Pantagruelistista kesää

Epäilen, ettette täysin usko tähän erikoislaatuiseen syntymäkuvaukseen. Ellette usko, ei se mitenkään minua vaivaa, mutta hyvinkasvatettu ja ymmärtäväinen ihminen uskoo kaiken, mitä hänelle sanotaan ja mitä kirjoissa on kirjoitettuna. Onko tällainen tapaus ristiriidassa lakimme, uskomme, järkemme tai Pyhän Kirjan kanssa? Minä puolestani en löydä Raamatusta mitään sellaista, mikä sitä vastaan puhuisi. Ja jos se taas on ollut Jumalan tahto, niin väitättekö sittenkin, että hän ei olisi sallinut sen tapahtuvan? Ah, pyydän, ettette milloinkaan vaivaisi aivojanne tuollaisilla turhanpäiväisillä ajatuksilla, sillä minä sanon teille, ettei Jumalalle ole mikään mahdotonta. Ja, jos Hän niin tahtoo, synnyttävät naiset tästä lähtien lapsensa korvastaan.
Eikö Bacchus syntynytkin Jupiterin reidestä?
Eikö Rocquetaillade syntynyt äitinsä kantapäästä ja Crocquemouche imettäjänsä tohvelista?
Syntyihän Minervakin Jupiterin aivoista ja tuli maailmaan hänen korvastaan.
Adonis syntyi myrrapuun kaarnasta, ja Kastor ja Pollux syntyivät siitä munasta, jonka Leda pyöräytti ja hautoi.
Mutta hämmästyisitte ja kummastuisitte vielä paljon enemmän, jos nyt tekisin teille selkoa koko siitä Pliniuksen kirjoitelmasta, missä hän kertoo ihmeellisistä ja luonnottomista synnytyksistä. Enkä minä suinkaan ole niin etevä valehtelija kuin hän oli. Lukekaapa vain hänen luonnonhistoriansa seitsemännen kirjan kolmas luku, ja lakatkaa riitelemästä minun kanssani.

Luin eilen Rabelaisin Suuren Gargantuan hirmuista elämää kesätyöttömyyden alkajaisiksi. Palkkatyöttömyys merkitsee rauhaisaa keskittymistä graduntekoon, miellytttävän työn auvoa ja auringonpaisteista hengen lennätystä, toivon. Tämä mitä ihastuttavin ja rusassatoisin mielentila on saavutettavissa hyvinkin helposti: ei tarvitse kuin lakata riitelemästä.

Suomentaja Erkki Ahti kirjoittaa tarttuvalla tyylillään, että Rabelais "julistaa tahdon vapautta, ihmisvapauden oppia ja yhdistää sen yhteiskunnalliseen ja humaaniin moraaliin. Hän tuomitsee väkivallan ja vääryyden ja kuvaa tarkoin rauhallisen kehityksen sosiaalisia saavutuksia. Elämänohjeekseen hän luo oman oppinsa: pantagruelismin, jolla hän tarkoittaa iloista mieltä ja elämän pienien surujen halveksimista."

Kuin tämän suomennoksen kirjallinen tyyli, myös iloinen mieli tarttuu herkästi. Piittaamattomuus elämän pienistä suruista antaa tilaa sille itsekkäälle ilomielisyydelle, joka joskus horjuttaa toistenkin synkän kireyden perustuksia. Vaikken olekaan poistumassa minnekään, tahdon kuitenkin toivottaa niin kaikille muille kuin itsellenikin pantagruelistista kesää.