Työpaikka

Muutan kahden viikon päästä Berliiniin. Muiden muutosten muassa se merkitsee sitä, etten enää istu viittätoista tuntia viikossa tiskin takana katselemassa iltaisin autiota kirjastoa. Onhan se haikeaakin. Erityisen harmilliselta tuntuu, etten enää pääse keskustelemaan 18-vuotiaiden äärimmäisen korrektien nuorten miesten kanssa, jotka etsivät Hermes Trismegistuksen koottuja kirjoituksia tai jotain saksankielistä Novalis-tutkimusta.



Poimin näitä kuvia hyvin hävyttömästi mistä sattuu. Oli yllättävän vaikea löytää verkosta kuvia Helsingin ainakin sisätiloiltaan kauneimmasta rakennuksesta. Kirjaluolasta rakennuksen ja naapurikorttelien alla en löytänyt ainuttakaan kuvaa. Siellä on kiskoja pitkin liikuteltavissa hyllyissä noin 50 hyllykilometria kirjoja, tuuletuslaitteet humisevat, eikä ole vaikea uskoa olevansa parikymmentä metriä alempana kuin merenpinta. Kuvittelin joskus mitä tapahtuisi, jos Helsinkiin putoaisi ydinpommi ja olisin silloin jossain luolan alimmista kerroksista. Katkeaisivatkohan sähköt?



Hyllyttäminen on vaarallista. Vasta nyt kun muutan, olen saanut palautettua viimeisetkin niistä äärimmäisen kiinnostavan oloisista kirjoista, jotka ovat tarttuneet mukaani kun olen erehtynyt vilkaisemaan kirjaa jota olen panemassa hyllyyn.

Lähteminen tuntuu kuitenkin hyvältä. Saan kaikki iltani omaan käyttööni, ja ajatus suurkaupungista houkuttelee taas vaihteeksi.