Vokatiivi

Farinata interrupts the conversing pair with the words: O Tosco, che per la città del foco vivo ten vai. ... This is an address, a vocative introduced by O, with a succeeding relative clause which, in comparison with the vocative, is decidedly weighty and substantial; and only then comes the request, which is again weighted down with reserved courtesy.

Luen Erich Auerbachin Mimesistä englanniksi. Dante-katkelma, josta Auerbach puhuu, löytyy Helvetin kymmenennestä laulusta. Vergilius ja Dante vaeltavat avonaisten hautojen keskellä, ja yhdestä haudasta yllättäen puoliksi esiin nouseva mies keskeytää kulkijoiden keskustelun. Keskeytyksen alku tässä vielä ensin italiaksi, sitten Eino Leinon suomentamana:

"O Tosco che per la città del foco
vivo ten vai così parlando onesto,
piacciati di restare in questo loco.

"Toskanan mies, mi sanoin kaunein kautta
tään tulikaupungin käyt elävänä,
sua pyydän tähän hetken seisahtumaan.

Auerbach kiinnittää huomionsa vokatiiviin ja sitä seuraaviin kolmeen määreeseen (per la città del foco vivo ten vai così parlando onesto) ja huomauttaa, että Vergilius olisi voinut hätkähtää tuota puhuttelua Danteakin enemmän jos olisi kuunnellut kunnolla, sillä puhuttelu ja määreet muistuttavat Vergiliuksen omia ilmauksia: "his own relative clauses after a vocative are perfectly beautiful and harmonious, to be sure, but never so concise and arresting."

Vokatiivi ei latinassa erotu selvästi, se näyttää yleensä nominatiivilta (pari poikkeusta on: Et tu, Brute). Danten ajan italian lukeminen tuottaa minulle tuskaa, mutta luullakseni siinä on samoin, eli Tosco, toskanalainen, on aivan samannäköinen nominatiivissa kuin puhuttelusijassakin ja sitä edeltävä O korostaa vokatiivia. Puhuttelu on siis suomennoksessa vähemmän alleviivattu kuin alkutekstissä. Minusta se on harmi. Toinen harmi on, ettei minulla ole Elina Vaaran suomennosta, sillä tahtoisin katsoa pitikö hän parempaa huolta tuosta vokatiivista.

Vokatiivi viehättää minua. Tapanani on ollut aloitella kirjeitä aina ajoin latinaksi voidakseni edes itse tietää käyttäneeni vokatiivia.

Olin maalla, tähtitaivas oli ihmeellinen. Terve, oi Linnunrata. Salve, Galactine. Nyt syön indonesialaisia inkiväärimakeisia, ne ovat hyviä.