Fanituksen kauhistuttavuudesta
Olen viime päivinä suomentamisen lomassa pitkästä aikaa leikkinyt Last.fm:llä. Lukenutkin olen, mutten sellaista, josta nyt kirjoittaisin. Sen sijaan ajattelin sanoa jotain aiheesta, jota olen pyöritellyt mielessäni jo jonkin aikaa.
Muutama kuukausi sitten tuli puheeksi se, keille kertyy kiiluvasilmäisiä kannattajia. Kun vähänkin miettii fanituksen kohteita, ilmiö tuntuu hyvin omituiselta. Joistain ihmisistä vain herkästi lumoudutaan tuolla kummastuttavalla tavalla. Joskus olen tuuminut onko asia peräti niin yksinkertainen, että ne edes jotenkin ulospäinsuuntautuneet, joita ei haittaa saada opetuslapsia, usein keräävät fanilauman ympärilleen. Asiaan ei ainakaan tunnu vaikuttavan lainkaan se, onko gurun sanomassa ideaa, ovatko argumentit edes siedettäviä tai ymmärtävätkö kannattajat opettajaksi ottamansa puheista mitään.
Fanituksen kohteet voivat vaikuttaa harvinaisen nerokkailta, tympeän typeriltä tai miltä tahansa siltä väliltä. Ja, kauhistuttavaa kyllä, fanittajat saattavat fanittaa yhtä aikaa niin ajattelevaa kuin täysin ajattelematontakin gurua – innokas kannattajahan ei välttämättä ymmärrä opettajaksi ottamansa puheista mitään. Kauhistuttavaa siksi, että mitäänymmärtämätön intoilija saattaa ottaa harkitun ja hienosyisen ajatuksen kuin se olisi halko, ja lyödä sillä. Välillä käy mielessä mitä miettii ihminen, joka näkee fanilaumansa rellestämässä toistaen hokemia, jotka alkujaan olivat ajateltuja, mutta jotka väärään ympäristöön siirrettyinä näyttävät typeriltä astaloilta.
Innokkaan kannatuksen kohde saattaa faniensa silmissä menettää vallan tulkita omia puheitaan. Monasti olen nähnyt kuinka väärinymmärryksiä korjailemaan ryhtynyt guru on saanut entisestä opetuslapsestaan vihollisen. Korjaamallahan guru luopuu siitä asiasta, jota opetuslapsi on oppinut pitämään oikeana, osoittautuu huiputtajaksi, miksei petturiksi: ottaa astalon pois.
Fanituksen kohde ei myöskään saa innostua mistään aidosti uudesta eikä kyseenalaistaa itseään.
Olen joskus suhtautunut muutamien ihmisten puheisiin ainakin jossain määrin sen kaltaisella innolla kuin mitä tässä kammoksun. Sitten opin. Sen jälkeen olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa puheistani kovasti vaikuttunut ja innostunut ihminen ilmiselvästi ei ole ymmärtänyt niistä mitään. Tunsin lähinnä voimakasta halua paeta, ja niin myös tein.
Muutama kuukausi sitten tuli puheeksi se, keille kertyy kiiluvasilmäisiä kannattajia. Kun vähänkin miettii fanituksen kohteita, ilmiö tuntuu hyvin omituiselta. Joistain ihmisistä vain herkästi lumoudutaan tuolla kummastuttavalla tavalla. Joskus olen tuuminut onko asia peräti niin yksinkertainen, että ne edes jotenkin ulospäinsuuntautuneet, joita ei haittaa saada opetuslapsia, usein keräävät fanilauman ympärilleen. Asiaan ei ainakaan tunnu vaikuttavan lainkaan se, onko gurun sanomassa ideaa, ovatko argumentit edes siedettäviä tai ymmärtävätkö kannattajat opettajaksi ottamansa puheista mitään.
Fanituksen kohteet voivat vaikuttaa harvinaisen nerokkailta, tympeän typeriltä tai miltä tahansa siltä väliltä. Ja, kauhistuttavaa kyllä, fanittajat saattavat fanittaa yhtä aikaa niin ajattelevaa kuin täysin ajattelematontakin gurua – innokas kannattajahan ei välttämättä ymmärrä opettajaksi ottamansa puheista mitään. Kauhistuttavaa siksi, että mitäänymmärtämätön intoilija saattaa ottaa harkitun ja hienosyisen ajatuksen kuin se olisi halko, ja lyödä sillä. Välillä käy mielessä mitä miettii ihminen, joka näkee fanilaumansa rellestämässä toistaen hokemia, jotka alkujaan olivat ajateltuja, mutta jotka väärään ympäristöön siirrettyinä näyttävät typeriltä astaloilta.
Innokkaan kannatuksen kohde saattaa faniensa silmissä menettää vallan tulkita omia puheitaan. Monasti olen nähnyt kuinka väärinymmärryksiä korjailemaan ryhtynyt guru on saanut entisestä opetuslapsestaan vihollisen. Korjaamallahan guru luopuu siitä asiasta, jota opetuslapsi on oppinut pitämään oikeana, osoittautuu huiputtajaksi, miksei petturiksi: ottaa astalon pois.
Fanituksen kohde ei myöskään saa innostua mistään aidosti uudesta eikä kyseenalaistaa itseään.
Olen joskus suhtautunut muutamien ihmisten puheisiin ainakin jossain määrin sen kaltaisella innolla kuin mitä tässä kammoksun. Sitten opin. Sen jälkeen olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa puheistani kovasti vaikuttunut ja innostunut ihminen ilmiselvästi ei ole ymmärtänyt niistä mitään. Tunsin lähinnä voimakasta halua paeta, ja niin myös tein.
Tunnisteet: kummastelu, musiikki, strategiat, suhtautuminen toisiin
8 Comments:
Olen huomannut saman ilmiön useissa paikoissa. Parikymppisenä ihmettelin valtavasti sitä, miksi jotkut eräällä kuntosalilla käyneet noin 20-50 -vuotiaat naiset ihailivat niin suunnattomasti joitakin ohjaajia. Ohjaajat olivat kolmissakymmenissä. Kävijät suorastaan kilpailivat siitä, kuka pääsee eturiviin hymyilemään silmät kirkkaina kuin ala-asteen priimuksella konsanaan.
Tunnen aikuisia, jotka vaikuttavat suorastaan fanittavan jotakuta toista aikuista, ystävää tai tuttavaa. Se on kummallista! Ihailen kyllä itsekin joitakin piirteitä ystävissäni, mutta en ole fanittanut ketään murrosiän jälkeen.
Joskus olen tuuminut onko asia peräti niin yksinkertainen, että ne edes jotenkin ulospäinsuuntautuneet, joita ei haittaa saada opetuslapsia, usein keräävät fanilauman ympärilleen. Asiaan ei ainakaan tunnu vaikuttavan lainkaan se, onko gurun sanomassa ideaa, ovatko argumentit edes siedettäviä tai ymmärtävätkö kannattajat opettajaksi ottamansa puheista mitään.
Vastaus olisi todellakin liian helppo ja paatoksellinen. Sillä, että sinullekin on luultavasti vaikea ongelmitta puhua "ulospäinsuuntautuneisuudesta" ei ole ylipäätään vähäpätöinen seikka ehdotuksesi ongelmallisuudelle. Ja jos minäkin ohitan tämän ongelman, en usko, että ulospäinsuuntautuneisuus on tekijä. Ehkä lainkaan, tai ainakaan sisäänpäinsuuntautuneisuuden vastaavaa roolia eksklusoivasti. Sitten on sellainenkin tekijä, että 'guru' ehkä ainakin yrittää sanoa jotakin ja yrittää ymmärtää. Intohimot ovat magneetti. Ehkä niistä jalostuu jossakin vaiheessa hyviä ajatuksia. Tai ehkä joku vaihtaa lupauksen hyvistä ajatuksista jalanhierojiin?
Täytyisi löytää uusi tapa puhua ilmiöstä ja tarvittaessa erotella se useammaksi eri dynamiikaksi. Jokin ajatusketjussa tuntuu raakileelta ja liikaa olemassaolevasta kuvastosta ammentavalta, mutta en voi vielä panna siihen sormeani merkiksi. Minua on itseäni 'fanitettu' ajoittain niin, että ironiantajuun luottava narsistinen leikki tulee yllättäen korvista ulos kun huomaakin ihmisten reflektion puutteen. Toiste näkee sen, miksi on syytä pitää mielessä, että ihminen on bricoleur. Fani ja idoli, sanoisin, että asetelmassa jälkimmäinen ei ole subjekti, kuten kai määritelmäkin vihjaa. Mistä siis on kotoisin kuvitelma siitä, että idoli ohjaa ihannoijaa? Aika harkitsematonta?
Olisi myös liioittelua kuvitella, että idoli valitsee tai ylläpitää fanipohjansa. Katso nyt kirkkojen Jeesus-idolia. Vahvaa klubitoimintaa ja elävää fan-fictionia.
Alustaisiko tämä jo hieman kiinnostustani hylätä monia ähkäisysi teemoista?
Sikäli ei alustaisi, Tulta syöksevä lintu, että mielestäni kirjoitin nimen omaan siitä, että idoli ei valitse eikä ohjaa ihannoijaansa. Tästähän puhuin myös vanhassa kirjoituksessani, johon linkitin. Tarkoitukseni ei myöskään tietenkään ollut kiistää idoliksi otettavan mahdollista sisäänpäinsuuntautuneisuutta.
Teeman käsittely on kuitenkin kesken, ja läväytin sen nyt esille juuri saadakseni tuoreita ajatuksia muilta. Ja oikeassa olet, intohimot ovat magneetti. Intohimo mihin kulloinkin, esimerkiksi liikuntaan, kuten Lauran tarjoamassa esimerkissä. Varmuuden vaikutelma on myös magneetti.
Aihe on mielenkiintoinen, koska sitä voi lähestyä eri tavoilla. En ajatellut Eufemian tarkoittaneen "fanittamisella" uskonnolliseen tai poliittiseen johtajan (kritiikitöntä) seuraamista. Laajasti ajatellen syyt saattavat olla samankaltaisia kaikessa yli äyräiden tulvivassa ihailussa. En tiedä mitä ne ovat. Varmuuden ja epävarmuuden suhteesta on todennäköisesti kyse, mutta ei yksinkertaisesti siten, että ihailun kohde olisi itsevarma ja ihailija epävarma. Olen tarkkaillut ihmisiä ja tämä kysymys on jäänyt ilman selvää vastausta kuten monet muutkin sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvät kysymykset.
Eufemia, olet niin ihana ja viisas ja kaikki mitä sanot on puhdasta hunajaa! En voi muuta kuin tuijottaa haltioituneena ajatuksiasi monitorin pinnalla. Täyttä totta joka sana ja välimerkitkin!
In other words, fanittaminen saattaa liittyä jotenkin ihmisen tapaan välittää kulttuuria, tarkemmin mallioppimiseen. Ainakin lapsi fanittaa äitiään ja haltioituu uusista asioista. Ehkä lajin menestymiselle on laskettavissa joku stabiili suhde innovaattoreita ja matkijoita.
Voi olla, että kaikki mielipiteet ovat aina fanittamista. Ideaan liittyy suuri tai pieni valenssi, joskus jopa miinusmerkkinen. Antifanittaminen on kyllä vähintään yhtä mielenkiintoista kuin fanittaminen.
Ehkä seuraajia saa erityisesti karismaattinen henkilö. Sellainen, joka ottaa sosiaalisessa tilanteessa "tilan haltuun" eli ylästatuksen muihin läsnäolijoihin nähden. Ja toisaalta on hyvä tarinankertoja, eli kykenee juoksuttamaan kuulijakunnan erilaisten tunnetilojen läpi.
Propagandakirjallisuudessa mainitaan erilaisia temppuja. Esimerkiksi mikään ei yhdistä niin kuin yhteinen vihollinen.
Aloin miettiä fanitusta ja opetuslapsia siinä valossa, että vastaanottava kuuntelija kuulee joltakin "gurulta" sanoja, jotka hän - mahdollisesti väärin ymmärtäen - kokee itselleen sopiviksi ja käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa niitä enemmän tai vähemmän jalostaen. Olitkin käsitellyt tuota oman ajattelun käynnistävää sysäystä aiemmassa kirjoituksessasi, ja oikeastaan sulkenut sellaiseen kykenevän oppilaan pois tuosta opetuslapsen määritelmästä (tai näin ainakin tulkitsin).
Pohdin, minkälaisia "faneja" mahtuu opetusta kyseenalaistavien oppilaiden ja gurunsa sanoja tyhjästi toistelevien opetuslasten väliin. Minulle nimittäin tulee mieleen ainakin henkilö, joka sovittaa gurulta kuulemiansa ehkä hieman abstrakteja ajatuksia omaan maailmankuvaansa ja kokee saavansa niistä ideoita, joita voi soveltaa täysin eri alueilla kuin mihin guru ajatuksensa alun perin tarkoitti. Tuo käytös taitaa painua enemmän sinne hyvän oppilaan suuntaan (joskaan opettajan ja oppilaan tasa-arvoisuudesta ei ehkä vielä voida puhua, kun vuoropuhelua ei ehkä käydä lainkaan), jos omia kehitelmiään ei markkinoi eteenpäin gurun totuuksina. Jos niin tekee, kyseessä lienevät jo vahvasti omat tulkinnat, jolloin on vaara tarttua siihen hehtaariastaloon ja sivallella sillä vähän joka suuntaan.
(Tämän viestin osalta voin omasta puolestani todeta, etten ole lainkaan varma, pysyttäydynkö sinua kiinnostaneissa kysymyksissä tai ymmärsinkö edes juurikaan lukemaani, mutta pohdinpa "ääneen" ajatuksia, joita kirjoituksesi minussa herätti.)
Laura, minustakaan fanittamaan päätyvät eivät mitenkään johdonmukaisesti vaikuta epävarmoilta. Joskus fanittaja voi tosiaan olla jopa niin varma, että uskoo tulkitsevansa guruaan paremmin kuin tämä itse.
Mikko, antifanittaminen tosiaan on vähintään yhtä mielenkiintoista kuin fanittaminenkin - siis mikäli antifanittamisella tarkoitetaan sitä, että vastustetaan jonkun henkilön kaikkia näkemyksiä, tulkitaan ne aina vastustettaviksi vaikka tulkitsemisoperaatio kävisi kuinka työlääksi. Kaikkia mielipiteitä ei kuitenkaan mielestäni ole mielekästä lukea fanittamiseksi, sillä useimmat mielipiteet tuskin liittyvät kehenkään tiettyyn fanitettavaan toiseen ihmiseen.
Dorian, jos väärinymmärryksestä syntyy jotain hedelmällistä, niin hyvähän se vain on. Ongelmia syntyy vasta jos väärinymmärtäjä pahastuu sille, jota on ymmärtänyt väärin, kun tämä ei jaakaan hänen väärinymmärrystään.
Juu, juuri tuota tarkoitin antifanittamisella. Joskus siitä saa itsensäkin kiinni. Ainakin pois kotoa lentämistä edeltävänä aikana tuntui sellaiselta, että äiti on väärässä melkein kaikessa.
Mielipiteiden fanittamisella taas tarkoitin sitä, että ihastuu johonkin ajatukseen heti kun sen lukee jostain. Ja voihan olla, että henkilön fanittaminen on liitoksissa tähän, se vain altistaa herkemmin ajatukseen ihastumiseen.
Lähetä kommentti
<< Home