsen verkkoon, on ikävä. Osaako kukaan kertoa miten saisin oman koneeni taas kosketuksiin ulkomaailman kanssa? Olisin kovin kiitollinen avusta.

Lisäys vielä myöhemmin: vupii, koneeni löytää taas tänne, kiitos f:n, jonka lyhyt viesti sai minut koettamaan vielä kerran osaisinko itse. Näemmä ja ihmeekseni osasin.

17.12.05

Irtirevittyjä hampaita

This dedication also marked the beginning of an increase in her penance. She wore a metal spiked crown on her head, which was covered by roses and an iron chain around her waist. Her fasting became more frequent and her sleep less frequent. Her diet included only what she saw as the bare essentials, usually including only coarse foods and never including meat. She sometimes only drank water with bitter herbs as sustenance, other times her only meal was the Holy Communion. Even in her weakened state, she wouldn't be comforted by recovery. The bed she made for herself was made of broken glass, thorns and stone.

Eksyin lukemaan pyhimyslegendoja. sitaati kertoo Liman pyhän Rosan arjesta 1500-1600 lukujen taitteessa. Hukkasin jo sen sivun, jolla hänen kerrottiin tunteneen kauhua ja vavistusta ajatellessaankin vuodettaan.

Kaimani pyhä Eufemia oli yksi niistä, joiden kiduttaminen ei ollut ottaa onnistuakseen vaikka pyövelit kuinka yrittivät. Joidenkin lähteiden mukaan häneltä mm. revittiin hampaat. Lapsena kammosin eniten niitä Poen tarinoita (muistaakseni niitä on useampi kuin yksi), joissa irrotettiin hampaita.

Kaikille niille, joiden kirjeisiin en ole viime aikoina vastannut: kalmanlinja ensi viikolla rajoittaa.

11.12.05

Sumuista

5.12.05

Villain

Bei solchen Gelegenheiten wäre eine kurze Ansprache angebracht, in der ein einsichtsvoller Erzieher gleich mit auf die Leiden der ersten Christen hinweisen sollte - auf die Folterqualen der Märtyrer, auf die Ermahnungen unseres gesegneten Herrn selbst, der seinen Jüngern auftrug, ihr Kreuz auf sich zu nehmen und ihm nachzufolgen, auf seine Mahnung, daß der Mensch nicht vom Brot allein leben solle, sondern von jedem Wort, das aus dem Munde Gottes kommt, auf seine göttlichen Tröstungen: "Glücklich seid ihr, wenn ihr für mich Hunger und Durst leidet!"

Olen mieltynyt englannin sanaan "villain". Työn ohessa ymmärrän saksaa pikku hiljaa paremmin, mutta edelleen luen vain kirjoja, joiden tarinat tunnen jo. Sitaatti on Charlotte Brontën Jane Eyren saksannoksesta, hykertelen lukiessani pitkästä aikaa Janen lapsuusvuosista. Pastori Brocklehurst on sivuhenkilö, joka sivutessaan tarinaa aiheuttaa tyttölapsikatraan kuoleman. Hän on täydellinen villain.

Herra Brocklehurstin tavoitteena on kasvattaa tyttöorpokoulukodin lapsosista kaikkea maallista hyvää kavahtavia, jumalaapelkääviä neitoja. Niinpä opiskelun säntilliseen kulkuun kuuluvat keskitysleirimäiset ruoka-annokset, talvisin pesuvateihin sisällä jäätyvä vesi, karkeat vaatteet ja liian maallisten luonnonkiharoiden leikkaaminen pois. Janen enkelimäistä mutta hajamielistä ystävätärtä Heleniä ojennetaan vitsalla. Huono ruoka ja epäterveellinen kosteus ja kylmyys saavat kouluun levinneen tarttuvan taudin aiheuttamaan melkoista tuhoa.

Kirjan tässä jaksossa on jotain huimaavaa. Se on jäänyt mieleeni paremmin kuin mikään muu koko tarinassa. Miten tuollainen despootin ja rääkkäykseen vain vaimeasti napisten sopeutuvien tyttösten suljettu maailma kuvattaisiin tänään? Millaisia kieroumia arvon herra Brocklehurstille tulkittaisiin?

Ai niin: osaatteko ehdottaa synonyymeja sanalle "pelko"? "Pelko" (paura) ja "huoli" (angoscia) ovat jo käytössä. Tarvitsemani sanan (timore) tulisi kohdistua tulevaan, ei jo olemassa olevaan pelottavaan asiaan - esimerkiksi "kauhu" ei siis käy, sillä kauhua tunnetaan jo olevan edessä.