Käsitteellisiä hajamietteitä
Per Hobbes e per gli apologeti seicenteschi della sovranità statale, moltitudine è un concetto-limite, puramente negativo: coincide cioè con i rischi che gravano sulla statualità, è il detrito che può talvolta inceppare la "grande macchina". Un concetto negativo, la moltitudine: ciò che non si è acconciato a divenire popolo, quanto contraddice virtualmente il monopolio statale della decisione politica, insomma un rigurgito dello "stato di natura" nella società civile.
Luen Paolo Virnon teosta Grammatica della moltitudine, Per una analisi delle forme di vita contemporanee. Mietin ajatusrakennelmia, jotka vaativat puhtaan negatiivisia käsitteitä ollakseen niin selväpiirteisiä kuin toivotaan. Jos valtiossa ihmiset muodostavat yhtenäisen kansan, kuten Hobbes väittää, ihmisten asettuessa valtiota vastaan ja kapinoidessa, he asettuvat myös kansaa vastaan. Tällöin se ei-kansa, ihmisten moninaisuus, joka kapinoijista muodostuu, on negatiivinen käsite, joka tarvitaan kansan määrittelemiseksi. Moninaisuus on siis se, joka on ei-kansa.
Vastaava ajatuksen rakenne toistuu monaalla. Saa toistua, määrittelyn keinona tällainen rajaus on aivan pätevä: sekavuudesta erotetaan osa, ja sen rajat määritellään negatiivisen käsitteen avulla.
Usein nämä ei-jotain -muotoiset käsitteet tuovat käsiteltäviksi ilmiöitä, joita vastustetaan. Ne ovat marginaalissa, ne eivät mahdu joukkoon, ja samalla ne olemassaolollaan tekevät joukosta selväpiirteisen. Ne ovat oivia selitettäessä mikä on kunnollista, ja niihin niputtuu mukavasti monenlaisia täysin toisistaan poikkeavia ilmiöitä. Olen kohdannut esimerkiksi sellaisia selkeärajaisia ystävyyden määritelmiä, jotka rajaavat joitain, ehkä moniakin, minun "ystävyyksistäni" ei-ystävyyksiksi.
Joskus, ehkä useinkin, ei-jotain muotoinen käsite katoaa, tai sen katsotaan olevan merkityksetön. Jos vaikkapa ihmisyys määritellään jollain tavalla, luodaan puolihuomaamatta ei-määritelmänmukaisen ihmisyyden käsite, mutta siitä ei puhuta. Määritelmänhän katsotaan kattavan kaikki ihmiset, joten ei-määritelmänmukainen ihminen on käsitteellinen ristiriita. Joskus käsitteellinen ristiriita ehkä kuitenkin kävelee hoitolaitoksen käytävällä määrittelijää vastaan, mutta luultavasti määrittelijä ei huomaa häntä, koska miettii kollegaansa jota on menossa tapaamaan huoneeseen 16.
Tapaamaanmenemisestä tuli mieleen - kaipa sitten, mikä ettei.
Lisäys kello 1.43: Oli mukavaa. Täytyy selvästikin ainakin vilkuilla muutamaa blogia, joihin en ole vielä tullut tutustuneeksi.
Tunnisteet: filosofia
1 Comments:
Niin, jos ihmiset muodostaisi yhtenäisen kansan. Ihmiset ei yhtenäistä kansaa kuitenkaan varsinaisesti muodosta. Monien halut on toki samat eli oma etu, mutta eturistiriidoista ja utiliteeteistä johtuen keinot oman edun tavoitteluun vaihtelee siinä määrin, että ei voi puhua yhtenäisestä kansasta. Tällöin ei tietenkään ole mitään "valtiota" jota vastaan kapinoimalla heikentäisi valtiota.
Kapinoiminen vääristyneiksi muodostuneita tapamalleja ja käistyksiä vastaan tulisi olla itsestäänselvyys. Mutta kuten yleensä kaiken ikävän työn kohdalla, niin myös kapinassakin on helppo antaa muiden tehdä työ ja korjata itse hedelmät.
Lähetä kommentti
<< Home