Muistiin merkitseminen

Ilmaisun kaavoittuminen on muistinvaraisen kulttuurin elinehto. Runomitta säilyttää sanatarkasti muistettavan sanoman proosaa paremmin. Walter Ong on tähdentänyt, että suullisissa kulttuureissa kollektiivinen muisti toimii paljon enemmän kaavoittuneiden mallien ja formuloiden varassa kuin kirjoituskulttuureissa. Perinteiset mallit ja kaavat vaikuttavat myös tapaan, jolla kokemukset jäsennetään muistissa säilytettäväksi.

Odotettuani aikani taiteiden yössä pikkuisen jurtan ulkopuolella pääsin sisään kuuntelemaan kuinka Taito Hoffrén lauloi Arhippa Perttuselta talteen kerättyjä runoja. Kuuntelin vain pienen osan nelituntisesta esityksestä; Lemminkäisen tarinan loppupuolen sekä Kilpakosinnan. Perttusen versioissa Lemminkäinen äitinsä ponnistuksista huolimatta kuolee ja lopuksi hänen lihansa syödään suurina herkkuina ruotsalaisissa pappiloissa; Kilpakosinnassa taas Pohjan neito annetaan lopulta Väinämöiselle.

Siteeraamani katkelma on Anna-Leena Siikalan teoksesta Suomalainen šamanismi. Oli todella kiinnostavaa kuulla Hoffrénin kertovan kuinka on mahdollista opetella ulkoa neljän tunnin verran kalevalaisia runoja. Kuten Siikala yllä toteaa, runomitta helpottaa muistamista merkittävästi. Lisäksi se toimii rakenteena johon improvisoida mikäli muistaminen ei luonnistu. Huomasin yli puoli tuntia kestäneessä Kilpakosinnan esityksessä muutamia kaarroksia, jotka loivat vaikutelman unohduksesta ja sitä seuranneesta kiertelystä ja sitten siitä, että langan pää löytyi taas. Hoffrén lauloi silmät kiinni. Esiintymispaikka oli haastava, sillä jurtan seinäkankaan koloista kurkisteli humalaisia möliseviä nuorukaisia ja vähän matkan päässä soitti joku machupicchuorkesteri (pienellä ja yhteen koska tarkoitan tuon yleisnimeksi).

Jos muistiin merkitseminen merkitsee omaan muistiin painamista, muistetun siirtäminen toisen muistetuksi vaatii paljon yhdessä vietettyä aikaa. Tulin ajatelleeksi tätä taas seuraavana iltana, lauantaina, jolloin olin sisareni syntymäpäivillä. Siellä oli myös samaa koulua viime vuoden hänen kanssaan käynyt Guillaume (jonka kotisivuja en löydä, mikä on rasittavaa; linkitän myöhemmin jos löydän), joka tuli Suomeen lomalle tyttöystävänsä kanssa. Guillaume on häikäisevän hyvä jonglööri, ja äitini sai iloksemme houkuteltua hänet esiintymään. Valonheitinkin löytyi hälventämään elokuunillan pimeyttä, joten saimme nähdä kuinka kahdeksan palloa lentää hallitusti ilmassa ison paritalon toisen kerroksen ikkunoiden tasalle ja takaisin heittelijän käsiin. Temppujen taidokkuutta kiinnostavampaa oli kuitenkin se, että Guillaume selosti meille samalla jongleerauksen notaatiojärjestelmän periaatteita.

Jongleerauskuvioita on osattu kirjoittaa muistiin vasta viimeiset parikymmentä vuotta, ja Guillaume kuuluu ensimmäiseen sukupolveen, joka on oppinut lajin alusta alkaen sellaisena, ettei tietyn tempun selittäminen vaadi sen näyttämistä kertaakaan. Tämä on hänen mukaansa johtanut viimeisten kymmenen vuoden aikana huimaan edistykseen: kun harrastajat ja ammattilaiset voivat jakaa keksintöjään esimerksi keskustelupalstoilla, ideat leviävät tykkänään toisenlaista tahtia kuin koskaan ennen. Lisäksi muualle kuin mieleen muistiin merkitsemisen mahdollisuus auttaa miettimään mikä voisi ehkä olla mahdollista, vaikka kukaan ei olisikaan sitä ehkä vielä tehnyt. Notaatiojärjestelmä on muuttanut jongleerausta ratkaisevalla tavalla. Sisareni, joka on ilma-akrobaatti, kuunteli selvästi hieman kateellisena esityksen jälkeen syntynyttä keskustelua. Hänkin on, kirjalliseen kulttuuriin kasvaneena, tietysti koettanut kirjoittaa temppujaan muistiin. Valitettavasti hänellä ei ole sellaista merkitsemisjärjestelmää, jota ymmärtäisi vaikkei olisi koskaan nähnyt tai kokeillut muistiin merkittävää temppua.