2.12.06

Metaforista ja paradigmoista

In this paper I want to suggest that not only do we frequently use metaphors in scientific talk; we also speak of the scientific enterprise itself and its products, knowledge and understanding, in metaphorical terms. The examples I will discuss are taken from recent texts in anthropology and from more casual talk about knowledge, so they cannot claim historical or cross-disciplinary application; all the same it appears that some of these metphors have ancient antecednts in the West, and it is probable that a study of discourse about knowledge in other periods, other disciplines and other Western languages would enrich and elaborate the argument of this paper. It also seems likely, from a comparison with Maori talk about knowledge and truth, that our epistemological metaphors are (at least partially) culturally specific, and that our knowledge of knowledge is therefore (at least partialy) culturally constrained.

Luin Anne Salmondin artikkelin "Theoretical Landscapes, On Cross-Cultural Conceptions of Knowledge". Hän on kerännyt englanninkielisistä antropologisista teksteistä esimerkkejä siitä, kuinka tiedosta puhuttaessa käytetään maisemaan ja maastoon liittyviä metaforia : an epistemological horizon, conceptual landscapes, in the mainstream of the French sociological school, the semantic sphere, the first step in this analysis, we will return to this point, this starting point – ja niin edelleen. Salmond tarjoaa esimerkkejä myös hieman toisentyyppisistä metaforista, jotka kuitenkin sopivat luontevasti maisema- ja maastometaforiikan kanssa yhteen: tietoa viljellään, alueista kamppaillaan, kauempana olevia asioita osoitetaan tai näytetään.

Minun on helppo suomentaa näitä esimerkkejä, sillä useimmat niistä löytyvät meidänkin kielenkäytöstämme. Salmondin mukaan maorit puhuvat tiedosta kuitenkin toisenlaisin metaforin:

The English metaphor knowledge is a landscape suggests that knowledge is something inexhaustible, based on a "ground" that can be worked and reworked, viewed from many different vantage-points and traversed on an infinite series of pathways. Knowledge is endlessly producible, for there are always new facts to be discovered, new fields to be created and brought into production, and new theories to be built. The Maori metaphors of knowledge (maatauranga or waananga) on the other hand, draw upon notions of oranga (necessity for life) and taonga (cultural wealth), and here knowledge is depicted as above all exhaustible and destructible, a scarce resource, conserved within the group, guarded by chosen individuals and never to be squandered.

Käytetyt metaforat sointuvat yhteen käytäntöjen kanssa, eli maorit ovat herkästi haluttomia jakamaan kallisarvoista tietoaan. Salmond kertoo esimerkiksi kuinka 1800-luvun loppupuolella antropologiella oli merkittäviä onglemia saada kirjoihinsa tietoja monista maorien kulttuurisista käytännöistä, sillä ne joilla tietoa oli, eivät halunneet nähdä sitä kirjoissa.

Toissaviikolla kuuntelin Henry Baconin luentoa metaforista. Luento oli oikein kiinnostava, innostuin lopulta lukemaan aiheesta lisää, kuten tarkoitukseni on jo jonkin aikaa on ollut tehdä; eufemiattanen lähiaikoina Lakoffista ja Johnsonista. Nyt kuitenkin kirjoitan vihdoin taannoisesta luennosta innoittuneena oppimisbloggausmerkinnäksi seuraavan kysymyksen:

Puhumme ei-indoeurooppalaista kieltä. Ilman muuta kielenkäyttömme on monin osin lähellä sitä, mitä Salmond kuvaa, muuten hänen tietoa koskevat esimerkkimetaforansa eivät tuntuisi niin itsestäänselviltä. Huomaisimme ne metaforiksi ehkä herkemmin jos ne olisivat vähemmän tuttuja. Vaan uumoilen, että kielestämme saattaa löytyä sellaisiakin metaforaryppäitä, jotka ovat jossain määrin vieraita esimerkiksi englannin kielessä viljellyille metaforille. En kuitenkaan keksi heti hyviä esimerkkejä. Keksittekö te? Jos keksitte, löydättekö käytäntöjä, jotka heijastavat samantyyppistä ajattelua kuin nuo metaforat?

Eilen kuuntelin Marja-Liisa Kaakkuri-Knuuttilan luentoa paradigmoista (suomenkielisen Wikipedian artikkeli on huono). Asia oli kovin tuttua, mutta keksin kuitenkin jotain ainakin hetken minua huvittanutta, joka kelvatkoon oppimisbloggaukseksi luennosta. Paradigman käsitettä venyteltiin eri suuntiin, muun muassa politiikkaan. Keskustelu kääntyi siihen, miten esimerkiksi uusliberalistinen poliittinen paradigma esitetään usein ainoana mahdollisena vaihtoehtona, siinä hyväksytyt argumentointitavat suunnilleen ainoina olemassaolevina.

Kaakkuri-Knuuttila totesi, että tieteissä tällainen ei tietenkään käy päinsä: etenkin ihmistieteissä on vallalla yhtä aikaa niin monia paradigmoja, ettei ole mahdollista noin vain väittää jotain niistä ainoaksi mahdolliseksi. Ajatus on toki mielestäni oikea. Tehdäkseen tiedettä tutkijan on kyettävä puolustamaan omia argumentointitapojaan ja omaa käsitystään siitä, mitkä kysymykset ovat olennaisia, jotenkin muutenkin kuin väittämällä, että ne ovat ainoita mahdollisia. Ilmaus on kyettävä on kuitenkin valitettavasti aika rohkea; minusta näyttää siltä, ettei suinkaan kaikki tieteellisenä itseään pitävä ajattelu piittaa tuosta vaatimuksesta. Tieteen popularisoinnissa käytetään tietysti surutta politiikasta tuttua ainoaksi mahdollisuudeksi julistautumista, mutta ei tutkimus yliopistojen sisälläkään siitä vapaata ole.

Tunnisteet: , ,

3 Comments:

Blogger Mikko said...

Mielenkiintoinen ja hyvä kirjoitus.

Keskenään kilpailevat paradigmat käyvät läpi jonkinlaisen evolutiivisen valinnan. Heikot sortuu elon tiellä, vahvat sen kuin porskuttaa. Joskus joku vahvakin paradigma karsiutuu vahingossa, jää auton alle.

Tämä tietysti edellyttää tieteen olevan vapaata. Vain niin se voi edistyä. Tosin rahoitus nykyisellään aiheuttaa sen, että joku päättää suhteelliset panokset tieteisiin ja niiden paradigmoihin.

Kaikesta tästä huolimatta tutkijalla on moraalinen velvollisuus olla rehellinen, erityisesti itselleen, mutta myös muille.

Feynman on osannut
>kuvata
tätä rehellisyyttä parhaiten:

I'm talking about a specific, extra type of integrity that is not lying, but bending over backwards to show how you're maybe wrong, that you ought to have when acting as a scientist. And this is our responsibility as scientists, certainly to other scientists, and I think to laymen.

Uusliberalistinen paradigma on ensisijaisesti poliittinen ja aiheuttaa paljon tuhoa. Se ei ole älyllisesti rehellinen. Tarvitsemme sille oikeita vaihtoehtoja.

Vaihtoehtoja ei pidä rakentaa samalla tavalla poliittisesti ja älyllisesti epärehellisesti. Se on evolutiivinen umpikuja ja eläessään se aiheuttaa vain vastakkaista tuhoa. Vain äärimmilleen viety Feynmanin kuuluttama älyllinen rehellisyys voi tuoda kestävän vaihtoehdon.

Konstruktivismi ei ole syöpä siksi, että se haastaa uusliberalistisen ajattelun. Se on syöpä siksi, että se pohjautuu älylliselle epärehellisyydelle.

Konstruktivismiin perustuva kritiikki ei ole epäonnistunut uusliberalismin kaatamisessa siksi, että se olisi jotenkin vaiennettu. Kymmeniä ellei satoja tuhansia kirjoja ja väitöskirjoja on julkaistu, monet toimittajat ovat konstruktivisteja ja niin edelleen. Uusliberalismi ei kukistu siitä yksinkertaisesta syystä että konstruktivismi on rakennettu hiekalle. Se on älyllisesti epärehellistä tieteentekoa. Se on politikointia.

Sietämättömintä on se, että juuri ne ihmiset, joilla olisi se hyvyys, ihmisyyden ymmärrys ja joilla pitäisi olla älyllisen rehellisyyden vaatima selkäranka uusliberalismin kukistamiseksi, tuhlaavat aikaansa ja resurssejaan evolutiiviseen umpikujaan. Samat ihmiset siis edesauttavat uusliberalismin voittokulkua.

Kun aika tilinteolle tulee, kosntruktivistit ovat uusliberalismista vastuussa samalla tavalla kuin uusliberalistit itse.

3.12.06  
Blogger Eufemia said...

Oivalsin nyt vasta, että puhut konstruktivismista poliittisesta näkökulmasta. Nyt koen puheesi aiheesta huomattavasti ymmärrettävämmiksi. Minä ajattelen erilaisia konstruktivismeja tieteenhistorian ja metodien kehityksen näkökulmasta enkä ole erityisemmin vielä miettinyt niiden suhteita politiikkaan nykypäivänä.

3.12.06  
Anonymous jout said...

Hei ja hyvä teksti. Mieleen ei tullut mitään radikaalisti tuosta indoeurooppalaisesta uomasta irtoavia metaforia (tosin sitäkin enemmän siihen istuvia, ajatus, tieto ja tieteet, peruste) mutta aloin miettiä jonkin "kertomista" ja toisaalta "jakamista" (muualta tuttuja kuvia nämäkin). Tieto mieltyy helpommin jaettavaksi ja tarina tai mielipide kerrottavaksi, mitä tästä sitten voikaan päätellä.

4.12.06  

Lähetä kommentti

<< Home