8.8.07

Uusien ajatusten hetket


Maalla tuskin maltoin lukea tenttiin, sillä jostain syystä rantakivillä ja kallionlaen mökin kuistilla istuminen saivat ajatukseni liikkeelle kirkkaammin ja yllättävämmin kuin aikoihin. Tajusin useammasta jo pitkään työn alla olleesta hankkeesta jotain uutta ja olennaista, joka tulee viemään niitä eteenpäin. Oivallusten syöttämä tarmolataus ja halu ryhtyä työhön heti oli niin vahva, että kismitti keskittyä muuhun. Nyt vihdoin ainakin yksi tentti on ohi, ja istun kotonani kuunnellen Chopinia.

Oivallusten hetket eivät tule sattumalta, mutta niitä on paha myöskään pakottaa. Yleensä ne koittavat kun olen keinutellut toisiinsa liittyviä ajatuksia mielessäni jo kauan. Paikalleensolahtelu, uudet esiinryöpsähdykset ja kokonaisuuksien ryhdistäytyminen tapahtuu usein puuskina, joiden aikana enemmänkin kuin yksi mietityttänyt jäsentyy.

Työtä voi tehdä pitkään ilman näitä auvonkokemuksia. Jälki on kuitenkin minusta minulla parempaa jos tasaisen raatamisen taustalla väikkyy oivalluksen hetki, ja lopputulos vielä heijastelee tuosta hetkestä singonnutta kirkasta ideaa. Sitä en ole vielä nähnyt, että idea paistaisi lopputulemasta. Ehkä vielä.

Tunnisteet: ,

4 Comments:

Blogger Tom Nokkeli said...

as long I've seen the light I have'nt seen this sight

8.8.07  
Blogger Scribe of Salmacis said...

Nietzschelle inspiraatio oli (kuinkapa muutenkaan) elostelua ja heikkoutta. Voimakas ihminen on lähde ja vuotaa yli.

9.8.07  
Blogger Eufemia said...

Kuinkapa muutenkaan.

9.8.07  
Blogger Tris said...

Picnic huomenna Alppipuistossa klo 17. http://blogimiitit.blogspot.com/ . Olisi kiva nähdä tuttuja. Postaan tämän muutamaan blogiin kun en tiedä ketkä seuraa blogimiitit-blogia.

9.8.07  

Lähetä kommentti

<< Home