Kirottujen luokka?

Kuten taulukosta 5 nähdään, ovat nuoret naiset selvästi miehiä koulutetumpia. 25–29 -vuotiaiden ikäryhmässä naisista 18 % ja miehistä 23 % on vailla ammatillista koulutusta. Tähän luokkaan kuuluvat myös pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneet, joilla siis kuitenkin on keskiasteen tutkinto, mutta ei ammatillista tutkintoa. Vertailun vuoksi vuoden 2003 rekisteritietojen (ks. nuorten elinoloindikaattorit, http://www.nuoret.org) mukaan 25–29-vuotiaista naisista 11 % ja miehistä 17 % on kokonaan vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa.

Lopetin juuri työnteon tältä päivältä ja harhauduin lueskelemaan Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisemaa vuoden 2005 nuorisobarometriä (pdf) sekä Työhallinnon jo pari vuotta sitten julkaisemaa Työpolitiikan strategiaa 2003-2007-2010 (pdf). Jälkimmäisen mukaan:

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan välillä on ns. osaamiskuilu. Pahimmillaan uhkana on tilanne, jossa samanaikaisesti on pulaa osaavasta työvoimasta ja työttömyys pysyy silti korkeana. Vaikeudet työvoiman saatavuudessa saattavat kiihdyttää yritysten investointien siirtymistä runsaan ja halvemman työvoiman maihin. Työn siirtyminen pois Suomesta uhkaisi hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä. [...] Kriittisintä on teollisten työpaikkojen häviäminen. Palveluelinkeinoissa työllisyyden kasvu on hidastunut eikä ole riittänyt enää korvaamaan teollisten työpaikkojen vähentymistä.

Nuorten, erityisesti nuorten naisten pätkä- ja osa-aikatyökierteestä puhutaan paljon. Itsekin olen prekariaattia eli tilapäistöä, ja vaikka se ei ole minulle ongelma, olen nähnyt riittävästi heitä, joille se on ongelma ymmärtääkseni olla vähättelemättä asiaa. En kuitenkaan osaa pitää työelämän epävakaistumista (tässä voisi puhua pitkäänkin postfordistisesta työstä, mutta jääköön toiseen kertaan) tilastojen kertomista ongelmista kipeimpänä.

Hankalimmalta näet tuntuu se, mistä erilaiset raportit ja toimintasuunnitelmat koettavat voimattomasti sanoa jotain käyttämällä sanaa "syrjäytyminen". Harhailen erilaisten tutkimusten ja tilastojen viidakossa, minkä verkko etsivälle tarjoaa, ja vahvistun käsityksessäni siitä millä tapaa syrjäytymisen luonne muuttuu työn luonteen muuttuessa. Kun työ yhä enenevissä määrin vaatii ymmärryksen, ei vain ruumiillisen tekemisen, keskittämistä työnantajan palvelukseen, se joka ei tässä onnistu, jää vaille työn tarjoamia sosiaalisiakin yhteyksiä. Työ vaatii "jatkuvaa kouluttautumista ja ammatilista liikkuvuutta", toteaa Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastainen kansallinen toimintasuunnitelma vuosille 2003-2005 (pdf) - kuinkakohan hyvin suunnitelma toimi? Nyt on vuosi 2006 ja tilanne on eräiden osalta ennallaan, eikä siitä erityisemmin puhuta: en ole törmännyt edes yhteenkään blogiin, jonka pitäjä kertoisi olevansa se tilastojen kouluttamaton, työtön, alkoholisoituva nuori mies. En löydä edes sellaista blogia, joissa heihin suhtauduttaisiin ihmisinä. Yleensä heitä ei mainita, mutta jos mainitaan, niin öyhöttäjinä ja yhteiskunnan kuonana.

Kuulin taannoin opetusministeriön virkamiehestä, joka mietti ääneen mitä pitäisi tehdä niille nuorille miehille, joilla ei ole koulutusta eikä työtä. Miksikö puhun vain miehistä? Koska kuulemassani kuvauksessa oli jotain minkä arvelen todeksi: kaupungistuvassa Suomessa näillä nuorilla miehillä on vähemmän tekemistä kuin yhtä lailla kouluttamattomilla ja työttömillä nuorilla naisilla. Naiset voivat turvautua konservatiivisen arvomaailman tarjoamaan normistoon ja onnistua sen mittapuun mukaan elämässään kohtalaisesti.

Tilastojen olemassaolevaksi paljastama tyttö voi päätyä äidiksi, mahdollisesti yksinhuoltajaksi - siis ihmiseksi jolla on enemmän sosiaalisia kontakteja ja enemmän vastuuta kannettavanaan kuin veljellään. Hän voi tehdä itsensä tarpeelliseksi. Tämän ilmiselvyyden lisäksi on syytä muistaa, että naisten sosiaaliset verkostot tapaavat muutenkin olla vahvempia ja tiuhempia kuin miesten. Poikkeuksia on paljon, mutta säännönsuuntainen on silti löydettävissä: tytöt sinnittelevät.

Mainitsemani virkamies (nainen muuten) kuvasi kuinka kaupunkialueen nuorukaisella ei ole sitäkään tointa, mikä maaseudun työttömällä nuorella miehellä saattaa olla. Kaupunkilaisveikkosella ei ole ollut samoja mahdollisuuksia oppia rassaamaan koneita ja korjaamaan hajalle mennyttä, hän ei osaa. Tai mistä minä tiedän, hänhän voi olla taitava jossain tuottamattomassa touhussa, mutta hyödyksi olemisen tunne ja tunnustus jäänevät puuttumaan. Alkoholi sen sijaan ei jää.

Olen miettinyt tätä ennenkin. Vähän aikaa sitten törmäsin käsitteeseen kirottujen luokka (jonka kirjoittaessani teen muuten säännöllisesti virheen ja kirjoitan "kirjottujen luokka"). Mieleni tekee kutsua tilastojen nuoriamiehiä kirottujen luokkaan kuuluviksi, sillä heissä on eräs piirre, joka kertoo kirouksesta: heillä ei ole ääntä. Minulla ei ole kuin ennakko-oletuksia siitä, millaisia he lienevät, en tunne heistä ainoatakaan. He saattavat olla niitä jätkiä lähiöiden juna-asemien liepeillä ja muissa senoloisissa paikoissa, mutta saattavat olla olemattakin. He saattavat olla aikapommi, joka purkautuu joku päivä jonain poliittisena ääriliikkeenä. Toisaalta suomalaiseen tapaan he voivat ratkaista ongelman, jonka he tutkimuksille ja strategioille muodostavat, tappamalla itsensä, joko nopeasti tai sitten hieman hitaammin. Toisaalta voi olla ettei heitä yhdistä toisiinsa juuri mikään.