Oi Emma, Emma

"Un jour qu'ils s'étaient quittés de bonne heure, et qu'elle s'en revenait seule par le boulevard, elle aperçut les murs de son couvent; alors elle s'assit sur un banc, à l'ombre des ormes. Quel calme dans ce temps-là! Comme elle enviait les ineffables sentiments d'amour qu'elle tâchait, d'apres des livres, de se figurer.
Les premiers mois de son mariage, ses promenades à cheval dans la fôret, le vicomte qui valsait, et Lagardy chantant, tout repassa devant ses yeux... Et Léon lui parut soudain dans le même éloignement que les autres.
'Je l'aime pourtant!' se disait-elle.
N'importe! elle n'était pas heureuse, ne l'avait jamais été. D'où venait donc cette insuffisance de la vie, cette pourritur instantanée des choses où elle s'appuyait?... Mais, s'il y avait quelque part un être fort et beau, une nature valereuse, pleine à la fois d'exaltation et de raffinements, un coeur de poète sous un forme d'ange, lyre aux cordes d'airain, sonnant vers le ciel des épithalames élégiaques, pourquoi, par hasard, ne le trouverait-elle pas? Oh! quelle impossibilité! Rien, d'ailleurs, ne valait la peine d'une recherche! tout mentait! Chaque sourire cachait un bâillement d'ennui, chaque joie une malediction, tout plaisir son dégout, et les meilleurs baisers ne vous laissaient sur la lèvre qu'un irréalisable envie d'une volupté plus haute."

Olisi pitänyt arvata. Loppupuolella Levotonta naista Kortelainen päätyy tietysti puhumaan Flaubertin Madame Bovarysta. En tiennyt kuinka suora kytkös Flaubertin teoksen ja ajan lääketieteen hysteriakäsitysten välillä oli; Flaubert loi Emman hahmon käyttäen lähteenään lääketieteellistä kirjallisuutta. Toisaalta kirja "vaikutti voimakkaasti myöhempään hysteriakirjallisuuteen, diagnooseihin ja potilaiden oireiluun. Lääkärit alkoivat kiinnittää potilaskertomuksissaan huomiota 'hysterian poetiikkaan', juoneen, joka taustoitti hysterian sukupuoleen, yhteiskuntaluokkaan ja perinnöllisyyteen liittyvillä ennakko-oletuksilla". Emman katsottiin olevan aito esimerkki kevyestä hysteriasta. Tyypillisenä naisena eli potentiaalisena hysteerikkona hänellä on, kuten Kortelaisen siteeraama Charles Richet toteaa, "ohimeneviä ja kiihkeitä tunteita, eloisia ja loisteliaita mielikuvia ja kyvyttömyys hallita näitä tunteita ja mielikuvia järjellä ja ymmärryksellä". Naisen omimpien piirteiden vahvistuessa liikaa hänestä tulee hysteerinen. Hysteerikko on nainen äärimmillään.

Emman haaveiden täydellinen, vahva ja kaunis ihminen on joku toinen kuin hän itse. Onni rakentuu tämän toisen ihailevalle katseelle, kestävyys lepää toisen ihmisen vahvuuden varassa. Emma peilaa itseään, koettaa löytää itsensä kuvasta ja jäljitellä täydellisen tarinan sankaritarta, jota täydellinen sankari palvoo. Rakkaus paljastuu narsismiksi, samastumiseksi miehen haluun, intohimo toiseen ihmiseen tarpeeksi saada tämä toinen tueksi toivotulle kuvalle itsestä. Ilman tukea ja peiliä kuva on mahdoton. Samalla naisen kyky rakastaa aidosti kyseenalaistuu, nasen tunteiden häilyväisyys ja naisen epäluotettavuus paljastuvat kaikessa raadollisuudessaan.
"Tämä teema oli hyvin yleinen vuosisadan vaihteen kuvataiteessa ja heijasteli jälleen ajan psykologian ja seksologian väitteitä naisen narsismista. Itseään peilaileva Venus-nainen oli oman kauneutensa lumoissa ja löysi peilistä yhtä lailla oman itsensä kuin naiset yleensä. Pelilistä ehyttä minää turhaan etsiviin ja peiliin hukkuviin naisiin saatettiin taiteessa yhdistää myös hysteerikon piirteitä. Peiliin takertunut hysteerikko syventyy itseensä ja järjestää julkisia kohtauksia. Peilinkaltaisuus muistuttaa myös myyttiä naisesta jäljittelijänä. Runoilijat saattoivat verrata hypnoottisesti naista puoleensa vetävää peiliä medusaan."

Palaan eilen kirjoittamani loppuun. Onko häpeällistä jäädä katsomaan peilikuvaansa? Peilin eteen pysähtymistä pidetään helposti sekä naisellisena että hieman hävettävänä asiana. Peilikuvan tarkastelu paljastaa toiveen miellyttää, ja koska tämä toive tuntuu hankalalta, puolustautuminen saattaa tuntua tarpeelliselta. Olen usein kuullut painotettavan, että pyrkimyksenä on viehättää omia, ei muiden silmiä. Toisten vuoksi peilaaminen on ajatuksena ärsyttävä ja jotenkin alentava.
Selvähän se, toisen katseeseen ja haluun samastuminen viittaa ajatukseen itsen määrittämisestä toisen kautta. Kukapa tahtoisi olla Emma? Subjektin itsenäisyyttä ja omavaraisuutta korkeassa arvossa pitävä ihminen ei tahdo asettaa itsenäisyyttään kyseenalaiseksi. Vielä oikeastaan varsin vähän aikaa sitten itsen määrittämisen toisen kautta, kyvyn jäljittelyyn ja tulkintaan muttei luomiseen sekä kyvyttömyyden tunteiden hallintaan katsottiin olevan naista yleisesti määrittäviä piirteitä. Nainen ei ollut subjekti vaan jotain subjektia vähäisempää ja heikompaa.

Peilailuaan häpeävä nainen tai peilailun vuoksi itseään naismaiseksi eli vahvaa subjektia vähäisemmäksi epäilevä mies on sisäistänyt monta kulttuurista kytköstä hyvin. Toive toisen miellyttämisestä viittaa suoraan tämän toiveen hysteeriseen huippupisteeseen, toisen katseen, vallan ja halun auttamattomaan tarvitsemiseen, riippuvaisuuteen. Kyvyttömyyteen olla muuta kuin kohde. Koska juuri naisen on väitetty olevan luonnostaan ja omasta halustaan masokistinen kohde, tämän väitteen kiistävä nainen saattaa vaivaantua omasta halustaan peilailla itseään.
Tässä kuitenkin mennään harhaan ja annetaan saman vanhan kuvan edelleen rajoittaa olemista. Toive toisen miellyttämisestä ei tietenkään merkitse ihmisen kyvyttömyyttä hallita ja ymmärtää toiveitaan. Kuitenkin kuva ripustautuvasta ja toisen varaan rakentuvasta heikosta naisesta ilkkuu pienenä demonina peilin karmilla ja pahimmillaan saattaa saada ärtyneen ihmisen kieltämään halunsa tulla toisen toivomaksi ja haluamaksi.