Ohuet seinät

Rakastuneen negatiivinen hulluus voi liittyä myös eläimelliseen erokseen tai hallitsemattomaan passioon. Monissa runoteksteissä jokin ikään kuin valtaa runon minän ja vie häntä suuntiin, jotka eivät näyttäydy niinkään positiivisina ja haluttavina, mutta aina kuitenkin väistämättöminä. Tämä groteskista diskurssista periytyvä ja romantiikan merkityssysteemissä luonnontilana tunnettu ilmiö voidaan sekin nähdä sekä negatiivisen että positiivisen hullun figuurina. Eläinluonto lyö normeja korville, mutta samalla altistaa irrationaaliseen toimintaan, joka vie rakastuneen diskurssin sivuraiteille.

Olen yhdeksättä päivää kuumeessa ja luen laiskasti uusinta Nuorta voimaa, sen teemana on rakkaus. Siteeraan tähän katkelman Ville Sutisen artikkelista "'Rakkaus on mielenhäiriö' – Rakastuneen hullun lyyrinen diskurssi 2000-luvun esikoisrunokokoelmissa". Luin artikkelin melko huolimattomasti, se voi olla parempi kuin luulen. Minun on viime aikoina ollut vaikea lukea kirjallisuustiedettä, en ole vähään aikaan osannut kokea suurinta osaa siitä poliittisesti merkitykselliseksi. Kääntäjä minussa virnuilee kuitenkin, ajatelkaa kuinka hassua on, että koetetaan kirjoittaa suomea kuin se olisi indoeurooppalainen kieli, koetetaan niin kovasti, että kieli alkaa rakoilla ja niukahdella ja nyrjähdellä. Olen huomannut kirjoittavani sellaista joskus luettuani paljon ranskaksi. Tuntuu jostain toisesta kielestä tehdyltä raakakäännökseltä. Joku voi luulla, että tämä on moite, joten kiistän jo valmiiksi; kieltä saa venyttää.

Eilen illalla pelästyin. Yläkerrassa on kolisteltu joskus aikaisemminkin kuin paiskottaisiin huonekaluja. Se on kuulostanut aika samanlaiselta kuin se, kun naapurin mies Ranskassa löi vaimoaan, paitsi että hänellä oli tapana välillä karjua. Vaimo ei huutanut mutta lapset itkivät, joten tiesin mitä tapahtui. Kerran soitin poliisin kun vaimo seisoi ovellaan veitsi kädessään ja huusi tappavansa jonkun, miestään hän oli puukottanut jo moneen otteeseen aiemmin. Yläkerrassa ei asu lapsia.

Eilen kolinaan liittyi ensimmäistä kertaa huuto. Olen kuullut riitoja, mutta kuulin nyt ensimmäisen kerran kuinka mies pahoinpitelee naista, joka huutaa apua, poliisia, itkee että lopeta jo, kirkuu, ei jaksa enää, nyyhkyttää ja huutaa taas. Ensimmäinen huuto sai minut soittamaan. Sitten huusin kaikuvalle pihalle, että poliisi on kutsuttu; en tiedä oliko se viisasta. Kumpikaan tuskin kuuli. Miehen äänen kuulin vasta istuttuani määrittelemättömän pituisen ajan kuullen kolinaa, rukouksia, itkua, avunhuutoja. Aiemmin mies ei kai puhunut. En saanut hänen sanoistaan selvää, ääni oli vihainen. Oli hämärää, en sytyttänyt lisää valoja vaan olin paikallani tunnustellen adrenaliinia, meteli jatkui. Poliisin tultua hiljaisuuskin tuli.