Joululaulantaa

Pidän joululauluista. Pidän niistä niin paljon, että osallistuin riemumielin viime vuonna Veloenan järjestämään skypejoululaulantaan. Tänä vuonna, kuten Veloenaa lukevat jo tietävät, vastaavan tilaisuuden yksi osa järjestetään minun luonani. Erityisesti muualla kuin Helsingissä asuvat lauluhalukkaat voivat osallistua skypen välityksellä tekniikan sallimissa rajoissa. Viime vuonna lauluun saatettiin osallistua yhtä aikaa seitsemästä paikasta, saa nähdä miten käy tänä vuonna. (Veloena sanoi, että lähetyksen voisi "skypecastata, eli ladata nettiin kuultavaksi niillekin, jotka eivät mahdu kaistoille mukaan". Saa nähdä osaammeko. Se kuulostaisi ainakin epäilemättä vinkeältä, sillä eri paikoissa laulavien äänet kuuluvat tekniikan tuottaman viiveen vuoksi heiman eri aikoihin.)

Siis:

Tervetuloa skypejoululaulantaan tiistaina 19.12. Laulu alkaa kello 18. Yhteystiedot saa lähettämällä minulle sähköpostia. Myös he, jotka tahtovat osallistua Skypen kautta, ottakoot yhteyttä.

Loputtoman typerää

The Bombay elite tend to use the Taj as a private club, with splendidly uniformed doormen ushering locals and guests into the deliciously cool, gleaming white marbled interior of the elegant Old Wing.

Olen viime aikoina tehnyt todella typerää työtä koska siitä maksetaan kohtalaisesti. Lupauduin suomentamaan erästä matkaopasta ennen kuin olin nähnyt kirjan. Opinpahan, ettei niin pidä tehdä. Kohtuuttoman suuri osa kyseisestä matkaoppaasta käsittelee ylihintaisten hotellien sisustusta, jota kuvataan mahdollisimman pitkin ja kiemuraisin virkkein. Onneksi tämä loppuu joskus.

Solipsismia ja muuta kivaa

Tänään oli taas Humanismi tieteenä -luentosarjan luento. (Lisään linkin luentosarjan kotisivuille heti kun saan toimivan osoitteen; jos joku lukija tietää osoitteen, on oikein ystävällistä antaa se kommenteissa.) (Lisäys: no niin.) Minua hieman kauhistuttaa oppimisblogata tänäisestä luennosta, sillä sen aiheena oli relativismi. Jos pelkkä sosiaalisen konstruktionismin mainitseminen saa aikaan tällaisen vyöryn ohipuhumista, mitä nyt tapahtuukaan? Kauhistukselle ei kuitenkaan sovi antaa periksi.

Luentosarjan kotisivuille ilmestynee piakkoin Markus Lammenrannan kokoama tiivis selvitys erilaisista relativismin lajeista: indeksikaalisesta relativismista taidettiin esitellä viisi erilaista muotoa, aleettisesta relativismistakin pari erilaista versiota. Niitä käsitellessään Lammenranta puhui lähinnä totuus- ja arvorelativismista. Sitten Sami Pihlström puhui enimmäkseen relativismista todellisuuden suhteen. Lisäksi mainittiin ainakin käsitteellinen relativismi, havaintorelativismi ja päättelyrelativismi.

Toivon mukaan voin pian linkittää luentosarjan kotisivuille ja toivon mukaan sinne ilmaantuu ennen pitkää jonkin verran näitä erotteluja. En näet aio selittää niitä tässä. Sen sijaan aion keskittyä parhaaseen kommenttiin, joka luennon aikana esitettiin.

Lammenranta puhui kahdesta vaihtoehtoisesta kertomuksesta siitä, mistä ihmiset tulivat Amerikan mantereelle: länsimaisen tieteen edustajat sanovat ihmisten tulleen Aasiasta, Zuni-myyttiin uskovat taas katsovat ihmisten tulleen maansisäisestä maailmasta. Sitten alettiin käsitellä erilaisia tapoja suhtautua näihin väitteisiin ja arvioida niiden totuusarvoa. Eräs kuulija viittasi. Hän sanoi olevansa kulttuurintutkija ja mahdollisesti hyvinkin käsittelevänsä sentyyppisiä aiheita kuin Zuni-myytti ihmisten ilmaantumisesta maan päälle – mutta hänen mieleensä ei juolahtaisi lähteä tutkimaan aihetta kysymällä onko Zuni-myytti totta sellaisessa mielessä kuin mistä tässä puhuttiin.

Kommentti oli tosiaan mielestäni erinomainen. Luennoitsijoiden on syytä ottaa huomioon se yleisö, jolle he puhuvat. Nyt yleisössä oli ainoassaan Humanistisessa tiedekunnassa opiskelevia jatko-opiskelijoita. He joutuvat (me joudumme) kyllä hyvinkin tekemisiin relativismin ongelmien kanssa, mutta hyvin harvoin tuohon tapaan jäsennettyjen relativismin ongelmien kanssa.

Pihlström tuli hieman lähemmäs sitä, minkätyyppisiä relativismiin liittyviä kysymyksiä tämä yleisö todennäköisesti kohtaa. Puhe käsitteellisestä relativismista ja esimerkiksi Hilary Putnamista koski jo selvemmin ihmistieteissäkin relevantteja metodeihin liittyviä ongelmia. Kuitenkin Pihlströmkin päätyi puhumaan mm. solipsismista. Kysyin ja sain siksi kuulla, ettei hänkään tiedä yhtään solipsistia koko länsimaisen filosofian historiassa.

Luento oli kyllä oikein hauska. Kaikki kuitenkin esitettiin oikeastaan vain tietoteoreettisen kinastelun näkökulmasta. Samoista aiheista olisi voinut puhua myös yleisön kannalta relevanteista näkökulmista; luennolla olisi voitu mainita edes joitain sellaisia relativismiin liittyviä kysymyksiä, jotka liittyvät ihmistieteiden tieteenfilosofiaan. Minusta tuntuu siltä, ettei sellaisten keksiminen olisi ollut vaikeaa.

Analyyttinen tieteenfilosofia on ymmärtääkseni perinteisesti keskittynyt pikemminkin luonnontieteiden kuin ihmistieteiden ongelmiin. Ei siis ihme, että sikäli kun luennolla paikoin sivuttiin tieteenfilosofiaa, vahvasti abstrahoidut esimerkit toivat pikemminkin mieleeni luonnontieteille tyypillisen koejärjestelyn kuin minkään ihmistieteille tyypillisen kysymyksenasettelun.

Ihmistieteissä ei yleensä esitetä sellaisia kysymyksiä kuin ovatko tiedemiehet vai Zuni-myyttiin uskovat vai mahdollisesti kummatkin oikeassa. Relevanttia ei yleensä myöskään ole se, onko tutkittava Zuni-myytti absoluuttisesti vai relatiivisesti olemassa. Monet relativismiin liittyvät kysymykset sen sijaan ovat olennaisia kun pohditaan metodinvalintaa, tutkimustapojen perustelua yms. Nyt jäi kuitenkin tykkänään luennolla istuneiden omaksi tehtäväksi koettaa pohtia mitenköhän esitetty liittyi heille (meille) olennaisiin ongelmiin.

Löytö

Lintujen ruumiinrakenteen erikoispiirteet ovat ilmeisesti yhteydessä lentokyvyn, eläinten liikkumistavoista vaikeimman kanssa. Ruumiinmuoto on sukkulamainen, vesilintujen litteähkö, pieni pää yhtyy kaulan välityksellä tasaisesti vartaloon, joka vuorostaa soukkenee pyrstöön päin. (30, Heikki Väänänen: Eläintiede; Linnut.)

Jos molekyyli on 2-atominen, on sillä kahden näiden atomien yhdistysjanaa vastaan kohtisuoran akselin suhteen huomioonotettavat hidastusmomentit. Etenevän liikkeen lisäksi tulee siis kaksi pyörähdysliikkeen vapausastetta, joten moolilämpö Cv = 5 kal. (107, tohtori Aarno Niini: Fysiikka; Ominaislämpö; Dulong-Petit'n laki.)

Ennen ristiretkiä oli korkeampia kouluja vain luostarikoulut ja tuomiokirkkojen yhteydessä syntyneet katedraalikoulut. Monessa maassa – niinkuin esim. Suomessa – nämä oppilaitokset säilyivät ainoana tiedonahjona läpi keskiajan. (218, tohtori O. J. Brummer: Maailmanhistoria; Yliopistot.)

Vesitasojen kellukkeet ja lentoveneiden runko ansaitsevat suurta huomiota, sillä ei ole kiinnitettävä huomiota vain niiden merikelpoisuuteen, vaan niiden on oltava myös keveitä ja niiden vastus lentoon lähtiessä ja lentäessä on saatava mahdollisimman pieneksi (kuva 22). (299, majuri T. V. Vasamies: Ilmailu; Vesilentokoneiden rakentaminen.)

Harjoitus II.
Suomenna ja nimeä muoto:
manu, exercituum, a magistrtatibus, senatui Romano, rebus, spem, res parvas, longi dies.
Suomenna ja taivuta kaikissa sijoissa:
magnus exercitus, vetus fides (vain yks.)
(415, tohtori Veikko Väänänen: Latinan kieli; Substantiivit ja adjektiivit III.)

Kylvö voidaan toimittaa joko suojaviljaan tai ilman sitä. Suojavilja varjostaa maata niin, että se pysyy pinnaltaan kosteana ja nurmikasvien taimet pääsevät hyvään kasvun alkuun. Lisäksi suojaviljasta saatu sato korvaa nurmikasveista saatavan ensi vuoden heikon sadon. (540, maisteri Ilta Miesmaa: Maatalous; Tärkeimmät viljelyskasvit.)

Usein tällaiset epäiskut merkitään pienellä > tai v merkeillä. Samoin voi esiintyä merkintä fz (forzato), sf tai sfz (sforzato tai sforzando). fp (fortepiano) taas merkitsee: voimakkaasti, mutta heti hiljentyen. (586, maisteri, säveltäjä Sulho Ranta: Musiikki; Rytmillisten käsitteiden selvittelyä.)

t2 -merkillä kirjoitetaan tk, ts, tv, ja tr2, ja yleisestä säännöstä kokonaan poikkeavalla tavalla: mp, mpp, nk, nkk, st; st-merkistä muodostetaan sitten yleisten sääntöjen mukaan lst, nst, rst. (613, varatuomari Allan Viranko: Pikakirjoitus; Kerakeryhmät.)

Opposition aikoihin planeetta on keskiyöllä korkealla etelätaivaalla ja samalla lähinnä Maata, joten se on näihin aikoihin kaikkein edullisimmassa asemassaan havaittavaksi. Nyt uudistuu tähden kulku päinvastaisessa järjestyksessä: taantuva liike alkaa hidastua, pysähtyen vihdoin kokonaan, ja muuttuen sen jälkeen uudelleen eteneväksi, mikä kiihtyy sitä mukaa kuin tähti näyttää idästä päin lähenevän Aurinkoa. (805, tohtori E. Sucksdorff: Tähtitiede; Ulompien kiertotähtien liikkeistä taivaalla.)

Kaikki sitaatit ovat kuusiosaisen teoksenTietojen kirja - yleisteos jatko-opintoja varten toisesta osasta. Osia on yhteensä kuusi, ne maksoivat kaikki yhteensä Hiltusella äsken yhden euron. Paras ostos aikoihin.

Kätevä keino

John Searle (1995) argues vehemently (and in my opinion cogently) against universal constructionism. Yet he does not name a single universal constructionist. Sally Haslanger (1995, 128) writes that "On occasion it is possible to find the claim that 'everything' is socially constructed 'all the way down.'" She cites only a single allusive pair of pages out of the whole of late twentieth-century writing (namely Fraser 1989, pages 3 and 59, writing about Foucault), as if she had a hard time finding even one consistently self-declared universal social constructionist.

En tiedä onko sen jälkeen, kun Ian Hacking kirjoitti kirjansa The Social Construction of What?, ilmaantunut ketään, joka olisi ilmoittanut edistavansa universaalia sosiaalista konstruktionismia. Uskoakseni ei. Tässä olisi siis hyvä sauma jollekulle, joka tahtoo kuulla nimensä taajaan akateemisissa keskusteluissa. Vaikka yllä kuvattu keskustelu on tuosta jo laantunut, niin silti joku tutkija saisi mainetta ja kahmalokaupalla viittauksia artikkeleihinsa ihan vain ryhtymällä olkiukoksi.

En varmasti ole ainoa, jonka mieleen tämä on juolahtanut. Se, ettei kukaan muukaan ole halunnut toteuttaa ajatusta, tuntuu mukavalta.

Irrallisia anekdootteja

anekdootti juttu, tarina; kasku ¶ Tarinantapainen, lyhyt, usein hiukan kärkevä kertomus yleensä jostakusta ihmisestä tai tärkeästä tapahtumasta. Anekdootti voi olla (hiukan) huvittava tai se voi tähdätä vain esimerkiksi ihmisen luonteen kuvailuun jonkin "hänelle tyypillisen" käyttäytymisen kertomisella.

Oikeasti luen Ian Hackingin kirjaa The Social Construction of What?, mutten aio eufemiattaa siitä vielä. En myöskään oppimisbloggaa toissapäiväisestä luennosta, sillä en ehtinyt sille. Ensi viikolla aion ehtiä. Sen sijaan kerron juttuja. Sitaatin lisäsin vain päästäkseni linkittämään tuonne.

Olin tänään viettämässä isänpäivää vanhempieni luona, siellä oli myös veljeni perheineen. Lisäksi siellä oli neljä beniniläistä muusikkoa, joihin isäni tutustui jonkin aikaa sitten Beninissä, ja jotka ovat paraikaa Suomessa kiertueella ja asustavat vanhempieni luona. Koska he kutsuvat isääni isäkseen, isänpäiväkonsertti kuului asiaan. Olen nyt soittanut kokoonpanossa, jossa oli djembe, muutama conga, dum dum, taboulé (josta on vaikea löytää kuvausta; tuolla soitin ainakin mainitaan) ja piano. Erityisesti tämän kokoonpanon voimin syntyneet sovitukset Greensleevesista sekä Toivo Kärjen tangosta Siks' oon mä suruinen vakuuttivat.

Minan kielellä "köyhä" on suunnilleen "aijjaa dudu". Se tarkoittaa tuulensyöjää. En oppinut sanaa beniniläisiltä, vaan tutulta suomalaiselta taiteilijalta, johon törmäsin bussissa.

En millään kyllästy tähän videoon, jonka johduin näkemään jonkin aikaa sitten kiitos Kasan.

Eilen illalla eräs ystäväni lähetti viestin; hän halusi tulla Helsinkiin. Menin puoli yhdeksitoista Rautatieasemalle häntä vastaan, sitten haimme pizzat ja suuntasimme kotiani kohti. Kohtasimme kadulla sääolojen tuottamiin vaikeuksiin teknisen ratkaisun keksineen itsensäpaljastelijan: hän työnsi katsottavaksemme oletettavasti omia sukuelimiään esittävän valokuvan.

Kehotettua kirjoittamista

Olin tänään hassusti nimetyn Humanismi tieteenä -luentosarjan ensimmäisellä luennolla. Hauskaa olla taas opiskelija. Sain kuulla, että saadakseni opintopisteitä minun tulee kirjoittaa oppimispäiväkirja. En ole koskaan kirjoittanut oppimispäiväkirjaa eikä minulla ole selvää käsitystä siitä, millainen sen tulisi olla; lisäksi luennolla vinkattu Avoimen yliopiston sivuilta löytyvä selitys on epämääräisyydessään varsin hilpeä.

Oppimispäiväkirjaa voi pitää monella eri tavalla. Siihen voi kirjata aihepiiristä mieleen heränneitä omia kysymyksiä ja pohdintoja, jotka auttavat hahmottamaan asioita omien näkökulmiesi ja perustelujesi kautta. Eniten siitä on hyötyä, jos siihen kirjoittaa suhteellisen säännöllisesti, esimerkiksi aina luentojen jälkeen.

Oppimispäiväkirjan kirjoittaminenhan kuulostaa bloggaamiselta. Minä siis täten oppimisbloggaan tämän luentosarjan ajan kerran viikossa. Eufemiatan kyllä ihan tavalliseenkin tapaan.

Aloitusluennoila ei yleensä sanota paljoa; ei tälläkään. Panu Raatikainen ja Sami Pihlström kertoivat, että sanalla "humanismi" tarkoitetaan ja on tarkoitettu monia keskenään ristiriitaisiakin asioita. Sitä en tiennyt, että Suomessa on kaksi Humanisti -nimistä lehteä: sekulaarien Humanistien (isolla) Humanistiliiton lehti ja Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan lehti. Kuvaavaa toki. Minusta Humanistinen tiedekunta on huonommin nimetty kuin Humanistiliitto. Johduttiin tietysti puhumaan G. H. von Wrightistä ja hänen toteamuksestaan, että humanismi on pyrkimystä edistää ihmisen parasta.

Minusta oli hieman yllättävää (vaikka luennoitsijat huomioonottaen ei erityisen yllättävää), että kun sivuttiin erilaisia humanismin kritiikkejä (joita on tietysti niitäkin luvattoman lukemattomia), ei puhuttu antihumanismista mitään. No, puhun tässä; se olkoon tämänkertaisen oppimispäiväkirjamerkintäni aihe.

Sartre oli humanisti; Heidegger taas kritisoi Sartrea ja ilmoitti, ettei ole humanisti. Heidegger katsoi, että humanismi peustuu ajattelulle, joka erottaa toisistaa olemuksen (essentia) ja olemassaolon tai todellisuuden (existentia). Kaikkeen humanismiin kuuluu ihmisen olemuksen määritelmä, sillä humanismin "merkitys on ajatella ja pitää huolta siitä, että ihminen olisi inhimillinen eikä epäinhimillinen". Koska Heidegger kyseenalaistaa sen ajattelurakennelman, jossa pohditaan vaikkapa ihmisen olemusta erotettuna tämän olemassaolosta, hän hylkää humanismin: "Humanismia vastustetaan, koska siinä ihmisen humanitas ei saa riittävää arvostusta."

Tämä ei ole kovin ymmärrettävää jos aihepiiri on vieras. Toisaalta en aio tässä tarkemmin selittää mistä Heideggerin humanismikritiikissä on kyse, sillä selitys ei olisi missään määrin kohtuullisen blogimerkinnän kokoinen. Lisäksi suhtaudun Heideggeriin hieman ongelmaisesti, joten en jaksa. Lähestyn asiaa mielummin Michel Foucaultin avulla.

Foucault katsoo humanismin olevan riittämätöntä sillä se perustuu halulle muuttaa ideologinen järjestelmä muuttamatta instituutioita. Foucaultia voikin kutsua antihumanistiksi. Antihumanismilla ei tarkoiteta mitään epäinhimillistä, vaan humanismin ylittämiseen tai humanismin taa pyrkivää ajattelua. Antihumanismia yhdistää käsitys, ettei ihmisen olemusta voi määritellä, eikä ihminen ole ympäristöstään riippumaton. Simon Critchley on todennut näin:

The truth of anti-humanism consists in its claim that the subject can no longer support itself autarchically; it is, rather, overflowed or dependent upon prior structures (linguistic, ontological, socio-economic, unconscious, or whatever) outside of its conscious control.

Foucaultin toteamus, ettei humanismissa pyritä muuttamaan instituutioita, liittyy tähän. On olemassa lukuisia erilaisia käsityksiä ihmisyydestä. Jos vain otetaan niistä jokin tieten tahtoen tai asiaa ajattelematta, ja sitten pyritään ajamaan tuon käsityksen mukaisen ihmisen parasta, ei yritetä muuttaa instituutioita: ei yritetä muuttaa käsitystämme ihmisyydestä paremmaksi, pyritään vain tekemään käsityksemme mukaisen ihmisen olo mukavammaksi. Jos onnistutaan, onnistutaan myös (usein vahingossa) vahvistamaan omaksuttua käsitystä ihmisyydestä.

No, miten tämä liittyy aiemmin mainittuun von Wrightin toteamukseen, että humanismi on pyrkimystä edistää ihmisen parasta? Asia on tietysti selvä, kuten luennon lopuksi käydyssä keskusteluntyngässäkin jo selvisi: tiedämme lukuisia sellaisia ihmisiä, jotka epäilemättä pyrkivät edistämään ihmisen parasta, mutta joita emme kutsu humanisteiksi. Emme, koska heidän käsityksensä ihmisyydestä ja sitä myötä ihmisen parhaasta ei ole "humanistinen". Toisin sanoen humanismi onkin ihmisen parhaan edistämistä kun ihminen ja hänen pahaansa on ensin määritelty tietyllä tavalla.

Ihmisyyden määrittely jollain luontuvan humanistisella tavalla oli arvatakseni esimerkiksi joillekin valistuksen ajan ajattelijoille suhteellisen helppoa. Tällä hetkellä taas humanisteiksi tunnustautuvat luennoijatkin puhuvat naivia skientismiä ja dogmaattista rationalismia vastaan. Itse asiassa he eivät esittäneet mitään positiivista ihmisyyden määritelmää. Sellainen, vaikka epämääräinenkin, kuitenkin tarvittaisiin, jotta voitaisiin olla edellä mainitussa mielessä humanisteja. Critchleyn tarjoamasta antihumanismin perusteiden kuvauksesta löytyy olennainen sana "whatever", joka selittää miksi ihmisyyden määrittelemiseen ei ryhdytä: kuten luennoitsijat totesivat, heidän humanismiinsa kuuluu tietty nöyryys, sen myöntäminen, ettemme tiedä emmekä välttämättä voikaan tietää monia olennaisia asioita. Ihmisyyden määritelmät tapaavat ajautua aina jonkinlaiseksi dogmatismiksi, ja sitä tahdotaan karttaa.

Humanismi von Wrightin ilmaisemassa mielessä, humanismi pyrkimyksenä edistää ihmisen parasta, on tietysti monella tapaa hyvää ja kaunista. Minusta se kuitenkin on parempaa ja kauniimpaa silloin kun muistetaan itsekin, että samalla tullaan aina olettaneeksi jonkin tietyn lainen ihmisyys. Tätä on syytä teroittaa itselleen, sillä tarpeeksi usein toistettuna muistutus pitää poissa niiltä dogmatismin poluilta, joita kai tahdotaan välttää.


Kun nyt kerran kirjoitan kehotuksesta, kirjoitan myös Hurinan kehotuksesta ja raportoin haasteesta, jonka otin vastaan. Hurinahan käski, että minun pitää paitsi julkaista blogissani treffi-ilmoitus, myös "raportoida sekä meemin vastaanottamisesta että meemin seurauksista blogissaan".

Sain treffi-ilmoitukseni kommentteihin vaastauksen Kuu-ukolta, joka sanoi kirjoittavansa minulle tullessaan käymään Maa-planeetalla. Lisäksi sain sähköpostitse yhden vastauksen. Vastaus oli ihmiseltä, jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä eräässä projektissa, mutta jota en ollut ennen eilistä tavannut. Ei mitenkään hirveän yllättävää. Hupaisaa kylläkin, hän oli seurannut blogiani jo jonkin aikaa, ja tunnistanut jossain vaiheessa Eufemian siksi henkilöksi, jonka kanssa hän oli tehnyt yhteistyötä. Hän esitti useita erinomaisia syitä miksi minun pitäisi haluta irrottaa aikaa hänen kanssaan treffeille lähtemiseen; hän muun muassa lupasi kertoa minulle "deittinettikulttuuriin kuuluvista ajattelurakenteista ja retorisista konventioista".

Istuin eilen hänen kanssaan muutaman tunnin ajan Tapastassa viinilasiemme äärellä. Olisin ainakin itse viihtynyt pidempäänkin jos olisin edellisenä yönä nukkunut hieman enemmän kuin kolme tuntia. Jos päättelisin tämän treffi-ilmoituksen seuraamusten perusteella jotain nettitreffi-ilmoituksista, saattaisin laatia ilmoituksen toistekin. En kuitenkaan päättele, joten en laadi.