16.1.06

Metodisesta sinisilmäisyydestä

Tunnistin jo joitain vuosia sitten taipumukseni käyttäytyä tietyllä tavalla, mutta nimesin sen vasta vähän aikaa sitten. Olen kai aika pitkään seurannut tätä metodia, nykyään tosin hieman johdonmukaisemmin kuin ennen. Täydellisestä johdonmukaisuudesta olen vielä kaukana, enkä välttämättä edes pyri siihen.

Se iskee haluna aina kun huomaan ärsykkeen, joka kutsuu epäilemään. Ei epäilemään mitä tahansa, vaan epäilemään että puhuja tai kirjoittaja, se jonka kanssa koetan keskustella, on turvaamassa selustansa puoli-ironialla. Toisin sanoen kun minusta alkaa tuntua siltä, että tälle kommentille tai kannanotolle pitäisi naurahtaa ironianymmärtäväisesti eikä väittää vastaan tai jatkaa keskustelua. Muuten on tosikkomainen. Tosikkomainen tilanteentajuttomuus ja ymmärtämättömyys herättävät muissa myötähäpeää. Myötähäpeän herättäminen muissa taas on ainakin niissä suomalaisissa keskustelukulttuureissa, joita tunnen, hirveä synti, jota tulisi mennä yksin kellariin häpeämään. Mutta näissä tilanteissa, kas, metodinen sinisilmäisyys hyökkää avukseni, sillä se juontuu muun muassa pahankurisesta halusta tuottaa myötähäpeää ja houkutella toinen joko seisomaan sanomansa takana tai erottautumaan siitä.

Minusta sinisilmäisyys tuottaa vilpitöntä iloa. Se on humoristista useammalla kuin yhdellä tavalla, muttei koskaan pilkallista. Hienoimmillaan se ehkä on silloin, kun se ei ole pyrkimys vaan ilmenee muuten vaan, mutta minusta se on hyvä asia metodinakin. On aina harmillista kun joku koettaa hankkiutua eroon taipumuksestaan sinisilmäisyyteen.

Siitä ei näet pidä hankkiutua eroon, sitä kannattaa jalostaa. Vilppiä epäilemätön luottavaisuus ei ole hyväksi kaikissa yhteyksissä, mutta se ei tarkoita, että siitä pitäisi hankkiutua eroon kaikissa yhteyksissä. Mitä myönteisemmin suhtautuu omaan sinisilmäisyyteensä, sitä paremmin kestää nekin kerrat, jolloin joutuu luopumaan sinisilmäisyydestään jollain alueella hetkellisesti tai pysyvästi.

Metodinen sinisilmäisyys on erityisen hyvä työkalu verkossa liikuttaessa. Jos joku väittää blogissaan olevansa seitsenjalkainen vompatti, niin sitten hän minun ajatuksissani on seitsenjalkainen vompatti. Minusta voisi olla hauskaa keskustella seitsenjalkaisen vompatin kanssa, joten jos joku sellainen bloggaa, toivottavasti hänen blogissaan on kommentointimahdollisuus. Ihmettelen huomatessani kuinka monet tuhraavat aikaa pohtimalla millainen ihminen "oikeasti" on jonkun verkko-olennon taustalla. Mitä mieltä siinä on, kirjoittajahan tuo blogissaan esille mitä tuo, esimerkiksi itsensä seitsenjalkaisena vompattina. Miksei voisi kohdata sitä mitä kohtaa ja katsoa sitä lähemmin, miksi pitää lähteä etsimään kätkettyjä todellisuuksia? Onneksi metodinen sinisilmäisyyteni on näissä asioissa niin vahvaa, että hädin tuskin voin kutsua sitä metodiksi.

Sinisilmäisyys ei tietenkään luhistu siitä jos keskustelukumppani toteaakin, ettei nyt ihan oikeastaan tarkoittanut sitä mitä sanoi, että se oli vähän niinkuin ironista tai silleen, tai jos seitsenjalkainen vompatti joku päivä ilmoittaakin olevansa oikeastaan patenttivirkailija. Keskustelua voidaan jatkaa iloisesti, ja blogissa voidaan kohdata uusi puoli siitä, joka aiemmin tunnettiin seitsenjalkaisena vompattina. Sinisilmäisyys näet ainakin pidempään harjoitettuna suojelee myötähäpeän pelkäämisestä johtuvalta häpeän tunteelta. Tuo häpeän tunteen laji taas on se, joka saattaa tällaisissa tilanteissa ihmiset pahastumaan ja väittämään että heitä on huijattu.

Suosittelen metodista sinisilmäisyyttä lämpimästi. Se näyttää vähentävän pilkallisuutta ja pahantahtoisuutta merkittävästi ja lisäävän nauruntyrskähdyksiä sekä sellaisen keskustelun mahdollisuutta, joista ainakin minä koen saavani jotain arvokasta.

(Oikeasti minulla on vaaleanvihreät silmät.)

7 Comments:

Anonymous Teppo said...

Ihastuneen sinisilmäiset kättentaputukset (kyllä, minulla on myös oikeasti siniset silmät). Olen samaa mieltä, samalla mielellä. Metodinen sinisilmäisyys auttaa yksilötasolla saamaan enemmän irti elämästä, ja siihen pyrkivien tuomitseminen häpeäkellariin on rikos hyvinvoivaa yhteiskuntaa vastaan.

17.1.06  
Blogger Matti said...

Laitoin sinulle blogistanissa kiertävän haastemeemin, eli kerro viisi omituista tapaasi ja siirrä haaste eteenpäin.
http://marinaamaakuopasta.blogspot.com/
2006/01/omituisuudet.html

17.1.06  
Blogger Eufemia said...

En tiedä mitä ajatella siitä, että juuri tämän merkinnän kommentteihin ilmaantuivat Matti ja Teppo.

Ai niin, omituinen tapa 6) Keräilen kummallisia arjen tapahtumia, kuinka pieniä hyvänsä. Ne ovat hyvä keräilykohde, eivät vie tilaa.

19.1.06  
Blogger piparkakkupoika said...

Hee? Ajatella että nettielämä yllyttää elämään!

20.1.06  
Anonymous eiai said...

Nimesit juuri sen taipumuksen/ominaisuuden, jonka avulla olen onnistunut pitämään itseni elävänä ja tuonut hauskuutta muidenkin olemiseen... arjen ihmeiden keräily on kiva harrastus - sen vaikutukset kumuloituvat.

9.2.06  
Anonymous Anna-Jo said...

Hahaa! Entisenä pikkuvanhana ja lapsinerona ja liian nuorena liian hurjasti eläneenä tunnistan kyllä tuon metodisen sinisilmäisyyden! Oih! On ihanaa kun asiat saavat nimen. Sinisilmäisyydestä tuli hankkiuduttua teininä eroon ja sittemmin olen opetellut siihen takaisin. Se tosiaan saattaa hämmentää ihmisiä. Hauskaa ja hyväntahtoista.

Paitsi jotkut ei sitä hiffaa ja sekoittaa sen vähä-älyisyyteen (aivan kuin sillä olisi väliä). Ja paljastavat seuraavaksi käytöksellään oman typeryytensä... yllättävän usein ne on niitä samoja ihmisiä jotka vetävät yhtäläisyysmerkit huonon kielitaidon ja älynlahjojen välillä. Ällistyttävää tietämättömyyttä sekin. Hymytyttää.

8.3.06  
Anonymous Anonyymi said...

Tämä oli tärkeä artikkeli! Kiitos!

5.11.09  

Lähetä kommentti

<< Home