23.2.05

Autenttinen terveys

Valte meni Hilman mukana keittiöön.
Siellä seisoi Pransu Tuovin oven takana korva avaimenreiässä ja kasvoillaan ihmettelevä ilme.
- Mitä se tekee? kysyi Hilma.
- Hyräilee se. Ja rykii aina välillä kuin keuhkotautinen. Eikä sanan sanaa puhu, vaikka ma olen kuinka koettanut.
- Herra varjele, mikääs sen on tullut. Ei nyt luulis ihmisen tollalailla olevan. Eikä syömässäkään koko päivänä ollu.
Pransu koputti oveen ja huusi: - Mikä sun on kus lukkujen takana oot?
Silloin aukeni ovi ja Tuovi tuli ulos.
Nähdessään hänen silmänsä he ymmärsivät mitä oli tapahtunut.
Tuovi oli pukeutunut parhaaseen pukuunsa ja päässään hänellä oli hattu, jota hän aina oli kehunut ja sanonut sen sopivan niin hyvin hänen arvokkaaseen ja syvälliseen ilmeenseensä. Kainalossaan hänellä oli sateensuoja ja käsissä oli hansikkaat. Kasvonsa hän oli maalannut entistä vahvemmin ja musta ripsiväri oli tarttunut hänen silmänalustoihinsa tehden silmien luonnottoman ilmeen hirvittäväksi.
Niiden katse ei ollut enää järjellinen. Ne eivät olleet tylsät kuten mielipuolen yleensä, vaan niissä oli jotain epämääräistä ja harhailevaa. Ne eivät olleet kiinnittyneet minnekään, vaan kuvasivat täysin irralleenpäässyttä ajatustoimintaa. Hän hymyili ylhäisen suojelevasti ja käveli pää pystyssä oikein diivanelein keittiön lattialla.


Olen lukenut viime päivinä Väinö Linnan varhaisia teoksia, Päämäärää ja Mustaa rakkautta. Tuovin hulluus Päämäärässä toi vahvan muistikuvan siitä, kuinka hotkaisin lapsena Täällä pohjantähden alla: papinrouvan liki luonnottoman ulospullistuneet silmät jäivät jostain sivulauseesta kummittelemaan muistiini. Täytyy etsiä se sivulause kunhan ehdin.

Eilen näin autenttisen udmurttiperformanssin sinisen Dubrovnik-neonvalotekstin alla. "Udmurtialainen etnofuturisti Kuchiran Juri esittää puolituntisen performanssin, jossa moderni maailmankulttuuri ja traditionaalinen kulttuuri kohtaavat. Muusikko Stepan Kharchenko käärii esityksen äänimattoa", kerrotaan tuolla. Kohtaaminen painottui esittelytekstissä, esittäjä puhui autenttisuudesta. Innoituin niin, että koetin saada erään seurassani olleen ihmisen oikeasti luomaan jotain rinnasteista: autenttinen lestadiolaisperformanssi, tarkasti rekonstruoitu kaikkein karismaattissävyisimmistä herätyskokouksista jäljelle jääneiden tietojen mukaan. Haltioituva esittäjä voisi kiertää maailman kapakoissa järjestettäviä runoiltoja.

Tuovin silmien ilme on luonnoton. Hän on menettänyt kosketuksen luonnolliseen, ajattelu on päässyt irralleen, joten se ei voi olla terve. Autenttinen olemisen tapa on kadonnut Tuovin ulottuvilta kun hän on suistunut samastumaan syvälle modernien naistenlehtien "itselliseen virkanaiseen". Luonnollinen on hyvä, koska luonnoton on sairas. Onko kosmopoliitti luonnoton, pullistuvatko hänen silmänsä väistämättä päästä ja valtaavatko neuroosit tai sula hulluus mielen, kun hän koettaa ravistautua irti luonnollisesta kansallisuudestaan, kytköksistä kulttuuriin ja perinteeseen, jotka ovat niin omia, että menettäessään ne menettää itsensäkin? Ajatteleeko Linna näin?

Mitä udmurtti menettää jos hänen kulttuurinsa katoaa? Minusta on iloista että kiinnostus omaan perinteeseen johtaa vaikkapa autenttisen udmurttiperformanssin esittämiseen ravintola Dubrovnikissa, aivan riippumatta ilmiön käsitteellisestä ristiriitaisuudesta, tai oikeastaan sen vuoksikin. Mutta jos kiinnostus ei riitä, mitä udmurtit itse menettävät? Katoaako heidän luonnollisuutensa ja vaipuvatko he sairaaseen vieraannukseen?

Alan nykyään hihitellä kummallisissa tilanteissa, sillä en oikein osaa olla aivan vakavana kuullessani sanan "autenttinen" tai "luonnollinen". Minua ei siis suututa, vaan absurdius riemastuttaa. Absurdius piilee argumentointitavassa, jolla puolustetaan vaikka mitä. Ensin siinä määritellään luonnollisuus tai autenttisuus jollain tavalla, jota ei yleensä lausuta ääneen. Sitten todistetaan, että jokin ilmiö on luonnollinen tai autenttinen. Tämä merkitsee että se on moraalisesti tuomitsemattomissa, yleensä kuitenkin pikemminkin hyvä kuin moraalin ulkopuolelle jäävä: se on terve. Luonnoton on paha ja sairas. Niin esimerkiksi homouden hyväksyttävyyden tai hyväksymättä jättämisen katsotaan jotenkin liittyvän vaikkapa siihen, onko eläinten joukossa homoja, tai onko seksuaalisuuden luonnollinen tarkoitus suvunjatkaminen, tai onko kulttuurissamme, tai vielä parempaa, luonnonkansojen kulttuureissa, kauan sitten jo vihitty homoja avioliittoon.

Tähän oikeutusmuotoon tarttuminen on välillä siksi sitkeää, etten jaksa liittyä keskusteluun ja alkaa purkaa luonnollisuus-oikeutuksen absurdiutta esille. Kuinka olisi paras astua sitä tapaa vastaan, millä ihminen määritellään jonkin luonnollisuuden ja autenttisuuden kautta? Entä jos tahdonkin jättää sikseen kaikki tavat määrittää luonnollinen ja autenttinen, tai enintään tarkastella niitä uteliaana? Nihilismiä, joka johtaa väistämättä silmien pullistumiseen päästä?

Tunnisteet:

6 Comments:

Blogger Matti said...

Kannattaa aina muistuttaa keskustelukumppania siitä, että joukkoraiskaus, kannibalismi ja vääriä geenejä kantavien lasten tappaminen on mitä luonnollisinta. Kyllä se luonnollisuusoletus siitä aina vähän perääntyy.

23.2.05  
Blogger Kaura said...

Hauska miete! Ihminen voi toki mennä omaa luontoaan vastaan, mutta tokkopa kovin helppoa olisi määritellä jotain yleistä, kaikille sopivaa luonnollisuutta, jos mennään pää ylöspäin istumista, kävelemistä yms. seikkoja pidemmälle.

Jostain syystä olen joutunut aika ajoin keskusteluihin joissa päivitellään nykylääketieteen ja -elämäntavan luonnottomuutta. Minä en osaa muuta kuin tuumata ykskantaan, että olen onnellinen, kun luonnottoman lääketieteen avulla saan pitää itseni ja läheiseni elossa ja terveinä tuplasti sen mitä ihannoituina, luonnollisempina aikoina.

23.2.05  
Blogger Eufemia said...

Matti, valitettavasti tuo ei ole aina aivan niin helppoa. Pulmasta kun selviää määrittelemällä luonnollisuuden taas hieman uudella tavalla, joka rajaa oikeutettavan asian hyvään-luonnolliseen ja joukkoraiskaukset, kannibalismin sekä lastenlistimiset joko epäluonnolliseen tai pahaan-luonnolliseen. Tai vaihtoehtoisesti siirrytään tämän oikeutusmuodon toiseen versioon, jossa hyvää, tervettä ja mahdollista onkin sellainen, jolla on pitkät perinteet. (Salaisen puutarhan intialaisen lastenhoitajan perustelu käskyn noudattamatta jättämiselle: "Niin ei ole tapa".)

Jonkun tuomitseminen epäluonnollisena saa usein aikaan vastareaktion, jossa koetetaan todistaa väite vääräksi ja tuomittu asia luonnolliseksi. Kummastelen sitä kuinka harvoin kiistetään miten hyvänsä määritelty luonnottomuus tuomitsemisen perusteena.

Kaura, onko yksilöllä siis aina jonkinlainen autenttinen identiteetti, hänen luontonsa, jota vastaan hän voi mennä?

Palatakseni luonnollisuus/luonnottomuus -oikeutukseen puhuttaessa homoseksuaalisuudesta: olen nähnyt joskus kuinka "heteroksi eheytyneeksi" ilmoittautuvan ihmisen ilmoitus on mitätöity. On päätetty hänen puolestaan, että hän vain pakottaa itsensä luontoaan vastaan.

Tämä väite sisältää tietysti oletuksen, ettei seksuaalinen suuntautuminen voi olla ihmisen itsensä hallittavissa. Väite on tarpeellinen jos tahdotaan todistaa homoseksuaalisuus tai mikä hyvänsä seksuaalisuus luonnolliseksi, ainakin jos luonnolliseksi ymmärretään vain hallitsematon.

Lisäksi, ja tämä on minusta jännittävää ja jää helposti huomaamatta, väite sisältää oletuksen, että jokaisella ihmisellä on oma muuttamattomissa oleva luontonsa. Vaikkei yleistä ihmisen luontoa muka määriteltäisi, määritellään kuitenkin: yleinen ihmisen luonto on sellainen, että jokaisella ihmisellä on omanlaisensa luonto, joka on ainakin melko muuttumaton ja muuttamaton.

Hauskaa jos miete hauskutti.

23.2.05  
Blogger Kaura said...

Autenttinen identiteetti kuulostaa ajatuksena mahdottomalta, kun ajattelee, miten muuttuvainen ja moninainen asia identiteetti on. Sen sijaan temperamentti on ilmeisesti synnynnäinen asia, samoin meihin on synnynnäisesti koodattuna kaikenlaisia kokkeleita ja käkkeleitä, jotka määrittävät kehittymistämme, mahdollisuuksiamme ja rajoituksiamme.

Ihmiselle tyypillisesti nuo kokkelit ovat hyvin moninaisia. Niin moninaisia että osaa näistä luonnollisista variaatioista lähemmäs mainstreamia osuneet variantit pitävät luonnottomina.

Autistin äitinä olen aika paljon joutunut miettimään sitä, miten paljon meissä on synnynnäisesti koodattuna asioita. (Aiemmin uskoin melkein tabula rasaan, hahhahaa.) Ympäristö tietenkin vaikuttaa valtavasti siihen mitä meistä ns. tulee (erityisen valtavasti erityislapsiin, koska varhaiskuntoutuksella on käänteentekeviä vaikutuksia), mutta geeniperimä yms. tekijät antavat meille heti alkuun jonkinlaisen kehyksen. Ympäristö vaikuttaa siihen, miten hyvin pääsemme kasvamaan potentiaaliimme.

Ihmisessä on synnynnäisesti kasa palikoita jonkinlaisessa järjestyksessä ja niistä palikoista itsestään sekä elämän tapahtumista riippuu, miten paljon niitä voimme järjestellä uudelleen tai millaisia uusia palikoita koko rakennelmaan voimme ottaa lisää.

Palikkasysteemi on joka tapauksessa monimutkainen ja yksilöllinen. Ihmisluontoa ei voi sanoa yleisesti muuttamattomaksi sen paremmin kuin joustavaksi tai muuttuvaksi, koska kyky muuttua on yksi noista palikoista. Joku voi seota, jos joutuu liian kauas elämäntavasta, joka on hänelle tuttu. Joku toinen taas alkaa kukoistaa.

Sen olen joka tapauksessa huomannut erityislapseni kanssa, että pakottaminen "luontoa vastaan" aiheuttaa kehityksen taantumista ja pahaa oloa. Vanhempana tehtäväni on ottaa selvää ketä nämä tulokkaat ovat, mitä he tarvitsevat löytääkseen oman tiensä ja kasvaakseen omiin potentiaaleihinsa.

Uskoisin että osa niistä, joilla on homoseksuaalinen identiteetti, voivat "kääntyä" heteroksi, mutta osa ei - tekemättä itselleen pahaa. Ulkoapäin ei voi kukaan tietää, kumpaan ryhmään esimerkkisi "eheytynyt" homo kuuluu.

Itse ajattelen ihmisistä asioita vain työhypoteeseina. Luulen että x on impulsiivinen, lämmin, älykäs, pitää musiikista. Mutta olen valmis viilaamaan näkemystäni nopeasti, koska ihmiset ovat paitsi moninaisia, myös muuttuvaisia. Paitsi ne ihmiset, jotka eivät ole :-)

Tässä nyt sekalaisia mietteitä aiheesta. Kiitos kommenttipalstatilasta!

25.2.05  
Blogger Masameus said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

3.4.08  
Blogger Masameus said...

Luonnollisuusargumentti ihmisen käyttäytymiseen sovellettuna on ääriongelmallinen, mutta sitäkin huolettomammin käytetty. Homoseksuaalisuuden voi halutessaan määritellä luonnottomuudeksi, mutta aivan yhtä hyvin voisi kysyä miten luonnollista olisi se, jos homoseksuaalisuutta ei olisi ihmiselle lainkaan mahdollista. Olisiko ihminen lajina luonnollinen, jos se pystyisi toisaalta kehittämään seksin ja syömisen eloonjäämisfunktiosta irrallisiksi seurustelumuodoiksi, mutta ei toisaalta pystyisi tähän yhteen asiaan, homoseksuaalisuuteen? Jos niin ilmeinen ja jatkuvasti läsnä oleva seksuaalinen mahdollisuus kuin homoseksuaalisuus loistaisi poissaolollaan kaikkien ihmispopulaatioiden keskuudessa kaikkina aikoina, se tuntuisi mielestäni varsin kummalliselta, etten sanoisi peräti luonnottomalta.

Luonnollisuusargumentin ongelmana on ensinnäkin se, että se ei perustele mitään moraalisesti. Moraali ei sijaitse sellaisenaan luonnossa, jotenkin geeneihin koodattuna, vaan sen ainoa mielekäs olomuoto on sosiaalinen. Toinen, perustavampi filosofinen ongelma on se, että se mitä sanotaan "luonnottomaksi" näyttää sisältyvän siihen mikä on luonnollista. Jos ihmislaji käsitetään sellaisenaan luonnolliseksi, niin homoseksuaalisuus ei voi olla johdonmukaisesti luonnotonta, koska mahdollisuus homoseksuaalisuuteen sisältyy jo ihmisenä olemiseen. Täysin homoseksuaalittomaan maailmaan päästäisiin vain puuttumalla konkreettisesti ihmisluontoon, eli tuottamalla geneettisesti pelkistettyjä ihmisiä, joilla seksuaalisuus on typistetty samanlaiseksi mekaaniseksi lisääntymistoiminnoksi kuin primitiivisimmillä elämänmuodoilla. Vaihtoehtoisesti voitaisiin tuottaa hermafrodiittisia eli kaksineuvoisia yksilöitä, jolloin sukupuolieron häviäminen lakkauttaisi niin heteroseksuaalisuuden kuin homoseksuaalisuudenkin.

Väitän, että luonnollisuusargumentti saa käyttövoimansa ennen kaikkea atomisoituneesta ja epämielekkäällä tavalla tieteellistyneestä ihmiskäsityksestämme. Ihmisiä ei enää tarkastella sosiaalisina ja psykologisina olentoina, vaan itsenäisinä biologisina yksikköinä. Ihmisten tarkasteleminen populaatioina avaisi mahdollisuuden siihen näkökulmaan, että ihmiset ovat tavalla tai toisella yhteisöjen jäseniä ja että heidän ihmisyytensä toteutuu perustavasti yhteisön jäsenyyden kautta. Yhteisöt muodostuvat erilaisista yksilöistä, jotka toteuttavat erilaisia rooleja ja suuntaavat energiojaan erilaisiin tehtäviin omien valmiuksiensa mukaan. Naiivilla tavalla biologinen ihmiskäsitys näkee sen sijaan vain yksilön ja olettaa, että kaikki mitä kuuluu ihmisen keholliseen olemismuotoon toteutuu samanlaisena jokaisessa yksilössä.

Paras vastalääke luonnollisuuden ja luonnottomuuden käsitteillä operoivaan moralismiin on minusta yksinkertaisesti sen toteaminen, että se mitä sanotaan luonnottomaksi sisältyy jo siihen mikä on luonnollista. Sanon tätä luonnollisuuskäsitystä lajiperustaiseksi. Homoseksuaalisuus selittyy sillä, että ihminen on lajina sitä mitä se on. Homoseksuaalisuuden mahdollisuuden puuttuminen vaatisi kokonaan toisenlaisen elämänmuodon.

3.4.08  

Lähetä kommentti

<< Home