Julkaisemisen edellytykset
Vuonna 1845 vanha postitalonpoikajärjestelmä muutettiin kestikievarikyydiksi. Eri maksua vastaan kihlakunnanpostin mukana kannettiin vuodesta 1848 myös yksityisten henkilöiden laukkuja, 1850-luvulta lähtien jonkin verran talonpoikienkin laukkuja. Lehdet kulkivat niissä muun postin joukossa tilaajille. Uusi kuljetustapa nopeutti postinkulkua, mutta heikkoutena oli edelleen linjojen vähäinen lukumäärä. Vuonna 1850 maassa oli vain 28 postilinjaa, joista suurimmalla osalla kuljetettiin postia ainoastaan kerran viikossa. Näiden linjojen varrelta noudetun postin kulku syrjäisemmille seuduille saattoi kestää päiväkausia. Esimerkiksi Helsingistä Kuopioon posti kulki 1860-luvulla suosuisissakin olosuhteissa viikon, ja sieltä edelleen etäämmälle matka saattoi viedä toisen mokoman.
Luin eilen Suomen lehdiston historian osaa 10, Aikakauslehdistön kehityslinjat. Yllä Ari Uino kuvaa aikaa, jolloin lehdistöllä alkoi Suomessa olla jonkinlaiset mahdollisuudet levitä parin kaupungin ulkopuolellekin: oli painotekniikka, oli kuljetustekniikka ja oli jo melkein riittävästi lukutaitoisia ihmisiä, jotka saattoivat tilata lehden.
Nykyään meillä on erittäin luku- ja kirjoitustaitoisia ihmisiä, meillä on tekniikka, joka mahdollistaa käytännössä ilmaisen julkaisemisen kenelle tahansa, ja sama tekniikka mahdollistaa välittömän ja periaatteessa rajattoman jakelun ilman kustannuksia. Yleisö ei enää vain lue, vaan osallistuu kirjoittamiseen. Paperiesineen tilaraja ei määritä kirjoitusten pituutta eikä paperiesineen yhtenäisyys kiinnitä eri kirjoittajia yhteen.
Olen miettinyt mitä merkitystä tällä on pienlehdille, erityisesti erilaisille pienille kulttuurilehdille. Millaisiksi kulttuurilehdet muuttuvat? Muuttuvatko ne merkittävästi vai tuleeko niiden vierelle verkkoon jotain muunlaista? En ollenkaan usko, että kaikki verkossajulkaisemisen keinot ja muodot on jo keksitty. Uusia hahmottuu jatkuvasti: esimerkiksi miten pitäisi ymmärtää se epämääräisesti rajautuva verkosto, jonka suomalaiset runoblogit ovat vaivihkaa muodostaneet? En voi linkittää siihen, koska sillä ei tunnu olevan varsinaista keskusta, mutta Karrin Muisti|kirjan sivupalkista löytyy ainakin paljon linkkejä eteenpäin. Toisenlaista kokoontumista yhteisen otsikon alle löytyy Neulebloggaajilta. Megafoni taas on osoitus siitä, että kun tila ei rajoita, voi julkaista vaikka 40-sivuisia artikkeleita. Milloin syntyy esimerkiksi se ehkä jonkin teeman ympärille kiertyvä kulttuuriverkkolehti, johon kirjoittajat voivat ilmoittaa osallistuvansa omilla blogeillaan, ja jonka toimittaja linkittää osallistujien parhaisiin kirjoituksiin ja kiinnostavimpiin käynnissä oleviin keskusteluihin? Mitä tapahtuu jos näytöt joskus oikeasti ovat sellaisia, että sellaisen voi kääräistä rullalle ja ottaa mukaan puistoon? Ja ennen kaikkea, miten tekniikassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat kirjoitus- ja julkaisuväylien muodonmuutosten kautta tekstien sisältöön?
Lisäys: Panun aiheeseen liittyvä kirjoitus kannattaa lukea.
13 Comments:
Eräs mielenkiintoinen ilmiö blogien ympärille syntyvässä löyhässä suomalaisessa yhteisössä on käytetty kieli. Puhumme kaikki kohtuullisen hyvää suomea. Emme käytä englantia tai slangia. Tämä on hyvä merkki: suomi on meistä kieli, jolla voi ilmaista oman sanottavansa paremmin kuin muilla kielillä.
Olemme vapaan yhteiskunnan vapaimmassa osassa, mutta silti kannamme mukanamme kansallisvaltiota. Ei ihme, onhan se kasvattanut meitä pitkälti toista (joskus jopa kolmatta) vuosikymmentä eri laitoksissaan. Meidän on helppo ymmärtää toisiamme, sillä olemme kaikki järjestelmämme kasvatteja. Minä rakastan Isoa Veljeä, ihan oikeasti.
Toinen sitaatti: "Kansan lehteä Mehiläisestä ei tullut. Lönnrot piti päämaalinaan kirjakielen luomista, mikä merkitsi sitä, että käytännössä lehti oli sangen vähän kansantajuinen. Lehdessä oli siksi paljon uutta, että se lienee nykysuomalaiselle ymmärrettävämpi kuin aikalaisille, niin kuin Aarne Anttila on todennut."
Selailin juuri Kvaak-sivustoa, joka on aika puhtaasti korvike sarjakuva-aiheiselle pienlehdelle. Kiiltomato tekee samaa kaunokirjallisuuspuolella, mutta on vielä lehtiin verrattuna varsin ylenkatsottu, jos oikein olen ymmärtänyt.
Olen itsekin ihmetellyt, miten pienlehdet selviävät, ja pitäisikö niiden. Tämän hetken kolmekymppisten humanistien massa on vielä niin urpo tietotekniikan kanssa, että paperille on tilausta, mutta entäs kymmenen vuoden päästä. Miten käy Kulttuurivihkojen, Lumoojan, Nuoren Voiman?
Ja milloin ensimmäinen kunnon ryhmäblogi hankkii sitä kulttuurilehtitukea, niin saataisiin ainakin puoliammattilainen idiebloggaaja?
Kuvittelen, etteivät mainitsemasi Kulttuurivihkot, Lumooja ja Nuori Voima ole ainakaan ensimmäisiä verkkoon siirtyviä kulttuurilehtiä. Niillä on sen verran vahva brandi, ettei paine muuttaa muotoa perustavasti tunnu kovin pian. Esimerkiksi minä tahdon pitää hyllyssäni Nuoren Voiman vuosikertoja. Kirjojanikaan en korvaisi koneella säilöttävillä tai verkosta maksun jälkeen luettavissa olevilla teksteillä, sillä en luottaisi siihen, että voisin lukea ne uudestaan myös 20 vuoden päästä maksamatta uudestaan.
On kuitenkin olemassa sellaisia kulttuurilehtiä, jotka saattavat siirtyä piankin kokonaan verkkoon. Mitä ajankohtaisempi lehti, sen todennäköisemmältä verkkoon siirtyminen tuntuu. Myös monet pienemmät ammatti- ja harrastelehdet ja seurojen lehdet lienevät sellaisia, etteivät ihmiset niitä välitä kotonaan säilöä.
Vertaus on hieman ontuva, mutta kuitenkin: elokuva ja televisio eivät ole hävittäneet teattereita, vaikka niissä onkin syntynyt uudenlaisia esittämismuotoja. Verkko tarjoaa tosiaan loputtomasti tilaa niille, jotka tahtovat perustaa kulttuurijulkaisun, eikä julkaiseminen maksa juuri mitään - kuten ei jakelukaan. Seuraan uteliaana millaisia julkaisuja syntyy.
Kultti.net on tietysti hyvä lähtökohta kulttuurijulkaisuiden selaamiselle.
Pitäisikö tuommoinen blogilehti panna pystyyn. Juttelimmekos me tästä?
Kyllähän me juttelimme, Sedis. Pitäisi, mutta siihen pitäisi sitten myös saada oikeasti jotain tekeviä eikä vain meinaavia toimittajia. Niitä meinattuja ryhmäblogeja yms. on nähty jo aika lailla.
Eufemia: hyviä pointteja. Ajassa kiinni olleet fanzinethan ovat nykyään maispeississä.
Sedis, ei kai me tästä vielä keskusteltu. Vai Eufemialleko tuon jutun heitit? Joka tapauksessa, Vahtikoirahan oli selvästi poliittinen pienlehti, jonka pyörittämiseen ja henkiin herättämiseen voisi vieläkin yrittää saada kannusterahaa (puhumalla Kultin uskomaan, että artikkeli kerrallaan julkaiseminen on pienlehtijulkaisemista).
Pienlehtien ja blogien ero on muuten siinä, että ensin mainituissa on tekemisen yhteisöllisyyttä ja varma, joskin pieni lukijakunta sinne tuupatuille jutuille. Nyt porukka vääntää yksinään juttua omaan blogiin, missä ei ole sensuuria (kukaan ei tarkista oikeinkirjoitusta tai kommentoi, että hiopa vielä vähän niin tulee parempi) ja vain potentiaalisia lukijoita (Jos kirjoittaa uuteen blogiin, artikkelin lukee ehkä kymmenen ihmistä. Jos kirjoittaa pienlehteen, niin artikkelin lukee helposti parisen sataa kiinnostunutta).
Ehkä kiinnostavinta tässä on, syökö nettijulkaisemisen helpottaminen pienlehtien kirjoittajakunnan. Kun nuoremmat ovat tottuneet julkaisemaan verkossa, ovatko he kiinnostuneita hiomaan juttujaan johonkin paperilärpykkään, jossa paraatipaikalla on jonkun muun kuva?
Teppo, olen keskustellut aiheesta Sediksen kanssa taannoin Milenkassa blogimiitissä. Mitä tulee lukijamääriin, esimerkiksi tässä blogissa, ja tämä on sentään varsin marinaalinen ja kuiva, käydään yli sata kertaa päivässä. Tietysti suurin osa häipyy saman tien, mutta niinpä iso osa pienlehden käsiinsä ottavistakin laskee sen käsistään lukemattomana, enintään lehteiltynä.
Tommi, toimittaminen on hyvä juttu. Yleensä tekstit paranevat siitä, että joku muu kuin ne kirjoittanut korjailee niitä. Se etu lehdillä on puolellaan. Sitä paitsi enhän mieti lehden siirtämistä verkkoon vaan uusien julkaisumuotojen sorvautumista, sellaisten, joista löytyisi niin blogien kuin lehtienkin hyviä puolia.
Eufemia: Sainkin vastauksen sillä välin, kun kirjoittelin omaa kommenttiani. Pitääkin olla turhan hitaat sormet! Pienlehtien lukijamääristä olet ihan oikeassa.
Tommi: Peesaan Eufemiaa toimittamisen auvosta ja lisään, että yhteen koottu paketti saattaa kuitenkin houkutella enemmän lukijoita. Plazassa tai Hesarin verkkosivuilla julkaistut tekstit saavat enemmän kävijöitä kuin blogitekstit, vaikka olisivat millaista kuraa. Jos blogistanissa olisi oikeasti luettu ja laadukas lehti, siihen kirjoittajat saisivat oikoluvun lisäksi mainetta ja kunniaa, sekä parhaassa tapauksessa pienen rahallisen korvauksen vaivannäöstään.
Ja sitten promo: koettelen kepillä jäätä ja kyselen, josko löytyisi tekijöitä sille lehdelle/ryhmäblogille, miksi sitä nyt sitten haluaakin kutsua.
Tommi: Miksi pitäisi tehdä kulttuurilehti edes nettiin?
Siksi, että CV:ssä voi mainita saaneensa juttuja julkaistua päätoimittajan ja toimituspolitiikan alaisessa kulttuurilehdessä. Oman blogin julkaiseminen ei ole yhtä suuri meriitti.
Oletteko tutustuneet lokakuun alussa toimintansa aloittaneeseen Nono-blogiin, joka on verkkojulkaisu? Nonossa rakennetaan kirjoitussarjoja teemojen ympärille, ensimmäinen teema oli seitsemän kuolemansyntiä.
Tervetuloa tutustumaan!
Jos lonkalta kommentoin, niin tällaisissa on aina potentiaalisena ongelmana klikkiytyminen ja sisäpiiriläisyys.
Huomaamatta (tai tiedostaenkin) tuttujen suosiminen ja omien ideologisten tuntojen tukeminen ja esillä pito muodostuu keskeiseksi toimitukselliseksi linjaksi.
Miten ideaa voisi kehittää neutraalimpaan suuntaan, jossa päätäntävalta painotuksista/valinnoista jakautuisi laajemmalle ja rohkaisisi/kutsuisi ihmisiä mukaan laajemmasta kirjosta mielipiteitä, viiteryhmiä (jne.)?
Oletan, että rokkinekrun kommentti oli tarkoitettu tuohon blogilehtihankkeeseen, joten vastaan omalta osaltani: Blogikirjan kommentti journalistisesta laadusta osuu aika hyvin ytimeen - toimituskunnan pitää olla valmis tekemään juttua muistakin kuin kavereista. Sikälimikäli lehti nyt ottaa tulta alleen, pitäisin tärkeänä laajaa avustajakuntaa, eli vierailevia kirjoittajia vierailevine näkökulmineen.
Tämähän koko blogilehden ajatus on: koota erilaisia ajatuksia yhteen paikkaan. Jos tarkoitus olisi toitottaa yhtä totuutta, sen voisi tehdä kevyemmin ja helpommin parin hengen ryhmäblogissa.
Lähetä kommentti
<< Home