Tyttökirjoja, aina

Maalla tulee aina lukea niitä kirjoja, joita siellä on lukenut aina ennenkin. Näin maallaolokokemus täydellistyy, on paitsi uusi maallaolokokemus, aina myös se sama kokemus.

Harpoin siis läpi koko Anna-sarjan (niiden vanhojen minulle oikeiden osien, uudet suomennokset eivät tee sitä jotakin) ja luin tarkemmin Anni Swanin Iris rukan, Kaarinan kesäloman sekä Me kolme ja Ritvan suojatit (Joutsenpari muuten huusi muuttaessaan niin, että metsät ja jää kaikuivat, ääni kantautui kauas. Savusaunoin ja pulahdin avannossa. Nyt olen flunssainen.)

Flunssaisia huomioita lukemastani:

Kotikunnaan Rillassa tosiaan ajatellaan ensimmäisen maailmansodan olevan välttämättömyys, verikylpy, jonka kautta maailmasta tulee puhtaampi. Ihmettelin asiaa talvella kerratessani nationalismin historiaa: onko noin todella ajateltu? Sotako puhdistava? Sittemmin olen huomannut sekä Sherlock Holmesin että Gilbert Blythen arvelevan maailman tulevan paremmaksi sotimalla, joten kai niin sitten ajateltiin.

Anna-kirjoissa puhutaan aika paljon romantiikannälkäisten tyttöjen ahmimislukemistosta. Montgomery (kuten muuten Alcottkin) kiinnittää huomiota oman kirjallisuudenlajinsa suhteeseen 1700-luvun kauhuromantiikkan perillisiin. Annan ensimmäiset kirjalliset yritelmät pursuavat kuunvalossa kypeviä linnanraunioita ja traagisia sankarittaria. Viihdekirjallisuudesta ja viihteen kerronnan keinoista kiinnostuneen kannattaa muuten tutustua Ann Radcliffen tuotantoon. The Mysteries of Udolpho on sekä hihityttävää että kulttuurihistoriallisesti opettavaista luettavaa.

Anni Swannin tarinat ovat tyylipuhtaita. Ällistyttävää kuinka paljon orvoiksi luultuja, kaltoin kohdeltuja, mutta synnynnäisen herkkyytensä kaikesta huolimatta säilyttäneitä aatelis- tai ainakin hyvien ja rikkaiden sukujen vesoja Suomesta 1900-luvun alussa löytyikään.

Iris rukka on ihana. Ah ja voi.