Se kirjailija, josta minun pitäisi pitää, mutta jonka nerokkuudesta en saa otetta

Varsinainen mielisairaus, uskoo Willett, alkoi myöhäisemmän muutoksen myötä; sen jälkeen kun Curwenin muotokuva ja vanhat paperit oli löydetty; sen jälkeen kun hän oli tehnyt matkan kauas vieraisiin paikkoihin ja hokenut kauheita loitsuja oudoissa, salaisissa olosuhteissa; sen jälkeen kun noihin loitsuihin oli saatu selvä vastaus ja hysteerinen kirje kyhätty tuskallisessa ja selittämättömässä tilassa; sen jälkeen kun vampirismin aalto ja hyytävät kuulopuheet olivat pyyhkäisseet Pawtuxetin yli; ja sen jälkeen kun potilaan muistista pyyhkiytyivät nykypäivää koskevat seikat samalla kun hänen äänensä petti ja ulkonäkö muuttui tavalla, jota useat eivät voineet olla huomaamatta.

Löysin eilen Akateemisen alennuskorista H. P. Lovecraft -suomennoksen Charles Dexter Wardin tapaus. Olen toki koettanut lukea Lovecraftia englanninniksikin, mietin johtuisiko innostumattomuuteni suomennoksista. En innostunut, sama se kai siis on luenko alkukielellä vai käännöksenä.

Lukiessani tiedän, että minun pitäisi pitää Lovecraftista. Uteliaisuuteni kohdistuu ajoin vahvastikin nykyisen viihdekerronnan kaavoihin vaikuttaneeseen kirjallisuuteen, eli Lovecraftin tulisi olla olennainen pala kirjahyllyni tuota puolta. Nykyistä viihdekerrontaa en yleensä jaksa, mutta esimerkiksi Ann Radcliffe on suosiossani. Siteeraamani Lovecraftin virke on oikeastaan hyvinkin hykerryttävä. Palaan säännöllisesti myös Poen seuraan, ja ne ystäväni, jotka jakavat Poe-viehtymykseni, lukevat kaikki myös Lovecraftia. En tiedä miksen kiinnostu.