Heark! sceptic bid thy doubts be gone

We wove a web in childhood
A web of sunny air
We dug a spring in infancy
Of water pure and fair

We sowed in youth a mustard seed
We cut an almond rod
We are now grown up to riper age
Are they withered in the sod?

Are they blighted failed and faded?
Are they mouldered back to clay?
For life is darkly shaded
And Its joys fleet fleet fast away

Faded! the web is still of air
But now its folds are spread
And from its tints of crimson clear
How deep a glow is shed
The light of an Italian sky
Where clouds of sunset lingering lie
Is not more ruby-red

But the spring was under a mossy stone
Its jet may gush no more
Heark! sceptic bid thy doubts be gone
Is that a feeble roar
Rushing around thee lo! the tides
Of waves where armed fleets may ride
Sinking and swelling frowns & smiles
An ocean with a thousand Isles
And scarce a glimpse of shore

The mustard-seed on distant land
Bends down a mighty tree
The dry unbudding almond-wand
Has touched eternity

Näin alkaa Charlotte Brontën 19-vuotiaana kirjoittama runona alkava, proosana loppuva "We wove a web in cildhood". Charlotte uppoutuu Angrian seikkailurikkaan maailman tapahtumiin, mutta haaveen keskeyttää oppilas, joka kysyy mitä neiti Brontë niin poissaolevana ajattelee. Ja neiti Brontën on taas keskityttävä opettajattaren velvollisuuksiinsa.

En osaa ajatella Brontën sisarusten lapsuutta kuvittelematta tiettyä pahaaenteistä tunnelmaa värittämään sitä. Kuudesta äidistään orvoksijääneestä sisaruksesta kaksi kuoli lapsina eikä kukaan elänyt vanhaksi. Pisimpään elänyt Charlottekin oli vain 39-vuotias kuollessaan. Sisarusten isä Patrick eli vielä kuusi vuotta Charlotten kuoleman jälkeen.

Isoveli Branwell, joka myöhemmin kuoli kai lähinnä alkoholismiin, aloitti lapsena leikin, joka johti Angriaan ja Gondaliin. Hän sai lahjaksi lelusotilaita, joista pikkusiskotkin pitivät, ja he alkoivat yhdessä kehittää seikkailutarinaa, jossa kullakin oli ohjailtavanaan oma lelusotilaansa. Lopulta tarinat kasvoivat kahdeksi toisiinsa kytkeytyväksi valtakunnaksi, Branwellin ja Charlotten Angriaksi ja Emilyn ja Annen Gondaliksi. Angrian kuvitteelliseen valtakuntaan sijoittuvia tarinoita on tallella suuret määrät, Gondalin historiaa on jouduttu arvailemaan sekalaisten muistivihkojen, etupäässä Emilyn runojen perusteella.

Kuvittelen tilanteen, jossa sadan vuoden päästä joku kirjallisuustieteilijä selvittää 1900-luvun loppupuolella syntyneen runoilijan varhaisten runojen yhteyksiä hänen lapsena pelaamiinsa pitkiin roolipeleihin. Emilyn runojen asema Gondal-saagassa on selvitetty vuosikymmenien salapoliisintyöllä luultavasti melko tarkasti. Samalla on tullut romautettua paljon runojen perusteella tehtyjä arvailuja Emilyn elämästä ja henkilöstä: tunteella ladattujen kuvausten päähenkilö ei teini-ikäisenä kirjoitetuissa runoissa ollutkaan Emily itse. Kun hän varhaisimmassa tunnetussa runossaan kyselee ennemerkkejä siitä, millainen lapsen tuleva elämä tuleekaan olemaan, kyselijä on Gondalin kuningatar, ja lapsi on Gondalin prinsessa Augusta Geraldine Almeda. Ja ennustaja neuvoo seuraamaan päivän säätä: kaunis sää tietäisi lempeää elämää, mutta

If it darken, if a shadow
Quench his rays and summon rain,
Flowers may open, buds may blossom:
Bud and flower alike are vain;
Her days shall pass like a mournful story in care and tears and pain.

Kuvani sisarusten lapsuudesta on varmasti kovin romantisoitu. Mutta onko sillä väliä? Kuvittelen mielikuvitusmaailmoihin sielut palaen uppoutuvat lapset yksinäisessä pappilassa, ja väistämättä, aivan väistämättä, aution seudun ylle kohoaa

High waving heather 'neath stormy blasts bending,
Midnight and moonlight and bright shining stars,
Darkness and glory rejoicingly blending,
Earth rising to heaven and heaven descending,
Man's spirit away from its drear dungeon sending,
Bursting the fetters and breaking the bars.

All down the mountain sides wild forests lending
One mighty voice to the life-giving wind,
Rivers their banks in their jubilee rending,
Fast through the valleys a reckless course wending,
Wider and deeper their waters extending,
Leaving a desolate desert behind.

Shining and lowering and swelling and dying,
Changing forever from midnight to noon;
Roaring like thunder, like soft music sighing,
Shadows on shadows advancing and flying,
Lighning-bright flashes the deep gloom defying,
Coming as swiftly and fading as soon.