24.11.05

Ihmissuhdekommentti

Mutta en ole vielä ymmärtänyt miksi pitää ylipäätään elää suhteessa, mikäli tahtoo peuhata muidenkin kanssa? Pelottaako se yksin oleminen ja sinkkuus vai mikä?

Koetin vastata Turistille. En tiedä oliko vastaukseni mikään vastaus, sillä kiistin läjän kategorioita, jotka olivat itsestäänselvyyksiä hänen kysymyksessään. Laajensin vastaustani tässä vielä hieman.

Mitä tarkoittaa "suhde"? Tämä ei ole viisastelua vaan ihan oikea kysymys. Ihmisillä voi olla ihmissuhteiden toivottavista ja haluttavista piirteistä hyvin erilaisia käsityksiä. Esimerkiksi minun haavemaailmassani läheisiin ihmissuhteisiini ei kuulu lainkaan mustasukkaisuutta tai omistushalua, sen sijaan paljon välittämistä, arvostusta, tukea ja tilan antamista toiselle. Tämä pätee niin sellaisiin ystävyyssuhteisiin, joita useimmat kutsuisivat ystävyyssuhteiksi, että sellaisiin ystävyyssuhteisiin, joita monet voisivat väittää parisuhteiksi. Minä en tahdo edes tehdä koko eroa omassa elämässäni.

Miksi oma status pitäisi määritellä ihmissuhteiden perusteella? Minä en todellakaan ole "sinkku". En silloinkaan, ja sellaisia aikoja on paljonkin (muutin vasta yksin ulkomaille), jolloin olen lähinnä yksin. "Sinkkuus" merkitsisi sitä, että en ole "parisuhteessa" vaan "vapaa". Muita vaihtoehtoja ei tässä mallissa kai ole. Malli on mielestäni vastenmielinen, ihmisten välisiä valtataisteluja ylläpitävä ja sellaista vapautta rajoittava, jota pidän arvossa. Hylkään siis koko mallin: en ole sinkku enkä parisuhteessa.

Miksi toisen ihmisen kanssa jaettuun läheisyyteen vaikuttaisi jotenkin se, onko minulla tai hänellä muitakin läheisiä ihmisiä? Miksi kavereista tai sisaruksista ei tule olla mustasukkainen, mutta aktiivisemmin seksuaalisia sävyjä saavasta läheisyydestä "kuuluu" olla mustasukkainen? Minä en ihan oikeasti tajua miksi. Minun maailmassani mustasukkaisuus on aina turhanpäiväistä. Se voi olla aktiivisesti haitallistakin, jos pelko toisen mustasukkaisuudesta saa salailemaan asioita. Sellaiseen ystävyyteen, jota minä pidän todella arvossa, kuuluu täysi avoimuus ja luottamus siihen, että voi puhua vapaasti kaikesta.

Tahdon läheisille ihmisilleni hyvää. Tahdon myös antaa heidän määritellä hyvänsä itse. Joskus heidän hyvänsä saattaa vaatia erossa oloa. Toki saatan kaivata läheisiäni, mutta minulle on se, että he saavat määritellä hyvänsä itse, on kaipuutani tärkeämpää. Olen itse vastuussa tunteista, joita heitä kohtaan koen.
Martyrismi on minusta viheliäistä. Jos annan läheisteni rajoittaa elämääni tavoilla, joita en toivo, tai jos rajoitan itse elämääni läheisilläni (siis keskityn kärsimään joistain heidän valinnoistaan), syyllistyn martyrismiin. En tahdo tehdä niin, se olisi typerää ajanhaaskausta. Siis en tee. Määrittelen oman hyväni itse, ja suon läheisilleni mahdollisuuden luottaa siihen, että teen niin. Oikeastaan tuntisin pettäväni ystäviäni, jos alkaisin rajoittaa itseäni heillä.

Tällainen on toki harvinaista maailmassa, missä ihmiset loukkaantuvat toisilleen verisesti siitä, että toinen tahtoo eri asioita kuin itse tahtoo, jossa toistuvat, toistuvat ja toistuvat riidat siitä, että "sinä et arvosta minua, katso nyt, tuossakaan et tehnyt niin kuin minä olisin tahtonut". On kuitenkin mahdollista opetella antamaan tilaa ja ottamaan tilaa jos se tuntuu oikealta ratkaisulta, ja minusta tuntuu. Itseään voi todistetusti koulia.

Tiedän, että useimmat ajattelevat ihmissuhteista aika eri tavalla kuin minä. Kunnioitan sitä, enkä koeta kiinnittää itseeni sellaisia ihmisiä, jotka kärsisivät siitä, mitä minä olen. Onnekseni on ihmisiä, jotka kokevat tapani ajatella vapauttavaksi, avoimuutta ja luottamusta kasvattavaksi ja hyväksi.

Tunnisteet:

6 Comments:

Anonymous Nimetön said...

Ehkä elämä onnistuisi noinkin, rakas Eufemia. Toivon että sinulle onnistuu!

Luulen että kysymys on sekä opitusta että syntymässä saadusta temperamentista. Elämän rikkaus näyttäytyy nimenomaan ystävyydessä. Ystävyys on aina liukuvaa lajia, oikeastaan se on vähän kuin ameeba, laajenee ja kutistuu, joskus vaikuttaa mustekalalta, joskus taas meduusalta ja sitten taas käärmeeltä.

Olen aina ajatellut että suhde on kolmas osapuoli. Se on jonkinlainen olio, joka roikkuu kahden (tai mahdollisesti useampienkin) osapuolen välissä. Muistan kun sosiaalipsykologian proffamme ensitöikseen ilmoitti meille että täällä ei sitten tutkita yhtä tai kahta, vaan kolmea ja siitä ylöspäin. Me Freudilla ja unilla kasvatetut katsoimme epäuskoisesti toisiimme. Ettäkö ei olisi psykoanalyysia?

Ja vieressä istui yliopiston upein poika, Hamlet, Suomen prinssi, kuten hän itsensä esitteli.

Kolmas olio voi olla monipäinen Hydra, jonka päitä ei välttämättä tarvitse ruveta hakkaamaan miekalla palasiksi, jos näkee että ainakin suurin osa päistä hymyilee ja loputkin saisi hyvällä jutulla silmät viirulleen.

Luulen että hirviö oliosta tulee yksinkertaisesti annettujen olosuhteiden vuoksi. Että jos ihmiset palavat karrelle toistensa lähellä, niin kysymys voi olla vaikkapa pompottavasta pomosta.

Seksuaalisuus on ehdottoman yliarvostettu tekijä. Se on olemassa, mutta sen suhdetta kolmanteen olioon ei välttämättä tarvitse olla. Tai sitten se voi olla.

Eli periaatteessa olen kanssasi samaa mieltä. Käytännössä taas – noh, se on toinen juttu.

Kun surin kadonnutta kissaani, tulin paiskoneeksi suuren osan astiastoa päin seiniä. Taatusti olen väkivaltaisena ihmisenä itäisen pallonpuoliskon suurin roisto, mutta sitten toisaalta taas: löysin paljon parempia ja hienompia astioita roskiksesta jo parin päivän kuluttua. Kadonneen kissan velikin sai uuden kermakupin.

Se raukka joutui hiipimään pitkin nurkkia kun raivosin.

Surun käsittelemistä minun on vielä opittava. Luopumista, joka on niin hirveän vaikeaa, varsinkin jos se on peruuttamatonta. Ja tietysti kuolemaa, jota vasten kaikki asettuu omaan suhteellisuuteensa.

Mutta missä on rakkaus?

Terv.

Ripsa

24.11.05  
Blogger Veloena said...

Eufemia, sinä viisas velho. Kyllä, kyllä. Kirjoitat asiaa. Kiitos kirjeestä.

26.11.05  
Blogger Eufemia said...

Tuumin aikani mitäköhän näihin pitäisi vastata.

Ripsa, tuntuu onnistuvan; saa nähdä jatkuuko tunne, toivottavasti jatkuu. Ystävyyttä voi liu'utella jos ystävät tahtovat tehdä asiassa yhteistyötä. Seksuaalisuus taas ei ehkä ole niinkään yliarvostettu kuin aivan liikaa jähmetetyillä merkityksillä ladattu asia: osia latauksesta voi halutessaan purkaa ja ladata hieman toisentyyppisiä merkityksiä tilalle, tai olla lataamatta ollenkaan.

En paisko astioita. Yli kymmeneen vuoteen en ole korottanut ääntäni vihaiseen sävyyn kuin yhdelle ihmiselle - kiukku on harvinaista ja kestää silloin hetken. Useimmiten negatiiviset tunteet tulevat viiveellä, joten ehdin harkita mitä teen niiden kanssa. Totta kai tämä tekee monet asiat helpommiksi.

Toivottavasti et odota minulta vastausta viimeiseen kysymykseesi.

Veloena, hyvä jos hyödytti.

26.11.05  
Blogger Henriikka said...

Suhde ei ole minä eikä sinä vaan uusi olo, jolla on oma meininkinsä. Intiimisti voi olla vain kahden.

Kunnianhimoissani ja ystävilleni olen yksilö, minänä olen pysyvä, ja tämä pysyvyys turvaa selustani jos nelijalkainen, kaksipäinen halinalle jotenkin alkaa hirvittäväksi.

Parisuhteessa oleminen on pyrkimystä tasapainoon näiden kahden olomuodon välillä, minän ja meidän, ja tasapaino - olisko se sitten sitä rakkautta?

Haaveesi on oudon ja ihailtavan puhdasmielinen. Olen sopeutunut omiin rajoituksiini, rakkaus on yhtä sekasotkua, ja perin suhteellista

(mutta olen myös tullut toteamaan tunnekoulun tarpeellisuuden ja tehokkuuden)


ps. Toivottavasti Berliinissä on kaikki hyvin. Pidetään yhteyttä!














intiimiä ei voi olla yksin eikä

5.12.05  
Blogger Eufemia said...

Hei Henriikka, hauskaa että pistäydyit täällä! Berliinissä kaikki hyvin, työkiireeseen olen tosin taas jotenkin onnistunut hirttäytymään. Mutta ei se mitään.

"Intiimisti voi olla vain kahden."

Onkohan noin? Sana "intiimi" on mietityttävä, olen tainnut eufemiattaakin siitä joskus, mutten nyt jaksa etsiä. Kuitenkin: istun nyt tässä kahvilan pöydän ääressä, vierelläni lasillinen mansikkamehua, ikkunasta näkyy katu, taloja ja puita, joiden oksat hohtavat auringonvalossa. Tunnustelen omaa olemistani; selkää hieman särkee, silmäluomet painavat vähän, se tuntuu oikeastaan mukavalta. Kokemukseni tässäolosta on hyvin intiimi.

Totta kuitenkin, minunkin on hyvin vaikea jakaa intiimi kokemus kerralla useamman kuin yhden ihmisen kanssa. Mutta kaikkeahan ei tarvitse tehdä kerralla ja samaan aikaan. En siis liuenna kaikkea parisuhteeseen tavallisesti luettavaa pois, vaan sumennan rajan, joka ystävyyden ja parisuhteen välille on minusta turhaan pystytetty. Jokainen ystävyys on omanlaisensa.

"Haaveesi on oudon ja ihailtavan puhdasmielinen."

Olennaista on, että se on nimen omaan haaveeni. En siis tavoittele kuvaamaani sen vuoksi, että se on "puhdasmielistä", vaan siksi, että se tuntuu hyvältä ja monet vaihtoehdot tuntuvat ahdistavilta. Kyseessä ei siis ole moraalisen ylemmyydentunnon tavoittelu; ihailtavuuden ehkä jossain mielessä, tahdon toki tehdä elämästäni omissa silmissäni kauniin.

Näkemisiin, ehkä jo joulun tai vuodenvaihteen aikoihin.

6.12.05  
Blogger Henriikka said...

Rupesin myös miettimään jälkeenpäin intiimi sanan merkityksiä, mistä se tulee

in team, sisäpiirissä? En tarkoita sitä.

pseudoetymologiaa ...

tarkoitin sellaista fyysistä, oman ruumiin jatkumisen kokemusta,

en pelkkänä yksittäisenä hetkellisenä kokemuksena vaan pysyvämpänä olotilana, kosketuksen tilallistumista ja itsenäistymistä

kokemusta siitä, että yksityinen vasta syntyy ja rajautuu suhteessa toiseen.

Ruumiilliset tunnot ovat hassun kaksinaisia: toisaalta kaikista henkilökohtaisimpia, toisaalta niin kohdistuneita toiseen. Tämä kaksinaisuus saattaa tuottaa uuden, prereflektiivisen subjektin tai ajallisen jatkumon, ehkä läheisyys on parempi sana.
Lähin omainen.



Kiitos viimeisestä, toivottavasti ehditään nähdä (olen matkoilla 27.12.-13.1.), avoimuuden ja ei-ulossulkevuuden toivotuksin ...

































henkilökohtaiset jutut (jotenkin olen kuitenkin tottunut pitämään seksuaalisuutta tai omaa ruumista henkilökohtaisena)

ovat olemassa

8.12.05  

Lähetä kommentti

<< Home