Susilapset ja luonnollisuus

Jotkut susilapset ovat oppineet elämään luonnossa yksikseen ilman muiden eläinten apua. He eivät koe välttämättä niin suurta stressiä ihmisten pariin siirtymisestä kuin eläinten parissa eläneet lapset, mutta heidän kehittymisensä estyy samalla tavoin. Useimmat susilapset kuitenkin kuolevat masennukseen jouduttuaan pois heille normaalista ympäristöstä. Puhekyvyn lisäksi seksuaaliset vietit eivät kehity normaalisti. Myös susilasten reaktiot ovat herkistyneet aiemman elinympäristön mukaisesti: luonnossa kasvanut ei välttämättä pelästy voimakkaasta räjähdyksestä, mutta suhtautuu oksien rasahduksiin ja muihin pieniin luonnonääniin erittäin tarkkaavaisesti. Tämän lisäksi ihmisellä normaalisti heikot aistit kuten pimeänäkö ja hajuaisti, ovat joissakin tapauksissa ylikehittyneet.

Lainaus on suomenkielisestä Wikipediasta. Englanninkielisestä löyty lisää tekstiä ja linkkejä. Aihe on tietysti samaan tapaan jännittävä kuin autismi tai siamilaiset kaksoset. Nyt kuitenkin tulin miettineeksi, en pelkästään tyydyttaneeksi sitä halua, mikä saa minut välillä uteliaana lukemaan esimerkiksi Bermudan kolmiota tai spiritismiä käsitteleviä kirjoja.

Useimmissa kulttuureissa tehdään jonkinlainen ero luonnon ja kulttuurin välillä (sen jälkeen kun kuulin Pirahã-heimosta, en ole esitänyt kaikkia kulttuureita koskevia väitteitä). Tämä ero kuitenkin voidaan tehdä hyvin monenlaisin tavoin. Olen jo jonkin aikaa epäillyt, että tapa, jolla tuo ero karkeasti ottaen tehdään meidän kulttuurissamme, on joiltain osin hyvin huono. Se tuntuu imeneen itseensä ihmisen väistämättömän historiallisuuden traagisen taakan ja paratiisistakarkotuksen lopullisuuden. Toisin sanoen luonto ja kulttuuri on tavattu ymmärtää jyrkästi toisistaan erillisiksi alueiksi.

Erillisyys tuntuu erityisen harmilliselta sellaisessa keskustelussa, jossa koetetaan käsitellä ihmistä luonnonolentona, eläimenä. Oletus perustavasta erillisyydestä näet suuntaa puheen hyvin herkästi ongelmallisuuksiin. Päädytään redusoimaan suuri määrä inhimillisiä ilmiöitä vain joko luonnon tai kulttuurin alueelle kuuluviksi – tai päädytään jakamaan ilmiöitä osiin ja jakamaan aikaansaadut osat joko luontoon tai kulttuuriin kuuluviksi. Jako tehdään välillä kummallisin perustein. Tämä johtaa pahimmillaan absurdiuksiin kuten oletukseen, että eläin on automaatti, jonka luonnonvalinta on ohjelmoinut pysymään hengissä ja jatkamaan sukua. Näin, vaikka automaatti ja ohjelmointi ovat ilman muuta kulttuurin asioita.

Haluaisin kertoa jonkin esimerkin onnistuneemmasta tavasta tehdä ero luonnon ja kulttuurin välillä, mutta koska kello on kaksi yöllä, en jaksa enää etsiä. Toteanpahan vain, että susilapset ovat vaikeasti käsitettäviä olentoja, jos ei hyväksytä ajatusta luonnon ja kulttuurin käsitteiden sekoittumisesta. En oikein osaa ajatella lapsen kehittymistä tavalliseksi aikuiseksi ihmiseksi ilman, että otan käyttöön käsitteellisen hybridin, ilman että lakkaan tekemästä jyrkkää eroa. Näin on, koska ilman kulttuuria kasvanut susilapsi ei kehitä edes sellaisia luonnollisia asioita kuin normaalit seksuaaliset vietit, ja toisaalta saattaa kehittää ihmiselle luonnottomia piirteitä kuten ylikehittyneitä aisteja. Ja vaikka susilapsi luonnostaan on ihminen, hän saattaa kuolla masennukseen jouduttuaan luonnolliseen elinymäristöönsä, kulttuurin ja ihmisten pariin.

Susilapset ovat aivan luonnollisia, sillä eläinten parissa kasvaneet eläimet kai ovat kiistatta luonnollisia (vai?), ja eläimetkin saavat aikaan vastaavaa. Tämä löytyi Lingosta.