Taidan vaihtaa blogin kuvausta

Tänään en aloita sitaatilla. Teeskentelen etten saisi mitään kiinnostavaa kirjoitettua kielioppitehtäväkirjasta; luulottelen, ettei teitä huvitaisi lukea Harry Potteria saksaksi, vaikka se minua huvittaakin, etenkin kun ymmärän sanoista oikeasti ehkä kymmenen prosenttia, mutta olen jo liki kirjan lopussa, vailla pulmia juonen seuraamisessa. Kirjoittaisin muista lukemisistani, mutten saa, työnantajat kieltävät, enkä toisaalta halua jostain syystä (miksi kummassa, minut on helppo tunnistaa eufemiatuksistani) luopua anonyymiudestani, ja osa lukemisistani tekisi jäljittämisen helpoksi. Kuitenkin tuntuu kirjoittavalta.

Siksi tämä saa nyt olla Berliini-päiväkirjakin.

Karl-Marx-Alleella on ihmeellisiä asuintaloja. Niiden takana alkaa hillitympi alue, joka oli viitisentoista vuotta sitten harmaata ja ankeaa, nyt kunnostettua ja vilkasta. Noiden Alleen palatsien takana ja lomassa on puiston ja pihan välimuotoja, kävelin siellä tänään. Syysvärit hohtivat esiin pilkahtelevan auringon valossa.

Useimmat kahvilat tarjoavat asiakkailleen langattoman verkon. Onneksi, sillä nettikahvilassa en viihtynyt eikä minulla ole vielä verkkoyhteyttä kotonani. Nyt täytyy vain muistaa tilata lisää juoavaa jos tarjoilijatytön ilme alkaa happamoitua.

Olen viimeisen viikon aikana unohtunut omaan rauhaani kaiken stressin kadottaen. Aika valuu, ja huomaan tekeväni taas asioita sen sijaan, että huolisin niistä. Tässä kahvilassa soi mukava musiikki, se piristi minut juuri kirjoittamaan muutaman sivun ja hahmottelemaan erään esipuheen rakenteen. Nyt alkoi soida se Massive Attackin kappale, josta tulee mieleen sukeltaminen, tai hiljainen sairaalahuone, jossa jonkun sydämen lyönnit ovat ainoa tapahtuma.

Kirjoitin vastikään kirjeessä eräälle ystävälleni paikanvaihdoksen merkityksestä. Siirtyminen jonnekin, jossa on ulkomaalainen, ei ole keino ravistella ajatuksiaan, vaan ajatusten ja urautumien sekoittamisen ilmaus. Ensin täytyy olla halu tehdä tilaa jollekin, jota ei tiedä vielä. Tilan tekeminen onnistuu missä vain, mutta selvä paikanvaihdos on uuden tilan avaamisen esitys. Pidän esimerkeistä, havainnollistuksesta ja konkreettiseksi tekemisestä, ne ovat makuuni. Silmääni viehättää ajatuksen ruumiillistus liikkeeksi. Muutto on siis varmaan taideteos. Berliiniinmuuttoperformanssi.

Olen hokenut samoja asioita viime aikoina. Se ei ole paha asia, ovathan ne asiat edistyneetkin hokemisesta, mutta nyt teen tilaa muulle. Toisella kädellä toki pyöritän myllyä, josta toivottavasti tulee tutkimuksen edistymistä, suomennoksia, apurahoja ja muuta mukavaa, mutta täksi talveksi otan toisen käteni muuhun käyttöön.

Toistosta voi tehdä uran. Jos toistettava asia on riittävän ison tai muuten oikean ihmisjoukon mielestä kiinnostava, toistosta syntyy ura lähes itsestään. Toisto voi olla hyödyllistä. Toistoa on myös oman kuopan kaivaminen tai oman hiekakasan pinoaminen, sellaisen, jonka kaikki tunnistavat juuri tuon ihmisen kuopaksi tai hiekkakasaksi. Mitä syvempi tai isompi se on, sen hienompaa. Totta kai, onhan minullakin oma tutkimusaiheeni, joka on tietysti kaikkia muita äärettömästi tärkeämpi, liittyy kaikkeen ja selittää vaikka mitä. En voi paneutua kaikkeen samalla intensiteetillä. Ehkä sovitan haluni harhailla välillä aivan muualla selittämällä, että harhailut tuovat tuoreita ajatuksia kasaani, joka muuten olisi tasasävyisempi?

Täälä on paljon graffiteja. Tarjoilijatyttö on sievä.