24.9.06

Juurettomuuden mureneminen

On liki hyödytöntä lisätä, että näin särkyy säpäleiksi se ajatusrakennelma, jonka mukaan suuri osa sosiologisesta ja filosofisesta perinteestä on kuvannut "modernisaation" prosesseja. Tämän ajatusrakennelman mukaan muutos (tekninen, tunteisiin liittyvä ja eettinen muutos) mullistaa perinteiset yhteiskunnat, joissa toistuvat tottumukset olivat tärkeässä asemassa. Moderni yrittäjä kiskoo juuriltaan Filemonen ja Baucin, Goethen Faustissa kuvaamat rauhalliset maalaiset. Tällaisesta ei näy tänään jälkeäkään. Ei voida enää puhua "modernisaatiosta", kun uudistukset, jotka tapahtuvat jatkuvasti kiristyvään tahtiin, muuttavat sellaista näyttämöä, jota juurettomuus, sattumanvaraisuus ja anonyymisyys jo luonnehtivat täysin.

Luen Paolo Virnon Väen kielioppia. Äsken luin myös Marilyn Strathernin artikkelin "Parts and wholes, Refiguring relationships in a post-plural world". Strathernin termi post-plural tuntuu viistävän samoja aihepiirejä kuin Virnon yritykset kuvata suurkaupunkien maailmaa, jonka asukkaille "jatkuva muutos on tavanomaista, he ovat koko ajan alttiina oudolle ja ennakoimattomalle". Viime yönä olin joitain tunteja Megapolis 2021 -klubilla, nyt kuuntelen Mamani Keitan ja Marc Minellin levyä Electro Bamako. ("'Je n'étais pas du tout familière avec la musique électronique', dit Mamani. 'Je ne connaissais rien ou presque de la musique africaine, je n'étais jamais allé à Bamako', lui répond Marc.")

Strathern pitää pluralismia ymmärtämisen tapana, jossa on tarjolla vaihtoehtoisia näkökulmia. Kukin niistä rakentaa jonkinlaisen kokonaisuuden ja sisällyttää muut, muista näkökulmista hahmottuvat kokonaisuudet osikseen. Näkökulmat eivät siis ole yhteensovitettavissa. Hyvä esimerkki tästä lienee ihmisyksilön tarkastelu ensin ainutkertaisena individinä, sitten yhteisön tai yhteiskunnan muovaamana osana. Strathern taitaa katsoa, että olemme ohittaneet tällaisen ymmärtämisen tavan, että ongelmakenttä näyttää nyt erilaiselta. Hän lukee James Cliffordia:

Clifford's problem, then, is not that of simple multiplicity or of the multiculturalism of contact. Rather, it is post-plural vision of a composite world forever the result of borrowings and interchanges. In his view, such a habitation significantly resists the global vision of (say) Lévi-Strauss's Tristes tropiques (1955), with it's 1950s nostalgia for authentic human differences disappearing in an expansive commodity culture. Rather than being placed at the end of the world's many histories, the European narrative of a progressive monoculture is to be set beside the creolization of culture itself.

Jään miettimään mitä Strathern tarkoittaa itse kulttuurin kreolisaatiolla. Tässä tuntuu olevan yhteys siihen, mistä Virno yllä puhuu. Kulttuuri on entistä vähemmän viisasta ymmärtää kokonaisuudeksi, sillä yhä enemmän on "yksilöitä, jotka ovat jo tottuneet siihen, ettei heillä ole vakaita tapoja". Kun on tottunut siihen, että pysyvää on vain muutos, ei ole kokonaisuuksia luovia näkökulmia vaan vain kaikenlaista sekalaista sälää. "What is also new is the way we think about the hybridization. Texts that once celebrated the integration of cultural artefacts have been displaced by deliberate attention to the uniqueness of fragments. Creativity can only lie in their recombination."

Juurettomuuden käsite nojaa oletukseen, että on vakaita tapoja. Jos suurkaupunkilaisen elämässä eri puolilla maailmaa vakaat tavat ovat todella vähenemässä ja antamassa sijaa tottumukselle muutoksiin, aika moni käsitteellinen erottelu politiikkaa, kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta, kansallisuutta yms. koskevassa puheessamme on nyrjähtämässä. Juurettomuuden tullessa normaalitilaksi se menettää merkityksensä, sillä ei ole alkuperäistä juurtuneisuutta, johon verrattuna juurettomuus olisi jonkin tai ainakaan minkään olennaisen puuttumista.

Tämä kaikki on tietysti elitististä lörpötystä, suurin osa esimerkiksi pluralismia sivuavasta keskustelustahan on tukevasti juurtunut jonnekin 50-luvun multiin ja käsite-erotteluihin, joissa juurettomuudella on edelleen sijansa. Toisaalta kuitenkin käytännössä Mamani Keitan ja Marc Minellin yhteistyö ei perustu sille, että he ymmärtäisivät toistensa kulttuureita, vaan sille, että kumpikin on tottunut olemaan tekemisissä uuden ja vieraan kanssa. Ja kuten eilen illalla tuli todettua, Suomestakin löytyy nykyään yhtyeitä, jotka osaavat omaksua vieraiden kulttuurien rytmejä ja soittaa groovaten, ilman että musiikki tai soittajat tuntuisivat sijoiltaan juurituilta.

Tunnisteet:

8 Comments:

Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Jos suurkaupunkilaisen elämässä eri puolilla maailmaa vakaat tavat ovat todella vähenemässä ja antamassa sijaa tottumukselle muutoksiin, --.

Uskaltaisin väittää, että vakaat tavat vaihtavat paikkaansa. Lisäksi on huomattava, että suurkaupunkiyhteisö muuttuu omilla ehdoillaan, orgaanisesti muuntuen. Tämän vuoksi kaupunkilainen ei tunne radikaaleja hyppäyksiä vaan jatkuvan muutoksen, joka kuitenkaan ei ole tarpeeksi nopea näkyäkseen parin kuukauden aikajänteellä. Tämä merkitsee sitä, että kaupunkilainen on juurtunut orgaanisesti elävään kaupunkiin.

Käytännössä suurkaupungissakin on lisäksi vakiintuneita tapoja. Esimerkikkinä voisi käydä esimerkiksi istuminen baarissa. Yksilö 1930-luvulta (ei Suomesta, mutta esim. Yhdysvalloista) voisi kävellä nykyaikaisen kulmakuppilan baaritiskille, tilata ja nauttia oluensa joutumatta omaksumaan mitään uusia käsitteitä tässä yhteydessä. Samalla tavoin kuin jo ennen toista maailmansotaa toimivat myös esim. rajatarkastukset, tullit ja hotellit. Matkustus, muutoksen symboli, on pysynyt pitkälti muuttumattomana. Sama koskee myös seksuaalitapoja. Vaikka parinmuodostuksen vaihtoehdot ovat lisääntyneet, yökerhojen parinmuodostusprosessi toimii edelleen pitkälti samalla tavoin kuin vanhempiemme aikakaudella ja samalla tavoin eri puolella maailmaa.

Tekniikka kehittyy, muodit muuttuvat, mutta muutosta eteenpäin liikuttavat perusrakenteet säilyvät. Ne ovat nykyihmisen juuret.

25.9.06  
Blogger Ripsa said...

Tiedä häntä tuosta orgaanisuudesta.

Minulla on ollut sellainen tunne, niin suht. pienessä kaupungissa kuin asunkin, että muutokset ovat päättäjien mielestä ainut mahdollinen suunta. Se tarkoittaa kullakin kadunpätkällä ehdottomasti kaiken mylläämistä. Että maa ja rakennukset ovat vain raaka-ainetta joidenkin insinöörien/teknokraattien sielujen (haavojen?) lääkitsemiseksi.

Tarkoitan tässä nyt sitä maisemaa jossa ihmisten on arkensa tallattava. Kyllä se maiseman muutos kolkompaan suuntaan muuttaa myös ihmistä.

Voi siitä tulla kolkompikin.

Käsittääkseni kreolisaatio on nimenomaisesti orgaanista muutosta. En tiedä tapahtuuko sitä Suomessa ja onko sitä lyhyelläkin aikajänteellä havaittavissa.

Sosiologia toimii vähän pidemmällä perspektiivillä. Sen sijaan esteettisestä muutoksesta varmaan voisi pitää kirjaa viikoittain.

25.9.06  
Blogger Matti said...

Kuulin kerran seuraavan esimerkin sosiaalisen käytännön muutoksista:

Kuvittele yhteisö, jossa erisnimiä käytetään viittaamaan vain henkilöihin. Silloin on aina mielekästä kysyä nimen kuulleessaan sen kantajan isää: ja kaikki nimen kantajat ovat eläviä tai kerran eläneitä olioita. Kun tällainen tapa käyttää erisnimiä jatkuu pitkään staattisena, totumme jo ajattelemaan että on osa nimen merkitystä että sen kantaja on elävä ja että sillä on isä.

Sitten osa yhteisön jäsenistä keksii että heille on hyödyllistä antaa erisnimiä joille: Niili, Teno, Amazon. Aluksi heidän puhetapansa vaikuttaa mielisairaalta, sillä he tuntuvat loukkaavat nimeämisen logiikkaa. Ei ole mielekästä kysyä kuka on Niilin isä, eikä Niili ole elävä olento. Heille naureskellaan, ja sanotaan että he "eivät ymmärrä mikä erisnimi on".

Mutta ehkä uusi erisnimien käyttötapa vakiintuu, koska jokien nimeäminen on kätevää. Ehkä se on muuttunut käteväksi, kun yhteisön elinkeinot ovat vähitellen muuttuneet. Silloin vanhat nimeämisen olemusta tai merkitystä koskevat totuudet vain syrjäytyvät irrelevantteina. Tapahtunut kehitys ei seurannut mitään historiallista kehityslakia, ja olisi voinut tapahtua jokin toinen kehityspolku (silloin emme ehkä nyt naureskelisi niille, jotka protestoivat uutta käytäntöä sillä he olivat aikanaan tavallaan aivan oikeassa) . Vanhaa ja uutta tilannetta on vaikea verrata, jos ne asetetaan aikaviipaleina rinnakkain. Mutta silti muutos on täysin ymmärrettävissä, kun pystymme jälkikäteen rekonstruoimaan mitä tapahtui.

26.9.06  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Muutosten teko on osa nykyistä kulttuuriamme. Esimerkiksi rakennusten purkaminen ja luonnon hävittäminen kuuluvat osana elämäntapaamme, mikä on luonnollisesti pitkällä aikavälillä kestämätöntä.

Orgaaniseksi muutoksen tekee se, että länsimainen kulttuuri muuttuu omilla ehdoillaan, omaa sisäistä logiikkaansa noudattaen. Kukaan ei tuo ulkoapäin uusia innovaatioita, joihin sopeutuisimme. Sen sijaan omat tutkijamme kehittävät tekniikkaa, jonka omaksumme ja omat btrokraattimme ja rakennusliikkeemme tekevät kaavoja, jotka toteutetaan. Kansalaisen näkökulmasta tämä näyttää ulkoiselta muutokselta, mutta länsimaisen teollisuusyhteiskunnan tasolla tarkasteltuna kyseessä on yhteiskunnan omien mekanismien vuorovaikutus, johon ulkoiset paineet eivät juuri vaikuta. Tätä tulisi verrata esimerkiksi länsimaisen kulttuurin ja alkuperäiskansojen vuorovaikutukseen, jossa kulttuurimme muuttaa usein alkuperäiskansan yhteiskuntaa omilla ehdoillaan.

Esimerkkinä vastaava epäorgaanisesta muutoksesta kulttuurissamme olisi, jos ulkoavaruuden olennot aiheuttaisivat turismillaan sen, että hotellivuorokausi laskettaisiin klo 02.00 alkavaksi. Tällainen muutos ei vastaisi mitenkään omaa vuorokausirytmiämme eikä voisi syntyä länsimaisessa kulttuurissa, mutta riittävä taloudellinen paine (ulkoavaruuden olentojen massaturismi) voisi tuottaa tällaisen epäorgaanisen muutoksen.

26.9.06  
Blogger Eufemia said...

Erastotenes, kuitenkin minusta tuntuu todelta, että muutosten tahti on kiristynyt huomattavasti. Orgaanisesti elävä kaupunki muljahtelee entistä kiivaammin? Jos niin on, se näkyy välttämättä kaupunkilaisissa ennen pitkää.

Esimerkkisi baarista ja hotellista ovat hyviä. Niissä on kuitenkin kääntöpuolensa, eli ne ovat oivia esimerkkejä siitä, kuinka ylikansallinen standardi korvaa paikalliset tavat. Koska ihmiset liikkuvat ja saattavat kotonaankin tuntea itsensä muukalaisiksi, tarvitaan tällaisia standardeja. Ne ovat vähän kuin huono englanti, jota kaikki osaavat. Ylikansallinen (sana on tässä muuten täysin arvottamaton) ja melko niukka baarikäytös leviää juuri siksi, että yhteisöjen sisäiset tavat katoavat menettäessään merkitystään.

Muutosta eteenpäinliikuttavista perusrakenteistakaan en olisi niin varma: minusta kuulostaa siltä, että määrität muutosta eteenpäinliikuttavaksi sellaiset asiat, jotka minä näen vain asioina, joiden täytyy saada aina jokin muoto. Se ei tarkoita sitä, että ne vaikuttaisivat muutoksiin.

Lisäksi käsityksesi, ettei "länsimaiseen kulttuuriin" vaikuta muu kuin se itse, tuntuu hataralta. Ehkä länsimaiksi mielletyssä muutoksia ei sanella "ulkoapäin", mutta tämä merkitsee vielä aika vähän. Kaikki kontakti vaikuttaa jollain tavalla. En myöskään purematta niele selkeää jakoa, jonka teit sisä- ja ulkopuoleen. Jos jollain vaikkapa suomalaisella ilmiöllä on selvästi enemmän yhteistä jonkin japanilaisen ilmiön kanssa kuin minkään "suomalaiseen kulttuuriin" kuuluvan, miksi suomalaisen byrökratian vaikutus tähän ilmiöön tulisi "sisältä"?

27.9.06  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Länsimaisella kulttuurilla tarkoitin edellisissä kirjoituksissani juuri kuvaamaasi nimetöntä suurkaupunkilaisuutta. Voitaisiin sanoa, että kyseisen yleiskulttuurin voittokulku on osa kulttuurimme muuttumista sivilisaatioksi spengleriläisessä mielessä. Samanlainen yleistyyppinen, piirteetön suurkaupunkilaisuus levisi aikanaan hellenisoituneen Välimeren piirissä. Kyse on siitä, että paikalliset kulttuurit tuhoutuvat yleisen sivilisaation (negatiivinen termi) tieltä.

Erona aikaisempiin sivilisaatioihin nykyisessä sivilisaatiossa on teknologisen kehityksen kannustaminen. Tätä ohjaavat perusrakenteet ovat toisen maailmansodan jälkeen pysyneet melko muuttumattomina (rahoitusjärjestelmät, tutkijan uraputki ym.) läntisissä teollisuusmaissa. Myös yhdyskuntasuunnittelu on pysynyt hyvin samankaltaisena koko tämän ajan. Kehitystä ohjaavat siis kulttuurin omat rakenteet, jotka eivät muutu samalla vauhdilla kuin teknologia tai kulttuurin ylärakenne.

Länsimainen sivilisaatio on varsin itseriittoinen. Se vuorovaikuttaa naapuriensa kanssa verrattain vähän ja sen kehitystä määrää lähinnä tekniikan kehittyminen, ei konflikti muiden yhteisöjen kanssa. Mielestäni ei ole liioiteltua sanoa, että muutos tapahtuu orgaanisesti, vaikka onkin nopeaa. Eri asia on se, onko muutos myönteistä.

27.9.06  
Blogger Ripsa said...

Erastotenes, kun vertaat meidän tämän hetken I maailman kulttuuria antiikkiin, niin erona on kai eniten se, että silloin olivat vielä olemassa kaupunkivaltiot, jotka Välimerta hallitsivat.

Oletko katsonut tuota Rooma-sarjaa sillä silmällä? Näetkö samankaltaisuutta esimerkiksi Yhdysvaltain kanssa, joka myös pyrkii asein saamaan sen, minkä voisi saada neuvotellen ja käyden reilua kauppaa?

Meilläkin voitaisiin miettiä minkälainen rooli Helsingillä on muuhun Suomeen verrattuna. Osaavatko valtakunnan virkamiehet kuvitella millaista elämä on täällä maakunnissa? Onko sillä edes väliä?

Minulla on sellainen tunne että täällä koetaan tietynlaista katkeruutta Helsingin kaikkivoipaisuudelle, oli se sitten perusteltua tai ei.

Spengleriläinen sivilisaatio? Mutta eikös Eurooppaa tavata kutsua sivilisaatioksi? Eikös tämän hetken kysymys ole se, kuuluuko Amerikka Eurooppaan vai ei?

Minä kyllä tunnen sielussani ja ruumiissani hyvin radikaaleja hyppäyksiä kun joskus harvoin on pakko Helsingissä käydä.

Siitä on tullut meluinen, tyly ja epämiellyttävä paikka.

Ja esteettisesti täysin kestämätön!

28.9.06  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Pyydän anteeksi, kirjoitin kommenttia lähinnä Eufemialle, ja oletin Spenglerin olevan tuttu. Spenglerhän esitti v. 1917 teorian kulttuurien elinkaaresta. Hänen mukaansa kulttuurit olisivat ihmiskunnan historian subjekteja. Niiden elinkaareen kuuluisivat kulttuuri- ja sivilisaatiovaihe. Kulttuurivaiheessa kyseinen alue olisi poliittisesti ja taloudellisesti turbulentti, mutta tuottaisi merkittävästi taiteita, kirjallisuutta sekä uskontoa. Sivilisaatiovaiheessa kehitys pysähtyisi. Hallitsevaksi muodostuisi aiemman kulttuurin tuotteita käyttävä järjestelmä, joka vähentäisi paikallisia eroja, mutta antaisi poliittisen rauhan ja taloudellisen hyvinvoinnin. Hiljalleen kulttuurin jälkilämpö heikkenisi ja sivilisaatio sortuisi nuorempien, elinvoimaisempien kulttuurien tieltä.

Spenglerin mukaan hellenistinen sivilisaatio, jota hallitsivat suret imperiumit (Rooma ja sitä edeltäneet tetrarkkien valtakunnat) olisi ollut seurausta Suur-Kreikan itsenäisissä, epävakaissa valtioissa vallinneesta kulttuurista. Samaa ajatusta, hieman eri muodossa, kannatti myös Toynbee. Nykyinen yhteiskuntamme muistuttaa erittäin paljon Välimeren piirin hellenismiä kaikkialle tunkeutumisessaan ja maallistumisessaan. Olennaista on kuitenkin tarkastella asiaa globaalissa mittakaavassa, ei vertailuna Helsingin ja jonkin maaseutupaikan välillä.

Vertauksesi Rooman ja USA:n välillä oli osuva. Kammottavaksi vertauksen tekee se, että Yhdysvaltojen nykyinen, presidentin valtaa lisäävä kehitys, näyttäisi olevan vaarassa johtaa Yhdysvallat hiljalleen samaan tilaan kuin Rooman tasavallan Augustuksen aikana.

29.9.06  

Lähetä kommentti

<< Home