Salme, Unttu, Sirpiö ja muita ihananimisiä

"Salme nosti arkaillen katseensa, ja Unttu näki kyyneleitä hänen silmissään. Hän veti Salmen pään rintaansa vasten, silitti hyväillen hänen hiuksiaan ja kysyi vihdoin:
- Etkö voinut vastata? Oliko sinulla taas joku katkera muisto jostakin?
- Ei muistoa, mutta mielipahaa. Olisinhan minäkin lähtenyt oppikouluun, mutta Viimo ja Sirpiö olivat heti estelleet, kun isä siitä heille puhui. Mutta nyt tahtoisin olla kouluja käynyt, ettei sinun, Unttu, tarvitsisi hävetä morsiamesi sivistymättömyyttä.
- Hyvä näinkin, Salme kulta! Jos olisit tullut koulussa yhtä kopeaksi kuin sisaresikin, niin älä usko, että olisin sinua kosiskellut. Sinä kelpaat minulle aivan hyvin niillä tiedoillasi, joita omaat. Kainous on sinun suurin hyveesi, Salme, sille annan etusijan naisen ominaisuuksista. Ja sitten, kun olemme naimisissa ja istumme hämärässä takkavalkean äärellä, kerron sinulle historiaa, maantiedettä - ja sieluoppia."

Tämä todellinen helmi romaaniksi, jota yllä siteeraan, on Hilja Haapalan Lapsipuolen asemassa. Takakannessa kerrotaan, että se on lähetetty lahjaksi kaikille Nyyrikin kokovuositilaajille vuonna 1959. Kirja kertoo arasta ja viattomasta Salmesta, jota hänen ylpeät vanhemmat sisaruksensa ja vanhempansakin väärämielisesti sortavat ja syyttävät. Vain kouluja käymätön maanviljelijäveli Vertti ja tietysti ihana naapurinpoika Unttu tukevat tyttöstä. Salme valmistuu karjakoksi, tekee ahkerasti töitä vanhempiensa tilalla ja menee sitten Untun kanssa naimisiin. Ennen kaikkea hän kuitenkin kärsii tarmokkaasti.

Salme kärsii siitä, että sisarukset komentelevat häntä tekemään niin paljon töitä, etteei hän ehdi kaikkea. Sitten hän kärsii vaiti siitä, että häntä torutaan tästä. Sisarusten syyllisyys ja Salmen syyttömyys tulevat toki todistetuiksi, oikeamielinen veli Vertti suuttuu torujille kunhan asiasta kuulee. Ilkein Salmen sisarista syyttää Salmea siveettömästä käytöksestäkin, tietysti täysin vailla perusteita, mistä Salme kärsii vaiti häveten niin, että lähtee vuodeksi muualle karjapaimeneksi. Hän kärsii myös siitä, että arvelee Untun hänet unohtaneen. Kun paljastuu ettei näin ole päässyt käymään, Salme löytää uusia kärsimyksenaiheita. Naimisiin mentyään hän kärsii siitä, että kovaan työhön tottuneena hän ei keksi kaupunkiasunnossa tekemistä, karjakkona hän ikävöi lehmiä ja oppimattomana ei osaa keskustella miehensä insinööriystävien kanssa. Ja mies lohduttaa.
Lopulta Salme tietysti saa lapsen, minkä johdosta kärsiminen ymmärtääkseni vähenee melko tavalla.

Kirjan viesti lienee siis, että naisen kannattaa kärsiä. Jos ei muuten kärsi riittävästi, tulee keksiä kärsimyksenaiheita, muistella vanhoja surkeuksia ja kutsua kaikki aaveensa apuun jotta kärsisi varmasti tarpeeksi. Kärsimiselle ei tule itse tehdä mitään, sillä kärsivä nainen on liikuttava ja miehet lohduttavat ja puolustavat häntä mieluusti. Lopulta kärsimyksenaiheuttajat katuvat ja pyytävät anteeksi ja kärsivästä naisesta tulee onnellinen insinöörinrouva ja äiti.