Džamilja

"Ja Džamilja oikein huudahti:
- Missä sinä olet tähän asti ollut? Laula nyt, laula kunnolla!
Edessä kajasti valo - sola avautui laaksoon. Sieltä puhalsi tuuli. Danijar alkoi taas laulaa. Hän aloitti yhtä arasti ja epävarmasti, mutta vähitellen hänen äänensä voimistui, se täytti solan ja kimmahti kaikuna etäisistä kallioista.
Kaikkein eniten minua hämmästytti, miten tulvillaan intohimoa ja murhetta itse sävelmä oli. En tiennyt, miksi sitä nimittää, enkä tiedä vieläkään, tai paremminkin en osaa määritellä - äänestäkö vain se johtui vai oliko vielä jotakin tärkeämpää, joka kohosi suoraan ihmissielusta ja joka kykeni herättämään toisessa ihmisessä niin suuren kiihtymyksen ja antamaan eloa kaikkein salaisimmille ajatuksille.
Jospa voisin edes jotenkin toistaa Danijarin laulun! Siinä ei ollut juuri lainkaan sanoja, se paljasti suuren ihmissielun sanoitta. En aikaisemmin enkä myöhemmin ole koskaan sellaista laulua kuullut: se ei muistuttanut kirgiisien eikä kazahien lauluja, mutta siinä oli kumpaakin. Danijarin musiikki oli koonnut itseensä hänen kahden kansansa parhaat sävelmät ja omalla tavallaan punonut ne yhdeksi ainutlaatuiseksi lauluksi. Se oli vuorten ja arojen laulu, joka milloin kohosi kirkkaana kuin Kirgisian vuoret, milloin levisi vapaana kuin Kazahstanin aro."

Tšingis Aitmatovin Džamiljassa perinteisen kyläyhteisön selvät ja varmat säännöt murenevat. Kertoja näkee vahvan äitinsä luopuvan toivosta, että hänen lapsensa eläisivät hänen tavallaan, että hän saisi miniästään Džamiljasta oman työnsä jatkajan, että hänen hyvänsä olisi myös hänen lastensa hyvä.
Džamilja lähtee pennittömän Danijarin matkaan. Hän jättää sodassa viipyvän miehensä ja tämän vauraan perheen. Kertoja, nuori poika, lähtee hänkin kotikylästään kaupunkiin taideopiskelijaksi.

On epäilemättä hassua liittää Snellman Aitmatoviin, Marx sopisi tähän tietysti paremmin. Toisaalta, Hegelin jalanjäljissähän tässä kuitenkin kuljetaan, ja satuin lukemaan myös Tuija Pulkkisen kirjaa Valtio ja vapaus.

"Snellmanin määrittelemänä valtiollinen toiminta on moraalista toimintaa, jossa tavoitellaan epäitsekkäin motiivein yleistä hyvää siten, että osallistutaan yhteiskunnallisesti eli luodaan uusia normeja vanhentuneiden tilalle. Valtiollinen toiminta on siis jollakin lailla aktiivista ja itsenäistä toimintaa, joka ilmentää moraalitietoista subjektiutta."
"Patrioottiseen toimintaan pätee monessa suhteessa sama kuvaus, joka edellä annattiin moraalisesta ja valtiollisesta toiminnasta. Snellman näyttää ajattelevan, että patrioottinen toiminta on uudistavaa toimintaa, jonka yksilö tekee omantuntonsa perusteella yhteistä hyvää silmällä pitäen."

Toiminta on valtiollista, jos se tähtää aikansa eläneiksi katsottujen tapojen muuttamiseen. Valtiollinen toiminta on patrioottista, jos se on "kansallishengen mukaista" tai "edistyksellistä".

Džamilja ja Danijar rikkovat itsestäänselvänä pidettyä tapanormistoa vastaan, toimivat epätavallisella tai epänormaalilla tavalla. He kuitenkin katsovat tekevänsä oikein, he toimivat omantuntonsa mukaan. He katsovat etteivät tavat, joita he rikkovat, sido heitä. Heidän toimintaansa voi pitää edistyksellisenäkin; se suurperheiden asuttama agraarinen kyläyhteisö, jonka he jättivät taakseen, lienee Aitmatovin silmissä väistämättä katoavaa kauneutta.

Kyllä, tosiaan kauneutta. Danijarin laulukin ylisti maan kauneutta ja oli tulvillaan rakkautta maata kohtaan. Tapojen rikkomisen ei tarvitse merkitä kotiseudusta tai jonnekin kuulumisesta luopumista. Tapoja rikkova ihminen muuttaa tai pyrkii muuttamaan tapoja, ei ole tavoista riippumaton. Kun Hegel ja häntä seuraten Snellman sanovat todellisen vapauden toteutuvan valtiossa, on kyse tästä: ihminen, jota mikään ei määrää tai jota mitkään tavat eivätä määritä, ei suinkaan ole vapaa, pikemminkin hän on valitettavan määrittymätön. Puhekyvytön susilapsi. Vasta kun ihminen on määrittynyt jonkinlaiseksi, hän voi alkaa tiedostaa näitä määrittymisen tapoja. Ja kun hän muuttaa niitä, toimii valtiossa (kts. valtiollisen toiminnan määritelmä ylempää) hän määrää itsestään, ja on siis vapaa.