Kätevä keino
John Searle (1995) argues vehemently (and in my opinion cogently) against universal constructionism. Yet he does not name a single universal constructionist. Sally Haslanger (1995, 128) writes that "On occasion it is possible to find the claim that 'everything' is socially constructed 'all the way down.'" She cites only a single allusive pair of pages out of the whole of late twentieth-century writing (namely Fraser 1989, pages 3 and 59, writing about Foucault), as if she had a hard time finding even one consistently self-declared universal social constructionist.
En tiedä onko sen jälkeen, kun Ian Hacking kirjoitti kirjansa The Social Construction of What?, ilmaantunut ketään, joka olisi ilmoittanut edistavansa universaalia sosiaalista konstruktionismia. Uskoakseni ei. Tässä olisi siis hyvä sauma jollekulle, joka tahtoo kuulla nimensä taajaan akateemisissa keskusteluissa. Vaikka yllä kuvattu keskustelu on tuosta jo laantunut, niin silti joku tutkija saisi mainetta ja kahmalokaupalla viittauksia artikkeleihinsa ihan vain ryhtymällä olkiukoksi.
En varmasti ole ainoa, jonka mieleen tämä on juolahtanut. Se, ettei kukaan muukaan ole halunnut toteuttaa ajatusta, tuntuu mukavalta.
Tunnisteet: tieteenfilosofia
38 Comments:
Siinähän sitä saisi toteuttaa pöhkötonttuutta akateemisesti.
Mutta vakavia asioita: pianisti-Lauralle käy ehdotetuista skypepäivistä vain ensimmäinen, eli tiistai. Pitäisikö meidän fiksata se päiväksemme vai tahdotko säestää itse?
Jos on noin, tiistai kuulostaa tosi paljon paremmalta vaihtoehdolta. Kyllähän minä säestämään kykenen, mutten mitenkään mihinkään Lauran säestysten veroiseen.
Mielestäni paras esitys knostruktionismia vastaan on Hiroshimaan viittaaminen: On mahdollista väittää, että tiedemies ja shamaani ovat täysin rinnasteisia sosiaalisia konstruktioita, joilla ei ole validiteettia oman viitekehyksensä ulkopuolella. Tästä huolimatta paraskaan noitatohtori ei saa tuhottua 80 000 ihmistä. Fyysikko ja insinööri saavat rakennettua atomipommin, joka tuhoaa Hiroshiman. Sen asukkaat ovat kuolleita, olipa viitekehys mikä hyvänsä.
Siis ne n. 80 000, jotka siellä kuolivat. Suurin osahan selvisi hengissä.
Niin, yhdensorttista konstruktionismia. Kaikki konstruktionistit, itse asiassa edes useimmat konstruktionistit, eivät kuitenkaan sano yhtään mitään luonnontieteistä. Itse asiassa tuossa kuvaamasi ja sitten näppärästi teilaamasi kaltaista konstruktionistia voisi olla hyvin vaikea löytää - jos et usko, koetahan löytää sellainen teksti, jossa tuota kantaa juuri noin simppelisti oikeasti kannatetaan.
Kuten kirjoituksessani sanoin, voisi olla kätevä veto ryhtyä edustamaan tuota konstruktionismi-olkiukkoa.
Eufemia, jos totuus on sosiaalisesti konstruoitu, ja luonnontieteen lait ovat totuuksia, eikö siitä seuraa että myös luonnontieteellinen totuus on sosiaalisesti konstruoitu?
Jos konstruktionistit muuttaisivat hokemansa vaikka muotoon "humanistinen totuus on sosiaalisesti konstruoitu", koko tätä absurdia keskustelua ei edes tarvitsisi käydä.
Ja kyllä, tunnen useita muissa suhteissa järkeviä ihmisiä, jotka toistavat hokemaa siitä, kuinka totuus on sosiaalisesti konstruoitu.
Tunnetko? Kas, minä en tunne ainuttakaan. Epäilemättä kuitenkin puhut totta. Vaan sittenkin:
Hokema "totuus on sosiaalisesti konstruoitu" voidaan tulkita niin monella tavalla, ettei sillä ole mitään kovin tolkullista sisältöä. Tuollaista hokeva voi esimerkiksi tarkoittaa, että arkipuheessa käyttämämme totuuden käsite on siinä mielessä sosiaalisesti konstruoitu, että se sekä kattaa sellaisia alueita, joita se ei kattanut 300 vuotta sitten ja että ei kata alueita, joita vastaavahko käsite kattaa tällä hetkellä Kiinassa. Tai tuollaista hokeva voi tarkoittaa jotin muuta. Tai vielä jotain aivan muuta; en edes yritä arvata.
Minusta on hölmöä hokea jotain noin epämääräistä; toivottavasti hokijat tarkentavat hokemisensa lomassa mitä itse asiassa tarjoittavat. Minusta on yleensä myös ajanhukkaa esittää argumentteja sellaisia kantoja vastaan, joita kukaan ei selkeästi ja eksplisiittisesti kannata.
Hackin kirja kannattaa muuten lukea, se on sekä mukava ja selkeä että kiinnostava.
Bruno Latour ja muut tieteen sosiologit kannattavat näkemystä, että tieteen faktat ovat sosiaalisesti konstruktoitua. Suomessakin ainakin professori Carl Erik Michelsen on ainakin ennen esittänyt sellaisia näkemyksiä.
- Gc
MUistaakseni kyllä gradukirjallisuudessani törmäsin siihen, että joku muu leimasi jotain toista sosiaaliaseksi konstruktionistiksi, välillä kielteiseen, välillä myönteiseen sävyyn. Jos aivan oikein muistan (mikä on sangen kyseenalaista) tämä liittyi jotenkin Rortyyn, joka tulkitsee aiempia pragmatisteja aika omavaltaisesti ja omituisesti.
Mutta voi olla, että muistan väärin. Luin Rortylta yhden kirjan ja pari paperia ja totesin, ettei hänellä ole mitään relevantin oloista sanottavaa niihin asioihin, jotka minua kiusasivat tuolloin. (Ne kiusaavat asiat olivat kyllä jos mitkä sosiaalisesti konstruoituja... huh.)
Sosiaalisuuskin on niin kirjoittajakohtainen. Esim. Mead käyttää käsitettä kuvaamaan myös havaitsijan ja havaitun suhdetta, juu, myös silloin, kun kohteena on tuoli. Kuulostaa aika pöntöltä suoralta kädeltä, mutta kyseessä on lähinnä taas käsitteellinen laajennus, eikä oikeastaan yksikään Meadin havaitsemista, tunnistamista ja tiedon vaikutusta havaintoon koskevista kommenteista ole mitenkään omituinen, vaan kyseessä on aika oivaltavaa ja psykologisesti hyvin nykytutkimuksen kanssa linjassa olevaa tekstiä.
Jostain syystä minulle tulee tuosta konstruktionismista Rorty mieleen.
Mietin tätä positiointia laajemminkin tänään. Sain hyvät kicksit siitä, sillä se muistuttaa mitä Csickzentmihalyi (ja tuossa siis saattaa olla tavausvihre, en opi tuota varmaan vähään aikaan vielä ainakaan) kirjoittaa tieteellisen uran ja narsismin suhteesta. Tavallaanhan maallikko kai ajattelisi, että narsisti valitsisi juuri tuollaisen position jossa huomiota ryöppyää suorastaan roppakaupalla. Mutta C. esittääkin, että narsisti ei kestäisi tiet. kontekstissa negatiivista huomiota, koska ei osaisi suhtautua siihen lainkaan tilaisuutena korjata teorioitaan, vaikka toisaalta narsistille tieteessä onkin tärkeää myös pysyä tapetilla. (C. ei siis kiellä, etteikö narsismia esiintyisi tiedepiireissä, vaan ainoastaan sen, että narsismi olisi omistautuneen tiet. työn ainut tai päämotiivi.) Tieteelle muista syistä omistautunut tutkija sen sijaan ottaisi negatiivisen huomionkin palkitsevana, rohkaisevana, eteenpäinvievänä. (Ehkä pienten sadattelujen jälkeen kuitenkin?)
Olkinukeksi tekeytyminen voisi kyllä olla hyödyllistä, jos hommaan paneutuisi kunnolla. Ja jossain vaiheessa voisi kääntää takkinsa näyttävästi... nimittäin jos kannasta ei löytyisi sittenkään mitään kovaa ydintä, jota tahtoisi puolustaa.
No, fiksaammeko siis tiistain?
Gc, niin kannattavat. Suhtaudun heidän argumentteihinsa jopa varsin vakavasti, vaikken olekaan varma missä määrin olen samaa mieltä. Heidän väitteensä eivät kuitenkaan ole ollenkaan sama asia kuin väite, että kaikki olisi kauttaaltaan sosiaalisesti konstruoitua, tai väite, että tiedemies ja samaani olisivat täysin rinnasteisia sosiaalisia konstruktioita, tai väite, että totuus olisi sosiaalisesti konstruoitua.
Aikomukseni on lukea lähiaikoina lisää Latouria. Lupaan selittää tarkemmin silloin, nyt en osaa riittävän hyvin ja selkeästi.
Veloena, en ole koskaan oikein jaksanut lukea Rortya. Pitäisi kai kuitenkin koettaa uudestaan, vaikkei edelleenkään ihan hirveästi huvittaisi. En tiedä mistä haluttomuus johtuu.
Narsismi on hassu sana. Omatoimisesti toisiin läiskittynä diagnoosina se on nykyään muodissa samaan tapaan kuin Aspergerin syndrooma oli joitain vuosia sitten. Tämä ei tietenkään mitenkään liity Csikszentmihalyihin (tarkistin oikeinkirjoituksen), tulipahan vain mieleen.
Jep, tiistai. Voisiko laulu alkaa klo 18?
Niin. Jos väittää, että ihmisten käsitykset tms. saattavat olla jossain määrin sosiaalisesti konstruoituja, niin tokihan heti väittää samalla, että ihan kaikki, rautakankikin, on sosiaalisesti konstruoitu ;-)
On jotenkin niin post 911 olla kauhuissaan konstruktivismista.
Omasta mielestäni luonnonlakeja ei ole olemassa. Ne ovat ihmisen määrittämiä (epätarkkoja) malleja, jotka toimivat usein älyttömän hyvin. Luonnossa niitä ei ole. Koska ne ovat ihmisen päässä, niitä voi soveltaa esim. pommin rakentamiseen. Tai johonkin kehittävämpään.
Joakim, ei minusta konstruktionismin kritiikkiä voi kuitenkaan teilata olettamalla, että se kaikki perustuu olkiukoille.
Väitteesi, ettei luonnonlakeja olisi olemassa, on aika vahva ontologinen tai jopa metafyysinen kannanilmaus. Tarkoitat kai, ettet usko, että luonnonlait olisivat olemassa ihmisestä riippumatta? Miten ajattelit todistaa tämän väitteen? (Tai miten joku ajatteli todistaa sen vastakohdan?)
No, minusta ei oikeastaan usienkaan ole kovin kiinnostavaa esittää tuontyyppisiä ontologisia väitteitä. Sen sijaan esimerkiksi sosiaalisen konstruktionismin mahdollinen tehokkuus on kiinnostavaa; sen jotkut muodot saattavat olla käteviä työkaluja kun koetetaan huomata epäilyttäviä itsestäänselvyyksiksi oletettuja. Tämä eufemiatukseni käy ehkä jonkinlaiseksi esimerkiksi siitä, millaisiin asioihin konstruktionistinen lähestymistapa minusta on oiva ja hyödyllinen.
Olen kehitellyt teoriaa, jonka mukaan "kaikki on sosiaalisesti konstruoitua" on humanistien kestopila insinööreille. Tämä keskustelu vahvistaa teoriaani.
Kuten niin monesti filosofisessa debatissa, tässäkin oletetaan saavutettavan tuloksia esittämällä ongelma, johon halutaan vastaus, perimmältään absurdin kysymyksen muodossa.
Onko todellisuus sosiaalisesti konstruoitu?
Mistä ihmeen Arkhimedeen pisteestä tai Jumalan näkökulmasta käsin me voisimme antaa vastauksen tähän?
Jos luulemme siihen kykenevämme, olemme aina jo tehneet alkuoletuksen, jonka mukaan pystyessämme esittämään näennäisesti järkevältä kuulostavan kysymyksen, siihen on myös olemassa vastaus.
Ikäänkuin rationaalisuuden kaapuun verhoutuneita mielettömyyksiä ei olisi olemassa?
Vastauksen saaminen kysymykseen todellisuuden sosiaalisesta konstruoituvuudesta edellyttäisi dialogin toista osapuolta, mutta juuri sitä ei ole.
(Toinen osapuoli ei siis tässä ole toinen ihminen, koska hän on yhteisen diskurssin eräs osapuoli - näin ollen saman kielipelin sisällä kuin kysyjä, joka on "vain" hänen peilikuvansa.)
Kysymme kuten Camus´n kapinoiva ihminen, mutta taivas on hiljaa - ainakin mitä tulee semanttiseen totuuteen.
Meidän on siis vastattava itse itsellemme eli tulkittava itse omia havaintojamme. Kierrämme siten argumentatiivista kehää.
Kehäpäättelymme itsessään tietenkin merkitsee, että todellisuus/temme on sosiaalisesti konstruoitua, mutta - huom! - se ei ollut vastaus kysymykseen: 'onko todellisuus sosiaalisesti konstruoitua?', vaan kertoo pikemminkin umpikujastamme - epistemologisesta (tiedon oikeutukseen liittyvästä), semanttisesta (käsitteen merkitykseen liittyvästä) ja metafyysisestä (todellisuuden luonteeseen liittyvästä) kyvyttömyydestämme käyttää kieltä ajattelun välineenä 'oikein' eli ilman käsitteellisiä mystifikaatioita (esim. Kantin antinomiat) ja kielen itseensä viittaavuutta ("nyt minä valehtelen").
Asian voisi ilmaista niinkin, että että emme pysty erottamaan ontologisen/metafyysisen tason kysymyksissä de re ja de dicto tasoja.
Kysymme ongelman aina de dicto-muodossa, vaikka se perimmältään on de re. Näin ollen "oikeaa" vastaustakaan ei voi antaa kuin de re.
Vastaus de dicto nimittäin on pelkkää retoriikkaa - siis konstruktionismia, mutta vielä kerran - ongelma (konstruktivismin universalisoitavuus), johon haluttiin vastaus, ei ole ontologiselta tasoltaan tai käsitteelliseltä merkitykseltään sama kuin kysymys, jonka 'puitteissa' (vrt. Heideggerin "Gestell") se on esitetty.
Tämä on siis umpikuja, jota ei voi ratkaista kysymällä 'sama asia' toisin, sillä kysyessämme todellisuudelta/sta jotain kysymme aina de dicto eli propositiomme sisältöä, emme de re eli uskomme/tietomme varmuutta - vaikka juuri jälkimmäisestä on kysymys...
Lienee siis parempi, että emme edes kysy(?)
Kirjoitti skeptikko - muttei relativisti.
Rauno, vaikka filosofit ovatkin suloisia, kaikkea ei voi päätellä rationaalisella argumentaatiolla. Siksi tehdään kokeita.
Jostain syystä konstruktivistit katoavat kuin torakat auringon noustessa jos yksinkertainen koejärjestely nostetaan pöydälle.
Ankeriaan liukkaus on viheliäinen ideologian memeettinen strategia. Ainoa keino taitaa olla nitistää ankeriaan pää lyttyyn.
Ovatko filosofit suloisia? Jeesus, olisin kyllä itse valinnut toisen adjektiivin... joo, Rortyssa on jotakin hirveän rasittavaa. Se on jotenkin niin soo-soo-sormi pystyssä.
Mikko, humanismi-insinöörikieli -keskusteluessa jumitetaan aika usein epäilemättä siksi, että osapuolet on opetettu erilaisiin strategioihin ja kiinnittämään huomiotaan ihan eri asioihin. Kuten tietysti ihan jees onkin... tiettyyn pisteeseen saakka. Siihen keskustelupisteeseen, ehkä. Minusta kyllä insinöörien kanssa on kivempi keskustella kun filosofien. Insinööreiltä voi oppia paljon.
Tieteenfilosofiassa käydään vähän semmoista ontologista keskustelua, että tekisi mieli kirkua. On se vähäsen huvittavaa, kun filosofit ovat tukkanuottasilla siitä, miten luonnontieteilijät käsitteistään ajattelevat ja siitä, ymmärtävätkö luonnontieteilijät ylipäänsä, mitä tiede, tieto ja todellisuus ovat jne. Phjimmiltaan tuntuu, että ne riitelevät siitä, ovatko luonnontieteilijät (jonkinlaisena ideaaliyhteisönä) ontologian auktoriteetti vai ei. Jipii. No, tämä on tietysti kärjistys.
Joskus ihmettelen kyllä vähän mitä päässäni oikein liikkui sinä hetkenä kun ajattelin, että filosofia on hyvä ala koska siinä voi oikeasti vaikuttaa asioihin.
Huooh.
Aloitetaan vaan klo 18. Alan mainostaa, alkakaa tekin. Ilmoittaudutaanko, Eufemia, sulle tuohon luukku-osoitteeseen?
Rauno, jos ymmämmärsin edes suunnilleen oikein, sinulla on ihan hyvä pointti. On virhe jättäytyä filosofiassa kartesioilaisen epäilyn ja todistusyritysten argumenttien ja vasta-argumenttien kehään. On varmaa että tuolla tavalla ei tehdä mitään suurta filosofiaa. Pitäisi ennemminkin pyrkiä johonkin tulokselliseen, vaikka sitten kuvaamalla ihmisenä olemista ja sen sellaista.
On virhe kuvitella, ettei erityistieteissä olisi ihmisiä, jotka pohtivat oman alansa perusteita. Kuitenkin esimerkiksi matematiikassa ja fysiikassa näiden alojen filosofia ei asetu syvällisempien tulosten yläpuolelle, vaan tietyt syvälliset tulokset vaikuttavat näkemyksiin näiden tieteiden ja niiden kuvaaman todellisuuden luonteista.
-Gc
Mikko
Kirjoitin sen verran pitkän kommentin sinulle, etten julkaise sitä tässä vaan omassa blogissani.
anonymous
Jos nyt itse ymmärsin oikein, niin olen samaa mieltä kanssasi.
Hieman tosin olen skeptisempi joittenkin erityistieteilijöitten yleissivistyksellisen ymmärryksen suhteen tai edes heidän haluunsa pohtia muuta kuin oman alan erityisongelmia.
Missä tiede syntyy? Tiedeyhteisössä. Onko se inklusiivinen? No, ei ole. Siis tiedemiehet niin kuin valitsevat toinen toisensa? Kyllä. Näin siis tehdään ihmisen olemisesta riippumatonta tietoa? Aivan, etkö jo käsitä?
Tässäpäs käydään aika montaa keskustelua.
Mikko: Jostain syystä konstruktivistit katoavat kuin torakat auringon noustessa jos yksinkertainen koejärjestely nostetaan pöydälle.
Ei suinkaan. Erityisesti Latourista innostuneet tieteen- ja teknologiantutkijat seuraavat koejärjestelyjä hyvin tarkkaavaisesti. He vain tutkivat kovin eri asioita kuin kokeiden järjestäjät.
Kestopila-teoria on hyvä, mutta murheellista kyllä luulen, että kyse on vain siitä samasta vanhasta jutusta: ihmiset kuuntelevat toisiaan huonosti, ymmärtävät kuulemastaan vähän ja ovat taipuvaisia pitämään tiukasti kiinni jostain epämääräisestä, ääneenlausumattomasta ja sisäisesti ristiriitaisesta totuuskäsityksestään. Keskustelusta tulee sitten sitä mitä arvata saattaa. (Vrt. Veloenan kuvaus: "Phjimmiltaan tuntuu, että ne riitelevät siitä, ovatko luonnontieteilijät (jonkinlaisena ideaaliyhteisönä) ontologian auktoriteetti vai ei. Jipii.")
Rauno, minun on jostain syystä usein vaikea seurata tekstejäsi. Ne ovat usein kiinnostavia, mutta kommentoiminen jää, sillä olen havainnut, ettei seuraaminen tunnu helpottuvan vaikka selittäisit asiaa lisää. Vika on epäilemättä minussa. Kuitenkin voisin koettaa lyhyesti luonnostella sitä, mitä mietin lukiessani kommenttejasi.
Kuten jo sanoin, minusta on yleensä mielenkiinnotonta kiistellä ontologisista tai metafyysisistä olettamuksista. Kiistely tuntuu mielettömältä. Päädyn aina joskus kaoottisuudessaan hieman tätä kommenttiketjua muistuttaviin keskusteluihin isäni kanssa, ja yhden niistä jälkeen onnistuin kerran kohtalaisesti sanomaan miksi jään niin vaitonaiseksi. Sen voi lukea tuolta. En nyt viitsi toistaa sanomaani, joten kannattaa käväistä lukaisemassa jos haluaa saada selvää tämän kommentin lopusta.
Tuo parin vuoden takainen kokemukseni ei ole mennyt pois. Minusta ei tunnu siedettävältä koettaa tukea jotain kokonaisselitysteoriaa tai erityisemmin hakea sellaista, sillä en ymmärrä kuinka sellainen voisi tuntua kestävältä. Minusta tuntuu siis yhtä sisällyksettömältä sanoa, että "totuus/todellisuus/kaikki on sosiaalisesti konstruoitu" kuin sanoa, että "totuus/todellisuus/kaikki ei ole sosiaalisesti konstruoitu". En ymmärrä kummastakaan väitteestä mitään.
Kuitenkin olen hyvin kiinnostunut esimerkiksi erilaisten tieteenalojen kysymyksenasetteluista, implisiittisistä oletuksista kysymyksenasettelujen taustalla, erilaisista tieteellisistä metodeista yms. Annan tutkimukselle arvoa. Monet tutkimukset, jotka perustuvat hyvin etäällä toisistaan oleville lähtöoletuksille, tuottavat minusta sellaista tietoa, jota pidän arvossa. Tämä ei kuitenkaan tee minusta relativistia, relativismiin kun yleensä kuuluu kauheasti sekasotkuista tietoteoriaa ja ontologiaa.
Niin kauan kun en ymmärrä kuinka voisin esittää erityisemmin ontologisia väitteitä, en esitä sellaisia. Kuitenkin saatan vertailla toisiinsa eri tieteenalojen saavutuksia tai eri koulukuntien väitteitä ja arvioida niitä, kritisoida, pitää yhtä parempana kuin toista. En tietenkään nojaa mihinkään sen kummempaan kuin siihen, mikä minusta tuntuu oikealta, kokemukseen, että jokin on saanut minut edes jossain määrin vakuuttumaan jostain.
Kyllä, olen useimmista asioista täysin pihalla. Hämmentynyt kysymysmerkki tätäkin keskustelua lukiessani.
Eufemia:
"Väitteesi, ettei luonnonlakeja olisi olemassa, on aika vahva ontologinen tai jopa metafyysinen kannanilmaus. Tarkoitat kai, ettet usko, että luonnonlait olisivat olemassa ihmisestä riippumatta? Miten ajattelit todistaa tämän väitteen? (Tai miten joku ajatteli todistaa sen vastakohdan?)"
Tunnustan, että olkiukko oli huolimattomasti kasattu.
Toki tarkoitin sitä, että ne mitä kutsutaan luonnonlaeiksi, ovat ihmisten kehittämiä malleja, joilla on pitkä (tieteen)historia. Tiede on taas inhimillistä toimintaa ja läpeensä sosiaalista, sosiaalisten käytäntöjen muovaamaa. "Luonnonlakeja ei ole olemassa" on siis nöyrä lähtökohta, sillä meillähän ei ole kuin näitä ihmisten määrittelemiä malleja. Tämä on tietenkin tolkuton itsestäänselvyys, mutta oli joskus itselleni vapauttava oivallus.
Tiede on taas erittäin läheisesti sidoksissa teknologian historiaan, niin kuin Eufemian ylempänä linkittämä pärekin osoittaa. Teknologioiden historiat ovat täynnä epäjohdonmukaisuuksia, poliittista vääntöä, satunnaisuuksia, idealismia, nerokkuutta - koko elämän kirjo.
Se vähä mitä Latouria joskus luin, on juuri tämän sosiaalisen tutkimista tieteen ja teknologian historiassa. Miksi juuri tietyllä hetkellä tietoa halutaan juuri tietystä kohteesta? Mitkä ovat ne satunnaiset ja oudotkin polut, joiden kautta tuloksiin päädytään. Tutkimusprosessi on usein kaoottinen, useimmat tiedealojen historiat "voittajien" historiaa....
Luonnontieteelliset kokeet ovat ideaalityyppejä, jotka toimivat ideaalisissa koeolosuhteissa.
Ideaalisia koeolosuhteita esiintyy harvoin oikeassa elämässä, vaikutusuhteita on tolkuttoman paljon.
Konstruktivismin kritiikki on ihan paikallaan. Itse kyllästyin tietyntyyppiseen konstruktivismiin joskus 90-luvulla. Suurin synti on yksipuolisuus. Aivan kuin Foucault (jaa, taisikin olla Chaim Perelman) sanoi: se mitä sanotaan, peittää samalla myös sitä mitä ei sanota.
Radiopuhelimet ärjyivät aikanaan:
"Kun nyrkki puhuu
siinä eivät filosofiat auta"
Se on osuvasti sanottu rokkibiisissä. Se ei tarkoita kuitenkaan, että nyrkilläpuhuja olisi luonnontieteilijä, joka pätkii "konstruktivistia" turpiin, koska luonnontieteilijällä on nyrkit, mutta konstruktivistilla on vain sosiaalisesti konstruoidut ilmakitarat. Turpiinveto, ankeriaan pään nitistäminen jne. ovat aika heikkoja argumentteja ja metaforia. Atomipommilla on oma historiansa, joka ei liene täysin ihmisestä riippumaton.
Mikko saattaa kuitenkin olla oikeassa kestopilasta. En minäkään ole tavannut ketään, jonka mielestä "kaikki on sosiaalisesti konstruoitu", mutta silti tyypistä puhutaan.
Olin kuitenkin tosissani, kun sanoin että post 911 on aiheuttanut sen, että konstruktivismi-parka on joutunut rääkkäyksen kohteeksi. Nyt halutaan konkreettista, selkeää, pysyvää ja ehjää käsitystä todellisuudesta. Sellaista, joka antaa turvaa. Joidenkin mielestä Konstruktivismi ilmeisesti murtaa Luonnontieteen yhtenäisyyttä. Tosin nykyään kritiikin takana on useimmiten jenkkituontitavaraa oleva evoluutiopsykologian ihannointi ja siihen liittyvä liikehdintä.
Eufemia (alemman linkin takana):
"Joskus se mittapuu, jolla oikea ja väärä sekä tosi ja valhe määriteltiin, saatettiin asettaa Jumalan hoiviin."
Tuota... jos sanan Jumala korvaa Tieteellä...?
(Jep, ontologian auktoriteettikisa voi selittää, miksi aihe herättää kiivaita intohimoja - puolin ja toisin)
Muistelisin, että von Wright edusti vanhanaikaista "terveen järjen" ontologiaa, jonka mukaan se, mitä tavallinen ihminen havaitsee ympärillään on todellista. Tämä merkitsee sitä, että hylätään ääriskepsismi ja otetaan aksioomaksi "terveen" ihmisen havainto. Luonnollisesti tässä konstruktiossa samalla hylätään mielisairaan harhan todellisuus. Tämä vastaa nähdäkseni aika hyvin tavallisen kadunmiehen tietoteoriaa.
Totuus on sosiaalinen konstruktio siinä mielessä, että suljemme sairaaloihin ne, joilla on siitä kovin poikkeava näkemys. Jos paavi työntää homokaasua ilmastointiisi, olet sairas.
Luonnontieteellä ei itse asiassa taida olla edes näkemystä siitä, mikä olisi sopiva ontologia. Kaksi tervettä ihmistä on samaa mieltä siitä, mitä mittarit näyttävät. Se, miten tulos tulkitaan, onkin jo toinen tarina.
Itse ratkaisen ontologisen ongelman olettamalla, että tutkin hyvän Jumalan luomaa maailmankaikkeutta. Todellisuus on todellakin Jumalan hallussa ja ehkä kuolemani jälkeen saan sen tuntea, jos Herra sen suo. Sitä odottaessani teen töitä tutustuakseni tähän todellisuuteen käytettävissäni olevin keinoin.
Joakim, luonnonlakia koskevan keskustelun kritisoijana sinulle pitäisi olla itsestäänselvää että luonnonlailla voi tarkoittaa kahta asiaa:
(1) sitä miten asia oikeasti on,
(2) teoria sekä mittaustulosten pohjalta syntynyt approksimaatio siitä miten asia oikeasti on.
Esimerkiksi putoamiskiihtyvyys
(1) g
(2) approksimaatio 9,81 m/s^2 ja painovoiman ja kappaleiden vetovoimien teoria
Luonnontieteissä joskus (2) konvergoituu kohti (1). (1) ei voi kuitenkaan koskaan täsmälleen tietää.
Arkikielessä ja luonnontieteilijöille (1) on totuus. Humanistien luonnontiedekritiikissä (2) on totuus.
Humanistit valitsevat siis luonnontieteilijöiltä ja kadunmiehiltä kysymättä väärän käsitteen kritiikkinsä pohjaksi. Konstruktivistien pitäisi erityisesti ymmärtää kuinka äärimmäisen typerää on harhauttaa tieteidenvälistä keskustelua valitsemalla sanan määritelmäksi muun kuin se jota kritiikin kohde ja suuri yleisö käyttävät.
Koska konstruktivistit ymmärtävät sanojen merkityksen, yksinkertainen selitys on että sanansotkeminen on tahallista ja tarkoituksellista. Siksi se on kestopila. Joko se, tai konstruktivistit ovat ihan vitun idareita.
Minusta tuntuu siis yhtä sisällyksettömältä sanoa, että "totuus/todellisuus/kaikki on sosiaalisesti konstruoitu" kuin sanoa, että "totuus/todellisuus/kaikki ei ole sosiaalisesti konstruoitu". En ymmärrä kummastakaan väitteestä mitään.
Eufemia, metodinen alemmuudentunto on tietysti hienoa. Pisteet siitä.
Et ehkä ymmärrä, mutta ainakin toimit joka päivä toisen oletuksen mukaisesti. Muuten sinut olisi joko suljettu laitokseen tai olisit kuollut.
Mikko, eipäs.
En edelleenkään ole koskaan tavannut aivan tällaista konstruktionistia, mutta mikäli ymmärrän kyseisen stereotyyppihahmon oikein, hän ei ajattele kuten väität hänen ajattelevan. Hän ei puhu luonnonlaeista merkityksessä (1) eikä merkityksessä (2).
Sekä merkityksessä (1) että merkityksessä (2) näet oletetaan, että lauseen "miten asia oikeasti on" ilmaus "oikeasti" on jotain selvää. Konstruktionisti ei olettaisi niin.
Käytän nyt Hackingin kirjaa apunani. Kuvitteellinen konstruktionistimme lähtisi käsittelemään putoamiskiihtyvyyttä jostain tai ehkä useammastakin näistä lähtökohdista:
1. Sellaista ilmiötä kuin "putoamiskiihtyvyys" ei ole syytä ymmärtää inhimillisen ajattelun kategorioista riippumattomaksi asiaksi. Meillä ei ole syytä olettaa, että maailma olisi mukavasti kategorioittemme mukainen. Tämä on eräänlaista nominalismia.
2. Ihmiset tekevät tiedettä, tieteen tekemiseen vaikuttaa paljon monenlaisia sosiaalisia ja taloudellisia sattumanvaraisuuksia, konventioita yms. Toisenlaisessa ympäristössä olisi voitua päätyä kysymään eri tavoin muotoiltuja kysymyksiä ja olisi siten saatu erilaisia vastauksia. (Tästä näkemyksestä on hyvin monenvahvuisia versioita.)
3. Tieteellisiä vallankumouksia tapahtuu suhteellisen harvoin. Konstruktionistisesta näkökulmasta tieteen merkittävä stabiilius ei ole seurausta niinkään tutkimuksen kohteista kuin muista asioista: tiedeyhteisöistä, tutkimuskäytäntöjen stabiiliudesta yms.
Ei puhuttu mitään luonnonlaeista merkityksessä (1) eikä merkityksessä (2).
- - -
Mitä tulee toteamukseesi, että "et ehkä ymmärrä, mutta ainakin toimit joka päivä toisen oletuksen mukaisesti", niin enpä tiedä. Kumpikin esittämäni väite (joita en ymmärrä) on näet metafyysinen siinä mielessä, että asiain tilaa ei voi millään tavalla havaita. Maailma tuntuu tällaiselta kuin tällä hetkellä tuntuu aivan riippumatta metafyysisten olettamusten oikeaan- tai vääräänosuvuudesta. Joten kuten nihilismikirjoituksessani totesin:
Usein nihilismi kai koetaan peikoksi koska arvellaan sen johtavan piittaamattomuuteen. Kuitenkaan täysin johdonmukaisia piittaamattomia nihilistejä ei juuri löydy kuin Dostojevskin romaaneista, eikä oikeastaaan sieltäkään. Sitä paitsi piittaamattomuus ja totuuden olemassaolon kiistäminen ei ole mitenkään johdonmukainen reaktio nihilismin edessä. Se on aivan yhtä epäjohdonmukainen ja perusteeton kuin mikä muu reaktio hyvänsä. Täydellinen reagoimattomuuskaan ei ole mitenkään perusteltavissa, eihän ole perustaaa jolle perustelun voisi pystyttää.
Eufemia, väitätkö tosissasi, että et joka päivä toimi täysin yhdenmukaisesti sen kanssa, että maan vetovoima g on (suunnilleen) vakio paikoissa missä liikut? Mitähän tulisi esimerkiksi kävelemisestä jos vetovoima vaihtelisi aina silloin tällöin?
Väitteestäsi: emme voi tietää miten asiat todellisuudessa ovat, voisin sanoa, että on syytä otaksua, että havaintomme osoittavat, että esimerkiksi jotain ilmiötä kuvaavalla matemaattisella systeemillä on suunnilleen samanlaisia matemaattisia ominaisuuksia (havaittavien ominaisuuksien välisiä riippuvuuksia yms.) kuin itse ilmiölläkin. Tässä suhteessa en usko, että matematiikka valehtelee kovinkaan paljon.
- Gc
Gc, nyt et ymmärtänyt mitä sanoin. En minä kuvittele, että maan vetovoima erityisemmin vaihtelee. Harvemmin itse asiassa kuvittelen maan vetovoimasta yhtään mitään. Käveleminen, juokseminen ja kaatuminen tuntuvat joltain, ja olen tottunut tuohon kokemukseen. Se, että olen tottunut tuohon kokemukseen, ei mitenkään liity siihen, mitä ajattelen luonnontieteellisten selitysten ontologisesta arvosta. (Ontologia: filosofian alue, jossa kysytään mitä ilmaisu "olla olemassa" tarkoittaa ja yleisellä tasolla, mitä todella on olemassa.) Lisäksi en ole missään sanonut, että katsoisin luonnontieteiden tai muidenkaan tieteiden "valehtelevan".
En kuvittele tietäväni kuvaavatko luonnontieteelliset selitykset jotain inhimillisestä kokemusmaailmasta erillistä "luontoa" tai "maailmaa". Tämä jo ihan puhdasta Kantia. En katso kykeneväni esittämään juuri minkäänlaisia ontologisia väitteitä.
Tämä ei mitenkään estä minua luottamasta esimerkiksi luonnontieteiden saavutuksiin monissa arjen ratkaisuissani. Miksi estäisi? Minähän elän tässä inhimillisessä kokemusmaailmassa, jossa monet luonnontieteiden tulokset tuntuvat olevan toistuvasti sekä ymmärrettäviä että tehokkaita.
Miten minä voin sanoa tämän enää selkeämmin?
Oletteko lukeneet Juha Himangan "Se ei sittenkään pyöri(2002). Aika "sympaattinen" ja osuva johdanto fenomenologiaan.
Et Eufemia sattunut käymään näillä Himangan luennoilla, joista ko. kirja on koottu.
Haluan tällä tavoin epäsuorasti udella, missä määrin Husserlin tapa ymmärtää filosofia on sinulle läheistä.
Tarkoitan ontologiaa, joka perustuu tiukasti ihmisen välittömään, suoraan kokemukseen maailmasta.
Tällainen ontologia on vastakohta representatiiviselle, propositionaaliselle ja mallinnetulle totuuden määritykselle.
Kyllä, seurasin molemmat luentosarjat ja olin Himangan proseminaareissakin. Kaikkea en suinkaan niellyt, kuten teksteistäni voinee päätellä, mutta jotkut keinot tehdä selväksi, mitä koetan sanoa, lienevät noilta luennoilta kotoisin.
Eufemia,
Ihminen kuulee koko lapsuutensa ja nuoruutensa pilkkaa ja syrjintää homoja kohtaan. Silti osa miehistä kasvaa homoiksi. Siinä näkyy sosiaalisen konstruktion raja.
Itse olen huomannut, että juuri kukaan ei ajattele koherentisti. Siksi olen lakannut yrittämästä ymmärtää ensisijaisesti mitä ihmiset yrittävät sanoa. Sen sijaan seuraan mitä sanoja ja ajatuksia ihmiset käyttävät ja miten he toimivat.
Jos elät kuin painovoiman lait pitäisivät paikkansa, fundamentaalisella tasolla uskot niiden lakien paikkansapitävyyteen, riippumatta siitä mitä retorisesti esität ontologiastasi.
Jo vauvojen on todettu reagoivan hämmästyneesti jos esine käyttäytyy luonnonlakien vastaisesti. Se antaa osviittaa siitä, että ihmisen arkikäsitys luonnon toiminnasta ei ole puhtaasti tiedemiesyhteisön luoma.
Kuten Rauno ajatukseni hyvin kiteytti, konstruktivismi on memeettisen viruksen tavoin toimiva ideologia. Se mutatoituu vastatakseen erilaiseen kritiikkiin. Sen lisäksi, että loppuun asti sovellettuna se on kantajalleen hengenvaarallinen, se aiheuttaa yhteiskunnassa hyvin paljon mielipahaa.
Viruksen seuraus ei ole nihilismi. Viruksen seuraukset näkyvät esimerkiksi kulttuuriantropologiassa ja kasvatustieteessä.
Itse olen huomannut, että juuri kukaan ei ajattele koherentisti. Siksi olen lakannut yrittämästä ymmärtää ensisijaisesti mitä ihmiset yrittävät sanoa.
Kiinnostava keskustelustrategia. Koska toisin kuin sinä otan lähtökohtaisesti tosissani sen, mitä ihmiset sanovat omasta ajattelustaan ja pyrin ymmärtämään heidän sanojaan ilman esimerkiksi ennakko-oletusta, ettei puhuja ajattele koherentisti, muistan tämän jatkossa keskustellessani kanssasi.
Tänäisellä luennolla tuli mieleen, että Hilary Putnamin eräiden ajatusten miettiminen voisi olla yksi mahdollinen hyvä reitti jäsentää ja ymmärtää joitain osia tästä hyvin sekavasta keskustelusta.
"Harvemmin itse asiassa kuvittelen maan vetovoimasta yhtään mitään. Käveleminen, juokseminen ja kaatuminen tuntuvat joltain, ja olen tottunut tuohon kokemukseen."
Jos painovoima yhtäkkiä muuttuisi monet arkipäivän suunnitelmistasi menisi pilalle tai muuttuisi. Lisäksi jokaisessa pienessä ajatuksessa, kuten minne laitat jalkasi liukkailla portailla, oletat tiettyjen fysikaalisten tosiasioiden olevan voimassa.
Luonnontieteet eivät minusta käsittele ontologiaa, vaan ne kuvaavat havaittavia asioita. Se millainen maailma jossain absoluuttisessa mielessä on, ei luonnontiede ota kantaa. Minusta on kuitenkin väärin olettaa, että tämä absoluuttinen oleminen olisi ristiriidassa havaittavien tosiasioiden kanssa, joten minusta epäsuorasti - jos jotain absoluuttista olemista tai olioita sinänsä on edes olemassa - luonnontiede antaa tietoa myös tästä.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Minä taas teen eron esimerkiksi ruumiillisen kokemukseni ja tottumusteni (miltä tuntuu kävellä, juosta, heittää, nostaa, kaatua tms.) ja niiden luonnontieteellisen selityksen (painovoima) välille. Minulla ei ole mitään näitä selityksiä vastaan, mutta minulla ei ole mitään syytä pitää niitä samana asiana kuin kokemukseni.
"Minulla ei ole mitään näitä selityksiä vastaan, mutta minulla ei ole mitään syytä pitää niitä samana asiana kuin kokemukseni."
Varmasti on monia hyviä syitä pitää ruumiin painon tuntua samoista voimista aiheutuvina, kuin fysikaalisia voimia tähtien ja planeettojen välillä. Mikään noista syistä ei varmaankaan ole pakottava: arkielämää voi jatkaa entiseen malliinsa, jos ei työskentele tieteen tai tekniikan parissa.
- Gc
PS. Tuo edellinen ano - postaus oli myös näppiksestäni lähtöisin, siitä unohtui vain nimimerkki.
No, luit sitten Hacking'iä. Hyvä. Strathernilainen konstruktionismin kritiikki taitaisi lähteä siitä yksinkertaisesta epäilystä ettei kaiken ihmistoiminnan lähtökohta ole 'rationaalinen' eli johdonmukainen. Toimimme typerästi, mutta tämä ei johda epäonnistumiseen elämässä, kuka tietää.
Liittyen Erastotenee kommenttiin. En tiedä mikä on konstruktionismin paras kritiikki. Tämä tarkoittaa, että epäilen pragmatismin olevan sitä.
Lähetä kommentti
<< Home