28.10.06

Tonttuuden raja


Tulin juuri teatterista, kävin katsomassa viime vuonna kuolleen Arto Salmisen näytelmän Varasto Willensaunassa. Kansallisteatterin sivuilla, jonne ei voi linkittää kuin pääsivulle joten en viitsi, todetaan, että "Arto Salmisen näytelmä varastosta ja varastomiehistä osoittaa armottomasti, miten Suomi on repeytynyt toisilleen vieraisiin yhteiskuntaluokkiin." Kieltämättä osoittaa, sillä näytelmä muistutti minua taukoamatta siitä kokemuksesta, joka hiipii esille kun joskus eksyn Kallion vähemmän tyylikkäisiin kapakoihin, kun harhaudun jonkun kyydissä autolla etäiselle huoltoasemalle ja jään kuuntelemaan mitä ihmiset puhuvat, kun päädyn puhumaan – no, sellaisten ihmisten kanssa, joista tässä oli etupäässä kyse. Vierauden kokemus.

Tuntuu siltä kuin kuvatut olisivat jostain satumaailmasta. Käsitän sen, että kiinnostuksenkohteet voivat olla minulle vieraita, käsitän sen, että toiveet voivat tuntua minusta oudoilta. Ei se vieraannuta, vaan ne häkellyttävät ajatuksenjuoksun nyrjähdykset, ja niitä seuraava joko ei mitään tai toteamus, että no, ei osaa, on vähän tyhmä. Ja sitten vaikkapa lisää kaljaa. En puhu mistään tavallisista argumentaatiovirheistä, joita löytyy yleensä jokaisesta verkkoväittelystä. Puhun sentyyppisistä kommenteista kuin (muistini mukaan) "sitä paitsi me sovitaan hyvin yhteen kun sun nouseva merkki on härkä", tai järkeilystä, että aina samat lottonumerot kannattaa ruksia kuponkiin aina vähän eri järjestyksessä, koska niin voi saada numerot samassa järjestyksessä kuin missä se lottokone ne arpoo; niin saa päävoiton eikä mitään lisänumeroita. Tietysti nämä esimerkit ovat näytelmästä. Ne eivät kuitenkaan ole mitenkään kaukaahaettuja, luulen. En tiedä herjaanko luullessani näin, ja olen siitä hieman huolissani, mutta luulen silti.

Näytelmässä esiintyi satuhahmoksi mieltämäni nainen, joka hankkiutuu raskaaksi jättämällä puolivahingossa pillerit syömättä tai jotain. Tajusin kohtausta katsoessani, että tosiaan, tuollainen voi olla todellista vaikken siitä mitään tiedä. Jos ajattelu kantaa siihen, että "me sovitaan hyvin yhteen kun sun nouseva merkki on härkä", ei voi olettaa, että tällainen raskaaksihankkiutumistapa olisi mahdoton ajatus. Toisaalta ei myöskään voi olettaa, että teko olisi aktiivisesti suunniteltu – pikemminkin niin nyt sattui käymään kun mieleen juolahti. Toki juolahdus saattaa piintyä sellaiseksi, jota toteutetaan pitkäänkin, mutta suunnittelemisen miellän hieman eri asiaksi.

Näytelmässä kuvattu ajatuksenjuoksu tekee ihmisestä hyvin haavoittuvan. Yksi hahmoista saikin potkut varastotyöstään, kun se, jonka nouseva merkki oli härkä ja josta tuli isä, otti ja pani hänen kontolleen itse tekemänsä varkaudet. Kuvasin yllä tuon potkut saaneen ja työttömäksi jääneen hahmon lottoamisstrategiaa. Ylipäätään koko näytelmä tuntui kertovan kirotujen luokasta.

Olen joskus Veloenalle selittänyt sitä, mitä hän kutsuu pöhkö tonttu -teoriakseni. Oikeastaan se on näkökulma, ei teoria. Välillä on hyvä tarkastella ihmisiä, etenkin itseään, huomaten, että ihmiset ovat hassuja tonttuja, jotka viipottavat ympäriinsä, touhuavat ja jäävät ajoittain tärisemään johonkin hermostuneina. Motiivit ja päämäärät tulee siis hetkeksi sysätä syrjään ja katsoa vain toimintaa. Se on hyödyllinen näkökulma, saa rauhoitettua mielensä ja tuumittua miten ehkä saisi turhanpäiväisen säksätyksen vähemmäksi. Lisäksi se on aika hauskaa, vaikka huumorini ei kaikkia miellytäkään. Etenkin se tekee viilipyttymäiseksi pelottavissa sosiaalisissa tilanteissa.

Pöhkö tonttu -näkökulma ei kuitenkaan tunnu riittävän aivan kaikkeen. Siihen on helppo sujauttaa tyylikästä ja argumentointikykyistä väkeä, mutta hyvin vaikea upottaa sellaisia ihmisiä, jotka arvelevat, että aina samat lottonumerot kannattaa ruksia kuponkiin aina vähän eri järjestyksessä. En osaa tarkastella pöhköinä tonttuina kuin sellaisia, joihin jotenkin samastun. Voin tietysti nauraa teatterissa tuolle lottokuponkijärkeilylle ja voin pitää kyseisestä hahmosta (hän oli ilman muuta näytelmän sympaattisin henkilö), mutta kohtaan samalla tonttuuden rajan, sillä en kykene samastumaan. En kykene myöskään ahdistumaan, asia on niin täysin vieras, että osaan vain hämmentyä.

No, kai sain jotain sanottua. Nyt pitää vielä hioa Kulttuurirahaston hakemusta, sillä huomenna ja ylihuomenna on niin paljon töitä, etten silloin oikein ehdi. Olen muuten ollut yhden kesän töissä timpurinapulaisena. Tapaan mainita sen CV:ssäni, se antaa kivan säväyksen.

Tunnisteet:

12 Comments:

Blogger Qtea said...

Hii, tämä on erikoinen viikonloppu kun niin monet tuntemani ihmiset valvovat yöhön tietokoneidensä ääressä Kulttuurahaston hakemuksia väsätessään. Menestystä sinunkin hakemuksellesi!

28.10.06  
Anonymous Anonyymi said...

Minäkin hain aikoinani ennätyssummaa johonkin sellaiseen, minkä nykyään saa ilmaiseksi netistä.

Tonttutyttöjä kuitenkin pelkään.

28.10.06  
Blogger Eufemia said...

Qtea, emme me kaikki voi siinä haussa menestyä. Tai ainakin se on aika epätodennäköistä. Ehkä ryhdynkin taas timpurinapulaiseksi? (Menestystä sinunkin hakemuksellesi.)

Repardpo, ties vaikka tonttutyttöjä olisi oikeasti syytäkin pelätä, vaikka toisin luulenkin.

28.10.06  
Anonymous Anonyymi said...

Mulla on muuten idioottivarma lottosysteemi. Ajattelepa, että lotossa olisi voittona miljoona. Miten varmistat, että saat siitä suuren osan? Tietenkin pistämällä sisään 12 samanlaista riviä. Kyllä ottaa sitten sitä toista voittajaa pannuun!

28.10.06  
Anonymous OK said...

Useimmat ihmiset ovat pöhköjä tonttuja. Käytät useaan otteseen sanaa "argumentoida", että ihmisellä on siihen kykyä tai ei. Dementoimisen kyky on vielä helpompaa. Se ettemme ymmärrä toisiamme, ei ole meidän tonttujen syy.

29.10.06  
Anonymous Anonyymi said...

Huh. Aika akateeminen ja elitistinen näkemys ajattelutapojen eroista. Kokemukseni mukaan erilaisia ihmisiä voi oppia ymmärtämään tutustumalla heihin.

30.10.06  
Blogger Eufemia said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

30.10.06  
Blogger Eufemia said...

Itselleen piruilu on vaikea laji. Epäilinkin kyllä, ettei minun kannattaisi ehkä yrittääkään. Saattoi olla harmi, etten kuunnellut epäilyksiäni.

30.10.06  
Blogger Hurina said...

Minunkin ystäväni Tampereella hakee Kulttuurirahaston apurahaa. Hassua. Ehkä minunkin olisi pitänyt. ;) Pidin tuosta pöhkö tonttu -teoriasta. Taidan itsekin soveltaa sitä, enimmäkseen kyllä itseeni, mutta sitten kun sen oikein sisäistää, alkaa muidenkin touhu näyttää aika hassulta.

31.10.06  
Blogger matkalla said...

mäkin näin varaston, se oli aika upea näytelmä kivusta. eläydyin kyllä ihmisiinkin.

se oli siinä mielessä aika harvinainen näytelmä, että siinä ei mässäilty kurjuudella; se oli ainoastaan tosi arkirealistinen.

veljeni oli katkera, koska näytelmä päättyi eri tavalla kuin kirja. itse en ole lukenut kirjaa, pitäisi varmaan.

eufemia, sun koruommel ompeluseurassa joutui mun bloggaukseen, ilmeisesti teki lähtemättömän vaikutuksen. en tosin tiedä, voiko koruompeleesta lukea tulevia kohtaloita, kuten teelehdistä?

31.10.06  
Blogger Henriikka said...

Varastosta...

Näin sen vuosi sitten syksyllä, juuri Salmelan kuoleman jälkeen. Ja samastun kyllä henkilöihin ja etenkin ohjelmalehtisessä olevaan tekstiin jossa puhutaan sukupolvesta, jolta on viety vapaa-ajan lisäksi myös arki. Skenaario on pelottava mutta tunnistettava. En ole lukenut kirjaa, Paskateorian luin ... aika rankkaa ja tavallaan yksitotista satiiria, vihaisen miehen kirjoitusta, avoimen poliittista ja poleemista. Tavallaan niin yksisuuntaista, että kirja kuolee sen jälkeen kun se on luettu. Sitä ei jää miettimään.

Mitä muuten kuuluu? Töitteni lomassa harhailen netissä ... pakoilen ...

4.11.06  
Blogger Eufemia said...

Matkalla, koruompeleenihan päätyi hyvään paikkaan. Luultavasti jos ompelee riittävän ajatuksissaan, koruompeleesta voi lukea tulevia kohtaloita.

Henriikka, terve. Minäkin samastuin puheeseen sukupolvesta, jolta on viety vapaa-ajan lisäksi myös arki, mutta näytelmän henkilöhahmot tuottivat tehokkaan ja varsin vaikuttavan vieraannuksen tunnun. Kuuluu töitä. Hieman muutakin, mutta vain hyvin hieman.

6.11.06  

Lähetä kommentti

<< Home