Saako ystävästä hyötyä?

"Nietzschen läsnäolo on nykyään yhä tärkeämpää. Olen kuitenkin kiusaantunut siitä, että ihmiset kiinnittävät häneen huomiota vain tuottaakseen samanlaisia kommentaareja kuin Hegelistä ja Mallarmésta on kirjoitettu. Omasta puolestani mielummin hyödynnän ihmisiä, joista pidän. Ainoa todellinen kunnianosoitus sellaiselle kuin Nietzschen ajattelulle on nimenomaan siinä, että sitä käytetään, muotoillaan, että se saadaan valittamaan ja kirkumaan. Sillä ei ole ehdottomasti mitään merkitystä, jos kommentaattorit sitten sanovat, että olen ollut uskollinen tai uskoton Nietzscheä kohtaan."

Siteerasin tämän pätkän Foucaultin tekstiä Mika Ojakankaan kirjoittamasta esipuheesta kirjaan Foucault/Nietzsche. Ojakangas kommentoi sitaattia näin:

"Ei liene sattuma, että Foucault'n muotoilu muodostaa vastakohdan Immanuel Kantin moraaliselle imperatiiville, jonka mukaan toista ihmistä ei koskaan tule käyttää välineenä. Foucault ei ollut moraalifilosofi vaan tiedon poliitikko, jolle hyödyntäminen ei tarkoittanut riistämistä vaan kunnianosoitusta. Kyse ei kuitenkaan ole kenen tahansa vaan nimenomaan vain läheisen tai ystävän hyödyntämisestä. Foucault ei näin ollen murskaa vain Kantin muotoilua vaan samalla kirjoittautuu ulos Aristoteleen aloittamasta - pyyteettömän - ystävyyden historiasta. Ehkä voidaan kirjoittaa Foucault'n moraalinen imperatiivi: 'Käytä ihmistä aina välineenä, mutta vain sikäli kuin hän on sinulle kaikkein läheisin.' - jonka selitys kuuluu - 'sillä vain ystävä osaa antaa hyväksikäytölle arvon'."

Omia tekstejä tai ääneenkin puhuttuja ajatuksia saatetaan vahdata mustasukkaisesti. Ajatuksen tai jaetun tiedon saa sanoa vain jos muistaa kertoa keneltä sen on saanut, ja joku saattaa jopa loukkaantua ajatuksen muokkaamisesta: tuo meni turmelemaan minun ajatukseni omin lupinensa. Omistettuja ajatusesineitä, joita voidaan kuvailla ja luokitella. Hyödyntäminen on kyseenalaisempaa, se pitää tehdä varoen ja muistaen mainita jokaisen velkansa, unohtamatta sitä, ettei kaikkien velkojen mainitseminen edes ole mahdollista vaan muka omaa tai uutta kirjoittavan tai sanovan on jäätävä synnintuntoisesti muistelemaan sitä kuinka hän aina on muiden jo tekemän ja ajatteleman varassa. Minusta on kaunis ajatus, että toisten ajatusten hyödyntäminen on kunnianosoitus ja ystävän teko.

Osaako vain ystävä antaa hyväksikäytölle arvon? Ehkä maailmassa, jossa lähteen ja alkuperän mainitsematta jättäminen käsitetään varkaudeksi, tosiaan vain ystävä osaa nähdä ajatustensa hyödyntämisen ja käyttämisen lahjana, jota ei tarvitse pyytää eikä antaa ja josta ei synny velkaa.