7.3.06

Sopimatonta

Samaan aikaan tiedemiehistä alkoi tulla "ammattitutkijoita". Tätä kuvasi englannin kieleen vuonna 1834 syntynyt uutta sosiaalista kategoriaa kuvaava termi scientist. Sen sepittäjä William Whewell tosin esitteli sanan ensi kertaa anonyymissä kirjoituksessa lähinnä vitsinä. Moni englantilainen luonnontutkija vastusti termiä pitkään ja kiivaasti, sillä sen katsottiin alentavan tieteenharjoittamisen arvoa. Erityistä inhoa englantilaisissa herätti se, että amerikkalaiset ottivat termin käyttöönsä muitta mutkitta. "Scientist" vaikutti liian tarkkarajaiselta kategorialta, ja se näytti viittaavan toimintaan, jota tehtiin rahallisen korvauksen vuoksi. Tämä ei sopinut perinteiseen ajatukseen herrasmiestiedemiehistä, jotka harrastivat älyllistä toimintaa.

Jatkan Katja Huumon väitöskirjan parissa. Pidän siitä, että tieteen ja teknologian historiaa edes koetetaan tutkia ottaen varteen sellaisia aikanaan aivan vakuuttavilta vaikuttaneita käsityksiä, jotka myöhemmin ovat häipyneet marginaaliin tai tykkänään kadoksiin. Kiistojen loputulokset eivät ole olleet ennalta selviä. (Tästä erinomainen esimerkki on varhainen sähköauton ja bensiinimoottorisen auton välinen kamppailu, jonka voittajan ratkaisi muistaakseni bensiinin hinnan notkahdus kriittisellä hetkellä. Juttu meni epäilemättä monimutkaisemmin, mutta tuon verran muistan muutaman vuoden takaiselta teknologian filosofiaa -luentosarjalta.) Lisäksi pidän siitä, että Huumo kuvaa tiedemiesten eettis-esteettistä ja poliittista suhtautumista omaan työhönsä, tai siis sitaatissa kuvatusta näkökulmasta toimintaansa: herrasmieshän ei tee työtä.

"Scientist" on siis aivan liian markkinahenkinen ja rahvaanomainen termi herrasmiehille, joiden tiedemaailmassa luonnonfilosofinen pohdiskelu on edelleen relevanttia, tieteiden rajat ovat epäselviä ja lääkäriltä edellytetään klassista sivistystä (Hurinan itselleen aikoma oppiaineyhdistelmä olisi ollut 1800-luvulla itsestäänselvyys). Tieteen tuli olla arvokasta toimintaa eikä siihen sopinut sotkea liian näkyviä taloudellisia pyyteitä. Toisaalta tietysti elettiin aikaa, jolloin nimen omaan englantilaiset tiedemiehet kartoittivat siirtomaiden rikkauksa emämaan käytettäviksi. Mutta milloinkas sitä on täysin johdonmukaisia oltu.

Entä nyt, millaiset asiat eivät sovi tiedemiehelle? Työtään saa kyllä kaupata ja siitä kuuluu saada palkaa, herrasmiestieteilijoiden kaksinaismoralismi on siis jäänyt taa. Huumon vätöskirjasta löytyy oivallinen vertailukohta, jonka avulla voi hamotella sitä, mikä tänään ei vain sovi.

Mittauksia suorittivat usein lääkärit, mutta erityisesti kielentutkijat olivat kiinnostuneia kraniologiasta. Kielimies-pastori Antero Warelius esimerkiksi uskoi vakaasti kallonmittaukseen suomalaisuuden alkuperän määrittelyssä. Wareliuksen mukaan kraniologiasta saattoi odottaa valaistusta kansojen sekoittumiseen (folkblandningar) ja perinnäistapoihin. Warelius linjasi, että heimojen keskinäisten suhteiden ja sekoittumisen tarkastelussa täytyikin tulevaisuudessa ottaa johtotähdeksi kraniologia ja kielentutkimus; oppialojen kehittymistä odotellessa voitiin huomioita tehdä pelkästään kielen perusteella. Wareliuksen innostusta kuvaa, että hän oli tilannut eri puolilta Suomea pääkalloja, joiden pohjalta lääkärit olivat luvanneet tehdä vertailevaa tutkimusta.

Warelius oli noin 150 vuotta sitten täysin vakavastiotettava tieteenharjoittaja. Hän liikkui luontevasti monilla tieteenaloilla, ja muun muassa piti antropologiaa "aputieteenä, jonka avulla saattoi koota pääkalloja ja esineitä". Nykynäkökulmasta hänen toimensa vaikuttavat hieman hätkäyttäviltä.

Ensinnäkin kallojen mittailu olisi tätä nykyä poliittisesti sopimatonta. Tiedemies, joka toteaa tarvitsevansa tutkimukseensa tietoa ihmisten (tai etenkin ihmisjoukkojen) kallojen mittasuhteista, saa toimia todella varovaisesti. Olisi poliittisesti epäkorrektia valita mittavälineitä, jotka toisivat mieleen vanhat kunnon päänmittailuharpit (en nyt millään löydä kuvaa sellaisesta). Pelkkä tekninen toimenpide, elävän tai kuolleen ihmisen pään luiden mittaaminen, on poliittisesti värjääntynyt. Sitä paitsi rautakautistenkaan hautojen aukikaivelu pääkallojen saamiseksi ei ole tätä nykyä aivan sopivaa.

Lisäksi Warelius edustaa sujuvasti lukuisia eri tieteenaloja. Hän on monitieteellisempi kuin mitä nykyään pidetään uskottavana. Käy ehkä päinsä olla sekä kielentutkija että antropologi, mutta ei oikein käy päinsä olla niiden lisäksi sekä määrittelemättömällä tavalla luonnontieteilijä että pappi. Tämä ei johdu pelkästään siitä, että nykyään joka tieteenalalla on niin paljon ensistä enemmän sellaista, mikä on hallittava. Wareliuksen aikaan tieteet olivat selvästi nykyistä vähemmän jakautuneet erillisiksi tieteenaloiksi. Nykyään vahvaa jakoa luonnontiede - humanistiset ja yhteiskuntatieteet ei ollut. Kaikki yliopisto-opiskelijat suorittivat saman perustutkinnon, jonka jälkeen valittiin ryhtyykö lääkäriksi, papiksi vai kenties historian- tai kielentutkijaksi. Muistettakoon, että englantilaiset pitivät scientistiä liian tarkkarajaisena kategoriana.

Tarkkarajaisuus on meidän itsestäänselvyytemme ja itsestäänselvyyden rikkominen merkitsee epätieteellisyyttä, jonkinmoista humpuukia tai puoskarointia. Jakojen suhteellinen nuoruus näkyy kuitenkin siinä, kuinka "humanistit" ja "luonnontieteilijät" aina välillä eksyvät parjaamaan toistensa tutkimuskäytäntöjä tai kokonaisia tieteenaloja turhiksi, vääräksi, ei-tieteeksi, merkityksettömäksi tai milloin miksikin. Yleensä parjauksessa vastapuolesta esitetään karikatyyrimäisen ääliömäinen kuva, ja sillä sitten osoitetaan, että vastapuolella on vain ääliöitä (joille ei pitäisi antaa rahaa). En osaa lukea näitä mitä ihmeellisimmissä paikoissa näkyviä sättimisiä muuna kuin vimmaisina yrityksinä unohtaa oman alan historia monine ristiriitoineen ja uskonnllisella vakaumuksella julistaa, että oma ala ja tapa tutkia paljastaa aidon totuuden kaikesta (eli meidän ei käy kuten edeltäjiemme, jotka olivat paljolti väärässä).

Warelius ei parjannut, sen sijaan hän teki jotain tämänhetkisessä tieteellisessä kulttuurissamme aivan vierasta: hän edusti muiden muassa sellaista tieteenalaa, jota hän ei pitänyt erityisen merkittävänä. Häntä voi syystä pitää antropologinakin, mutta hänelle antropologia oli kuitenkin aputiede, "jonka avulla saattoi koota pääkalloja ja esineitä". Oman tieteenalan mitätöinti olisi tätä nykyä tiedepoliittisesti kovin epäviisas teko, sillä ei saisi kenenkään sympatioita puolelleen. Toisia, tarpeeksi kaukana omasta alasta olevia aloja voi lytätä kokonaisuuksina, omalla alalla tyydytään nykyään kilpaileville koulukunnille nyrpistelyyn.

Ja lopuksi kulttuurin- kielen- ja kallojentutkija Warelius oli myös pappi. Tämäkään ei oikein käy ainakaan Suomessa tänään päinsä. Avoimesti julistettu uskonnollinen vakaumus ja etenkään pappeus eivät monilla tieteenaloilla vain sovi. Näin ei suinkaan ole ainoastaan luonnontieteellisillä aloilla - miettikäähän pappi-antropologin mahdollisuuksia saada apurahoja kenttätyöhön.

Eikä tässä esitetty ainuttakaan tieteellistä vasaväitettä sille, mitä Warelius teki. Tietysti hänen tutkimuksiaan voisi kritisoida helposti ja monin tavoin. Mutta niin ei tarvitse tehdä, hänen tutkimustensa kaltaiset toimet estetään ennen ainuttakaan argumenttia.

Tunnisteet: ,

6 Comments:

Blogger timo said...

Moro taas!

Mukava tarkastelu. Mieleeni tuli noin "humanistina" eräs sosiologian alaan liittynyt opintokokemus vuosien takaa, jolloin tapasin pari aika pitkälle opinnoissaan edennyttä ja varmasti tiedeyhteisön kannalta varteenotettavaa opiskelijaa jotka mitä ilmeisimmin ihan tosissaan etsivät joistakin varsin kiistanalaisista ja poliittisluontoisista aiheista "totuutta".

huh... minusta siinä oli jotakin hyvin pelottavaa...

No ja toisaalta ilmankos olen pitkään työskennellyt toimittajana ja pidän titteliä oikeastaan ihan varteenotettavana :)

Tutkijat hutkivat summittaisesti toisaalla, minä hutkin summittaisesti täällä ns. reaalimaalimassa ehkä :)

7.3.06  
Blogger Veloena said...

Aivan timangi merkintä!

Tuohon uskonnollisuuteen olen itse törmännyt erään ystäväni tapauksessa. Hänestä sanottiin takanapäin aivan yleisesti, että hänen tieteellisen realismin vastustuksensa johtui epäilemättä siitä, että hän oli kristitty. Itsekin opintojen alkuvaiheessa tieteenfilosofiaan ja antirealismiin keskittyessäni mietin useasi, mitenköhän tätä selitetään selän takana, kun en kuitenkaan ollut uskonnollinen vaan jonkin sortin taidehörhö. Kuten edelleen :D ...

Erittäin timangi päre. Parasta aikoihin, missään blogissa!

7.3.06  
Blogger Eufemia said...

Kiitoksia kehuista. Oikeastaan eniten minua mieityttää se, kuinka nuo itsestäänselvät sopimattomuudet tunnistaa, tietää sanomattakin. Ja kuinka sopivaisuusrajan rikkominen herättää minussakin tuota saatanallista kammotusta, pelokasta ja vaientamaan kehottavaa myötähäpeää. Sitten minä kirottu pyöveli taas teilaan syntisen tuntemuksen. (Sori, elän taas goottilaisissa novelleissa.)

8.3.06  
Blogger KK said...

Jälleen palveluksessanne:

http://skepdic.com/graphics/craniometer

11.3.06  
Blogger Eufemia said...

Kiitoksia! Hieno harppi. Isoisäni ymmärtääkseni mittaili nuorena maantieteellisillä tutkimusmatkoilla mm. saamelaisten kalloja ... tuollaisellakohan kapineella?

12.3.06  
Anonymous Anonyymi said...

Peter L. Berger & Thomas Luckmann (1994 suomeksi, Gaudeamus/1966 alunperin) todellisuuden sosiaalinen rakentuminen on keksutelun klassikko. ihan kiva : D. pipari

2.12.06  

Lähetä kommentti

<< Home