Subjekti ihmettelee jääpuikkoja

Eilisen keskustelun jälkeen täytyi avata pitkästä aikaa Tere Vadénin Ajo ja jälki.
Kielemme ja kulttuurimme länsimaistumisen vuoksi länsimaiseksi subjektiksi ainakin jollain tavalla tullut reuna-alueen kasvatti, siis vaikkapa minä, saattaa kyseenalaistaa länsimaisen ajattelun yleispätevyyden. Entäpä jos voi olla muutenkin kuin länsimainen subjekti? Jos muita ajattelun tapoja ei voikaan jäännöksettä kääntää länsimaiselle ajattelulle ymmärrettäviksi?
Nykyäänhän länsimainen tiedostava subjekti muistaa, että länsimainen kulttuuri on tuhonnut paljon levittäytyessään ja mukauttaessaan muita, sulauttaessaan itseensä. Vadén puhuu "humanistisesta lähetyskäskystä".

"Rationaalisen valintateorian mukaisesti subjekti tekee vapaita valintoja, perustaen arvionsa parhaasta vaihtoehdosta representaatioittensa sisältämään tietoon tai informaatioon. Representaatiot vastaavat todellisuutta ja täten representaatioiden oikeellisuus takaa toiminnan ja valintojen menestyksellisyyden. Täten menestyksellisyydestä, esimerkiksi teknologisesta mukavuudesta, tulee kulttuurin tason mitta. Mitä parempi teknologia, sitä paremmat representaatiot ja maailmankuva. Subjektiviteetin metafysiikan ajattelutapa on teknologinen: ihmisen hyvä, teknologinen hyöty ja ajatus eloonjäännistä yhdistetään yhdeksi ja samaksi asiaksi, jonka tavoitteleminen edellyttää metafyysisen eron subjektin ja objektin välillä."

Nyt subjekti kyseenalaistaa ajatuksen yleisinhimillisestä yleiskulttuurista ja mietti olisiko mahdollisesti niin, että tämä hänen tapansa olla, subjektius, ei olekaan ainoa mahdollinen. Entä jos humanismi univeraalisuus-ideaaleineen onkin vain paikallinen, eurooppalainen pyrintö? Yleismaailmalliseksi naamioituvaa paikallista ajattelua?
Niin, onko sellaista ajattelua, jota ei voi kääntää, siis paikallista ajattelua? Jos on, sitä kai täysyisi etsiä juuri niistä erilaisista ärsyttävyyksistä, jotka haittaavat koetettaessa toimia sen oletuksen mukaan, että on yleinen ja yhtäläinen ihmisluonto. Ja subjekti koettaa etsiä. Mikä on tietysti ristiriitaista, etsintäänhän näet tarvitaan subjekti, eikä subjekti oikein voi aktiivisesti pyrkiä subjektia edeltävään. Toisaalta ilman subjektia subjektia edeltävän miettiminen on mahdotonta sekin: "Perinteen voi hylätä vain, jos se on oma." Koska eurooppalaisessa ajattelussa kyseenalaistetaan taas universalismi ja ihmiskunnan yhteisen teloksen olemassaolo, suomalainenkin subjekti innostuu asiasta, ja koettaa miettiä millaista voisi olla mahdollinen paikallinen ajattelu, joka ei siis käänny, muttei kuitenkaan ole sulkeutuneen nationalistista.

Minun täytyisi jotenkin saada tähän kuvaan istutettua sellainen subjekti, joka ei samasta menestyksellisyyttä ja teknologista mukavuutta. Toisin sanoen esimerkkini subjekti, joka perustaa vapaat valintansa vaikkapa siihen, että vahingoittaisi toisia mahdollisimman vähän eikä koettaisi vaatia näitä jakamaan hänen omaa käsitystään hyvästä. Tällainen subjektihan ei oleta muiden välttämättä olevan subjekteja eikä edes ajattele, että heidän pitäisi olla subjekteja. Tai ainakin tekee parhaansa ollakseen olettamatta ja varsinkaan vaatimatta.

Koska ikkunastani näkyi parvekkeen reunasta roikkuvia kauniisti kimmeltäviä jääpuikkoja, otan esimerkiksi pyrkivästä, uteliaasta ja uutta tavoittelevasta subjektista Gaston Lagaffen. Suomeksi häntä kutsutaan Niilo Pieliseksi.
Vastapäisessä toimistorakennuksessa työskentelevän ystävänsä Julesin avulla Gaston virittää korkealle kadun yli ikkunasta ikkunaan kulkevan narun. Pakastaa. Gaston ja Jules antavat työtoveriensa hytistä kylmästä ja norottavat pienistä kannuista hitaasti ja kärsivällisesti vettä pingotetun narun päälle. Lopulta kadun yllä on kauniisti kaartuva valkea jääpuikosto. Ja aivan lopuksi Gastonin ja Julesin työnantajat saavat korvata kummallakin puolen katua kuudessa kerroksessa hajonneet ikkunat. Naruhan tietysti petti.

Gaston on ilman muuta länsimainen subjekti. Hänen vähäinen menestyksensä ei kuitenkaan saa häntä muuttamaan käytöstään. Päinvastoin, hän alkaa aina sitkeästi uudestaan tavoitella tietoa, kokemuksia ja hyväksi katsomiaan asioita kun edellinen yritys on johtanut johonkin yleisesti pieneksi katastrofiksi katsottuun. Usein hän katsoo onnistuvansa. Muut eivät yleensä jaa hänen näkemystään.
"Subjektiviteetin metafysiikan ajattelutapa on teknologinen: ihmisen hyvä, teknologinen hyöty ja ajatus eloonjäännistä yhdistetään yhdeksi ja samaksi asiaksi". On selvää, että Gaston pyrkii hyvään. Eroaako siis Gastonin käsitys teknologisesta hyödystä jotenkin ratkaisevasti muiden yleisesti jakamasta käsityksestä teknologisesta hyödystä vai tavoitteleeko hän jotain muuta kuin teknologista hyötyä? Samastaako hän ihmisen hyvän ja teknologisen hyödyn? Vai onko hän jotenkin vahingossa onnistunut livahtamaan subjektiviteetin metafysiikan otteesta? Olenkohan väärässä vai oikeassa kun pidän häntä länsimaisena subjektina?