Liikaa karkkia

This is, to be sure, a quite paradoxical interiority which constitutes me fundamentally, as with every other Existent, but to which I must nevertheless gain access alone. An interiority that finds its home only in projection, in the permanent movement of the anticipation of possibility. Is this an interiority without subject? Without the substantial subject that connects it to it proper ego, hardens it, and isolates it from the world? But this "subjectivity" lacs neither care nor conscience (Sorge, Gewissen) nor certainly - it must once again be emphasized - self-reference: "When fully conceived, the care-structure includes the phenomenon of Selfhood (Selbstheit)."

Vaikka kuinka olisi kokemuksia, joita ei voi määritellä jonkinlaisen kartesiolaisen subjektin karikatyyrin havainnoiksi, joissa subjektin ja maailman välinen raja on täysin vedenpitävä, ja vaikka kuinka koettaisi puhua tällaisista kokemuksista, niin livahtaako sitä poiskaristeltavaa subjektikäsitystä muistuttavia viritelmiä kuitenkin aina puheeseen mukaan? Jos, niin miksi?
Sitaatti on Dominique Janicaudin artikkelista "The Question of Subjectivity in Heidegger's Being and Time". Teksti löytyy oivallisesta mutta valitettavasti englanninkielisestä kokoelmasta Deconstructive Subjectivities. Harmittaa lukea käännöksiä.

Illalla väsähdin. Muistin juuttuneeni Jussin ja Raisan tupaantuliaisissa heidän kirjahyllynsä ääreen, enkä suinkaan niiden kaikkein kirjahyllyuskottavimpien teosten kohdalle. Olivat kilttejä ja lainasivat minulle ne kaksi kirjaa, joita himoitsin. Harry Potter ja viisasten kivi oli aivan yhtä hurmaava kuin pari vuotta sitten kun luin sen ensi kerran. Oli jo aamuyö, mutta ei nukuttanut, joten luin myös Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön oivan komisario Beck-tarinan Kadonnut paloauto. Sitten nukuin 2,5 tuntia ja tulin töihin.

Luen ajoittain dekkareita. Sjöwallin ja Wahlöön yhteiskunnallisesti kantaaottavia kansankodinkuvauksia, Simenonin Maigret-tarinoita tietysti, Robert Van Gulikin hulvattomia 600-luvun Kiinaan sijoittuvia tuomari Dee -juttuja ja sille päälle sattuessani Chandleria. Satunnaisesti muutakin. Ja tietysti Sir Arthur Conan Doylea, sillä Sherlock Holmes on minusta eräs kirjallisuushistorian seksikkäimmistä miehistä.

Väsyttää. Satunnainen sitaatti aamuyöllä lukemastani Kadonneesta paloautosta:

- Entä mitä luulette ihmisten sanovan jos esitämme tämän niin sanotun teorian? Kuka piru uskoo siihen?
Kumpikaan toisista ei vastannut ja odotettuaan puolisen minuuttia hän vetäisi puhelimen lähemmäs, pyöritti muutaman numeron, odotti ja sanoi:
- Einar? Olen Melanderin luona. Viitsitkö pistäytyä täällä?
Ei mennyt puoltakaan minuuttia kun Rönn ilmestyi ovelle. Kollber katsoi häneen vakavasti ja sanoi:
- Olemme tulleet siihen tulokseen että Malm ja Olofsson olivat jonkin kansainvälisen rikollissyndikaatin juoksupoikia, jonkinlaatuisen mafian. Luulemme myös että liiga sai heistä kyllikseen ja lähetti tänne ammattitappajan jostakin ulkomailta kolkkaamaan heidät.
Rönn tuijotti silmät tapillaan jokaista vuoronperään. Lopulta hän sanoi:
- Kuka teistä on keksinyt noin älyttömän jutun. Sellaista tapahtuu vain elokuvissa ja kirjoissa. Vai pistättekö minua halvalla?
Kollberg kohautti kaunopuheisesti harteitaan.