13.10.07

Lähtökohtaisesti kyllä

On ihmisiä, jotka sanovat mieluiten 'kyllä' ja on ihmisiä, jotka sanovat mieluiten 'ei'. Ne, jotka sanovat 'kyllä' kokevat palkkioksi seikkailuja ja ne, jotka sanovat 'ei' saavat palkkioksi turvallisuutta. On paljon enemmän 'ei'-ihmisiä kuin 'kyllä'-ihmisiä, mutta yhden ihmistyypin voi kouluttaa käyttäytymään toisen lailla. [...]
Tällä asialla on yhteys statusvaihteluihin, koska alastatuksen käyttäjät yleensä hyväksyvät ja ylästatuksen käyttäjät tyrmäävät. Korkean statuksen esittäjät tyrmäävät kaiken toiminnan, elleivät he tunne voivansa kontrolloida sitä. Korkean statuksen esittäjä pelkää tietysti tulevansa nöyryytetyksi yleisön edessä, mutta vastanäyttelijän ideoiden tyrmäämistä voi verrata hukkuvaan mieheen, joka vetää pelastajansa mukanaan veden alle. Ei ole mitään syytä, miksi ei olisi mahdollista esittää korkeaa statusta ja silti antaa tilaa toisten keksinnöille. [...]
Aluksi oppilaat eivät havaitse, milloin he tyrmäävät tai hyväksyvät, eivätkä he ole kovin taitavia tunnistamaan näitä toimintoja toisissa oppilaissa. Jotkut oppilaat mieluiten hyväksyvät (he ovat hurmaavia ihmisiä), mutta useimmat mieluiten tyrmäävät, vaikka heillä ei olisi mitään käsitystä siitä, mitä he tarkalleen ottaen ovat tekemässä.

Luen Keith Johnstonen mainiota teosta Impro. Se käsittelee pääasiassa improvisaatioteatteria, mutta hyvin paljoa muutakin. Voisin tarttua moneen kohtaan, mutta valitsin yllä olevan, sillä se sai minut ehkä ymmärtämään minulle muutamia vuosia sitten sattuneita asioita aivan uudella tavalla.

Johnstone puhuu hyväksymisestä ja tyrmäämisestä; vastauksista 'kyllä' ja 'ei'. Samalla hän sanoo, että hänen oppilaansa, usein näyttelemistä jo opiskelleet ihmiset, eivät välttämättä tunnistaneet milloin kukakin hyväksyi ja milloin tyrmäsi. Toisin sanoen kyse ei ole päivänselvistä vastauksista 'kyllä' ja 'ei'. Voisi sanoa hänen puhuvan ehdotuksiin mukaan lähtemisestä ja niiden sivuuttamisesta. Tai kuten hän itse sanoo, tarjousten hyväksymisestä ja tyrmäämisestä. Kun tähän lisätään, että ehdotuksista tai tarjouksista valtaosa ei ole suorasanaisia, asia alkaa valjeta.

Kun hyväksyy toisen tarjouksen, alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan, kuljettaa toimintaa tai keskustelua siihen suuntaan, jota hän ehdotti. Improvisaatioteatterissa tämä on tietysti loistava taito, sillä onhan lopputuloksen kannalta suotavampaa, että näyttelijät koettavat rakentaa improvisoitua kohtausta yhdessä, kuin että kukin heistä pyrkisi ohjaamaan sitä eri suuntaan sivuuttaen toisten tarjoukset. Kuten Johnstone sanoo, tämän ei tarvitse merkitä alastatuksen omaksumista; esimerkiksi tässä hyväksytään tarjoukset mutta säilytetään vahva ylästatus:

"Onko teidän nimenne Virtanen?"
"Mitä sitten jos se olisikin?"
"Te olette tehnyt säädyttömiä ehdotuksia vaimolleni."
"En minä pidä niitä säädyttöminä!"

Mainitsin siteeraamieni kohtien valaisseen minulle eräitä vuosia sitten tapahtuneita asioita. Oli kevät ja sen jälkeen kesä, jolloin olin tehnyt tietoisen päätöksen suostua lähtökohtaisesti kaikkiin minulle tehtyihin ehdotuksiin, ja kieltäytyä vain kun siihen olisi painavat syyt. Olin tuon kevään ja kesän hyvin keveä olento ja luultavasti uloskin päin säteilevän onnellinen. Muut ihmiset, tuntemattomatkin, reagoivat minuun monta kertaa yllättävän vahvasti ja positivisesti; tuntui siltä kuin monet olisivat tulleet hyvälle tuulelle seurassani. Ajattelin sen johtuvan siitä, että olin itse niin iloinen. Nyt kuitenkin arvelen, että tietoisella myöntyvyydelläni oli osansa asiassa; tajusin sen kun luin, että Johnstonen mielestä mielellään myöntyvät "ovat hurmaavia ihmisiä".

Päätökseni vastata lähtökohtaisesti 'kyllä' oli tosiaan hyvin tietoinen ja usein mielessäni. Se todennäköisesti ohjasi käytöstäni myös pienten, keskustelun kulun suuntaa ehdottavien tarjousten suhteen. Luultavasti otin tavallista herkemmin ja positiivisemmin vastaan toisten varovaisiakin ehdotuksia, johonkin suuntaavia eleitä ja sivulauseisiin sysättyjä mahdollisuuksia. Minustakin on ilahduttavaa keskustella sellaisen kanssa, joka myöntyy helposti – erityisen mukavaa se on jos myöntyvä tekee itsekin tarjouksia. On hauskaa ajatella, että toisten tarjousten vastaanottamista voi opetella ja tyypillisiä vastaustapojaan halutessaan muuttaa.

Tunnisteet: , ,

31 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Onhan se noinkin, mutta... Miten sitten, kun väsyy sanomaan kyllä. Siis sanoo sitä ei-rehellisesti, vastentahtoisesti. Kyllä sittenkin mahdollisuudet haluan.

14.10.07  
Blogger Eufemia said...

En suinkaan koettanut puhua pakonomaisen myöntymisen puolesta, vaan sen, etten liian helposti kieltäytyisi ja tyrmäisi antamatta ehdotuksille ja ajatuksille edes mahdollisuuksia osoittautua hyviksi.

14.10.07  
Anonymous soopa said...

Luin myös itse jostain tuosta kyllä ja ei -väisyydestä ja siitä, kuinka kyllä-ihmiset näkevät mahdollisuuksia ja hyödyntävät niitä (seikkailu) ja ei-ihmiset missaavat paljon mahdollisuuksia.

Päätin silloin tietoisesti tarttua uusiin mahdollisuuksiin aiempaa enemmän ja pääsääntöisesti tehdä jotain jonkun toisen ehdottamaa. En aivan yhtä huomattavia tuloksia voi raportoida kuin Eufemia, mutta olen ainakin elämästäni nauttinut enemmän.

Kyllä-ajattelu on mielestäni antanut minulle lisää mahdollisuuksia, voin lähteä, tehdä ja lupautua vapaammin, kun ei tarvitse miettiä ns. tekosyytä olla tekemättä tai lähtemättä. Ja kun voi vapaammin vastata kyllä, ei yllättäviltä tilanteilta odota niin paljoa kuin kauan suunnitelluilta, joihin on ehtinyt kerääntyä vaikeammin täytettäviä odotuksia.

14.10.07  
Blogger Mikko said...

Kuvittelisi, että keskustelun etenemistä olisi helpompi hyväksyä kuin tekoja. Periaatteessahan tietyn keskustelupolun etenemisen hyväksyminen ei sido mihinkään. Miksi se sitten on niin hiton hankalaa?

14.10.07  
Blogger Marikki said...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Minä en nimittäin meinaa suostua mihinkään. Ainakin sanon aina ei ensiksi, ihan varmuuden vuoksi. Oma pää on liian vahva ja ohjaileva.
Tunnistan kuitenkin tuon - että hetkeen ja toiseen ihmiseen suostuminen tuo iloa ja vapautta... Ehkä minäkin altistan itseni kokeeseen: mitä tapahtuisikaan, jos...

15.10.07  
Blogger Marikki said...

Vielä jälkiajatus: olen itsellenikin ei-ihminen. Siis en meinaa omiinkaan ideoihini suostua :-( vaan hannaan vastaan ja jään paikalleen. Näinkin se voinee olla?

15.10.07  
Blogger Tulta syöksevä lintu said...

Päätökseni vastata lähtökohtaisesti 'kyllä' oli tosiaan hyvin tietoinen ja usein mielessäni. Se todennäköisesti ohjasi käytöstäni myös pienten, keskustelun kulun suuntaa ehdottavien tarjousten suhteen. Luultavasti otin tavallista herkemmin ja positiivisemmin vastaan toisten varovaisiakin ehdotuksia, johonkin suuntaavia eleitä ja sivulauseisiin sysättyjä mahdollisuuksia.

Minulle tulee tästä sellainen tunne, että annoit kuvaamassasi vaiheessa itsellesi erityisen tilaisuuden ns. "sydämensivistykseen", olit suorastaan enemmän ihminen kuin ennen olit. Se "kyllä", josta puhut, ei ehkä ole "kyllä", vaan kuvaat vapaaksi laskettua uteliaisuutta, vapaan mielen innovaatiota (jota eivät koske aivan toisen alueen ongelmatisoinnit siitä, "voiko mieli todella olla vapaa", jossa sekoitetaan löytämisen sfääri oppimisen ja perinnöllisyyden skripteihin), rohkeutta antaa kohdattujen ongelmien tulla ratkaistuksi maastossa, jossa tiedonkappaleet saavat asettua tavanomaista vapaammin suhteessa toisiinsa ja luoda uusia tapoja olla. Siis luoda niitä tavallista nopeammin entisten tapojen olla rinnalle; ajatusten maisemassa "topogeneesi" on "topothanatiaa" selvästi kiivaampaa.

Olen jo parin vuoden ajan soimannut (osa patologiaa) itseni siitä, että Marikin tapaan sanon liian pian vaistomaisesti "ei". Hyvin usein käännän jo pian kurssia, enkä muista myönteisen vastauksen koskaan osoittautuneen vääräksi niin kauan kuin en ole ennenaikaisesti yrittänyt kääntää kurssia kesken siitä koituneen suunnan. Saako täällä kiroilla? - olen ajoittain yksi vitun Hobbes. Kirjattakoon tämä ylös.

15.10.07  
Anonymous jari said...

Kirjoittelin tuossa taannoin sivuten samaa aihetta - päätöksentekoa ja päättämättömyyttä. Positiivisen uteliaalla, ei turhan vakavalla asenteella saa aikaan enemmän niin hyvässä kuin pahassakin.

Mark Twainin sanoin: "On parempi tuhlata nuoruutensa kuin jättää se käyttämättä."

15.10.07  
Blogger Eufemia said...

Kappas, tännehän on tullut paljon kommentteja.

Soopa, tuo muiden selkeisiin ehdotuksiin lähtökohtaisesti tarttuminen tosiaan tekee elämästä nautittavampaa, ja se on loppujen lopuksi yllättävän helppoa. Vaikeampaa on, kuten Mikkokin sanoi, hyväksyä ja lähteä seuraamaan yllättäviä suuntia keskusteluissa. Tuntuu helpommalta ja kai turvallisemmaltakin jatkaa vain sinne minne aikoikin. Arvelen, että mainitsemani kevään ja kesän ajan onnistuin tavallista useammin seuraamaan tällaisiakin toisten tarjoamia polkuja uteliaasti, olin silloin aika altis ja keveä.

Marikki, kannattaa treenata vastausta 'kyllä'; se on hauskaa. Kokeile ensin vaikkapa kahden viikon ajan, tai kuukauden.

Tulta syöksevä lintu, tarkoitatko topothanatialla paikkojen tuhoutumista? Vaikea sana, en löydä ainuttakaan sanakirjaa, joka millään kielellä tunnistaisi sitä. Mutta kyllä, kuvasit todella osuvasti sitä, mitä tunsin tuona kesänä: koin olevani enemmän ihminen kuin ennen. Lisäksi tunsin usein vilpittömästi pitäväni ihmisistä ympärilläni, tuntemattomistakin. (Saako sinua vastedes, ainakin ajoittain, kutsua nimellä Hobbes?)

Jari, luin kirjoituksesi. Aiheet tuntuvat tosiaan liittyvän yhteen. Improvisoijat tuntuvat olevan ajatustenlukijoita hyväksyessään toistensa tarjouksia, kohtaukset etenevät sujuvasti ja nopeasti - koska vastuu päätösten tekemisestä ja tukemisesta kannetaan yhdessä. Kaikkien päätösten ei tarvitse olla "omia".

15.10.07  
Blogger Tulta syöksevä lintu said...

Eufemia. Minua saa kutsua Hobbesiksi, ainakin ajoittain. Yritän kuitenkin minimoida sisäisen Hobbesini, mikä on tavallaan surkeaa, sillä Hobbes on jo ennestään pelokas.

"Topothanatia" tulee "topogeneesin" enemmän tai vähemmän poleemisena oppositiona James F. Weinerin jälkipuheesta hänen itsensä ja Alan Rumseyn toimittamaan teokseen Emplaced Myth, joka käsittelee tietoharjoitteiden ja tilan kysymyksiä.

15.10.07  
Blogger Mikko said...

Ihmiselle on kai aika luontevaa pyrkiä kontrollin säilyttämiseen. Vaatii vahvuutta uskaltaa olla heikko ja päästää irti. Mutta siitä voi seurata yllättäviä palkintoja.

17.10.07  
Blogger Tulta syöksevä lintu said...

Vaatii vahvuutta uskaltaa olla heikko ja päästää irti. Mutta siitä voi seurata yllättäviä palkintoja.

Päästää irti niin mistä? Kuulostaa ylipäätään tarpeettomalla tapaa ristiriidan romantiikalta.

17.10.07  
Blogger Mikko said...

Päästää irti niin mistä?

Kontrollista.

Kuulostaa ylipäätään tarpeettomalla tapaa ristiriidan romantiikalta.

Miksi?

17.10.07  
Blogger Tulta syöksevä lintu said...

Päästää irti niin mistä?

Kontrollista.


Kuka siitä irti päästämistä siis kontrolloi?

Kuulostaa ylipäätään tarpeettomalla tapaa ristiriidan romantiikalta.

Miksi?


Ai miksi, mikäli sanot, että "heikko" on "vahva"? - no onhan ainakin oraakkelilausunto.

Siksi.

17.10.07  
Blogger Mikko said...

Kuka siitä irti päästämistä siis kontrolloi?

Itse.

Ai miksi, mikäli sanot, että "heikko" on "vahva"? - no onhan ainakin oraakkelilausunto.

Ristiriita on vain näennäinen. Mutta miksi se sinusta kuulostaa ristiriidan romantisoinnilta?

17.10.07  
Blogger Eufemia said...

Kontrolloitu kontrollista itse irti päästäminen kuulostaa kyllä hieman samalta kuin tietoinen pyrkiminen eroon tietoisuudesta tai aktiivinen minuudesta eroon yrittäminen. Sen sijaan saattaa olla mahdollista ajaa itsensä tietoisesti tilanteeseen, jossa ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin ainakin tietynlainen kontrollin menettäminen. Esimerkeiksi käyvät ehkä uiminen liian vahvassa aallokossa tai lentokoneen kyytiin astuminen?

17.10.07  
Blogger Mikko said...

Kontrolloitu kontrollista irti pääseminen? Etteköhän te nyt ajattele asioita vähän liian monimutkaisesti. Ei tämä ole mikään koan.

Eikö teille ole vaikkapa flow tuttu? Siinähän kontrolli on menetetty, sitä toimii konemaisesti kuin automaatilla. Ei sitä mitenkään kontrolloidusti saavuteta, sitä vaan jotenkin unohtaa kontrollin.

Vastaavaa kontrollista luopumista se improvisaatiokin on. Käyttää kyseenalaistamatta ensimmäisen mieleen juolahtavan syötteen eikä yritä antaa koko ajan niin perkeleen kontrolloitua ja sivistynyttä vaikutelmaa.

Pitää vaan päästää sisäinen lapsi valloilleen.

18.10.07  
Blogger Eufemia said...

Itsehän juuri vastasit, että irti päästämistä kontrolloi itse.

18.10.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...


Eikö teille ole vaikkapa flow tuttu? Siinähän kontrolli on menetetty, sitä toimii konemaisesti kuin automaatilla. Ei sitä mitenkään kontrolloidusti saavuteta, sitä vaan jotenkin unohtaa kontrollin.


Ainakin se tila, jonka olen silloin tällöin havainnut itsessäni, ja jota olen kuvitellut flowksi ei todellakaan tarkoita kontrollin menettämistä. Ennemmin päin vastoin.

Tuossa tilassa keskityn äärimmäisen intensiivisesti tekemään jotain asiaa, ja minulla on tehdyn asian yksityiskohtien suhteen hyvin vahva kontrolli. Toki jotkut helpot yksityiskohdat menevät automatiikalla, mutta niistä koottava kokonaisuus ei.

Toki tuolloin ympäristö unohtuu kokonaan, mukaan lukien tietoisuus siitä, mitä ulkoisia hyötyjä tuon asian tekemisestä voi mahdollisesti seurata.

18.10.07  
Blogger Mikko said...

Tuossa tilassa keskityn äärimmäisen intensiivisesti tekemään jotain asiaa, ja minulla on tehdyn asian yksityiskohtien suhteen hyvin vahva kontrolli. Toki jotkut helpot yksityiskohdat menevät automatiikalla, mutta niistä koottava kokonaisuus ei.

Punainen nörtti, nimimerkistäsi päättelen että olet kokenut flow'n ainakin koodatessasi. Niin minäkin.

Tarkoitatko, että mietit pitkään miten joku asia pitäisi tehdä? Tarkoitan automatiikalla lähinnä sitä, että vaikka lopputulos olisikin epätriviaali, se on jotenkin etukäteen valmiina päässä, sitä ei tarvitse pysähtyä juurikaan pohtimaan.

Toki aina välillä pitää kokonaisuuden valmistuttua muutama sekunti miettiä, että mitäs nyt seuraavaksi.

18.10.07  
Blogger Mikko said...

Itsehän juuri vastasit, että irti päästämistä kontrolloi itse.

Videokamera kuvaa äitiä ja lasta. Lapsi pyytää lupaa päästä ulos leikkimään. Äiti päästää lapsen irti ja lapsi juoksee pihalle keinumaan. Videokamera seuraa lasta.

Saisit tästäkin keskustelusta hitosti enemmän irti kun uskaltaisit päästää vähän irti ja heittäytyä etkä puolustella kangistunutta, akateemista ja väärin käsitteellistetyä ihmiskuvaasi.

18.10.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

En koodaa enää, mutta koodausflown koin monta kertaa teininä kun moista touhua vielä aktiivisesti harrastin. Nykyään flowaan lähinnä tehdessäni matematiikkaa ja pelatessani lauta/korttipelejä. Kyllä, saatan keskittyä pohtimaan big picturea hyvinkin paljon. Sille tilalle, jota kutsun flowksi on lähinnä ominaista se, että olen varma siitä, että saan yksityiskohdat menemään oikein automatiikalla/puoliautomatiikalla eikä niistä tarvitse tietoisesti huolehtia kunhan big picture on kunnollinen.

Koodausflow ja matematiikan esitelmöimisflow saattavat erota matematiikan tekemisflowsta ja lautapelin pelaamisflowsta siinä, että kahdessa jälkimmäisessä ei big picturen miettimistä ehkä esiinny samassa määrin.

Ja flown McDonald's-version saa helposti aikaiseksi juomalla kaksi olutta ja pelaamalla jotain tasohyppelypeliä.

18.10.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...


Koodausflow ja matematiikan esitelmöimisflow saattavat erota matematiikan tekemisflowsta ja lautapelin pelaamisflowsta siinä, että kahdessa jälkimmäisessä ei big picturen miettimistä ehkä esiinny samassa määrin.


Siis pitää olla "kahdessa ensimmäisessä"

18.10.07  
Blogger Eufemia said...

Mikko, luehan ei tätä edeltävä vaan sitä edeltävä kommenttini uudestaan ilman, että olet etukäteen päättänyt minun puolustelevan mitään ihmiskuvaa.

Minähän puhuin siinä strategoista, joiden avulla voi huijata tai jopa pakottaa itsensä päästämään irti sellaisesta kontrollista, josta irti päästäminen tuntuu erinäisten luutumien vuoksi muuten vaikealta. Minusta näyttää siltä, että luit vain kommentin alun, jossa vain huvikseni piruilin sanavalinnoistasi koska tarjosit siihen niin hyvän tilaisuuden.

18.10.07  
Blogger Mikko said...

Minusta näyttää siltä, että luit vain kommentin alun, jossa vain huvikseni piruilin sanavalinnoistasi koska tarjosit siihen niin hyvän tilaisuuden.

Siinä paha missä mainitaan. Pikku demonistahan tässä juuri oikeastaan puhutaan.

18.10.07  
Blogger Mikko said...

Punainen Nörtti, OK. Minä en jotenkin laske noita miettimisen hetkiä flow'hun kuuluvaksi mutta eipä se kai asia määritelmistä muutu.

18.10.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Punainen Nörtti, OK. Minä en jotenkin laske noita miettimisen hetkiä flow'hun kuuluvaksi mutta eipä se kai asia määritelmistä muutu.

Yhteistä niillä flown kanssa on kuitenkin se, että niiden aikana hyperkeskittyinen ei herpaannu, ja potentiaaliset yksityiskohtaketjut flowaavat päässä aivan samoin kuin asiaa toteutettaessa.

18.10.07  
Blogger Eufemia said...

Demonilapsi katsos pitää päästää aina joskus leikkimään, Mikko.

Olen mieltänyt flow'n siksi tilaksi, jossa huomio on kiinnittynyt niin täysin tehtävään asiaan (minun tapauksessani yleensä suomennokseen), että kaikki muu unohtuu, myös itseys ja ajankulu.

18.10.07  
Blogger Eufemia said...

Onpa ällistyttävän hankalaa keskustella hyväksyen toisten tarjouksia, ei tyrmäten. Onnistuin näemmä unohtamaan etsimäni eetoksen jo tämän keskustelun aikana.

19.10.07  
Blogger tutetiti said...

Minusta monissa tilanteissa on kyllä paikallaan olla myöntymättä siihen, mihin seuralaiset yllyttävät. Minulle tuottaa jatkuvaa iloa paitsi kasvusuuntani mukaisiin ehdotuksiin suostuminen myös se, että olen säilyttänyt yksilöllisyyttäni enkä ole suostunut kaikkeen, mihin on yllytetty (tupakan kokeiluun, ajokortin ajamiseen jne.). Lisäksi minua edelleen masentaa se, että koululaisena suostuin tekemään tiettyjä asioita, jotka sotivat minäkuvaani vastaan. Jos ajattelen vaikkapa sitä, miten suostuin koulun liikuntatunnilla tanssimaan oman liikkumistapani vastaista rocktanssia vastenmielisten ihmisten kanssa tai laulamaan laulukokeessa, tunnen edelleen huomattavia itseinhon väristyksiä.

23.10.07  
Blogger Panu said...

Lisäksi minua edelleen masentaa se, että koululaisena suostuin tekemään tiettyjä asioita, jotka sotivat minäkuvaani vastaan.

Minuakin masentaa se, että pieniä poikia pakotetaan omaksumaan feministinen tai profeministinen maailmankuva, jonka mukaan mies ei saisi olla olemassa. Tuoreessa kirjassa Jumalan Kirkastettu Totuus, jota markkinoidaan peitenimellä Mies vailla tasa-arvoa, kerrotaan surullinen tarina pienestä pojasta, joka luki Liza Marklundin dekkarin ja oppi siitä, ettei hän saa olla olemassa. Jumalan kiitos, että antifeminismi - jota sitäkin tulisi toki nimittää oikealla nimellään Jumalan ehdottomaksi totuudeksi - on nousussa.

2.11.07  

Lähetä kommentti

<< Home