Suomen yliopistoväelle

Seurasin joululomalla Suomessa käydessäni äitini toimia. Hän on korkeakouluopettaja, jolla on pitkä työkokemus, hän on tohtori alalla jolla tohtoreita on vielä varsin vähän, korkeakoulunsa hallituksen jäsen ja kaikkea muuta mitä nyt akateemisen uran tuohon vaiheeseen mahtuu. Hänen tyypillinen työviikkonsa on kuusikymmentuntinen tai pidempi. Hän ei tietenkään pitänyt enempää kuin pari päivää joululomaa, sillä hänen piti tehdä rästissä olevia töitä. Hän oli ennen joulua kuukauden työmatkalla maassa, jossa huteran verkkoyhteyden sai savimajassa olevasta nettikahvilasta, ja matkan jälkeen hänen kiireensä jatkui, eräs verkkokurssi piti saada pian valmiiksi.

Arvatkaa mihin pitkiä pätkiä hänen aikaansa kului "joululomalla"? Tietysti siihen, että hän joutui selvittämään kuinka tietyt 90-luvulla tehdyt tiedostot saisi muutettua sellaisiksi, että nykyiset ohjelmat ymmärtäisivät niitä. Ei, se ei ole hänen alaansa. Hän oli jo pari kuukautta aiemmin yrittänyt saada jonkun toisen huolehtimaan asiasta. Atk-tukea oli kuitenkin mahdoton saada.

Työskentelin kolmisen vuotta kansalliskirjastossamme. Olin tuntityöläinen, opiskelija vailla kirjastoalan koulutusta, tein siis lähinnä ilta- ja lauantaivuoroja. Aika monta kertaa sattui niin, että olin ammattitaitoisin kirjastotyöntekijä koko talossa. Vahtimestarit ovat tietysti kokeneita, joten turvallisuusriskejä tuskin oli, vaikka paikkaa pyöritti muutama parikymppinen opiskelijatyttö, mutta palvelun taso nyt oli mitä oli. Ei ole varaa pitää niin paljon ammattitaitoisia ihmisiä töissä, että iltaisin ja lauantaisinkin voisi aina olla joku ihan oikea kirjastoalan ammattilainen auttamassa asiakkaita heidän usein varsin monimutkaisten ongelmiensa kanssa.

Minun työssäni noina iltoina ja lauantaina ehkä tärkeintä olikin niistä tilanteista selviäminen, joissa joku ylityöllistetty tutkija, opettaja tai professori ei saanutkaan tarvitsemaansa palvelua, koska paikalla ei ollut ketään joka olisi osannut käyttää juuri sitä tietokantaa jota hän tarvitsi, tai ketään joka olisi tiennyt heti mistä lähteä hakemaan jotain tietoa. Ylityöllistetyt yliopisto-opettajat ja tutkijat näet saattavat joskus menettää hermonsa. Minä olin se johon hermojenmenetys purkautui.

Rakkaat Suomen yliopistoissa työskentelevät, kuten tiedätte, yliopistoissakin työskentelevien määrää aiotaan vähentää. Teitä on lohduteltu sanomalla, että eivät ne vähennykset toki kohdistu opettajiin ja tutkijoihin, vaan tukipalveluihin. Toisin sanoen atk-tukea on sitten entistä vähemmän, kirjastoissa on tulevaisuudessa entistä vähemmän ihmisiä töissä, hallinnon henkilökuntaa on entistä vähemmän pyörittämässä alati paisuvaa paperisotaa ja niin edelleen.

Viime aikoina olen huomannut muutamien hieman ärtyneen. Tuntuu tolkuttomalta, että ensin koulutetaan ihmisiä valtavilla summilla alojensa asiantuntijoiksi, ja sitten heidät pakotetaan käyttämään valtava osa tehokkaasta työajastaan hakemusten laatimiseen, omaan alaansa liittymättömien käytännön asioiden ratkaisemiseen ja jatkuvaan raportointiin siitä, miten päivä on taas mennyt raportoidessa.

Rakkaat Suomen yliopistoissa työskentelevät, milloin te oikein aiotte mennä lakkoon? Siitä ei olisi mitään hyötyä, että yliopistojen tukipalvelujen nykyiselläänkin aivan liian harvat ihmiset menisivät lakkoon, sehän haittaisi vain teidän elämäänne. Mutta te voisitte edes herättää hieman huomiota: kuvitelkaa miten media turhautuisi kun edes yhtä asiantuntijalausuntoa mistään, ei edes lakosta, ei tippuisi. Lakonhan pitäisi olla todellinen lakko. Te voisitte hieman nyrjäyttää tämän loputtomasti lavertelevan yhteiskunnan arkea lakkoilemalla. Vaatisitte lisää virkoja, lisää assistentteja, lisää kirjastotyöntekijöitä, lisää atk-tukea; vähemmän hakemusten laatimista ja raporttien täyttämistä.

Muuten Suomesta tulee nykyistäkin selvemmin aivovientimaa. Nykyisen nuoren lahjakkaan tutkijan reaktio kurjiin työoloihin ei ole neuvottelu, protestointi, kapinointi tai sopeutuminen. Ei, se on maastamuutto. Jos olosuhteet ovat huonot, ne hylätään. Kilpailu ei tänään merkitse sitä, että "me" kilpailemme "muita" vastaan, sillä mitään yhteishenkeä uhkuvaa "me"-joukkoa ei ole. Poliitikkomme selvästi elävät sellaisen harhan vallassa, että olisi, ja siksi lahjakkaimmatkin suomalaiset tiedemiehet heidän kuvitelmissaan jäävät Suomeen vaikka muualla saisi henkilökohtaisen avustajakaartin ja kuusinkertaista palkkaa. Tämän harhan vuoksi ja turvin suomalaisia yliopistoja ollaan rappeuttamassa työpaikoiksi, joihin kohta kukaan ei halua. Oikeasti kilpailu näet on kilpailua kyvyistä, juuri teidän kyvyistänne. Siksi teidän pitäisi osoittaa, ettei tämänhetkinen pelikenttä ole siedettävä.