Koetan konkretisoida

"En tarkoita vallalla 'Valtaa', instituutio- ja koneistokokonaisuutta, joka takaa kansalaisten alistumisen annetussa valtiossa. En tarkoita vallalla myöskään alistamistapaa, joka perusttuisi väkivallan sijasta normiin. Enkä tarkoita sillä hallitsemisen yleistä järjestelmää, jolla jokin elementti tai ryhmä hallitsee toista ja jonka vaikutukset erilaisina johdannaisina läpäisevät koko yhteiskuntakokonaisuuden. Vallan termein tehty analyysi ei saa olettaa lähtökohdakseen valtion suvereeniutta, lain muotoa tai herruutuksen kaikenkattavaa ykseyttä - ne ovat vasta sen lopputuloksia. Nähdäkseni valta on ymmärrettävvä ennen kaikkea toiminta-alueensa järjestystä sisäisesti konstituoivien voimasuhteiden moninaisuudeksi. Valta on peliä, joka kamppailujen ja loputtomien ristiriitojen kautta muuttaa, vahvistaa ja kääntää voimasuhteita vastaakkaisikseen. Vallalla tarkoitan niitä tarttumakohtia, joita nämä voimasuhteet toinen toisistaan löytävät muodostaen niistä ketjuja ja järjestelmiä tai päinvastoin niitä toinen toisistaan eristäviä kuiluja ja ristiriitoja. Lisäksi tarkoitan vallalla strategioita, joissa voimasuhteet tulevat vaikuttaviksi ja joiden yleinen suunnitelma tai institutionaalinen kiteymä ruumiillistuu valtiokoneistossa, lain muotoilemisessa ja yhteiskunnallisissa hegemonioissa."

Koetan tehdä tämän Foucaultin tekstinpätkän itselleni ymmärrettävämmäksi käsittelemällä mahdollista keskustelutilannetta kyseisen tekstin herättämien ajatusten valossa.
Läsnä on kolme henkilöä; annan heille persoonattomat nimet x, y ja z. Kaikkien kolmen henkilön ääneen lausuttuna tavoitteena ovat mahdollisimman avoimet välit, joissa kukaan ei kontrolloi muita ja jokainen määrää ja vastaa itsestään, myös mahdollisista loukkaantumisistaan sellaisista teoista tai sanoista, joita ei ole aiottu loukkaaviksi. Käsittelen tilannetta tykkänään z:n näkökulmasta.

Z ja y ovat saavuttaneet erilaisten jännitteiden kautta tilanteen, jossa kumpikaan ei ole niin merkittävästi toista voimakkaampi, että joutuisi varomaan sanomisiaan sen vuoksi, että pelkäisi toisen tekevän jotain vasten tahtoaan vain miellyttääkseen.
Tilanne on kuitenkin vielä hieman epävarma, y näyttää satunnaisesti epäilevän, että z peittää tältä joko pahastumisiaan tai sen, että kokee tulevansa kontrolloiduksi. Y varoo joskus sanojaan ja saattaa varmistaa kysymällä z:lta, etteikö tämä nyt tosiaan loukkaantunut tästä tai tuosta. Toisaalta z ei tahtoisi vahvistaa näitä epäilyksiä, joita pitää perusteettomina, ja varoo sen vuoksi (epäjohdonmukaisesti) sanojaan. Hän pyrkii olemaan antamatta sellaista vaikutelmaa, että asettaisi y:n millään tavalla hallitsevaan asemaan itsensä suhteen. Tämä varominen rajoittaa hetkittäin hänen tekemisiään. Tilanne on kuitenkin melko hyvässä tasapainossa, mikä mahdollistaa väittelyksikin välillä äityvän keskustelun vailla huolta siitä, että kummankaan suuttumus katkaisisi keskustelun.

Keskustelua vaiti kuunnellut x sanoo tuntevansa itsensä suljetuksi keskustelusta ulos. Z on saanut sen vaikutelman, että x asettaa y:n määräävään asemaan suhteessa itseensa. Näyttää siltä, että x ajattelee y:n kykenevän esittämään x:stä itsestään tosia arvioita. Ajoittain jopa siinä määrin, että mikäli y:n arvio jostain x:n teosta ei ole miellyttävä, x ahdistuu: hän tuntuu ottavan y:n arvion jonain x:ää itseään määrittävänä, jonain, joka tuomitsee hänet auttamatta jonkinlaiseksi.
Edelleen, z saa sen vaikutelman, että tämä y:n valta määrittää ja analysoida x:ää heijastuu häneen: koska z kykenee esimerkiksi suuttumusvapaaseen väittelyyn y:n kanssa, z kykenee myös esittämään tosia arvioita x:stä.

Z joutuu valitsemaan miten reagoida siihen, että x sanoo kokevansa tulleensa suljetuksi keskustelusta ulos. Yksi vaihtoehto olisi sanoa y:n tavoin, ettei x:n kannata hautoa tällaisia ajatuksia vaan osallistua keskusteluun tahtoessaan. Vaihtoehto tuntuu kuitenkin tehottomalta. Se näet vahvistaa sitä valta-asetelmaa, jonka z tahtoisi purkaa: antamalla toimintaohjeen z vahvistaisi kuvaa, että hän on kykenevä esittämään x:stä toden arvion ja ohjaamaan tätä.
Valta-asetelman purkaminen ei siis voi tapahtua aktiivisesti ohjaten, sillä purettavana on juuri tuon ohjauskyvyn liiallisuus. X voi purkaa asetelman itse, mutta z arvelee voivansa helpottaa x:n työtä. Hän pyrkii olemaan x:n seurassa melko passiivinen ja laiskahko, eli vaaraton. Hän ei pyri vaikuttamaan aktiivisella tavalla vaikutusvaltaiselta jutellessaan x:n kanssa. Jos tämä passivisuus saa x:n siirtämään z:n samalle tasolle itsensä kanssa, strategia on toimiva, ja lopputulos jossain vaiheessa mahdollisesti on z:n tavoittelema vapaa keskusteluyhteys.

Tästä puolittain tiedostetusta strategiasta seuraa z:lle kuitenkin myös pieniä vaikeuksia. Pyrkiessään olemaan ohjaamatta x:ää aktiivisesti ja toivoessaan, että tämä passiivisuus helpottaa mahdollista x:n pyrkimystä purkaa valta-asetelma, z huomaa väliensä y:n kanssa vaikeutuvan. Z joutuu näkemään vaivaa, ettei heijastaisi suhteeseensa y:hyn sitä valta-asetelmaa, minkä hän kokee olevan x:n ja y:n välillä. Koettaessaan konkretisoida sitä, ettei tahdo aktiivisesti ohjata x:ää eikä tahdo edes olla siihen kykenevä, z asettaa hieman kyseenalaiseksi itsensä ja y:n välillä vallitsevan tasaveroisuuden tilan. Tilahan on vielä hieman epävarma, eikä z osaa huoleti tehdä tekoja, joista voisi syntyä sellainen vaikutelma, että hän asettaisi y:n millään tavalla hallitsevaan asemaan itsensä suhteen. Hahmottamatta hankalan olonsa syitä vielä mitenkään selkeästi, hän kokee vaikeaksi tilanteen, jossa pyrkiessään tasaveroiseen asemaan x:n kanssa hän näyttää itsensä y:tä heikompana.

Z päätyy keskustelemaan x:n ja y:n kanssa mielummin erikseen kuin niin, että kumpikin on paikalla.