Indulgence
"'That is', replied Mr. Knightley, 'she will indulge her even more than she did you, and believe that she does not indulge her at all. It will be the only difference.'
'Poor child!' cried Emma; 'at thet rate, what will become of her?'
'Nothing very bad. - The fate of thousands. She will be disagreeable in infancy, and correct herself as she grows older. I am losing all my bitterness against spoilt children, my dearest Emma. I, who am owing all my happiness to you, would not it be horrible ingratitude in me to be severe on them?'"
Olin pari päivää kipeänä ja hemmottelin itseäni lukemalla Jane Austenin Emman sekä Jukka Paastelan mainion kirjan Valhe ja politiikka. Hemmottelin, sillä kummankaan kohdalla kyseessä ei ollut ensimmäinen eikä toinenkaan lukukerta. Uppoutumalla uudestaan tekstiin, joka joskus on ilahduttanut minua, ilahdun uudestaan, mutta lisäksi tiedän etukäteen mikä minua ilahduttaa. Tekstin liikuttavimmat tai hupaisimmat kohdat levittäytyvät koko lukukokemuksen laajuisiksi. Uuden lukeminen voi yllättää, mutta lukiessani sellaista, mistä tiedän jo etukäteen pitäväni, olen turvassa.
Jane Austenin maailma kuuluu yhteen pitkien, tapahtumattomien iltapäivien, auringonpaisteen ja karamellien kanssa. Hänen soljuvan täsmällinen kielensä pehmentää peiton ympärilläni untuvaiseksi. Austenia täytyy lukea kerta toisensa jälkeen. Austenia tulee lukea silloin kun ei kaipaa toimintaa vaan mielen lepoa.
"Valhepropagandalle on tyypillistä, että se käyttää hyväkseen päähänpinttymiä (obsessions), joita synnytetään erityisesti jatkuvan toiston avulla. Adolf Hitler katsoi, että suurille joukoille tarkoitettava propaganda tulee suunnitella niin, että sen ymmärtävät kohderyhmän älyllisesti kaikkein rajoittuneimmatkin ihmiset. Suuret joukot eivät suinkaan koostu 'diplomaateista ja valtio-oikeudden opettajista', eikä propagandassa tule esittää mitään, mikä antaisi aiheen epäillä, että vihollisella olisi puolellaan edes jotain oikeuden häivää. Propagandan on vedottava tunteisiin, koska kansan ylivoimainen enemmistö on 'niin naismaisen taipuvaista ja mukautuvaista (so feminin veranlagt und eingestellt), ettei sen ajatuksia ja toimintaa määrää harkinta vaan 'tunteenomainen vaisto' (gefühlsmässige Empfindung). Propagandassa on rajoituttava harvoihin asioihin ja niitä on toistettava loppumattomiin."
Paastelankin tekstiä on keveä ja mukava lukea. Tutun ajatuksen toistaminen on leppoisaa, maailma on hetken järjestyksessä kun tiedän ymmärtäneeni ja ymmärtäväni taas uudestaan. Tällainen lukeminen vetoaa minussa siihen tunteenomaiseen vaistoon, joka saa käpertymään rauhaan kun ajatukset ovat tuttuja, eivät uusia ja haastavia. Ei vain harvoja, vaan useampiakin asioita voi tehdä turvallisiksi toistamalla niitä sen verran usein, ettei niissä ole enää mitään vierasta.
Niin, kai minä pyrin ottamaan annokseni tätä rauhaa ja turvantunnetta sen verran varovaisesti, etten tule siitä riippuvaiseksi. Tulemalla riippuvaiseksi täsmällisestä toistosta estäisin itseäni löytämästä vaikkapa Austenin Emmasta uusia viehättäviä puolia, ja toisaalta tekisin itselleni turhan päiten vaikeaksi Austenin maailman kritisoinnin. Karamellejä vain ajoittain.
Silti, hemmotellessani itseäni lukemalla uudestaan sellaista, minkä tunnen jo hyvin, mieleeni muistuu Tournierin tarina kahdesta kokista, jotka kilpailivat kalifin palatsin pääkokin toimesta. Ensimmäinen kilpailija valmisti täydellisen aterian. Viikon päästä toinen valmisti sen täydellisen kopion. Ja kalifi valitsi molemmat kokit, toisen juhlaa, toisen arkea varten:
"Ensimmäinen juhla oli tapaus, mutta toinen oli muistojuhla, sillä vaikka ensimmäinen oli ikimuistoinen, vasta tämä toinen jälkikäteen teki sen ikimuistoiseksi. Näin historian suurtapauksetkin erottuvat epäpuhtaasta ja epäilyttävästä synnyinympäristöstään vain sen muiston avulla joka säilyttää ne hengissä tuleville sukupolville. Minä annan kyllä ystävieni luona ja matkoilla arvoa ruhtinaallisille aterioille, mutta täällä kotipalatsissa minä haluan vain pyhiä aterioita. Pyhiä, niin, sillä pyhyys on olemassa vain toiston kautta ja saa jokaisesta kerrasta lisää merkittävyyttä."
'Poor child!' cried Emma; 'at thet rate, what will become of her?'
'Nothing very bad. - The fate of thousands. She will be disagreeable in infancy, and correct herself as she grows older. I am losing all my bitterness against spoilt children, my dearest Emma. I, who am owing all my happiness to you, would not it be horrible ingratitude in me to be severe on them?'"
Olin pari päivää kipeänä ja hemmottelin itseäni lukemalla Jane Austenin Emman sekä Jukka Paastelan mainion kirjan Valhe ja politiikka. Hemmottelin, sillä kummankaan kohdalla kyseessä ei ollut ensimmäinen eikä toinenkaan lukukerta. Uppoutumalla uudestaan tekstiin, joka joskus on ilahduttanut minua, ilahdun uudestaan, mutta lisäksi tiedän etukäteen mikä minua ilahduttaa. Tekstin liikuttavimmat tai hupaisimmat kohdat levittäytyvät koko lukukokemuksen laajuisiksi. Uuden lukeminen voi yllättää, mutta lukiessani sellaista, mistä tiedän jo etukäteen pitäväni, olen turvassa.
Jane Austenin maailma kuuluu yhteen pitkien, tapahtumattomien iltapäivien, auringonpaisteen ja karamellien kanssa. Hänen soljuvan täsmällinen kielensä pehmentää peiton ympärilläni untuvaiseksi. Austenia täytyy lukea kerta toisensa jälkeen. Austenia tulee lukea silloin kun ei kaipaa toimintaa vaan mielen lepoa.
"Valhepropagandalle on tyypillistä, että se käyttää hyväkseen päähänpinttymiä (obsessions), joita synnytetään erityisesti jatkuvan toiston avulla. Adolf Hitler katsoi, että suurille joukoille tarkoitettava propaganda tulee suunnitella niin, että sen ymmärtävät kohderyhmän älyllisesti kaikkein rajoittuneimmatkin ihmiset. Suuret joukot eivät suinkaan koostu 'diplomaateista ja valtio-oikeudden opettajista', eikä propagandassa tule esittää mitään, mikä antaisi aiheen epäillä, että vihollisella olisi puolellaan edes jotain oikeuden häivää. Propagandan on vedottava tunteisiin, koska kansan ylivoimainen enemmistö on 'niin naismaisen taipuvaista ja mukautuvaista (so feminin veranlagt und eingestellt), ettei sen ajatuksia ja toimintaa määrää harkinta vaan 'tunteenomainen vaisto' (gefühlsmässige Empfindung). Propagandassa on rajoituttava harvoihin asioihin ja niitä on toistettava loppumattomiin."
Paastelankin tekstiä on keveä ja mukava lukea. Tutun ajatuksen toistaminen on leppoisaa, maailma on hetken järjestyksessä kun tiedän ymmärtäneeni ja ymmärtäväni taas uudestaan. Tällainen lukeminen vetoaa minussa siihen tunteenomaiseen vaistoon, joka saa käpertymään rauhaan kun ajatukset ovat tuttuja, eivät uusia ja haastavia. Ei vain harvoja, vaan useampiakin asioita voi tehdä turvallisiksi toistamalla niitä sen verran usein, ettei niissä ole enää mitään vierasta.
Niin, kai minä pyrin ottamaan annokseni tätä rauhaa ja turvantunnetta sen verran varovaisesti, etten tule siitä riippuvaiseksi. Tulemalla riippuvaiseksi täsmällisestä toistosta estäisin itseäni löytämästä vaikkapa Austenin Emmasta uusia viehättäviä puolia, ja toisaalta tekisin itselleni turhan päiten vaikeaksi Austenin maailman kritisoinnin. Karamellejä vain ajoittain.
Silti, hemmotellessani itseäni lukemalla uudestaan sellaista, minkä tunnen jo hyvin, mieleeni muistuu Tournierin tarina kahdesta kokista, jotka kilpailivat kalifin palatsin pääkokin toimesta. Ensimmäinen kilpailija valmisti täydellisen aterian. Viikon päästä toinen valmisti sen täydellisen kopion. Ja kalifi valitsi molemmat kokit, toisen juhlaa, toisen arkea varten:
"Ensimmäinen juhla oli tapaus, mutta toinen oli muistojuhla, sillä vaikka ensimmäinen oli ikimuistoinen, vasta tämä toinen jälkikäteen teki sen ikimuistoiseksi. Näin historian suurtapauksetkin erottuvat epäpuhtaasta ja epäilyttävästä synnyinympäristöstään vain sen muiston avulla joka säilyttää ne hengissä tuleville sukupolville. Minä annan kyllä ystävieni luona ja matkoilla arvoa ruhtinaallisille aterioille, mutta täällä kotipalatsissa minä haluan vain pyhiä aterioita. Pyhiä, niin, sillä pyhyys on olemassa vain toiston kautta ja saa jokaisesta kerrasta lisää merkittävyyttä."
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home