Siksi juuri Nietzsche

Filosofiaa ei voi palauttaa sen omaan historiaan; se vapautuu tästä lakkaamatta luodakseen uusia käsitteitä, jotka – vaikka aina palaavatkin historiaan – eivät ole peräisin siitä. Ilman historiaa tuleminen jäisi määrittelemättömäksi, vaille ehtoja, mutta silti tuleminen ei ole historiallista. Sosiaalipsykologiset tyypit ovat historiasta, käsitteelliset henkilöt sen sijaan edustavat tulemista. Tapahtuma tarvitsee tulemista ei-historialliseksi elementikseen. Nietzsche sanoo, että ei-historiallinen elementti "on ikään kuin verhoava ilmapiiri jonkalaisessa vain voi syntyä elämää, joka puolestaan taas murskautuu heti kun tämä ilmapiiri katoaa". Kyse on eräänlaisesta armon hetkestä, ja "onko ihminen ylipäätään voinut tehdä mitään muutoin kuin tällaisen ei-historiallisen utukerroksen ympäröimänä?" Jos filosofia ilmaantui Kreikassa, kyse oli yhtä paljon sattumasta kuin välttämättömyydestä ja enemmän ympäristön tai miljöön vaikutuksesta kuin alkuperästä. Filosofia syntyi pikemminkin tulemisen kuin historian funktiona, enemmän geografian kuin historiografian vaikutuksesta, paremmin armosta kuin luonnosta.

Hain Deleuzen ja Guattarin kirjan Mitä filosofia on? kirjastosta jo perjantaina, en vain ole ehtinyt vastata kysymykseeni vielä täällä. Tuossa sitaatissa kuitenkin selviää kohtalaisesti mitä he pitävät Nietzschen geofilosofisen ajattelun saavutuksena verrattaessa vaikkapa esimerkiksi ottamaani Herderiin: Herder puhui ajattelun väistämättömästä kehityksestä tietynlaiseksi historian ja luonnonolojen sitä muovatessa, Nietzsche puhui pikemminkin tällaisen väistämättömyyden ohittavista hetkistä, jolloin jossain paikassa voi tapahtua jotain satunnaisempaa. Satunnainenkin muuttuu tietysti pian jatkuvan ja juurtuneen kehityksen osaksi, "palaa aina historiaan".