Päiväkirjamerkintä Berliinissä

There are four other lodgers in this flat. Next door to me, in the big front-room, is Frl. Kost. In the room opposite, over-looking the courtyard, is Frl. Mayr. At the back, beyond the living-room, is Bobby. And behind Bobby's room, over the bathroom, at the top of a ladder, is a tiny attic which Frl. Schroeder refers to, for some occult reason, as 'The Swedish Pavilion.' This she lets, at twenty marks a month, to a commercial traveller who is out all day and most of the night. I occasinally come upon him on Sunday mornings, in the kitchen, shuffling about in his vest and trousers, apologetically hunting for a box of matches.

Luen Christopher Isherwoodin Goodbye to Berliniä. Berliiniin muuttava vähävarainen ulkomaalainen ei nykyään asetu vuokraemännän hoiviin kuten kolmikymmenluvulla, vaan ilmoitettuaan asunnonkaipuusta verkossa hän saa vastauksen ennakkoluulottomalta nuorelta berliiniläiseltä, joka on valmis alivuokraamaan hänelle huoneen asunnostaan. Saavuin keskiviikkona, torstaina tapasin asuintoverini ja perjantaina muutin hotellista huoneeseeni. Yksi sen seinistä on maalattu pinkkiin vivahtavalla mutta tummemmalla punaisella. Värillä on varmasti nimi, mutten tiedä sitä. Tyttö on minua vuoden tai kaksi nuorempi, ja on tainnut käydä useammassa maassa kuin minä, mikä on harvinaista. Minä olen sentään asunut ulkomailla enemmän, mutta hän on asunut kauempana. Kiinassa. Saksalais-kreikkalainen kämppäkaverini osaa kiinaa ja soittaa Chopinia. Saan soittaa hänen pianoaan kun hän ei ole kotona.

Asun Friedrichshainissa. Kotitaloni nurkan takana kulkeva Simon-Dach-Straße on iltaisin baarien ja kahviloiden lempeästi valaisema. Katuvalot täällä ovat itäeurooppalaisen himmeät, iltaisessa Berliinissä on jotain joulun mieleen tuovaa.

Äitini kävi täällä muutaman päivän työmatkalla. Siinä missä Unter den Linden vaihtaa nimeä tullessaan museosaarelle, on kirkkoa vastapäätä Palast der Republik. Huomasimme, että siellä on näyttely. Rakennus on riisuttu kaikesta, mikä irtoaa, sen betoni on monin paikoin haurastunut syöpyneen näköiseksi ja sen sisäänkäyntitasanteen alla kasvaa pieniä puita. Liukuportaatkin on poistettu, jäljellä on koneluurankoja. Entisessä parkkihallissa esitettiin filmiltä makrokuvana kuinka ompelukoneen neula iskeytyy yhä lähemmäs ja lähemmäs kuollutta kärpästä, ja lopulta lävistää sen.

Ikkunastani näkyy vastapäisen talon kattoterasseja, ja niiden takaa kohoavia poppelinlatvoja. Jos siirryn sohvaltani lähemmäs lasia, voin kurkistaa vehreälle pihalle.