21.10.06

Muruja päänsärkyisen päivän iltana

Kansallishenki luonnehtii kansallisen elämän kokonaisuutta tai sitä, mitä Herder kuvaa "elämäntaidon, tottumusten, tarpeiden, maan ja taivaan ominaispiirteiden kokonaiseksi eläväksi kuvatauluksi". Tätä ei voida käsittää puhtaan intellektuaalisesti tai rationaalisesti vaan ainoastaan mielikuvituksellisella ymmärtämisellä tai empatialla (Einfühlung), joka on luonteeltaan olennaisesti esteettistä.

Tuo on H. B. Nisbetin artikkelista "Herder: kansakunta historiassa". Muistan osallistuneeni joskus filosofian seminaarissa keskusteluun siitä, voiko ihminen einfühlata siilin kanssa, ja jos voi, merkitseekö se kontaktia aikaan, jolloin oli siilejä ja dinosauruksia muttei ihmisiä. Tämä keskustelu tuli nyt myös mieleen. Niin ja se, kun Hurina eilen toisaalta ihmetteli sitä, että saatan olla aivan tyyni kun minua selvästi tarkoituksellisesti loukataan, ja piti sitten olennaisena sitä, että saatan kuitenkin myös jälkikäteen tunnereagoida asiaan. Sekin oli hauska keskustelu.

"Olen vakuuttunut, että evoluutioteoria on virhe, joka on laillistettu sitovaksi totuudeksi. Se on perustoiltaan löyhä, ei-uskovaisen vanhahkon miehen konsepti. (Charles Darwin) näki maailman näin. Ehkä siksi, että hän oli kasvissyöjä, ja häneltä puuttui sisäinen tuli. Se on surullista, ja sitä opetetaan puolalaisissa kouluissa", Orzechowski tilitti lehtihaastattelussa.

Puolan opetusministeri päätti sitten tarjota verkon kreationismi-evolutionismi -kiistelijöille puheenaihetta. Käsittämätöntä, onnistuin lukemaan uutisen ennen kuin kukaan on aloittanut siitä keskustelua Hesarissa. Kasvissyönnin liittäminen asiaan on erityisen ihastuttavaa.

Huone pimeni nopeasti. Suuri synkeys vyöryi kaiken yli.
Sitten kohoutui taivaan rannasta kuu, luonnottoman suurena ja veripunaisena. Sen ääriviivat väreilivät oudosti, ja koko pimentynyt avaruus alkoi hehkua.
"– – aurinko on muuttuva pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä, se suuri ja julkinen, tulee – – –"
Puhuiko joku? Ilmestyykö Ihmisen Pojan merkki nyt taivaalle?
Jouko istuutui vuoteen reunalle Sirkan kylmenneen ruumiin viereen ja jatkoi lukemistaan.
Ääretön tyhjyys ja yksinäisyys tuntui ulottuvan joka puolelle, niinkuin maailman luomishetkinä. Mutta Jumalan Henki liikkui myöskin syvyyden yllä, ja Herran kirkkaus täytti vähitellen huoneen ihmeellisellä siunauksellaan. Ja rauhaa ja lohdutusta täynnä oleva ääni puhui hänelle kuuluvasti: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen. Ja minä elän iänkaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Autuaat ovat ne, jotka pesevät vaatteensa, jotta heillä olisi oikeus elämän puuhun ja menisivät porteista sisälle kaupunkiin."
Hän näki tuon portin.
Se oli avattu, ja sisäpuolelta loisti taivaallinen valkeus.
Nyt se alkoi lähetä – yhä suuremmaksi – yhä ihanammaksi!
"Jeesus, tule Herra Jeesus!" Jouko kuiskasi.
Sitten hän kuuli pasuunan puhalluksen ja koettaessaan asettaa Raamattua vierelleen hän huomasi sen soluvan kätensä läpi.

Näin loppuu isoisäni K. A. Pohjakallion romaani Ihmiskunnan ilta. Hän oli paitsi biologian ja maantiedon opettaja, myös helluntailainen tendenssikirjailija. Tuo on todennäköisesti hienoin romaanin lopetus, jonka olen koskaan lukenut.

3 Comments:

Anonymous Pauliina H said...

"Hän oli kasvissyöjä ja häneltä puuttui sisäinen tuli". Tämä on todellakin ihastuttava lause, myös yhteydessä siihen, mitä sillä perustellaan. Siitä aukeaa näkymä johonkin sellaiseen elämän käsittämiseen ja ihmiskuvaan, joka on minulle kiehtovan vieras. Se on jonkinlaista ristiriidan juhlimista ja tunteen estetisointia: esimerkkinä siitä vaikkapa hanhenmaksalla herkutteleva ohittaa eläimen kärsimykset julistamalla, että elämästä on nautittava. Nyt olen hämmentynyt: tulin yhdistäneeksi ristiriidan juhlimisen (jota pidän tärkeänä) ja estetisoinnin (jota en varsinaisesti vastusta) mielipiteisiin joita en kannata ja joiden poliittiset vaikutukset hirvittävät. Mutta siitä postisi kokonaisuudessa minulle ehkä olikin kysymys, siitä, miten joskus nostaa kätensä pystyyn ja ihmettelee sellaisten kannanottojen kiehtovuutta, jotka itselle näyttäytyvät monimutkaisesti elämänvalheina.

24.10.06  
Blogger Eufemia said...

Lihansyönnin raaistavuushan on muuten selviö monessa idän uskonnossa - niissä vain ei useinkaan tavoitella "sisäistä tulta" eli raakuutta vaan nimen omaan sen hillitsemistä.

Muistikuvani isoisästäni ovat pelkästään positiivisia, hän taisi olla varsin skarppi ja vaikuttava henkilö. Hän myös vankasti uskoi maailmanlopun tulevan pian ja tosiaan kirjoitti läjäpäin esim. käännyttäviä lastenkirjoja. Se on aina tuntunut minusta hyvin kiehtovalta.

24.10.06  
Anonymous pauliina h said...

Minä voisin hyvinkin tavoitella "sisäistä tulta" ajattelematta sitä yhteydessä raakuuteen. Ajattelisin sitä luultavasti yhteydessä tunteikkuuteen ja kokemuksellisuuteen mutta kenties siten, että maailma tulee vahvemmin minuun, ei niinkään, että minä menen vahvemmin maailmaan. (puhun siis mielikuvista, en siitä mihin kykenen tai joku toinen kykenee.) Toisaalta ehkä intohimoinen lihansyöjä tahtoo että maailma tulee voimakkaasti häneen. Minulla on hyvä, fiksu ystävä joka joskus sanoi tuntevansa olevansa kiinni elämässä kun eläin kuolee hänen takiaan.

25.10.06  

Lähetä kommentti

<< Home