Ajatuksen ruumiillistaminen

Kävin eilen hakemassa postista kymmenen kääntäjänkappaletta kirjaa, joka on jännittänyt minua enemmän kuin mikään muu käännökseni tähän mennessä. En ole työhöni tyytyväinen. Olisi hyvin omituista jos olisin, sillä pidän myös kaikkia muita saman kirjailijan teosten suomennoksia epäonnistuneina.

Jouduin muutama vuosi sitten kummalliseen väittelyyn erään ystäväni kanssa. Hän on kuvataiteilija, ja hän oli jostain saanut hyvin kummallisen kuvan siitä, mikä on suhteeni muihin ilmaisukeinoihin kuin tekstiin. Hän tunsi selvästi tarvetta painottaa minulle sitä, ettei kaikkia ajatuksia saa kunnolla ilmaistua puhutulla tai kirjoitetulla kielellä tai tekstillä, siis sellaisella, missä käytetään kirjaimia (jätetään nyt muut sanojen "kieli" ja "teksti" merkitykset syrjään). Painottaminen oli minusta hyvin omituista, sillä olin ja olen aivan samaa mieltä hänen kanssaan. En kuvittele kykeneväni ilmaisemaan samoja asioita kirjoittamalla kuin mitä hän ilmaisee kuvillaan. Vastaavasti en kuvittele, että hän kykenisi ilmaisemaan esimerkiksi edellisen eufemiatukseni asiaa kuvalla, vaikka se on helppo ilmaista tekstillä.

Kääntämäni kirjailijan vanha ja leikkisä englanti pulppuilee tavalla, jota en kykene jäljittelemään suomen kielellä. Tuottamani suomi on jäykempää kuin alkutekstin iästään huolimatta kevyt ja selkeä englanti. En osannut ratkaista ongelmaa; joku muu olisi varmasti osannut paremmin. Kuitenkin koetin, sillä koen suomen kielen minulle melko luontevaksi asiaksi, jolla ruumiillistaa ajatuksia. Moni muu olisi ilman muuta onnistunut minua huonommin, eihän käännöstäni muuten olisi julkaistu. Se on keskinkertainen. Toivottavasti opin taitavammaksi.

Olen miettinyt jonkin verran kysymystä taiteellisista väitöskirjoista. Äitini väitöskirjassa on yksi luku, joka koostuu pelkästään kuvista; muuten työ on varsin perinteinen väitöskirja. Kuvaluku ilmaisee ajatuksen, jonka pukeminen sanoiksi olisi varmaankin ollut mahdollista, mutta se olisi vienyt huomattavasti enemmän tilaa kuin kuvat vievät, ja kuvat olisi ollut oikeastaan pakko esittää joka tapauksessa. Teksti ei siis olisi tuonut lukuun mitään lisää. Kuitenkin luku on selvästi osa väitöskirjaa, ei siitä irrallinen asia. Esitetty ajatus liittyy vahvasti väitöskirjan tärkeimpiin, tekstitse ilmaistuihin väitteisiin. – Entä jos tutkimuksen aiheena on jotain sellaista, jota on paljon vaikeampi jos ei jopa mahdoton esittää tekstillä? Voiko sellaisesta aiheesta tehdä väitöskirjan?

Olen miettinyt muidenkin perheenjäsenteni omimpia tapoja ruumiillistaa ajatuksiaan työssään. Sisareni on akrobaatti, veljeni äänisuunnittelija; isäni ehkä ominta alaa taas on avaruusgeometria. Kuvittelen tajuavani sisareni kinesteettisesti ilmenevästä ajattelusta jotain, hyvinkin, mutta olen tavattoman huono ilmaisemaan sitä sanoilla. Hänen kanssaan on kyllä hauska tanssia. Koen oivaltavani kaikenlaista veljenikin työtä kuullessani, mutta sitä osaan ilmaista, kääntää johonkin toiseen ilmaisumuotoon, ehkä vielä huonommin kuin sisareni työtä. Pitäisi varmaan koettaa joskus edes soittaa enemmän hänen kanssaan. Avaruusgeometria tuntuu luontevammalta lajilta; tiedän liikkuvani aika notkeasti sen parissa, ja jos näkisin vaivaa, helppous johtaisi kohtalaiseen taidokkuuteen. Olen kuitenkin päätynyt tekemään muuta.

Eufemiatuksissani liikun minulle tutuimmassa tavassa ruumiillistaa ajatuksia. Luen ja kirjoitan. Joskus kommentoin muitakin ilmaisumuotoja, mutta silloin joko poimin sellaisen ajatuksen, joka kääntyy tekstiksi kätevästi, tai otan jonkin kokonaisuuden esimerkiksi, joka sopii yhteen kokonaisuuksia käsittelevien tekstien kanssa. Muunlainen kommentointi tai ajatuksen edelleenkehittely tuntuisi paremmalta kuvan tai musiikin kautta. Usein näin on kaunokirjallisuudenkin kohdalla. Minusta ei taida tulla taidekriitikkoa.