3.9.07

Väinö Linnan naishahmoista

Tyhmä nainen ei ole hauska, mutta viisas on hirvittävä ilmiö. Jos hän olisi syvällisesti viisas, voisi häntä sietää, muta kun näin ei ole koskaan laita, on hän vastenmielinen. Naisilla on ajatuksia, mutta niissä ei ole johdonmukaisuutta, ja sellaiseen härkäpäisyyteen ei mikään väite pysty. Ei ole ainoatakaan naisfilosofia, mutta tämä ei suinkaan johdu naisen sorretusta asemasta, vaan siitä, ettei naisellinen järki täytä filosofian ensimmäistä vaatimusta: johdonmukaisuutta. Naisen tulee olla vain älykäs, mutta ei muuta.

Luen Väinö Linnan esikoisteosta Päämäärä. Lieköhän tuo kertojanäänellä julistettu kohta yksi niistä syistä miksi hän ei elinaikanaan antanut ottaa kirjasta uusia painoksia? Myöhemmin hän ei sentään tainnut äityä aivan tuollaiseen... Selvennykseksi näin alkuun: Linna on mielestäni erittäin hyvä kirjailija. Hänen kirjojensa naishahmot eivät ole uskottavia eikä ainoakaan heistä ole vapautta halajava ja viisautta tavoitteleva ihminen. Se ei kuitenkaan tee Linnasta millään muotoa huonoa kirjailijaa, ainoastaan mieskeskeisen kirjailijan.

Ja kuitenkin olen kiinnostunut Linnan naishahmoista. Esimerkiksi Päämäärän hulluksi tuleva Tuovi on todella fasinoiva tapaus. Olen kirjoittanut hänestä ennenkin. Nyt mietin Tuovia ja muutamia muita Linnan naishahmoja tuon yllä olevan sitaatin valossa. Samalla mietin Linnan ihmiskuvaa yleisemminkin.

Niin Linnan kaunokirjallisesta tuotannosta kuin hänen esseistäänkin kuuluu toive vapaasta ihmisestä, joka kykenee ohjaamaan elämäänsä ja ottaa siitä vastuun. Tällainen ihminen ei tyydy vain turvallisesti olemaan "kunnon kansalainen", eikä hän ole sellainen miksi Linna eräässä Esseitä -kokoelman tekstissä kuvaa Lammiota ja Rokkaa, eli "tietämätön omasta olemassaolostaan". Ihanneihminen tajuaa itsensä, hänessä on hengen paloa, joka synnyttää halun ohjata elämää eikä ajautua, ja lisäksi hänellä on kyky jäsentää itsensä omassa ympäristössään, nähdä mikä on mahdollista ja mikä ei, ja pyrkiä päämääräänsä johdonmukaisesti. En muista, että Linna olisi kirjoittanut ainoatakaan naishahmoa, joka tulisi kovin lähelle tätä ihannetta. Pohjantähden Elina ehkä lähimmäs, mutta hänkin jää kauas.

Sen sijaan Linna on kirjoittanut monia karikatyyrimäisiä naishahmoja, jotka kertovat siitä, kuinka ihannetta ei saavuteta. Ensinnäkin laumoittain olemassaolostaan vain hämärästi tietoisia nöyriä fatalisteja tai näppäriä sopeutujia. Ja toiseksi, mikä on kiinnostavaa, muutaman todella kipeän itsensä jotenkin tajuavan ja sen seurauksena mielipuoleksi ajautuvan naishahmon. Ellen Salpakari tulee tietysti ensimmäisenä mieleen, mutta oikeastaan pidän Tuovia aivan yhtä kiinnostavana tapauksena.

Tuovi on yksinäinen, ruma ja köyhä tehtaantyöläinen, joka ajattelee maanisesti itseään. Hän ei pidä todellisuudesta, joten hän kuvittelee sen toisenlaiseksi. Kuvitelmissaan hän on itsenäinen ja onnellinen virkanainen. Hän säästää pienestä palkastaan rahaa ja ostaa hienon huonekalun, lepotuolin, todistaakseen, että maailma on hänen omakuvansa vaatimusten mukainen. Kuvitelma ja todellisuus eivät kuitenkaan voi olla lopulta kolaroimatta, ja törmäyksessä Tuovi menettää järkensä.

Tuovi siis kykenee hahmottamaan itsensä, hän ajattelee itseään herpaantumatta. Hän ei sopeudu eikä vaivu eläimen apaattisuuteen. Hän ei kuitenkaan kykene johdonmukaisesti tarkastelemaan itseään ja ympäristöään, käsittämään todellisia mahdollisuuksiaan tai luomaan suunnitelmaa, jonka avulla olojen parantuminen olisi mahdollista, saatika seuraamaan sellaista. Ei tietenkään, sillä Linnan kaikkitietävä kertojanäänihän julistaa johdonmukaisuuden mahdottomaksi jo Tuovin sukupuolen vuoksi.

Olen alkanut epäillä, että Linna on kirjoittanut riipivimmät esimerkkinsä vääränlaisista yrityksistä rakentaa omakuvaa juuri naishahmoilleen. Tuovi ei kykene johdonmukaisuuteen, joten muu kuin itsetiedoton sopeutuvaisuus on hänelle onnettomuus. Hän ei kykene kantamaan vastuuta itsestään ja haaveistaan, vaan hän rakentaa omakuvan, joka vaatisi maailman muuttuvan toisenlaiseksi kuin se on – muuttuvan Tuovin tekemättä mitään, sillä hän on kyvytön luomaan suunnitelmaa maailman muuttamiseksi ja seuraamaan sitä. Maailma ei muutu. Hulluksihan se saattaa.

Tunnisteet: , ,

8 Comments:

Blogger Scribe of Salmacis said...

Menettääkö Tuovi järkensä sukupuolensa vuoksi vai pikemminkin siksi, ettei hän täytä roolinsa (lue "työidentiteettinsä" t. "sosioekonomisen luokkansa") vaatimuksia, tyydy elämäänsä sellaisena kuin se on, pulikoimatta, olematta liian kunnianhimoinen?

Vai verrataanko liioittelevaa työläistä (kai Linnalla oli jonkinlainen ihanne oman, 'vaatimattomankin', työn tekemiseen tyytyen, tyytyväisenä ja hyvin) turhamaiseen naiseen? Vai onko ote psykologisempi kuin tällainen moralistinen allegoria?

hän on kyvytön luomaan suunnitelmaa maailman muuttamiseksi ja seuraamaan sitä. Maailma ei muutu. Hulluksihan se saattaa.

Eli onko kyse kuitenkaan tästä, vaan pikemminkin siitä, ettei Tuovi hyväksyä luonnollista paikkaansa elämässä, sitä, jonka hän parhaiten tuntee ja johon parhaiten soveltuu?

4.9.07  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Eikö Tuovi ole oikeastaan Päämäärän päähenkilön naispuolinen vastine, vnhempi vain? Tuovi on yhtä voimakkaasti seksuaalisten pakkomielteittensä pauloissa kuin Valtekin. Valte kadehtii Fransua, joka yhtyy naisiin mutkattomasti kuin eläin. Valte on itse sen sijaan estojensa kahlitsema.

Tuovi puolestaan on vanhapiika, joka on uransa huipulla: toimiston rutiinitöitä tekevänä konekirjoittajana. Hänen tragediansa on se, että hän kuvittelee olevansa keskiluokkaa. Tämän lisäksi Tuovi on seksuaalisesti turhautunut, mikä kammottaa ja inhottaa päähenkilöä. (Tuovin varsinainen fantasia on hänen esimiehensä, insinööri.)

Naisen seksuaalisuus ei ole Linnan omakuvalle, Valtelle, luonteva asia. Kertojana Linna kuitenkin kohoaa omakuvansa yläpuolelle: vaikka Tuovi onkin epänormaalilla tavalla kieroutunut, niin on myös Valte. Eläimellinen Frans saattaisi humalapäissään naida napsauttaa Tuoviakin, mutta Valte kammoaa Tuovin, keski-ikäisen naisen, haparoivaa lähestymisyritystä.

Tärkeää on myös erottaa se, ettei Linna tuomitse Tuovia. Tuovi on ympäristönsä tuote eikä hän ole paha vaan säälittävä.

Tuovi on minullekin tuttu hahmo. Lievempiä tapauksia on varmaan meistä jokaisen suvussa; keski-ikäiset vanhatpiiat eivät ole nykyäänkään tuntematon ilmiö.

4.9.07  
Anonymous Anonyymi said...

Saammeko seuraavaksi analyysin Philip K. Dickin naishahmoista?

4.9.07  
Blogger Eufemia said...

Tulta syöksevä lintu, ei, kun kyse on Linnasta, Tuovin hulluus ei johdu siitä, ettei hän täytä roolinsa vaatimuksia. Linnan ihannehan on ihminen, joka osaa astua pois "kunnon kansalaisen" roolista, siis kyseenalaistaa itsestäänselvän sijansa maailmassa. Paha kyllä ainakin esikoisteoksessaan Linna on sitä mieltä, että naiselle tämä vaativa irrottautuminen on mahdoton. Naisen olisi siis ehkä parempi tytyä elämään pullikoimatta, sillä Linnan nainen ei kykene johdonmukaiseen pullikointiin.

Erastotenes, niin on, nimittäin Tuovi Valten naispuolinen vastine. Ja Valtehan loppupuolella kirjaa, Tuovin menetettyä järkensä, tunnistaa heidän yhteneväisyytensä ja soimaa itseään siitä inhosta, jota hän on tuntenut Tuovia kohtaan. Valten on kuitenkin mahdollista löytää tie pois siitä roolista ja asemasta, johon hän ei sopeudu. Epäilen, että Tuoville se oli lähtökohtaisesti mahdotonta. Siksi Linna ei tosiaan tuomitse Tuovia - eihän sellaisesta voi moittia, jolle ei mitään mahda. Epäilen myös, että Tuovin lailla toimineeseen mieheen Linna olisi suhtautunut aavistuksen tuomitsevammin.

Punainen nörtti, saa nähdä. Ei seuraavaksi, mutta ehkä joku päivä.

4.9.07  
Blogger Pinkki Baretti said...

Ymmärsinköhän nyt yhtään...?

(Syvällinen) viisaus on siis Linnalle johdonmukaista ajattelua ja itsensä ja asemansa tiedostamista siinä määrin, että asioihin voi joko vaikuttaa tai edes suhtautua oikein (= tulematta hulluksi). Ja Linnan mieshahmoilta tämä sujuu yleisesti ottaen paremmin kuin naishahmoilta?

Älykkyys on puolestaan jotain pinnallisempaa. Tämä piirre voi auttaa sopeutumaan ihan näppärästäkin omaan elämään tai ympäristöön, mutta lähemmässä tarkastelussa se saattaa osoittautua epäjohdonmukaiseksi (jopa hulluuteen asti rassaavalla tavalla). Ja Linnan naishahmot ovat usein korkeintaan vain tällä tapaa pinnallisesti älykkäitä?

Äh kun en ole lukenut tarpeeksi Linnaa.

4.9.07  
Blogger Eufemia said...

Pinkki Baretti, tuohon tapaan. Kuitenkin niin, että harva Linnan mieshahmoistakaan pääsee lähelle hänen ihannettaan. Ja toisaalta niin, ettei äly liity hulluksituloon. Linnan ihmiset voivat olla kohtalaisen älykkäitä ilman, että he juurikaan havainnoisivat itseään. Äly saattaa jopa auttaa mutkattomassa omaan osaansa sopeutumisessa.

4.9.07  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Jos ajattelemme Linnan tunnetuimman teoksen, Tuntemattoman sotilaan, henkilöitä, huomaamme minusta heti, etä henkilöt eivät juurikaan tiedosta. Ainoat, jotka tiedostavat oman olemassaolonsa, ovat mielestäni Kariluoto ja Honkajoki. Lammio ja Koskela ovat älykkäitä, mutta eivät juuri pohdi itseään tai sotaa. Toinen on luontainen johtaja sen kummemmin yrittämättä, toinen huonon johtajan irvikuva.

Kariluoto ja Honkajoki eivät ole mitenkään erikoisia sotilaita, mutta he tiedostavat oman paikkansa. Tämän vuoksi Kariluoto lähteekin toivottomaan vastahyökkäystehtävään. Hän hankkii sankarikuoleman, tekee itsemurhan, koska ei kestä ajatusta elämisestä tappion kärsineessä maassa.

5.9.07  
Anonymous Anonyymi said...

Huvittavaa että joku yrittää puhua nais-asiasta vetoamalla Linnaan..heh,he,heh ja vielä kerran heh..Linna on MIES ja kuollut ja kuopattu aikoja sitten...

25.12.07  

Lähetä kommentti

<< Home