Naureskelen

Kun näitä epäilyksiä hengentieteiden totuudesta mittaillaan koko arveluttavuudessaan, on etenkin luonnontieteilijöiden ja maailmansa luonnontieteellisesti mieltävieen maallikkojen piirissä paras vedota heille uskottavaan mielipiteeseen. Suuri fyysikko Helmholtz satttui näet satakunta vuotta sitten puuttumaan luonnon- ja hengentieteiden eroon. Vielä nkyäänkin ansaitsee huomiota tapa, jolla hän ylivertaisen tarkkanäköisesti ei suinkaan jättänyt laskuista hengentieteiden erityisluonnetta.

Gadameria on hauska lukea. Tekstissä piileskelee riemastuttavuuksia. Tässähän koetetaan tehdä lähestyttäväksi ja ymmärrettäväksi se näkemys, että auktoriteetti "ei ole ylivertainen mahti, joka vaatii sokeaa kuuliaisuutta ja kieltää itsenäisen ajattelun. Sen tosi olemus perustuu pikemminkin siihen, ettei ole järjen vastaista vaan jopa sen vaatimusten mukaista edellyttää toisen oivallusten olevan omaa arvostelmaa osuvampia. Auktoriteetin totteleminen tarkoittaa sen hyväksymistä, että toinen - ja siten myös perinteestä ja menneisyydestä kantautuva vieras ääni - voivat nähdä paremmin kuin tulkitsija itse."
Tämän ajatuksen Gadamer siis koettaa näyttää vähemmän vastuttettavana, sellaisena, jota ei kannata ehkä kuitenkaan heti ja vailla harkintaa hylätä - vetoamalla turvallisen oloiseen auktoriteettiin.

Palasin niiden sivujen pariin, joista toissapäivänä kirjoitin, mietittyäni silloista reaktiotani. Se oli hupaisa ja sopii hyvin esimerkiksi eräästä melko tavanomaisesta tavasta suhtautua ajattelemiseen haluttomasti.

Turhaumus josta puhuin, johtui ajatuksesta, että Gadamerin huomioilla voitaitiin väärinymmärrettynä tukea sellaista toimintaa, johon suhtaudun epäilevästi. Ajatus vaikutti minusta siis poliittisesti vaaralliselta. Tällainen reaktio on monasti maailmassa johtanut sensuuriin kansanjoukkojen itseltään suojelemisen nimissä. Tämän ajatusrakennelman mukaan on merkittävän paljon ihmisiä, jotka eivät kykene kuin kritiikittömään tiedon ja ajattelun omaksumiseen, ja tämän vuoksi tiedon ja monenlaisten ajatusten tuominen heidän ulottuvilleen saattaisi olla vaarallista tai vastuutontakin.

On hyvä muistaa, että sensuurin kannattaminen perustuu juuri sille huolestuneisuudelle, jonka varmaan useimmat meistä tuntevat. Onhan täällä blogogradissakin seutuja, joiden aitaamista kielletyiksi tai sulkemista kokonaan on toivottu. Jotka herättävät vihaa koska niissä levitetään vaarallisia ajatuksia.
Voiko ajatus olla vaarallinen? Onko suotavaa ajatella ihmisten olevan niin kyvyttömiä, että mikään ajatus voitaisiin noin vain levittää heihin, ja että ilman tuota levittämistä he olisivat rauhallisia ja vaarattomia?

Oma turhaumukseni lukiessani Gadamerin tekstiä oli sisäisesti ristiriitaista: koska en tahdo ajatella ihmisten olevan kyvyttömiä (vaikka myönnänkin monien ilmeisesti olevan jossain määrin haluttomia) kriittiseen ajatteluun, toteamus jolla voitaisiin tukea kritiikitöntä auktoriteetteihin nojaamista vaikutti ikävältä. Vaan jos koetan luottaa ihmisten arvostelukykyyn, eikö minun pitäisi luottaa myös siihen, ettei tähänkään ajatteluun kenenkään tarvitse kritiikittä nojata?