24.1.07

Ajatuksen ruumiillistaminen


Kävin eilen hakemassa postista kymmenen kääntäjänkappaletta kirjaa, joka on jännittänyt minua enemmän kuin mikään muu käännökseni tähän mennessä. En ole työhöni tyytyväinen. Olisi hyvin omituista jos olisin, sillä pidän myös kaikkia muita saman kirjailijan teosten suomennoksia epäonnistuneina.

Jouduin muutama vuosi sitten kummalliseen väittelyyn erään ystäväni kanssa. Hän on kuvataiteilija, ja hän oli jostain saanut hyvin kummallisen kuvan siitä, mikä on suhteeni muihin ilmaisukeinoihin kuin tekstiin. Hän tunsi selvästi tarvetta painottaa minulle sitä, ettei kaikkia ajatuksia saa kunnolla ilmaistua puhutulla tai kirjoitetulla kielellä tai tekstillä, siis sellaisella, missä käytetään kirjaimia (jätetään nyt muut sanojen "kieli" ja "teksti" merkitykset syrjään). Painottaminen oli minusta hyvin omituista, sillä olin ja olen aivan samaa mieltä hänen kanssaan. En kuvittele kykeneväni ilmaisemaan samoja asioita kirjoittamalla kuin mitä hän ilmaisee kuvillaan. Vastaavasti en kuvittele, että hän kykenisi ilmaisemaan esimerkiksi edellisen eufemiatukseni asiaa kuvalla, vaikka se on helppo ilmaista tekstillä.

Kääntämäni kirjailijan vanha ja leikkisä englanti pulppuilee tavalla, jota en kykene jäljittelemään suomen kielellä. Tuottamani suomi on jäykempää kuin alkutekstin iästään huolimatta kevyt ja selkeä englanti. En osannut ratkaista ongelmaa; joku muu olisi varmasti osannut paremmin. Kuitenkin koetin, sillä koen suomen kielen minulle melko luontevaksi asiaksi, jolla ruumiillistaa ajatuksia. Moni muu olisi ilman muuta onnistunut minua huonommin, eihän käännöstäni muuten olisi julkaistu. Se on keskinkertainen. Toivottavasti opin taitavammaksi.

Olen miettinyt jonkin verran kysymystä taiteellisista väitöskirjoista. Äitini väitöskirjassa on yksi luku, joka koostuu pelkästään kuvista; muuten työ on varsin perinteinen väitöskirja. Kuvaluku ilmaisee ajatuksen, jonka pukeminen sanoiksi olisi varmaankin ollut mahdollista, mutta se olisi vienyt huomattavasti enemmän tilaa kuin kuvat vievät, ja kuvat olisi ollut oikeastaan pakko esittää joka tapauksessa. Teksti ei siis olisi tuonut lukuun mitään lisää. Kuitenkin luku on selvästi osa väitöskirjaa, ei siitä irrallinen asia. Esitetty ajatus liittyy vahvasti väitöskirjan tärkeimpiin, tekstitse ilmaistuihin väitteisiin. – Entä jos tutkimuksen aiheena on jotain sellaista, jota on paljon vaikeampi jos ei jopa mahdoton esittää tekstillä? Voiko sellaisesta aiheesta tehdä väitöskirjan?

Olen miettinyt muidenkin perheenjäsenteni omimpia tapoja ruumiillistaa ajatuksiaan työssään. Sisareni on akrobaatti, veljeni äänisuunnittelija; isäni ehkä ominta alaa taas on avaruusgeometria. Kuvittelen tajuavani sisareni kinesteettisesti ilmenevästä ajattelusta jotain, hyvinkin, mutta olen tavattoman huono ilmaisemaan sitä sanoilla. Hänen kanssaan on kyllä hauska tanssia. Koen oivaltavani kaikenlaista veljenikin työtä kuullessani, mutta sitä osaan ilmaista, kääntää johonkin toiseen ilmaisumuotoon, ehkä vielä huonommin kuin sisareni työtä. Pitäisi varmaan koettaa joskus edes soittaa enemmän hänen kanssaan. Avaruusgeometria tuntuu luontevammalta lajilta; tiedän liikkuvani aika notkeasti sen parissa, ja jos näkisin vaivaa, helppous johtaisi kohtalaiseen taidokkuuteen. Olen kuitenkin päätynyt tekemään muuta.

Eufemiatuksissani liikun minulle tutuimmassa tavassa ruumiillistaa ajatuksia. Luen ja kirjoitan. Joskus kommentoin muitakin ilmaisumuotoja, mutta silloin joko poimin sellaisen ajatuksen, joka kääntyy tekstiksi kätevästi, tai otan jonkin kokonaisuuden esimerkiksi, joka sopii yhteen kokonaisuuksia käsittelevien tekstien kanssa. Muunlainen kommentointi tai ajatuksen edelleenkehittely tuntuisi paremmalta kuvan tai musiikin kautta. Usein näin on kaunokirjallisuudenkin kohdalla. Minusta ei taida tulla taidekriitikkoa.

Tunnisteet: , ,

5 Comments:

Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Voin hyvin ymmärtää taiteilijaystävääsi. Inhimillinen kieli on monipuolinen ja rikas väline, mutta silläkin on rajansa. Onnistunut kuva selittää monesti asiat nopeammin ja selkeämmin. Luonnotieteen maailmassa inhimillinen kieli lakkaa olemasta hyödyllinen, kun halutaan tarkkaa kuvausta. Tällöin siirrytään matematiikkaan ja kaaviokuviin. Analogia taiteilijatohtoriäitisi (henkilöllisyytesi muuten supistui todella pieneen ihmisjoukkoon) väitöskirjaan on ilmeinen.

Kielen rajoista sain hyvän kuvan eilen, kun selitin eräälle opiskelijalle matemaattista ongelmaa puhelimessa. Itselleni intuitiivisesti selvä funktion käyttäytyminen oli mahdotonta kuvata sanallisesti. Olisi pitänyt saada paperia ja kynä, jotta selityksestä olisi tullut mitään.

25.1.07  
Blogger Eufemia said...

Matematiikkaan liittyvien asioiden selittäminen ilman kuvia on tosiaan usein liki toivotonta. Se on ehkä hieman samaan tapaan toivotonta kuin musiikkiin liittyvän selittäminen ilman nuotteja tai soittamista/laulamista. Yläasteikäisenä kehitin eräänlaisen tikku-ukkonotaation voidakseni kirjoittaa tekemäni tanssikoreografian muistiin; sisarellani on tietysti paljon kehittyneempiä merkitsemistapoja. Jonglööreilla on kai jopa jonkinlainen kansainvälinen notaatiostandardi.

Minut on ollut jo pitkään hyvin helppo tunnistaa tästä blogista jos minut tietää jostain. En erityisemmin varo sitä; kirjoittaisin varmaan omalla nimelläni jos en olisi niin kovin kiintynyt nimiemrkkiini.

25.1.07  
Blogger Punainen Nörtti said...

Sikäli kun minä tiedän, jonglöörinotaatiolla (synkroninen / asynkroninen siteswap) merkitään pelkästään heittävä ja vastaanottava käsi, ja heiton korkeus. Sillä ei pysty merkitsemään mitään nyansseja.

Mitä taas matematiikan selittämiseen tulee, se onnistuu, jos sekä selittäjä ja kuuntelija ovat harjaantuneita. Yleensä kai pahin ongelma on se, että matematiikassa tulee usein tarve viitata taaksepäin aiemmin samassa tekstissä/puheessa määriteltyihin otuksiin. Matemaattisessa tekstissä tämä yleensä hoidetaan muuttujilla, mutta puhutussa kielessä on hirveän vaikeaa pysyä kärrillä siitä, mihin mikin muuttuja viittaa.

Olenkin aina ihmetellyt, että miksi luonnollisessa kielessä ei ole mitään järkevää mekanismia väliaikaisten määritelmien tekemiseen ja niihin viittaamiseen lennosta. Pronominit kai tulevat lähimmäksi, mutta jos puheena on kolme eri asiaa, joihin kuhunkin pitäisi viitata sanalla "se", kuinka tehdä ero niiden välille?

26.1.07  
Blogger Eufemia said...

Hehee, osuit asiaan, joka on jo muutaman vuoden ajan rasittanut minua suomen kielessä. Huomasin sen suomentaessani ranskankielistä asiatekstiä: suomessa on kelvottoman vähän sanoja, joilla voi yksiselitteisesti viitata aiemmin mainittuun. Ranskassa niitä on hurmaavan paljon. Erilaisia pronomineja, artikkeleita ja niiden yhdistelmiä käyttämällä viittauksen saa lähes aina tarkaksi. Tämä mahdollistaa varsin pitkät virkkeet, jotka kuitenkin pysyvät keveinä ja selkeinä. Kun niitä koettaa suomentaa, saa pahimmillaan aikaan joko lauseenvastikepuuroa tai epäselviä viittaussuhteita.

26.1.07  
Anonymous Veloena said...

No jaa, minusta sinusta (AARGH) voisi tulla kyllä taidekriitikko juuri sen takia, että ymmärrät tuon, että eri ilmaisumuodoilla on omat sulkeumansa ja että mikään ei käänny täydellisesti. (Ei etenkään kokemus millekään kielelle, kuvakielellekään.)

Jotenkin ajatus kritiikistä tuntuu harhautuneen kauas siitä, mitä hedelmällinen krtiikki voisi olla. Tarkoitan: sellaista, joka avaisi uusia lähestymiskulmia teoksiin. Harvoinpa ainakaan itseäni auttaa tässä namedropping ja jonkin ihannekuvan mukaan arvottaminen (ja usein kelvottomaksi tuomitseminen).

Vaikka toki on myös selviö, etteivät lehdet tahdo julkaista sellaista johdattavaa avainkritiikkiä (tuo on uudissana tai ainakin kuvittelen niin :D) - siihen kuluisi aivan liikaa palstatilaa. Ja kuinka vakuuttaa ihmisille nykyisessä plan your time -yhteiskunnassa, että taide vaatii aikaa. Että pitää epäonnistua ja palata, jotta idean löytää ja elää.

28.1.07  

Lähetä kommentti

<< Home