Oikeustieteellistä dadaa
So differences in language are obstacles to understanding and communication, but not insuperable ones. The translation industry in the world stands as a testimony of this; the untranslatability argument, like the incommensurability argument, emerges (only) as a variant in western tradition. If you don't like translations, moreover, you can always learn the other language. Then you will stand in two traditions twice over, substantively and linguistically. Modern literature has provided us with the model of the person who speaks several languages, and at the same time.
Onpa syksyistä. Luimme eräässä lukupiirissä osia H. Patrick Glennin häkellyttävän (kirjoitin ensin "häkerrtyttävän", ja kyllähän minua kieltämättä hykerryttää) kaistapäisestä teoksesta Legal Traditions of the World, Sustainable Diversity in Law. Yllä olevan kappaleen lopetus kuulostaa salaperäiseltä. Tekstissä onkin sillä kohtaa viite – Umberto Econ Ruusun nimeen, jota siteerataan ehkä hyvinkin viisaasti italiaksi. Kirjoittajan kannalta paha kyllä ymmärrän sitaatin. Siinä kuvataan henkilöhahmoa, Salvatorea, joka sekoittaa monia kieliä toisiinsa ja jota ihmiset silti jotenkin ymmärtävät. Savatoren mainitseminen tuskin kuitenkaan aivan riittää ratkaisemaan kaikkia kääntymättömyyden ongelmia, ei edes vaikka suhtautuisi ihmisten kieltenoppimiskykyihin Glennmäisen optimistisesti.
Minusta tuntui kirjaa lukiessani usein siltä, että Glenn kirjoittaa aivan tahallaan sisäisesti ristiriitaisesti ja hylkää vallitsevat tieteen standardit, mistä otsikkovalintani. Hänen viittauskäytäntönsä ihastuttavuus menee valitettavasti todennäköisimmin hukkaan kun kirjaa luetetaan tenttikirjana aloittelevilla oikeustieteen opiskelijoilla, sillä vinkeydet avautuvat vain hieman lukeneemmille. Glenn onnistuu muun muassa tukemaan virkettä "The most recent cognitive science now assures us that thought, and thus information, may exist prior to and independently of language" pitkällä alaviitteellä, jossa hän vetoaa sekä Steven Pinkeriin että Jacques Derridaan. Akateeminen Facebook? Lisäksi hän aloittaa teoksensa tukeutumalla Popperiin – ja mainitsemalla alaviitteessä, että itse asiassa Popper väitti täysin päinvastaista kuin mitä hän yrittää väittää.
Toisaalta eipä Glenn varsinaisesti väitä mitään. Aina kun tuntuu siltä, että hän väittäisi, hän livahtaa taas jotenkin karkuun. Se käy helposti koska hän ei vähäkään arastele itsensä kanssa ristiriidassa olemista. Luultavimmin hän yrittää luoda akateemista pohjaa keskustelulle sellaisista käytännöistä, jossa suhtaudutaan suopeasti monenlaisten lakitraditioiden yhteiseloon samassa tilassa. Tästä tietysti seuraa joidenkin mielestä hankaluuksia kun traditiot ovat keskenään ristiriidassa, mutta käsittääkseni (enkä tiedä käsitinkö) Glennin mielestä esimerkiksi ihmisoikeudet tai yhdenvertaisuus lain edessä eivät ole loputtoman vakavia juttuja vaan pikemminkin erään länsimaisen tradition piirteitä, ja asiat saadaan kyllä hoidettua sovittelemalla.
Kirjassa tuntuu melko konservatiivinen poliittinen tuoksahdus. Konservatiivisuus tulee pintaan myös huiman muinaisina yhteiskunnallisina teorioina, jotka tuovat tavan takaa mieleeni Herderin. Jaloja villejä ei puutu (joskin heitä kutsutaan ktoonisiksi kansoiksi), ja ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kohta, jossa olisi selitetty kulttuurierojen olevan seurausta ilmaston vaikutuksesta. Se ei ehkä ole enää poliittisesti korrektia. Lopuksi kuitenkin vielä lisää Glenniä:
Put differently, chthonic people did not have a sharp, and institutionalized, sense of their own identity when western people arrived amongst them. They knew who they were, in the sense of having a social memory, a tradition, but the sense of identity in relation to the other, a self-consciousness, had not fully developed, absent contact. Many of the names of chthonic peoples tus are simply the equivalent of 'human being', such as Apache, Comanche, Khoi-khoi, Egyptian or Bantu.
Tämä saattaa hieman hämmentää egyptiläisiä. Glennin kirja on muuten tietysti palkittu ja ylistetty ja tosiaan tenttikirja Helsingin yliopistonkin oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Mikä kertoo poikkitieteellisyyden haastavuudesta.
Tunnisteet: tiedepolitiikka, tieteenfilosofia
