Blogeja, kirjeitä, luokkaoikeuksia ja villalankaa

Näkisin tässä olevan mahdollisuuden sille, että puolustettaisiin peräänantamattomasti työväenluokan, narkkarien, rosvojen, huorien, muiden sorrettujen ja kirottujen elämäntavan oikeutusta. Huumeet, tatuoinnit, epämääräiset suhteet, alkoholi, tupakka ja muut ovat osa merkityksellistä elämäntapaa, eivät pelkästään keski- tai korkeamman luokan eliitin hienostuneisuutensa tai oman elämäntapansa johdosta vieraaksi kokemia ja siksi heidän moralisoivien kannanottojensa kohde. Miksi ylipäänsä lapsen pitäisi olla terve ja kasvaa yhteisön tuottamaksi terveeksi ja ongelmattomaksi lettipääksi?

Poppy kirjoittaa näin RaparperiBlogissa virinneessä keskustelussa sikiön oikeuksista ja FAS-lapsista. (Lyhyesti oma kantani: jos hyväksymme ihmisoikeuksien julistuksen kolmannen ja viidennen pykälän, ja jos elämme ja tahdomme elää yhteiskunnassa, jossa naisella on oikeus aborttiin, naisella on myös velvollisuus olla pahoinpitelemättä sikiötään: jos hän päättää pitää sen ja kasvattaa sisällään tulevaksi tietoiseksi yksilöksi, hänen on myös kohdeltava sitä tulevana erillisenä ja tietoisena yksilönä. Raskausajan kestävä alkoholismin pakkohoito voidaan rinnastaa lähestymiskieltoon: silläkin koetetaan ennaltaehkäistä toisen vahingoittaminen. Sikiön oikeus olla tulematta myrkytetyksi on siis täysin riippuvainen ja seurausta naisen oikeudesta valita abortti, sillä ilman tuota oikeutta ei voida uskottavasti puhua naisen vapaasta päätöksestä kasvattaa sikiöstä lapsi. Jonkinmoinen ongelma toki on se osa raskausaikaa, jolloin aborttia ei enää saa. Ei tunnu kuitenkaan kohtuuttomalta edellyttää loppuraskausajaksi sitovaa päätöstä ennen tämän takarajan umpeutumista.)

Olen aiemminkin puhellut Poppyn (blogiseuduilla liikkuu muuten kaksi Poppy -nimistä) kanssa luokkaoikeuksista ja merkityksellisistä elämäntavoista. Silloinkin väitimme toisiamme vastaan, ja nyt minua huvittaa jatkaa keskustelua täällä itsekseni ääneen.

Olen sekä saanut että kirjoittanut viime aikoina pitkiä kirjeitä nationalismista, yhteisösubjektin käsitteen historiasta, "alkupeäräiskansojen" oikeuksista ja erilaisista argumentointitavoista. Poppy tuntuu sanovan, että merkityksellisiksi koettuja elämäntapoja tulisi puolustaa ja suojella, jotta ne voisivat jatkua. Minusta tuntuu mahdottomalta pitää jonkun elämänmuodon jatkuvuutta tärkeämpää kuin vaikkapa yksilön oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen. Miksi rosvon hyvä mieli olisi tärkeämpi kuin rosvotun paha mieli? Miksi narkomaanin kokema mielekkyys on olennaisempaa kuin kaikki huumekaupan mielettömyys? Alkoholismi merkityksellisenä elämänmuotona – mikäs siinä, kunhan toisia ei vahingoiteta.

Tämä tuntuu hyvin selvältä. Kiinnostavampaa Poppyn kommentissa oli hyvin heterogeenisen ryhmän yhdistäminen yhteiskuntaluokaksi ("kirotut"), ja tämän luokan kuvaaminen kulttuurina. Tai ehkä kulttuureina, jonain Amazonin alueen intiaaniheimoihin rinnastettavaa. Luokkapuheessa on perinteisesti ollut tapana vaalia ajatusta luokkien tai ainakin työväenluokan edistyksestä, joka sitten on määritelty milloin mitenkin. Sen sijaan "alkuperäiskansoista" puhuttaessa on ollut yhtä perinteisesti tapana puolustaa niiden oikeutta muuttumattomuteen. Poppyn rosvot ja narkkarit ovat Suomen intiaaniheimoja, Kallion siistiä alkuperäiskansaa.

Alkuperäiskansoja hätyyttävät keski- tai korkeamman luokan eliitin pahat länsimaiset moralisointeineen eli yhdenmukaistamisvaatimuksineen. Vaatimus oikeudesta olla tulematta pahoinpidellyksi on tällaista moralisointia, ja johtuu siitä, että pahoinpitelyt ovat "eliitin hienostuneisuutensa tai oman elämäntapansa johdosta vieraaksi kokemia ja siksi heidän moralisoivien kannanottojensa kohde"? Kuten on tullut todettua, tyttölasten ympärileikauskin voi olla osa jonkun merkitykselliseksi kokemaa elämäntapaa. Olen ihan oikeasti harkinnut sitäkin vaihtoehtoa, ettei minulla olisi mitään huomautettavaa niitä silpomisia vastaan, voin siis kai harvinaisen tarkan harkinnan perusteella sanoa tuomitsevani silpomiset tykkänään.

Hyvä on, ei silpomisia eikä pahoinpitelyjä. Tässä on kuitenkin muutakin mietityttävää. Niin kirottujen yhteiskuntaluokka-kulttuureille kuin alkuperäiskansoillekin tahdotaan antaa oikeus pysyä olemassa, ja niitä tahdotaan tukea, jotta elämänmuodot voisivat pysyä yllä. Millä tai kellä tämä oikeus on? Kulttuurilla tai elämänmuodolla, vai yksittäisillä tietyn elämänmuodon valinneilla ihmisillä? Voidaanko elämänmuotoa muuttaa radikaalisti sisältäpäin, koska sattuu huvittaman, vai muuttuuko se silloin eri elämänmuodoksi, joka ei enää ole se alkuperäinen, jota piti suojella? Onko kirottujen luokka jonkinlainen historiallisesti jatkuva joukkosubjekti, sellainen jona alkuperäiskansat tahdotaan nähdä? Kuka määrittelee sen kokemuksen merkityksellisyydestä, jonkinlainen antropologiko? Määriteltävähän se on jos sitä tahdotaan suojella.

Ei ole huono ajatus puhua kirottujen luokasta. Sen sijaan on oikein huono ajatus sovittaa siihen ylhäältä- ja ylenkatsovaa kulttuurinsuojelupuhetta. Se puhe kun tuntuu usein ristiriitaiselta jo "alkuperäiskansoistakin" puhuttaessa, sillä siinä ei osata päättää ovatko alkuperäiskansan edustajat ihmisoikeuksien julistuksen yksilöitä vai jonkinlaisen historiallisen yhteisösubjektin ilmentymiä.

Kuka kertoo rosvolle tai narkomaanille, että hänen elämänmuotonsa on hänelle merkityksellinen, ja siksi hänen oikeuttaan tuohon elämäntapaan on peräänantamattomasti puolustettava? Rosvo tai narkomaani saa jalon villin tai kapinoivan anarkistin kaavun kannettavakseen, mutta tahtooko hän sen? Ja kuka riivattu se puolustaja on, mihin häntä tarvitaan? Vai tarvitseeko hän kirottujen luokkaa anarkistisen haavekuvansa heijastusalustaksi?

Tosiaan: sain ensimmäisen Harry Potterin luettua saksaksi, siirryin Der kleine Hobbitin pariin. Olen kokeillut myös Austenia (Verstand und Gefühl), mutta huomaan, että minulle Austenin viehätys piilee englannin kielessä. Lisäksi ostin aivan hurmaavaa villalankaa. Saan tänne ehkä piakkoin kuvia. Ties vaikka minusta tulisi neulebloggaaja.