Päädyin puhumaan isäni kanssa nihilismistä

So, the question to which these lectures will be a minor contribution is the following: given the aporiae into which the problem of nihilism and its overcoming seems driven, what might count as a response to nihilism, given the pervasiveness of the experience of disappointment? What form(s) of imaginative resistance is (are) still possible, both philosophically, aesthetically and politically?

Päädyin puhumaan isäni kanssa nihilismistä. Koska meillä kummallakin oli kiire, aihetta ehdittiin vain sivuta. Muutama sana jäi tänne sanottavaksi. Ylläoleva sitaatti on Simon Critchleyn kirjasta Very Little ... Almost Nothing; Death, Philosophy, Literature.

Puhuimme todellisuuskäsitysten tasa-arvoisuudesta. Onko solipsistin oletus maailmasta vain hänen mielteenään tolkuton, tai pitäisikö pitää jotenkin totuutta kuvaavana kiduttajan ajatusta, että kidutettava on kykenemätön tuntemaan?

Joskus se mittapuu, jolla oikea ja väärä sekä tosi ja valhe määriteltiin, saatettiin asettaa Jumalan hoiviin. Nykyään näin ei tahdota tehdä. Tosi ja valhe tai virhe voidaan määritellä myös olettamalla ihmisen havainto virheettömäksi kuvaksi maailmasta ja kaikki ihmisten havainnot periaatteessa toistensa kanssa yhteensovitettaviksi. Tämä on kuitenkin hankalaa. Havaintojen ja kokemusten eroista ei tunnuta päästävän eroon.

Valittiin mikä hyvänsä perusta ja perustalle asettuva mittapuu toden tai järkevän määrittelylle, tuota valintaa ei voida oikeuttaa kuin itsellään. Jumalan olettaminen järkevyyden ja totuuden mitaksi on näyttäytynyt järkevänä ja totena. Ihmisen ja hänen havaintonsa määrääminen todellisuuden ja järkevyyden mitaksi on sekin näyttänyt järkevältä.

Jos yleisesti pätevän perustan ajatuksesta luovutaaan, joudutaan ottamaan huomioon kaikenlaisia solipsismeja sun muita järjettömiltä tuntuvia käsityksiä järkevyydestä ja totuudesta. En tunne yhtään solipsistia enkä ole tainnut kenestäkään puhdasverisestä solipsistista kuullakaan, mutta voihan heitä jossain piillä. Yleensä solipsismiin vain viitataan kun tahdotaan kritisoida jotakuta, joka kyseenalaistaa yhden todellisuuskäsityksen ehdottoman oikeellisuuden verrattuna muihin. Hänen on tultava toimeen solipsistien ja toimiaan oikeuttavien kiduttajien kanssa, hän ei voi väittää näiden vain olevan väärässä.

Tämä vastaveto on minusta kestämätön. Se perustuu eri käsitykselle totuudesta kuin mitä se koettaa puolustaa. Ajatellaan että totuus on vakaa ja muuttumaton, jotain joka valtaa ihmisen kiistämättömänä selvyytenä kun hän sen ymmärtää. Miksi tällaista totuutta puolustetaan vetoamalla siihen, että toisenlainen käsitys totuudesta on epäkäytännöllinen ja hankala? Tämä argumenttihan voidaan muotoilla suunnilleen seuraavasti: On totta, että totuus on yksi, vakaa ja muuttumaton, koska olisi vaikeaa ja monimutkaista jos niin ei olisi.

Tukevasti tuntuva totuus on jotain, joka on itse koettava totuudeksi. Siihen on uskottava ja luotettava. Jos ihmisen totuuskäsitykseen kuuluu sisäisen ristiriidatttomuuden ja perusteltavuuden vaatimus, hän törmää jossain vaiheessa nihilismiin. Kuten jo totesin, perimmäistä perustaa, joka olisi sekin perusteltu, ei löydy. On joko asetettava perustaksi jonkinlainen usko tai heittäydyttävä täysin piittaamattomaksi totuudesta, arvellaan.

Usein nihilismi kai koetaan peikoksi koska arvellaan sen johtavan piittaamattomuuteen. Kuitenkaan täysin johdonmukaisia piittaamattomia nihilistejä ei juuri löydy kuin Dostojevskin romaaneista, eikä oikeastaaan sieltäkään. Sitä paitsi piittaamattomuus ja totuuden olemassaolon kiistäminen ei ole mitenkään johdonmukainen reaktio nihilismin edessä. Se on aivan yhtä epäjohdonmukainen ja perusteeton kuin mikä muu reaktio hyvänsä. Täydellinen reagoimattomuuskaan ei ole mitenkään perusteltavissa, eihän ole perustaaa jolle perustelun voisi pystyttää.

Minusta silmien sulkeminen siltä, ettei perustaa löydy, on virhe. Koen paremmaksi tiedostaa, etten tiedä mille perustan käsitykseni todesta tai kuvani maailmasta, kuin unohtaa tai kiistää tietämättömyyteni. Olen valmis puolustamaan todeksi kokemiani asioita, vaikken loppujen lopuksi voi perustaa tätä valmiuttani millekään muulle kuin kokemukselleni totuudesta. Tähän kokemukseeni kuuluu usko, että jonkun toisen kokemus voi olla aivan toisenlainen. Ristiriita on selvä ja näkyvä. Onneksi en usko olevani yksin ihmetellessäni mille etiikka voisi perustua.