Muistan kuvan ymmärtämisestä
Sitten jouduin omalta kohdaltani puntariin ja sain havaita myös omien vaikuttimieni itsekkyyden. Vähitellen näin, ettei asia ollut korjattavissa. – Kaikki etsivät omaansa joko tietoisesti tai tietämättään. Menetin uskon ihmisluonteen jalouteen. Päädyin tulokseen, jonka myöhemmin löysin Raamatustani täten ilmaistuna: "Lihan mieli ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan" (Room. 8: 7).
Löysin tänään kirpputorilta hyvän kasan kirjoja, muun muassa kolme Saalem -seurakunnan kirjastosta poistettua isoisäni K. A. Pohjakallion teosta. Yllä oleva sitaatti on hänen kirjastaan nimeltä Salattua, jossa koetetaan käännyttää "kulttuuripakanoita". Olisin epäilemättä isoisäni mielestä kulttuuripakana.
Minua on harmittanut monta kertaa, että olin vasta lapsi hänen kuollessaan. En koskaan päässyt toden teolla keskustelemaan hänen kanssaan, ja vaikka hänellä on laaja kirjallinen tuotanto, en usko tavoittavani hänen ajatteluaan sen kautta. Kuten joitain äärimmäisen harvinaisia kameleonttimaisia neroja lukuunottamatta kaikki tietämäni kirjoittajat, hän toistaa samoja teemoja kirjasta toiseen. Ymmärrän kuitenkin itsekin, etten tavoita sitä kokemusta ja ajatuskokonaisuutta, joka teki luonnontieteilijästä helluntailaisen tendenssikirjailijan.
Siitä on aikaa kun yksi suosikkiblogeistani katosi kokonaan. En muista enää sen nimeäkään kuin suunnilleen: Ajatuskuvioita? Ajatuskaavioita? Jotain tuon kaltaista. Siinä oli yksinkertaisia piirroksia ajatuksista. Erityisesti mieleeni jäi kahdella kuvalla esitetty oivallus: ensimmäisessä oli neliön sisällä ympyrä, sen sisällä kolmio jne. Se kuvasi pitkään mietittyä ajatusta. Viereisessä kuvassa oli neliö. Se kuvasi sitä, minkä verran muut ymmärtävät pitkään mietitystä ajatuksesta kun sitä koettaa selittää. Kuinka totta, ajattelin kuvat nähdessäni. En tiedä kumpi on uuvuttavampaa; että neliön ymmärtänyt alkaa väittää vastaan vai että hän innostuu kohtuuttomasti.
Neliön sisällä olevien kuvioiden tajuaminen vaatii pitkää ja avomielistä paneutumista toisen ajatteluun. Useimpien ihmisten kohdalla se onnistuu vain kahden kesken keskustelemalla jos onnistuu. Jotkut ehkä osaavat ilmaista itseään niin hyvin, että muutkin väylät voivat toimia.
Tunnisteet: keskustelu, strategiat, ymmärtäminen
26 Comments:
Minusta tämä riippuu aika paljon myös siitä, mistä puhuu.
Minulla selittämistä vaikeuttaa usein se, että kuvittelen ymmärtäneeni asian hyvin. Miettimisen määrä ei kuitenkaan välttämättä korreloi ajatuksen kirkkauden kanssa.
Kuulijana taas en välttämättä kykene erottelemaan ongelman sivistynyttä pyörittelyä kirkastuneesta ajatuksesta, ainakaan jos en ole tajunnut ajatuksesta ainakin ei-kirkastunutta muotoa.
Vielä vaikeampaa se on, jos ei usko että mitään muuta kuin ongelman sivistynyttä pyörittelyä on olemassakaan.
Luulen, että kommunikointiongelman laatu ei riipu niinkään välitettävän tietomäärän suuruudesta kuin siitä kuinka hyvin se sopii kuulijan maailmankuvaan ja kuinka paljon käytännön havaintoja viestittävän idean kommunikointi vaatii.
Mallioppiminen tuntuu olevan ihmisten välisessä tiedonsiirrossa keskeisimpiä keinoja. Siksi yritän viljellä mahdollisimman paljon esimerkkejä.
Oppilas kuitenkin yleensä hylkää mallit, mikäli opetus ei sovi omaan maailmankuvaan. Siksi mitään oikeasti oppimisen arvoista ei voi opettaa. Voi vain odottaa että toinen on oikeasti halukas oppimaan, ja ohjata tämä silloin oikeaan suuntaan.
Lisäksi valtaosa ihmisistä oppii top-down, pieni osa bottom-up. Väärä käsittelytapa karkoittaa oppilaan välittömästi. Vain muutama prosentti kykenee lähestymään ongelmaa oikeasta suunnasta.
Minusta opettajalla on myös moraalinen vastuu oppilaastaan. Lapselle ei pitää antaa tulitikkuja. Opetuslapsien rasittavuudesta valittaminen vaikuttaa siltä, ettei opettaja ole valinnut oppilaitaan riittävän tarkasti.
Joidenkin ajattelijoiden mukaan perinteinen tapa on ollut piilottaa ajatukset kauno- tai filosofisen kirjallisuuden sekaan. Silloin vain tarkkaavainen ja riittävän kypsä oppilas pystyy ajatukset tajuamaan. (Strauss: Persecution and the Art of Writing, Milosz: Captive Mind)
Aivan erityisesti opettajan tulee miettiä julistautumistaan jonkun ismin kannattajaksi. On otettava moraalinen vastuu julistautumisen yhteiskunnallisista vaikutuksista maailmassa, jossa suurin osa ei pysty ymmärtämään erilaisten filosofioiden nyansseja.
Minusta lähtöoletus, että kaiken pystyy sanallistamaan, on väärä. Esimerkkinä viisaus.
Vain muutama prosentti kykenee lähestymään ongelmaa oikeasta suunnasta.
Piti sanoa vain muutama prosentti kykenee lähestymään ongelmaa molemmista suunnista.
Freudilainen lipsahdus paljasti enemmän kuin olisin halunnut; mielestäni ongelmia ei useinkaan voi ymmärtää jos niitä ei lähesty yhtäaikaa molemmista suunnista.
Minustakin lähtöoletus, että kaiken pystyy sanallistamaan, on selvästi väärä (ja on hassua kuinka moni ihminen on kuvitellut minun ajattelevan toisin). Toisaalta olisi ilman muuta hauskaa kohdata se sanallistaja, joka osoittaisi minun olevan väärässä.
Ennakkoluulot ja -oletukset (esimerkiksi kuvitelma, ettei mitään muuta kuin ongelman sivistynyttä pyörittelyä ole olemassakaan, tai tietynlainen ajatusten jäsentämisen tapa tai "maailmankuva", joka estää selitettävän ajatuksen käsittämisen) ovat tosiaan helposti ymmärtämsen tiellä. Toisaalta selittäjän tapa jäsentää itselleen ymmärrettäväksi voi olla kaikille muille käsittämätön. Ja totta, esimerkkienkin teho vaihtelee arvaamattomin tavoin. Usein vasta koettaessaan selittää jotain ajatusta toiselle, saa hyvän kuvan siitä kuinka hyvin sen on itse ymmärtänyt - vaikka kyky tehdä itsensä ymmärrettäväksi ei mittaakaan yksiselitteisesti sitä, kuinka kirkas oma ajatus on.
En muista kohdanneeni ihmisiä, jotka olisivat valittaneet opetuslasten rasittavuudesta. Useimmat opetuslasten tekemiä väärintulkintoja pelkäävät eivät kerää ympärilleen opetuslapsia, joten heillä ei ole keistä valittaa. Voin tietysti kuvitella tilanteen, jossa joku sitkeä tarttuu kiinni - mikäköhän opettajaksi vastentahtoisesti joutuneen vastuu silloin on? Onko hänen vaiettava?
Molemmista suunnista lähestymisen tärkeydestä lienen kanssasi samaa mieltä.
Tämähän menee ihan hymistelyksi. Etkö voisi olla jostain eri mieltä edes huvin vuoksi?
Voin tietysti kuvitella tilanteen, jossa joku sitkeä tarttuu kiinni - mikäköhän opettajaksi vastentahtoisesti joutuneen vastuu silloin on? Onko hänen vaiettava?
Käytin sanaa opetuslapsi hieman ironisesti. Tarkoitin sellaisiakin tilanteita, jossa joku satunnainen henkilö ottaa opetuksesi ja alkaa mätkimään muita sen karvalakkiversiolla. Ei kai siihen ole muuta ratkaisua kuin miettiä etukäteen vähän kenelle kertoo ja mitä.
Yleensä se on tietysti helppoa. Ihmisen mieli on teflonia. Ei siihen tartu mikään uusi juttu. Toisen mielen muuttamiseen tarvitaan manipulointia. Toisaalta ihmiset aika useinkin pelaavat erilaisia pelejä tiedostamattaan, ja samalla myös manipuloivat toisiaan. Useimmiten nämä liittyvät sisä- ja ulkoryhmien välisiin jännitteisiin. Siksi toistan jatkuvasti kuinka tärkeää on ymmärtää ismien yhteiskunnallinen merkitys.
Tämän lisäksi on olemassa mmyös joitakin vaarallisia ajatuksia, joita ei pidä huudella ympäriinsä. Oma tapani on kävellä laukomassa vähän mitä sattuu vähän missä sattuu, ja päätellä reaktioista asioita. Se ei ole tästä näkökulmasta kovin suotavaa.
Molemmista suunnista lähestymisen tärkeydestä lienen kanssasi samaa mieltä.
Tähän viittasin aiemmin. Mieli teki kyllä tepposet, molemmista suunnista ajatteluun kykeneviä on 17% eikä "pari prosenttia". Sanooko kyynikko, että loput eivät kykene ollenkaan omaksumaan jotain uutta?
Filipczak (1995) reports that there are two styles of processing information once it has been acquired. Global - prefer an overview first, then assimilate individual facts to add to the picture. In adults this occurs in 55% of individuals. Analytical - prefer individual facts, followed by the overall picture later. In adults this occurs in 28% of cases. The rest can process either way. The ideal situation would be to segregate participants according to processing style and train the groups separately. Filipczak also reports that using the newly learnt ideas or skills creatively (for example by making something) is an effective way to retain the information.
Filipczak, Bob(1995) Different strokes: learning styles in the classroom. Training, March, V32(3), 43-48, online, ABI/Inform , Accession number 00998893.
Mikko:
"Miettimisen määrä ei kuitenkaan välttämättä korreloi ajatuksen kirkkauden kanssa."
Hmm...OK. Meillä on siis eri pituisia miettimisjaksoja ja eri asteisia mietittyjen asioiden kirkkauksia. Tilastotieteen kurssit ovat vielä suorittamatta, mutta minulla on se käsitys, että korrelaatio toimii kahden muuttujan välillä, eikä yksittäiselle parille (miettimisjakson pituus a, mietityn asian kirkkaus b) korrelaatiota ole mielekästä määritellä. Siten ei liene mielekästä sanoa, että jotkin asiat "eivät välttämättä korreloi." Tämä voi toki olla ja taitaa ollakin yleinen virhe.
Gc, termi uncorrelated eli suomeksi ei korrelaatiota tarkoittaa että korrelaatio on nolla. Luultavasti näillä on kyllä joku nollasta poikkeava mutta vähäinen korrelaatio. Olet siis oikeassa. Oikeampi muoto olisi "näillä on vähäinen korrelaatio". Haittasiko tämä sekaannus asiani ymmärtämistä? Olitko siitä eri mieltä?
En aio tuntea syyllisyyttä siitä, etten osallistu edeltävään keskusteluun... pidin tuosta metaforasta. Kuvittelisin silti, että kaikkein pelottavin fani olisi se, joka tuossa tilanteessa näkisi neliön sisään, mutta ei siellä ympyrää tai kolmiota vaan vaikkapa tähden tai hulahulavanteen... :/ tai ainakin esittäisi, ettei neliö oikeastaan ole tärkeä vaan tuo sisuskalu.
Mikko, pitäisikö meidän alkaa taas puhua konstruktivismista?
Vaarallisista ajatuksista olen kuitenkin ihan oikeasti eri mieltä. Kas kun me emme elä Platonin ihannevaltiossa, jossa filosofihallitsijat miettivät mitä kansalaisille sanotaan ja rajaavat kaiken muun puheen heidän kuulumattomiinsa. Ihmiset kuulevat kaikenlaista kaistapäistä hyvin helposti, riippumatta siitä varotko sinä ajatusten möläyttelemistä vai et, sillä missään tapauksessa kaikki eivät varo. Kirjoitit itse vasta salaliittoteorioiden asemasta verkossa, että "pöpit löytävät toisensa". Onko mielestäsi parempi, että "vaarallisia ajatuksia" aukovat myös sellaiset, jotka näkevät niiden ongelmat, vai ainoastaan sellaiset, jotka ilahtuvat kun niitä aletaan käyttää mäiskimiseen?
Veloena, niin, tuossa tilanteessa joutuisi varmaan selittämään aika pitkään, että kyseessä on tosiaan jo kaksi aivan eri ajatusta... kuinka uuvuttava kuvitelma.
minä rakastan Sinua
Kas kun me emme elä Platonin ihannevaltiossa, jossa filosofihallitsijat miettivät mitä kansalaisille sanotaan ja rajaavat kaiken muun puheen heidän kuulumattomiinsa.
Kylläpäs elämme. Mitä muuta kuvittelet PR- ja mainosteollisuuden olevan? Nehän käytännössä pyörittävät tätä maailmaa.
Tässä kehitetään ajatusta, jossa jopa Facebook on pitkälti henkilökohtaisen julkisuuskuvan hallintaa.
Ihmiset kuulevat kaikenlaista kaistapäistä hyvin helposti, riippumatta siitä varotko sinä ajatusten möläyttelemistä vai et, sillä missään tapauksessa kaikki eivät varo.
Suurin osa kaistapäisistä jutuista on pahimmillaankin vahingollista vain yksilö- tai perhetasolla. Puhun oikeasti vaarallisista ajatuksista, sellaisista jotka saavat aikaan tuhoa paljon laajemmalla mittakaavalla. Ei näitäkään voi tietysti loputtomiin asti pitää piilossa.
Tällaisia möläytellään harvemmin, koska tällaisten ajatusten hankkiminen vaatii sen verran ymmärrystä, etteivät kaiken maailman möläyttelijät saa niitä koskaan käsiinsä.
Kirjoitit itse vasta salaliittoteorioiden asemasta verkossa, että "pöpit löytävät toisensa".
Salaliittoteoreetikot eivät ole uskottavia eivätkä tehokkaita. Siksi heistä ei ole yhteiskunnalle kovin suurta vaaraa vaikka sattuisivatkin osumaan jossain teoriassaan oikeaan. Kaikkein vaarallisimpia ovat tehokkaat yksilöt, jotka kokevat tulleensa yhteiskunnan pettämiksi. Hyvänä kakkosena tulevat tehokkaat idiootit jotka saavat käsiinsä jonkun sopivan kalikan.
Mikko, haittasi se ymmärtämistä, jos tarkoitit että saattaa olla vähäistä korrelaatiota, niin mielestäni sitten väitteesi on väärä. Kyllä ajatteluun käytetyn ajan välillä ja ymmärretyn asian kirkkauden välillä luultavasti on vahvakin korrelaatio. Siksi "Ei välttämättä korreloi" vaikutti siltä että se toisinaan korreloisi, mutta toisinaan ei, missä ei tietystikään ole järkeä ja luulin erehdyksesi olevan siis se, kun minusta vahvahko korrelaatio käytetyn miettimisjan ja ajatuksen kirkkauden välillä on melko selvä.
Se, että kuvittelee että olisi jokin muu "ajatus" kuin se minkä on kirjoittanut, sanonut tai piirtänyt on äärimmäistä narsismia. Vähän sama kuin kuvittelisi, että kun sulkee silmänsä, ulkomaailma lakkaisi olemasta olemassa.
ajatus on tarkalleen sama asia kuin sen ilmaus. Ei mitään muuta. Kun se on kerran lausuttu julki, kuka tahansa on yhtä "hyvä" sanomaan siitä mitä vain. Ajatuksen lausuja tai keksijä ei ole mitenkään erityisasemassa.
Siksi on triviaalisti totta, että kaiken voi sanallistaa. Se loppu on pelkkää satua ja harhaa, johon voi tietenkin vedota kuten johonkin vitalismiin tai allahiin jos haluaa heittäytyä mielisairaaksi keskustelukumppaneittensa kiusaksi. Mitään "ajatusta" sanojen taustalla ei tosiasiassa ole.
Tuo anonyymin kommentti - ah, nää anonyymit - jotenkin olettaa, että esittäjä olisi tyytyväinen tekstiinsä/kuvaansa. (että se olisi "valmis") Ainakaan en itse muista ikinä olleeni niin tyytyväinen, etten olisi jotakin kaaviota tarkastellessani tavoittanut ajatusta, että tästä puuttuu vielä JOTAKIN. Jos tätä toteamusta ei kirjoiteta/piirretä mukaan, niin silloinhan tuossa ilmaisussa ei ole "koko ajatusta". Eikä kai kukaan pysty vakavasti esittämään, että ihminen voisi ilmaista kaikkien omaksumiensa uskomusten suhteet toisiinsa yhdessä esityksessä... luoja paratkoon, millainen sekopäinen mytty siitä tulisi.
Siitä kyllä olen samaa mieltä, ettei ajatus ole kenekään oma vaikka sen vajavainen esitys onkin jonkun tekemä. Ajatusleikki: Ehkä juuri siksi kukaan ei voikaan täysin ilmaista sitä? Ehkä puuttellisuus kumpuaa siitä?
(Tämä on heitto, tämä loppu, mutta alku ei... minusta se ajatus, että joku kuvittelisi ilmaisseensa valmiin ajatuksen kokonaisuudessaan, kuulostaa aika kummalliselta...)
Saija, kukakohan sinä lienet, ja kelle puhut täällä aamuyön myöhäisinä tunteina?
Mikko, käänsin taannoin yhden tekstin, jossa erittäin elaboroidusti väitettiin jotain kovasti samankaltaista PR- ja mainosteollisuuden vallasta kuin sinä väität, ja kieltämättä väite tuntui ja tuntuu pelottavan todelta. Eräs ystäväni taas ilmaisi taannoin huolensa siitä, kuinka kaikenlaisten Facebookien avulla mielivalta ulotetaan jatkuvasti tarkemmin jopa tapoihin, joilla ihmiset jäsentävät sosiaalisia suhteitaan. Mutta silti - pitävätkö nämä Valtion filosofihallitsijat vaaralliset ajatukset poissa ulottuviltamme? Onko se heidän intresseissään?
Anonyymi, jos "ajatusta" tekstin syntymisen taustalla ei ole, niin merkitsevätkö sanat mitään? Kuka voi sanoa mitä? Mikä on se "kirjoitettu" ajatus, esimerkiksi tuo sinun kirjoittamasi? Vai onko se loputtoman monta ajatusta? Harmittaako sinua jos tulkitsen tekstisi täysin vastoin sitä, mitä tarkoitit? Huomaatko silmänsulkemisvertauksesi toimimattomuuden itsekin?
Ad Mikko:
Jos "PR- ja mainosteollisuus" kerran "käytännössä pyörittävät tätä maailmaa", niin muuttuu hyvin vaikeaksi selittää, miksi tuotteet, joiden lanseeraukseen se on kuluttanut miljoonia ja taas miljoonia, ovat kerta toisensa jälkeen täysiä kaupallisia katastrofeja, jos kuluttajat eivät satukaan pitämään niistä. Klassisia esimerkkejä ovat esimerkiksi Fordin Edsel-henkilöautot 1950-luvulla, Sonyn Betamax-videokasetit ja Coca-Colan "New Coke" -virvoitusjuoma 1980-luvulla, tai juuri tällä hetkellä vaikkapa Microsoftin Windows Vista -käyttöjärjestelmä ja Sonyn Playstation 3 -pelikonsoli. Jos mainonta ja markkinointi kerran pitävät koko maailmaa otteessaan, niiden olisi pitänyt menestyä yhtä hyvin kuin minkä tahansa muun tuotteen, jota markkinoidaan yhtä aggressiivisesti ja yhtä suurella budjetilla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Miksi?
Ad Eufemia:
Varmaankin "olisi ilman muuta hauskaa kohdata se sanallistaja, joka osoittaisi minun olevan väärässä", mutta ongelma on nähdäkseni siinä, että suostuakseen edes kiistelemään jonkin mahdollisesta sanallistettavuudesta nämä sanallistajat yleensä vaativat ensin jo sanallistamaan sen. Ja jos se onnistutaan sanallistamaan, mitään kiistaa sen sanallistettavuudesta ei tietenkään enää ole...!
Sivumennen sanoen Wittgenstein tarjoaa samanaikaisesti esimerkin sekä ajattelijasta, joka (toisinaan) (jossakin mielessä) ajatteli kaiken olevan pohjimmiltaan sanallista - mielestäni varsin heikoin perustein - että ajattelijasta, joka alinomaa valitti omien opetuslastensa rasittavuutta - erittäin hyvin perustein.
Gc, menee liian monimutkaiseksi. Tarkoitin vain, että Einstein voi kirkastaa jotain paremmin kuin minä vaikka käyttäisin ajatukseen 10 kertaa enemmän aikaa. Kokemus, luovuus, näkemys, perslihakset, silmien auki pitäminen jne. vaikuttavat paljon enemmän ajatuksen kirkkauteen kuin aika.
Anonyymi, ehkä muutan mielipiteeni muotoon, että joidenkin ajatuksien ilmaiseminen merkkijonona ei ole tarkoituksenmukaista. Silloin meidän ei tarvitse takertua essentialismiin. Jos haluan kertoa nelivuotiaalle, kuinka nykyisessä talousjärjestelmässä voi tehdä rahaa, tarvitaan niin pitkä merkkijono, että sen kommunikoiminen on epäkäytännöllistä. Kommunikoinnissa on aina häiriöitä. Mitä pidempi merkkijono, sitä enemmän häiriöitä.
Konkreettisemmin tämä tulee ilmi minkä tahansa fyysisen tekemisen oppimisessa. Argentiinalaista tangoa ei opetella käytännössä lainkaan kirjoista, koska se vaatisi älyttömän pitkiä merkkijonoja.
Uskon saman pätevän myös ideoihin. Maalaan tässä aika suurella pensselillä. Oletetaan, että näen jonkun asian X toistuvan kerta toisensa jälkeen asian Y yhteydessä. Muodostan näistä mallin eli stereotypian. Kun joku kertoo vastaavasta stereotypiastaan, osaan yhdistää tuon stereotypiaa kuvaavan merkijonon omaan stereotypiaani. Koen, että merkkijono ilmaisee ajatukseni kirkkaasti. Toisaalta ihmiselle, jolla ei ole samaa stereotypiaa, merkkijono ei kykene välittämään samaa informaatiota.
Joissakin asioissa stereotypioiden välittäminen merkkijonoina on niin työlästä, ettei sitä tapahdu käytännössä koskaan. En osaa sanoa, onko se myös teoreettisesti mahdotonta.
Eufemia, kuinka monen ihmisen uskot alun perin päättäneen USA:n hyökkäyksestä Irakiin? Eikö ole aika selvää, että USA:n kansa ja jopa kongressi vietiin sotaan vetoamalla vääriin tietoihin? Iso osa jenkeistä kuvittelee yhä Al-Qaidan ja Saddam Hussein kytkökset ja Irakin ydinaseet. Tosin käsitykseni voi tietysti olla myös vastapropagandaa. Nykyään on vaikeaa olla varma mistään.
Sampo, Edsel floppasi. Silti jokaisella kynnelle kykenevällä on auto, vaikka auton omistaminen ei ole ihmisen perimässä. Eikä se ole perusteltavissa rationaalisesti, vaikka se aina rationalisoidaankin. Yksityisautoilu on haitaksi ympäristölle, ei usein taloudellisesti järkevää ja tappaa ihmisiä tapaturmaisesti enemmän kuin mikään muu.
Kaupalliset flopit kertovat vain sen, kuinka tärkeää on pohjata propaganda psykologiaan. Propagandistin on oltava empaattinen psykopaatti; ymmärrettävä ihmisen halut paremmin kuin ihminen itse ja toisaalta käytettävä niitä häikäilemättä omien tavoitteiden ajamiseen.
Onneksemme empaattisia psykopaatteja on vähän. Mainosala on enimmäkseen tehokkaiden idioottien kyllästämä. Ogilvyn mukaan mainostoimistot eivät tee mainoksia kuluttajille vaan toisilleen. Potentiaalia propagandaan olisi siis vielä paljon nykyistä enemmän.
Eufemia, ai niin, kysyit vaarallisien ajatuksien sensuurista.
Jotta voisimme keskustella, tarvittaisiin esimerkkejä. Minun pitäisi esittää joitakin vaarallisia ajatuksia. Eivätkä ne olisi vaarallisia ajatuksia jos niistä voisi heittää blogiin tosta vaan. Enkä tietenkään tiedä yhtään, koska en ole mitenkään inessä sisäpiirissä.
Edes semi-vaarallisista ajatuksista emme voi oikein keskustella kuin historiassa. Kuka tahansa jolla on ensi käden tietoa, on hiljaa. Kuka tahansa jolla ei ole ensi käden tietoa on salaliittoteoreetikko eli pöpi.
Esimerkki: jos Irakin hyökkäyksen päätöksen takana olisi ollut pieni jenkkiposse, virallisen totuuden kanssa ristiriitainen tiedonmurunen olisi hyökkäyksen alkuvaiheessa ollut semi-vaarallinen ajatus. Sellaisen esittäjät olisi hiljennetty. Mutta sehän onkin vain salaliittoteoria.
Historiaa tutkimalla löytyy tietysti kaikenlaista epämääräistä, mutta nykyäänhän asiat ovat toisin. Meillä on demokratia ja olemme paljon sivistyneempiä.
"Kaupalliset flopit kertovat vain sen, kuinka tärkeää on pohjata propaganda psykologiaan."
Todella epätoivoinen ad hoc -selitys. Epäonnistuneiden tuotteiden mainonta ei eronnut millään olennaisella tavalla onnistuneiden tuotteiden mainonnasta. Kampanjat tekivät samat ihmiset samoissa mainostoimistoissa ja niissä käytettiin samoja tekniikoita kuin lukuisien menestyneiden tuotteiden mainonnassa.
Sinulle
Sampo, luin uudelleen läpi Wikipedian sivun Edselistä, ja siinä mainitaan lukuisia mahdollisia Edselin turmion syitä, joista osan voi minusta hyvin laskea kuuluvaksi mainontaan. Mutta se ei ole kovin kiinnostava keskustelu. Minkä itse epäilet koituneen Edselin turmioksi?
Sampo, heh, Wittgenstein tosiaan käy kummastakin esimerkiksi.
Mikko, tuumin mainosteollisuuden väitettyä valtaa salata meiltä asioita, enkä oikeastaan usko siihen. Ei meiltä mitään tarvitse salata. Mainosteollisuuden (ja viihdeteollisuuden jne.) teho on siinä, että se houkuttelee suuntaamaan mielenkiinnon itseensä ja siihen, mitä se koettaa myydä. On samantekevää mitä tietoa tai väitteitä tai ajatuksia on tarjolla jos televisio ja shoppailu ja Facebook houkuttelevat kuitenkin enemmän.
Eufemia, tarkoitin kommenttini alunperin paljon triviaalimmin. Kuka tahansa joka tekee vähänkään töitä vaikka ison yrityksen viestinnän kanssa huomaa aika nopeasti että se mitä oikeasti tapahtuu ja se mitä siitä suurelle yleisölle halutaan kertoa ovat kaksi eri asiaa.
Ylipäänsä ero siitä mitä vaikkapa omalla alalla uutisoidaan ja mitä oikeasti tietää tapahtuvan poikkeavat kuin yö ja päivä. Ei tarvitse kuin tajuta, että sama koskee jokaista alaa.
Tai kun lukee sanomalehden uutisia, niin huomaa että monen jutun taustalla on jonkun tahon tekemä julkisuustempaus. Esimerkiksi vähänkään raflaavammat tutkimustulokset julkaistaan kunhan taustalla on "uskottava taho". Metodin perään ei juuri kysellä.
Mikko, metodien tai tutkimuksen tekijöidenkään perään ei tosiaan juuri kysellä - joskus niitä tosin saatetaan olettaa.
Miksi Edsel floppasi? Se yksinkertaisesti oli väärä auto väärässä paikassa vääärään aikaan, ja ne teknologiset innovaatiot, jotka Edselissä esiteltiin, olivat liian hankalia toteuttaa 1950-luvun teknologialla - tänä päivänä ne ovat kaikissa jenkkiautoissa arkipäivää. Kun tuohon otetaan mukaan vielä se, että Edseliä tuotettiin sekaisin Fordin, Lincolnin ja Continentalin tuotantolinjoilla, monesti osat menivät sekaisin ja tuloksena oli huono työn laatu.
Edseliä myytiin yli 100,000 kappaletta, eli se lopultakin oli hyvä tulos 1950-luvun lopun lamassa. Tuona aikana kaikki isot autot floppasivat - niin Buick, Chevrolet, Pontiac, Dodge kuin perus-Forditkin, eikä Edsel ollut poikkeus. Tuolloin, 1950-luvun lopussa, kuluttajat halusivat pienen ja pieniruokaisen auton - isoja autoja tuli jälleen markkinoille vasta 1960-luvun puolessavälissä.
Edselillä on oma vankka kannattajakuntansa tänäkin päivänä, ja ne Edselit, jotka eivät olleet susikappaleita, saivat ajan myötä hyvän maineen ja ovat tänään erittäin haluttuja. Hyväkuntoisesta Edselistä voi joutua maksamaan 100,000 - 200,000 dollaria.
asiat saa ymmärtää kuten haluaa
mitä voimakkaampi kokemus sitä ykisnkertaisempi selitys
Lähetä kommentti
<< Home