20.9.07

Kepeydestä

Yet my heart loves December's smile
As much as July's golden beam –
Then let us sit and watch the while
The blue ice curdling on the stream

Noin loppuu Emily Brontën runo How still, how happy! Those are words. Luin juuri Brontëa muistellen, että runojen myrskynruntelemien kanervanummien seasta löytyy kepeän hymyileviä hetkiä. Pidän niistä, sillä niiden kepeys on sallivaa ja avointa, vailla odotuksia, mutta ei lainkaan välinpitämätöntä.

Koetin eilen selittää mitä tarkoitan kepeydellä tai keveydellä. Luultavasti en osannut, sillä keveyteen yhdistyy helposti ajatuksia piittaamattomuudesta tai ohuudesta. Minulle kepeys on kuitenkin helppoutta omien negatiivisten ajatusten ohittamisessa ja alttiutta löytää hyvää. Kipaisu kirpeässä metsässä niin, että lehdet maassa kahisevat ja aurinko saa ne kiiltelemään. Tai ihmisten kohtaaminen uteliaana ja vastaanottavaisena. Se on opittava aina uudestaan. Tai ehkä pikemminkin oivallettava, tai muistettava. Tiedän sen silloinkin kun en osaa sitä.

Vähään aikaan en ole muistanut enkä osannut, mikä on toisin kuin toivoisin itseltäni. Mutta ehkä, tai oikeammin aivan selvästi kyllä tämä tästä taas. Hymyilyttävää löytyy yllättävistä paikoista kun vain muistan, että niin kauan kuin altistan vain itseni, on aina paras kokeilla samalla luottavaisuudella kuin annan lentokoneen tai aallon kannatella minua. Kuinka kummallista, että niin monia ahdistaa ajatus lentokoneesta, koska siinä asettaa itsensä toisten varaan. Minusta nousukiito ja irtautuminen maasta on aina ollut samaan tapaan onnellistuttava kokemus kuin halukas heittäytyminen valtameren aallon varaan.

Tunnisteet: ,

33 Comments:

Blogger Tulta syöksevä lintu said...

Kuinka voi olla kummallista, mikäli joku, minä, ei tahtoisi antaa elämäänsä toisten, kuten pilotin, käsiin? Sitä paitsi lentokone vaikeuttaa kellumista valtameren aaltoa enemmän. Lennän toki ja nautin nousukiidoista. Se ei kuitenkaan liity itse lentämiseen ja siihen faktaan, että joku tekee puolestani, enkä voi itse varmistaa laatua.

Minusta halu heittäytyä kädet sidottuna on omiskummallista. En tiedä mitä kiksejä siitä voisi saada verrattuna kyvyn hallita ja tehdä valintoja maksimoimiseen.

Olen, hallitusti, syönyt liikaa suolaisia mielijohdepopcorneja. Ööög.

21.9.07  
Blogger Eufemia said...

Tämä on varmaan niitä ns. blues-juttuja: jos joudut kysymään, et tule koskaan ymmärtämään.

Hallittua ylensyöntiä? No hyvä on, puhuinhan itsekin taannoin hallitusta syömättömyydestä.

22.9.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Kun kerran on kyse kepeydestä, taidan osallistua keskusteluun kertomalla vitsin.

Eräällä miehellä oli ripuli ja hän meni sen takia lääkärin vastaanotolle. Lääkäri määräsi miehelle lääkkeen, mies kävi hakemassa lääkkeen apteekista ja nautti sen.

Jonkun ajan päästä lääkäri soitti miehelle, ja kertoi, että on tapahtunut virhe. Hän olikin vahingossa määrännyt masennuslääkkeen ripulilääkkeen sijaan.

Mies vastasi: "Sepä selittääkin kaiken. Minä jo ihmettelin, että miten voi olla mahdollista, että on paskat housussa mutta ei harmita yhtään."

22.9.07  
Blogger Eufemia said...

:D

22.9.07  
Blogger Mikko said...

93% ihmisen ajasta menee menneiden märehtimiseen tai tulevien murehtimiseen. Kepeys voisi olla tämän tiputtamista 80 prosenttiin.

23.9.07  
Blogger Eufemia said...

Perustuuko tuo arvio kokemuksiisi omasta ajankäytöstäsi?

23.9.07  
Blogger Mikko said...

Omalla kohdallani luvut ovat noin 99,3% ja 95,1%.

23.9.07  
Blogger Eufemia said...

Ahaa, ihmiskuvasi on siis tietyssä mielessä positiivisempi kuin luulin.

23.9.07  
Blogger Mikko said...

Vai positivistisempi? Ihmiskuvan isä aurinkoinen...

Millähän argumenteilla englannin piispat yrittivät aikoinaan hiljentää Darwinia? Negatiivinen ihmiskuva on varmaan ollut listoilla.

Maailmankuvan asettaminen positiivisuusakselille kertoo enemmän tarkastelijasta kuin objektista. Ihmiskuva tuntuu hyvältä eli on positiivinen kun se on lähellä omaa ihmiskuvaasi.

Jostain toisesta näkökulmasta illuusioissa ei ole mitään positiivista. J.K. Paasikiven sanoin: "Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku." Viisaus jatkuu kun muutos pohjaa tosiasioihin.

24.9.07  
Blogger Mikko said...

Tässä muuten debatoidaan aiheesta paremmin kuin itse osaisin. Tosin psykiatri ei kyllä tunnu edustavan näkökulmaansa kovin taitavasti.

Hän edustaa koulukuntaa "telkkarin voi laittaa kiinni kun sitä ei halua katsoa". Olisi kiinnostavampaa jos löytyisi psykiatri koulukunnasta "telkkari on helpompaa myydä jos sitä ei halua katsoa".

24.9.07  
Blogger Eufemia said...

:D

Ihmiskuvan positiivisuudella tarkoitin tässä kyllä ihan vain sitä, että jos sinä arvelet ihmisten keskimäärin märehtivän ja murehtivan vähemmän kuin itse teet, niin kuvasi ihmisistähän on suhteellisen positiivinen. Tietysti oletin, että sinustakaan märehtiminen ja murehtiminen eivät ole parasta mahdollista ajankäyttöä. Kommenttisi kuulosti siltä, että voin olettaa näin.

Maailmankuvan asettaminen positiivisuusakselille voi kertoa myös esimerkiksi epäilyksistä sen suhteen, voiko sellaista maailmankuvaa perustellusti muodostaa, jossa ihmisistä yleensä lausutaan kauheasti mitään. Jos perustelut jäävät aina puutteellisiksi, voi olla mielekästä valita ei-fatalistinen ihmiskuva.

Maailmassa on niin paljon asioita, joissa itseään saa koulia työllä ja vaivalla, että minusta tuntuisi mielettömältä käyttää tarmoa siihen, että pyrkisin olemaan katsomatta kotonani olevaa televisiota. Niinpä kotonani ei ole televisiota. Muutenkin ympäristön muokkaaminen sellaiseksi, joka helpottaa siten toimimista kuin tahtoisi toimia, on hyvästä, kyllä.

24.9.07  
Blogger Eufemia said...

Olen muuten kirjoittanut (ja kommentoinut) tästä(kin) ennenkin. Kylläpä toistan itseäni...

24.9.07  
Blogger Mikko said...

Tietenkin tarkoitit, mutta piruilinkin komparatiivisi implikaatiolle.

Fatalistinen on jälleen pejoratiivinen luokittelu. Lisäksi se on todellisuutta pelkäävien pystyttämä olkinukke. Harva oikeasti väittää kohtalon olevan sinetöity. Ei ole fatalismia jos saavuttaa vapaan tahdon jollain muutenkin kuin pinnistelyllä ja tahdonvoimalla.

Alkoholisti tapaa joka aamu terapeutin. Terapeutti toistaa joka aamu saman teesin: "Pääset irti alkoholista, kunhan vain luotat riittävästi tahdonvoimaasi." Illalla alkoholisti tapaa kavereitaan ja sortuu ryyppäämään. Tätä jatkuu joka päivä vuoden ajan.

Alkoholisti vaihtaa terapeutin AA:han. Siellä käsketään irtautua ystäväporukasta. Alkoholisti hankkii uusia raittiita ystäviä ja harrastuksia. Alkoholisti ei enää sorru ryyppäämään.

Terapeutti on syypää alkoholistin ryyppäämiseen ylläpitämällä liian optimistista ihmiskuvaa.

Eikä ympäristön vaihtaminen ole edes ainoa tapa vapaan tahdon saavuttamiseen. Mutta mitään oikeasti toimivaa tapaa ei kuitenkaan voi saavuttaa ennenkuin tajuaa ja myöntää itselleen, että perinteisessä mielessä käsitettynä vapaa tahto on pelkkä illuusio.

Olisit muuten uskottavampi, jos tekisit kuten ajattelet. Ehdotan, että ostat telkkarin ja todistat vapaan tahdon olemalla katsomatta sitä joka päivä. Teko on puheen korkein muoto. Puhe on halpaa.

24.9.07  
Blogger Mikko said...

Sitäpaitsi, luulen että ajattelemme asiasta oikeastaan lähes samalla tavalla.

Uskon kyllä, että tahdonvoimaa voi halutessaan käyttää. Voin päättää olla katsomatta telkkaria ja toimia sen mukaisesti vaikka koko illan.

Arkielämässä telkkarin katsomiseen liittyvää päätöstä en kuitenkaan tee tietoisesti. En ajattele, että katsonpas nyt telkkaria tästä viisi tuntia eteenpäin. Sen vaan pistää päälle ja viiden tunnin päästä havahtuu siihen, että väsyttää, on nälkä ja kellokin on jo paljon.

Siksi en usko, että vapaaseen tahtoon luottaminen tuo haluamiani ratkaisuja arkipäivän elämässä. Eikä sen korostaminen muille ihmisille ole reilua, koska se ylläpitää illuusiota siitä, että telkkarin voi halutessaan sammuttaa. Se taas estää näitä ihmisistä tajuamasta kuinka vähän he oikeasti vaikuttavat omaan elämäänsä.

Täytyy miettiä mitä haluaa saavuttaa ja järjestää asiansa siten, että ympäristön vaikutuksesta nämä saavutukset tapahtuvat kuin itsestään.

24.9.07  
Blogger Eufemia said...

Miksi ihmeessä tekisin jotain niin tolkutonta? Televisio on ruma ja iso kapine, en halua sellaista. Lisäksi mistä päättelet, että ajattelen tuosta asiasta kovin eri tavalla kuin sinä? Olen aina sanonut, että en tahdo televisiota kotiini, koska jos minulla on sellainen, katson sitä, ja siitä tulee kammottava olo.

Itseä voi koulia monilla eri tavoilla. Joissain asioissa ainoa mahdollinen koulimiskeino on omaan tahdonvoimaan luottaminen, sillä ympäristön muokaaminen tai vaihtaminen ei tule kyseeseen. Kohtaan tällaisia asioita varmasti joka päivä; aika usein jopa onnistun toimimaan tavalla, jota tahdon. Onnistun mielestäni sitä paremmin mitä vähemmän näitä asioita on ympärilläni. Siksi niissä asioissa, joissa ympäristön muokkaaminen on mahdollista ja sillä saa aikaan hyviä tuloksia, muokaan tietysti ympäristöäni.

Mielestäni terapeutin ongelma ei ollut siinä, että hänellä olisi ollut liian optimistinen ihmiskuva, vaan siinä, että hän ei ymmärtänyt etsiä yhdessä alkoholistin kanssa sellaisia strategioita, jotka toimisivat juuri tällä. Terapeutilla oli siis liian kaavamainen ja jäykkä ihmiskuva.

Kohtaan fatalismia tavan takaa, en siis oikein osaa nähdä sitä olkiukkona. En kuitenkaan pidä sinun kirjoituksiasi fatalistisina, sillä sinähän painotat keinoja, joilla ongelmia voidaan ratkaista, eli näyt olevan sitä mieltä, että ongelmien ratkaiseminen on usein mahdollista. Olen kohdannut ihmisiä, joita moinen väite suorastaan suututtaa. (Voi tietysti olla, ettei kyse näissäkään tapauksissa ole niinkään fatalismista kuin siitä, että ongelmaan on kiinnytty...)

24.9.07  
Blogger Eufemia said...

No niin, kirjoitit lisää samalla kun kirjoitin omaa kommenttiani.

Mieleeni tulee kuinka olen keskustellut ihmisten kanssa siitä, että aikaa saa järjestettyä mielekkääksi katsomaansa tekemiseen kun harkitsee tarkasti etukäteen millaisiin vähemmän tärkeisiin hankkeisiin ryhtyy. Eräs entinen työtoverini katsoi minua aika ällistyneenä kun sanoin, ettei ole välttämätöntä esimerkiksi ryhtyä yhdenkään seuran sihteeriksi, käydä taloyhtiön kokouksissa tai organisoida koko suvun puolesta isotädin syntymäpäiviä. Tai hankkia televisiota. Tai imuroida kattoa ennen joulua.

24.9.07  
Blogger Mikko said...

Missä ja minkälaisia fatalisteja olet kohdannut? Yhden ryhmän olen itsekin tunnistanut. Ihmissusissa törmää välillä kommentteihin, että parisuhteiden suhteen kannattaa luovuttaa kokonaan.

Mutta en näkisi, että fatalismi on mikään julkisuudessa vallitseva käsitys. Heppoinen ylioptimismi sitä vastoin on julkisuudessa jatkuvasti. Self-help myy loistavasti. Samoin Hollywoodin rakkauselokuvat. Naistenlehdet ovat täynnä vielä höttöisempää kamaa.

Samalla ilmeisesti kaikkien terapioiden filosofiana on yksilön sisältä lähtevä muutos eikä esimerkiksi ympäristön muuttaminen. Tietysti jotkut terapeutit antavat järkeviä neuvoja filosofioista huolimatta.

Omien havaintojeni mukaan fatalismi tuntuisi syntyvän ainakin joskus kun ylenmääräinen optimismi kohtaa todellisuuden. Lääkkeeksi ympäröivä yhteiskunta yrittää tarjota vielä enemmän sitä samaa ylenmääräistä optimismia. Fatalistille se on veitsen kiertämistä haavassa. Seurauksena on voimakas vastareaktio.

24.9.07  
Blogger Eufemia said...

Fatalisteja? No, esimerkiksi sellaisia, jotka elävät kestämättömäksi kokemassaan tilanteessa, mutta eivät tee mitään tilanteen muuttamikseksi. Tunnen useita, jotka joko siirtyvät kohtaloretoriikkaan heti jos yrittää ehdottaa konkreettisia toimenpiteitä tilanteen muuttamiseksi, tai vetoavat siihen, ettei heistä ole muutoksiin. Työpaikkoihinsa ja parisuhteisiinsa kroonisesti tyytymättömien ihmisten joukossa tuntuu minusta olevan paljon tällaista henkeä.

Self-help, Hollywoodin rakkauselokuvat ja naistenlehtien höttö eivät mielestäni kerro paljoakaan siitä, millä mielellä ihmiset niitä kuluttavat. Harvahan ainakaan myöntää uskovansa, että niillä olisi mitään tekoa todellisuuden kanssa. Suurimmalle osalle kuluttajistaan ne lienevät saduksi miellettyä viihdettä, eivätkä monetkaan ota satuja tosissaan?

Voit hyvinkin olla oikeassa siinä, että taikaisku-optimismi herättää usein vihamielisiä vastareaktioita. Ei se kuitenkaan ole optimismin vika. Harkittu optimismi ei ehkä saa riittävästi julkisuutta?

Vielä: eikö erottelu sisältä lähtevän muutoksen ja ympäristön muuttamisen välillä ole hieman keinotekoinen? Voi se toki olla työkaluna kätevä. Monissa tapauksissa ympäristön muuttaminen kuitenkin vaatii uskallusta, jonka löytyminen taas vaatii sisältä lähtevää muutosta.

24.9.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Eufemia, kuinka yleistä sitten kuvittelet self-helpin ei-vakavan käytön olevan. Oma näkemykseni kun on se, että se on liian huonoa vakavasti otettavaksi, mutta ei kuitenkaan yleensä tarpeeksi huonoa viihteeksi. (Minä olen kuvitellut, että ko. genreä kuluttaisivat pääosin ne, jotka ottavat sen vakavasti.)

Camp-arvoa en ole ko. genrestä löytänyt muulta kuin tältä.

http://www.athanaton.fi/catalog/product_info.php?cPath=78&products_id=579

24.9.07  
Anonymous Punaine Nörtti said...


Toivottavasti tämä linkki toimii
kun tuo edellinen ei näy kokonaan.

24.9.07  
Blogger Eufemia said...

Punainen nörtti, en tarkoittanut noin tietoista viihdekäyttöä. Pikemminkin kuvittelen, että self-help -oppaita käytetään usein kuten romanttisia elokuvia: uppoutuen vähäksi aikaa niiden maailmaan, ja palaten sitten rentoutuneena tähän - ilman, että luettua erityisemmin koetettaisiinkaan soveltaa mihinkään. Painotan, että tämä on vain kuvitelmani, mutta minusta se ainakin käy yksiin toisaalta hillittömien myyntilukujen ja toisaalta kovin vähäisiltä näyttävien käytännön seuraamusten kanssa.

24.9.07  
Blogger Mikko said...

Minulle erottelu todellisuuteen ja tätimäisen ihmiskuvan välillä on selvä. En osaa sijoittaa harkittua optimismia näiden väliin. Kokeillaan siis esimerkkiä.

Miten vastaisit toiselle mieskysyjälle harkitun optimistisesta näkökulmasta? (Terapeutti selittää jotain tuubaa limbisestä järjestelmästä ja psykoterapiasta, mutta ei anneta sen häiritä)

Veikkaan, että on yhdentekevää, lukevatko ihmiset self-helpiä ja naistenlehtiä pelkkänä viihteenä. Toistuva syöte turruttaa ja muuttaa silti pikkuhiljaa maailmankuvaa.

24.9.07  
Blogger Mikko said...

Punainen nörtti, ihmisen kehonkielen sanotaan olevan 80% viestinnästä. Tämä on reipaasti yläkanttiin, mutta kehonkielen merkitys on paljon isompi kuin tavallisesti kuvitellaan. Kehonkieleen reagointi on tiedostamatonta, mutta sillä on vahva vaikutus.

Kehonkieltä voi tietysti oppia tarkkailemaan tietoisesti. Toinen tapa on herkistyä tiedostamattomille reaktioilleen. Kun joku vaikkapa valehtelee, minulle tulee epämiellyttävä tunne, vaikka en tiedä mistä on kyse.

Alitajuntani on tulkinnut valehtelijan kehonkielen ja kommunikoi sitä tajuntaani tunteiden avulla. Tätä kutsutaan myös intuitioksi.

Intuitiota voi harjaannuttaa, mutta joillakin on luontaisesti vahvempi intuitio kuin toisilla.

Vaikka olen luonnontieteilijä, olen sattumalta perehtynyt jonkun verran tarotin maailmaan. Olen saanut oppitunteja korttien tulkitsemisessa eräältä noidalta. Olen oppinut siinä omasta mielestäni ja myös noidan mielestä aika hyväksi.

Oma käsitykseni on, että tarotin avulla pystytään "ennustamaan", mutta tämän ennustamisen pystyy selittämään ilman mitään magiikkaa.

Tarot pohjautuu "noidan" intuition vahvistamiseen, eli käytännössä siihen että herkistyy ja luottaa oman alitajuntansa prosesseihin kehonkielen tulkitsemisessa. Sen lisäksi tarot on terapiaa. Korttien varjolla voidaan käsitellä sellaisia kipeitä asioita, joita ei voitaisi käsitellä suoraan.

24.9.07  
Blogger Eufemia said...

Mikko, luultavasti koettaisin keskustella tuon toisen mieskysyjän kanssa siitä, mitä hän tarkoittaa "niillä harvoilla, joihin hän voisi ajatella tutustuvansa lähemmin" tai "luontevalla tilanteella, jossa voisi kysyä jotakuta kahville tai elokuviin" tai "riskin ottamisella". Lisäksi tietysti pitäisi puhua siitä, mitä kysyjä toivoo.

Keskustelu pitäisi käydä hissuksiin. Ymmärrän kysyjän uupumuksen sen edessä, että selvästi hänen täytyisi rohjeta itse, jotta hänen toivomansa asiat voisivat toteutua. Ymmärrän erittäin hyvin toiveen, että joskus joku toinen rohkenisi. Kysyjän tilanne kuulostaa kuitenkin siltä, että sen odottelu todennäköisesti vain saa hänet entistä apeammaksi.

Kas kun minusta, harkitun optimistisesta näkökulmasta, asiat ovat suorastaan oivallisesti jos niitä, joihin voisi ajatella tutustuvansa lähemmin, on useita ("ne harvat"). Ainakin minulle sellainen tilanne on harvinainen. Luontevia tilanteita tehdä jotain arkisesta poikkeavaa taas tulee harvoin vastaan, mutta niitä voi halutessaan luoda - tai mielummin jos uskaltaa, voi olla kuin pitäisi tilannetta luontevana. Ja vielä, eikö ole pidemmän päälle isomman riskin ottamista jättää kysymättä kuin kysyä?

Tarotia?? Vau.

24.9.07  
Blogger Mikko said...

Hyviä ja kauniita kysymyksiä. Omien havaintojeni mukaan ne veisivät lopulta miestä tuossa kehityskaaren vaiheessa yhtä paljon harhaan kuin melkein kaikki muukin aiheesta julkaistu mainstream-tietokirjallisuus.

Kirjoitit aiemmin, että ihmisen käyttäytymisen kirjo on niin laajaa, ettei siitä voi yleistää oikeastaan mitään. Mutta tässähän olet jo a priori tehnyt aikamoisen yleistyksen ihmisen käyttäytymisestä!

Päällisin puolin yleistyksesi pitääkin paikkansa. Kulttuurin kirjo on laaja. Mutta käytännössä valtaosa kulttuurista on hyvin ohutta kuorrutusta. Ei tarvitse kuin vähän raaputtaa, niin alta paljastuvat samat ikiaikaiset toimintamallit. Samat mallit voi lukea vaikkapa venäläisistä klassikoista. Kulttuureja erottaa pikemminkin se, miten nämä toimintamallit selitetään.

Toinen miehen virheellinen lähtöoletus on kuvitella, että ihmisillä olisi jotenkin erityisen hyvä käsitys siitä, miten ja miksi he itse toimivat esimerkiksi erilaisissa pariutumisriiteissä. Selitykset vievät usein enemmän harhaan kuin auttavat.

Itse neuvoisin miestä pitämään silmät ja korvat auki. Katsomaan mitä ihmiset tekevät sen sijaan mitä he sanovat tekevänsä. Unohtamaan mahdollisimman pitkälle kaikki aiemmat opit. Tätä ei tarvitse tehdä kovin pitkään, niin ymmärtää paljon enemmän kuin monet muut.

Tarotista, seikkailen ihmisten käyttäytymisen ihmeellisessä maailmassa...mikään inhimillinen ei siis ole minulle vierasta.

25.9.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Mikko,

(1) minä yleensä tunnistan valehtelun ihan rationaalisin perustein. Jos ihmisellä ei ole puhtaat jauhot pussissa, hänen juttunsa eivät muodosta koherenttia kokonaisuutta, ja hän muutoinkin argumentoi huonosti ja tunteisiin vetoavasti. (Yleensä varma merkki valehtelusta on se, että henkilö vastaa asialliseen kysymykseen arvostelemalla kysyjän persoonaa.)

(2) tuo nimenomainen kirja ei ole huono siksi, että siinä on tarotia. Se on huono siksi, että siinä yhdistetään täysin absurdilla ja yksinkertaistavalla tavalla kolme toisiinsa liittymätöntä asiaa: sarasvuolainen menestysideologia, tarot ja Kalevala. Lisäksi niin korttien tulkinnat kuin kalevalan hahmojen analyysitkin ovat äärimmäisen yksinkertaistettuja.

Lisäksi kirjoittajalla ei tunnu olevan mitään järkevää reseptiä menestykselle, vaan hän paasaa iskulauseita, pitää luonnontieteellistä ajattelua "lineaarisena" (en ole koskaan ymmärtänyt, mitä tämä tarkoittaa), esittää absurdeja tieteellisiltä näyttäviä kaavioita ja leikkii sana- ja kirjainleikkejä. (Ehdoton suosikkini on se, että kirjoittajan mielestä menestyksen kaava on piilotettu sanaan menestys: Siinä on alussa "mene" ja lopussa "tys". Eli siis pitää alkaa tekemään, ja tehdä loppuun eli "tyssäämiseen" asti.)

Tarotista on kirjoitettu sellaistakin tekstiä, jota minä en kutsuisi huonoksi, (ainoana tuntemanani) esimerkkinä Pollackin Seventy-Eight Degrees of Wisdom. En siis väitä, että Pollackin kirjassa esitetyt väitteet pitäisivät paikkansa, mutta se on sentään kunnolla mietitty ja koherentti.

BTW. jos luet kortteja jollekin, ja tulkitset lähinnä kysyjän kehonkieltä etkä kortteja, on kyseessä nk. "cold reading", jota käsittääkseni pidetään lähinnä huijaamisena.

Disclaimer: En usko tarot-korttien yliluonnolliseen voimaan, ja pidän henkilökohtaisten kokemusten takia myös niiden intuitiota avaavia vaikutuksia kyseenalaisina.

25.9.07  
Blogger Mikko said...

PN, okei, en katsonut tuota kirjaa tarpeeksi tarkasti. Olet varmastikin sen suhteen oikeassa.

En ymmärrä mitä ilmaisu "intuition avaaminen" tarkoittaa, mutta en kyllä ainakaan tarkoittanut väittää että kortit vaikuttaisivat intuitioon mitenkään. Intuitio kehonkielestä on kaikilla. Sille voi myös oppia herkistymään enemmän. Korteilla ei ole tuon intuition kanssa mitään tekemistä.

Selitin varmaan vähän heikosti "ennustamisen" tarkoituksen. Oman käsitykseni mukaan tarkoituksena ei ole suinkaan imponeerata kohdetta detaljeista menneisyydestä tai huijaus. En ole koskaan ainakaan edes nähnyt sellaista.

Edes tulevaisuutta koskevien ennustusten tekeminen ei ole mitenkään merkittävässä asemassa. Tarot-korttien lukemisessa paljon keskeisempää on terapia, vaikeiden asioiden käsittely ja ratkominen.

Jos ennustus toteutuu, se johtuu siitä että kohde näkee kyseisen tavoitteen tarpeelliseksi ongelmiensa ratkaisemiseksi "ennustuksen" aikana. Tällä en väitä, että toiminnan olisi pakko olla aktiivista. Ihminen toimii joskus myös tiedostamattaan tavoitteidensa toteuttamiseksi.

Minusta kyseessä on cold reading vain jos käytän tietoisesti erilaisia tekniikoita ihmisten erehdyttämiseksi. Kumpikaan ehto ei tässä toteudu.

En lue ihmisten kehonkieltä tai käytä muitakaan tekniikoita tietoisesti. Luotan vain intuitiooni. Toki siihen kuuluu myös korttien "lukemista". Lisäksi kyseessä on harmiton tapa viettää iltaa.

25.9.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

En ymmärrä mitä ilmaisu "intuition avaaminen" tarkoittaa,

Tarkoitin lähinnä sitä, mikä
Silicon Valley tarotin ohjeissa selitetään nörttiymmärrettävästi:

The Silicon Valley Tarot is a tool for unlocking your brain...The tarot answers your question with pictures and symbols. By contemplating these, and discovering how they connect to your quandry, you'll find out that your brain becomes less congested. You begin looking at the problem from fresh angles.

Mutta en kyllä ainakaan tarkoittanut väittää että kortit vaikuttaisivat intuitioon mitenkään.

ok, kuvittelin sinun väittäneen niin tässä:

Tarot pohjautuu "noidan" intuition vahvistamiseen, eli käytännössä siihen että herkistyy ja luottaa oman alitajuntansa prosesseihin kehonkielen tulkitsemisessa

25.9.07  
Blogger Mikko said...

Ahaa, pääsin luullakseni kärryille. Tässä on varmaan ollut lievä sekaannus. Minä puhun ennustajan intuitiosta, lainauksessasi taas puhutaan selvästi ennustettavan henkilön intuitiosta. Se selittää tuon väärinkäsityksen. (Ilmaisin kyllä itseäni myös epäselvästi.)

Molempia intuitioita toki tarvitaan. Ennustettava henkilö näkee kortin ja reagoi siihen intuitiivisesti, ennustaja taas reagoi intuitiivisesti tähän ennustettavan reaktioon.

En itse pidä tuota lainauksen ajatusta mitenkään erikoisena. Jos minulla on ongelma, enkä kykene itse ratkaisemaan sitä, saattaa minua auttaa eteenpäin jos järjestelen ajatukset uudelleen.

Kun pakotan itseni miettimään assosiaation kahden irrallisen idean välille, se saattaa vaikuttaa juuri siten, että unohdan vanhat assosiaatiot hetkeksi ja avautuu uusia assosiaatioita. Korteissahan on pääteeman lisäksi muitakin ominaisuuksia, joihin reagoida.

Eihän tuo käytännössä poikkea lainkaan joistakin luovuustekniikoista. Niissäkin väläytellään sanoja tai kuvia ja luodaan assosiaatoita näiden pohjalta.

Uskooko tuohon vai ei riippuu varmaan siitä, millainen malli itsellä on omasta ajattelusta. Jos ajattelet mielestäsi kovin systemaattisesti, niin voi olla että tuollainen assosiaatioiden pompsahtelu tuntuu vieraalta. Minulle se on arkipäivää.

25.9.07  
Anonymous Punainen Nörtti said...

Jeps, pääsit kärrille.

Ajatusprosessini eivät koskaan toimi systemaattisesti. Systemaattisuus minulle on ennemmin ajattelun lopputulos (tai ajatuksen järkevän esittämisen muoto) kuin ajattelutapa.
(Tämän takia en ole koskaan mm. nähnyt intuitiota ja rationaalisuutta mitenkään toisensa poissulkevina. Intuitio on se, minkä avulla uudet ideat saadaan, ja rationaalinen ajattelu se, minkä avulla ne muokataan mielekkääseen muotoon.)

Tähän takia pidin varteenotettavana ajatusta, että mielen pommittaminen satunnaisilla mielikuvilla saattaisi hyvinkin olla hyvä idea.

Olen lukenut kortteja pelkästään itselleni (enkä sitäkään kolmeen- neljään vuoteen), ja en kokenut sitä mitenkään hyödylliseksi. En tiedä, johtuuko tämä siitä, että mielen pommittaminen satunnaisilla mielikuvilla ei ole sittenkään hyödyllistä, vai siitä, että ne nimenomaiset merkitykset, joita tarot-korteissa on eivät ole minulle kovin relevantteja.

25.9.07  
Blogger Eufemia said...

Mutta Mikko, jos minun kysymykseni veisivät kysyjää "tuossa kehityskaaten vaiheessa yhtä paljon harhaan kuin melkein kaikki muukin aiheesta julkaistu mainstream-tietokirjallisuus", niin miksi arvelet, että sinun kehoituksesi pitää silmät ja korvat auki toimisivat sen paremmin? Pitääkö ihmisen ensin itse oivaltaa asioita - ja sitten ohjeita ei ehkä enää välttämättä tarvitakaan?

Kirjoitit aiemmin, että ihmisen käyttäytymisen kirjo on niin laajaa, ettei siitä voi yleistää oikeastaan mitään.

Itse asiassa en kirjoittanut, tai jos kirjoitin, niin kirjoitin huonosti. Totta kai voi yleistää. Yleistäminen voi olla hyvinkin hyödyllistä. Yleistyksiä voi kuitenkin tehdä monenlaisia, eikä ole selvää, että eri ihmisten kohdalla aina sama yleistys olisi osuva, olennainen tai hyödyllinen.

Ylipäätään pidän ylestyksistä työkaluina. Jos niistä johdetaan ontologisia väitteitä, alan skeptiseksi.

Tarotista, seikkailen ihmisten käyttäytymisen ihmeellisessä maailmassa...mikään inhimillinen ei siis ole minulle vierasta.

Hyvä. Ylipäätään minusta on tosi siistiä, että te kaksi, Mikko ja Punainen nörtti, aloitte keskustella täällä tarotista. Tunnen itseni hetkellisesti pariisilaisen salongin emännäksi.

25.9.07  
Blogger Mikko said...

Mutta Mikko, jos minun kysymykseni veisivät kysyjää "tuossa kehityskaaten vaiheessa yhtä paljon harhaan kuin melkein kaikki muukin aiheesta julkaistu mainstream-tietokirjallisuus", niin miksi arvelet, että sinun kehoituksesi pitää silmät ja korvat auki toimisivat sen paremmin?

Kokemuksesta. Olen ollut samanlaisessa kehityskaaren vaiheessa kuin kyseinen mieshenkilö, en tosin todellakaan noin syvällä. Vuosikymmenen pituinen seurustelu aikuistumisvaiheessa pakottaa oppimaan deittailukuviot myöhemmin uudelleen.

Olen hakannut päätäni seinään tarpeeksi pitkään tuontyyppisten ohjeiden pohjalta. Ja kun lopulta uskalsin avata silmäni, pääsin eteenpäin.

Jos lähtöoletukset ovat väärät, suorituksen analysointi ja parantaminen eivät yksinkertaisesti voi johtaa mihinkään. Päinvastoin, se jopa hidastaa ongelmien ratkaisemista, koska se ylläpitää valheellista illuusiota kehityksestä ja toivosta. Nämä hidastavat ongelmien todellista analyysiä.

Myöhemmin olen myös opastanut muutamia ystäviäni, ja he ovat päässeet ongelmissaan eteenpäin. En ole löytänyt esimerkkejä siitä, että tuollaiset neuvot olisivat oikeasti koskaan auttaneet ketään.

Todistaa en tietenkään voi. Enkä saada epäuskoista uskomaan. Siksi en jatka tästä aiheesta enää enempää.

Pitääkö ihmisen ensin itse oivaltaa asioita - ja sitten ohjeita ei ehkä enää välttämättä tarvitakaan?

Mitään oppimisen arvoista ei voi opettaa. Voi vain osoittaa suunnan, ei voi käskeä kävelemään suuntaa kohti. Parhaimmillaankin voi vain seisoa vierellä tukena. Ja vahvistaa silloin kun usko meinaa loppua kesken.

Ohjeistamisesta on omien kokemuksieni mukaan yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä. Useimpia asioita ei voi sanallistaa kunnolla. Kohde ei esimerkiksi välttämättä ymmärrä, koska hän sanallistaisi asian täysin eri tavoin. Toisaalta väärät sanat ja väärä kehonkieli saavat helposti kohteen karvat pystyyn ja asennoitumaan ohjeeseen valmiiksi negatiivisesti. Se haittaa asian ymmärtämistä.

26.9.07  
Blogger Eufemia said...

Mikko, ei kyse ole siitä, että olisin erityisen epäuskoinen. Mietin lähinnä sitä, että - kuten itsekin sanot - ensin pitää uskaltaa avata silmät. Sen jälkeen hyvin monenlaiset ohjeet voivat tuntua ihan hyviltä, mutta tuskin kovin ratkaisevilta.

En kuvittele tietäväni juuri mitään "deittailukuvioista" enkä siis oleta osaavani opastaa ketään niissä. Kerroin mitä neuvoisin vain koska pyysit, ja vastaukseni oli jotain sen kaltaista, minkä olen itse erilaisissa tilanteissa huomannut toimivaksi - silloin kun olen onnistunut opastamaan edes jotenkin hyödyllisesti. Minäkin siis johdan käytännöstä, mutta toisaalta erilaisista käytännön ongelmista kuin mistä tässä oli kyse.

Ohjeistamisesta voi tosiaan olla jopa haittaa. Sen sijaan ainakin minulle on ollut paljon hyötyä siitä, mihin kaikkeen olen nähnyt toisten ihmisten kykenevän. Se on rohkaisevaa ja innostavaa. Ihmisiä voi pitää muusinaan heidän siitä tietämättäänkin.

27.9.07  

Lähetä kommentti

<< Home