Kuinka martyrismi selätetään kohtalonuskolla

Il tempo a Kaltra passava lentamente. Una vita incastrata nel reticolo di silenzio senza confine della montagna. Disturbata soltanto dal brusio degli alberi mossi dal vento.
La gente si occupava delle faccende di sempre. Si occupava delle storie passate che continuamente tornavano a rivivere come fossero accadute la sera prima.

Luin jonkin aikaa sitten Anilda Ibrahimin romaanin Rosso come una sposa. Kirjailija asuu nykyään Italiassa ja kirjoittaa italiaksi, mutta on kotoisin Albaniasta. Kirja oli hämmentävä ja ilahduttava lukukokemus. Se kertoo maailmasta, jossa pappi voi päätyä laulamaan islamilaisissa hautajaisissa suuria kun imaami ei sumun vuoksi pääse paikalle pikkukylään ja tiranalaisessa kerrostalossa itkuvirttä virittelevä isoäiti saattaakin äkkiä päättää, ettei itkuun sittenkään tarvita loppusointuja. Kaikkea värittää kommunismi, joka paitsi muuttaa maata perustavasti niinä vuosikymmeninä, joista kirja kertoo, myös eristää sen muusta maailmasta.

Pidin erityisesti kirjan ensimmäisestä osasta, jossa eletään albanialaista versiota Don Camillon kylästä. Maailma on muuttumaton ja sulkeutunut, ihmiset tietävät paikkansa. Tarina seuraa toistaan, järkyttäviäkin asioita tapahtuu, mutta muuttumattomuus säilyy silti. Moderni ei ole vielä ulottunut ihmisiin saakka, vaikka sen vaikutukset alkavatkin pikku hiljaa näkyä heidän ympärillään (toisessa osassa onkin sitten jo toisin). En tosiaan voinut olla ajattelematta Guareschia, en vaikka keskushenkilö oli nainen, Saba.

Saban tarina vetosi minuun. Se oli aivan muuta kuin mitä naispuolisen nykykirjailijan voisi olettaa luovan niistä lähtökohdista, joista tarina versoo. Saba näet naitetaan 15-vuotiaana arkana tyttönä verivelan vuoksi paljon häntä vanhemmalle juopolle miehelle, ja he elävät pienessä kylässä, jossa perinteet hallitsevat arkea ja naisen kunnia on alati varjeltava aarre. Toisin kuin voisi luulla, tästä ei seuraakaan mitään sietämättömän kamalaa. Aluksi lapsivaimolla on vaikeaa, mutta lapsiluvun kasvaessa, iän karttuessa ja kommunismin tuomien muutosten myötä Sabasta tulee lopulta suvun matriarkka. Hän ei ole kohtalolleen lainkaan katkera.

Saban ratkaisut ovat kaunis esimerkki siitä, kuinka voi päättää olla tulematta onnettomaksi. Päätös on kuitenkin aivan erilainen kuin kerran aiemmin mainitsemani Charlotte Löwenskiöldin päätös. Siinä missä Charlotte on tahtova subjekti, joka tulee onnelliseksi omapäisyyttään, kaikkia kohtalokuvitelmia uhmaten, Saba on sitkeästi mukautuva, tyynesti kohtalonsa vastaan ottava ja silti vastuunsa kantava olento. En voi kuvitella moisen tyyneyden olevan mahdollista muuten kuin todella vankan, kyseenalaistamattoman kohtalonuskon ansiosta. Charlotte ja Saba siis päätyvät samaan martyrismistä kieltäytymiseen päinvastaisia teitä pitkin.

Tuo kuvako? Ostin kevään kunniaksi korkokengät.

Neule- ja muotiblogien ylistys

Kuvassa on neuletta. Se ei ole varmaankaan muuten kovin ihmeellistä, mutta se on ihmetyttävää, että kuvan neule on minun neulomaani. Lähikuva, koska neule ei ole vielä kovin pitkällä. Leveä valkeahko lankakin on täyttä villaa, ostin sen viime vuonna erään berliniläisen käsityöliikkeen alelaarista. Neulon hyvin hitaasti. Se johtunee ensi sijassa siitä, että opin neulomaan viime vuonna. (Koulussa valitsin puukäsityöt.)

Uusi taitoni on neuleblogien ansiota. Kuinka herkullisia kuvia! Ohjeita, joista en ymmärrä mitään! Ruudukoita, joskus lyijykynällä piirrettyjä ruudukoita, joissa on palluroita ja rukseja ja vinoviivoja. Ne ovat hyvin kiinnostavan näköisiä, mutta mukana ei koskaan ole tulkintalegendaa, joten en tiedä mitä ne tarkoittavat. Ei se mitään, oikea ja nurja silmukka ovat minulle vielä aivan riittävän vaativia. Inspiroiduin opettelemaan ne. Harsoisenkoristeelliset huivit, joissa säännöllist reiät muodostavat kukkakuvioita ja muuta mukavaa, jäävät vielä muille.

Saan kukkia huiveihin kirjailemalla. Koruompelu on helpompaa kuin neulominen, sillä siihen ei tarvitse muuta kuin neulan, kangasta, sopivia lankoja ja paljon aikaa. Taitoa ei tarvita nimeksikään jos kärsivällisyys vain riittää. Pieni annos toisten käsittämättömien aikaansaannosten vilkuilua on hyväksi kun koetan etsiä itsestäni kärsivällisyyttä pikkutarkkaan työhön. Silti on myönnettävä, että kuvassa oleva koruommel on vanha eikä ylemmän kuvan neule ole taas muutamaan viikkoon edennyt riviäkään.

Ei se mitään. Blogilistalle on viime aikoina ilmestynyt jotain vähintään yhtä ihanaa kuin neuleblogit, ja paljon helpommin matkittavaa: muotiblogit! Säkkimäisiä harmaita trikoomekkoja, kulahtaneita isoja T-paitoja, joissa lukee jotain, kireitä pillifarkkuja ja jättiläismäisiä aurinkolaseja! Keskustelua vaatteiden vyötärölinjan liikeistä ja kokonaan kumisista kengistä, jotka näyttävät samalta kuin vanhan tätini maalla käyttämät lipokkaat. Kuvia catwalkeilla esiteltävistä ihanuuksista ja vieressä kuvia halvoista vaatteista, joissa on matkittu näitä muotisuunnittelijoiden uusimpia villityksiä! Ja ennen kaikkea kuvia blogien pitäjien päivän asuista!

Olen viimeisten noin kahden viikon ajan tuntenut riivaavaa halua julkaista edes yksi neuleblogipostaus ja edes yksi muotiblogipostaus, ja kuten huomaatte, en enää malttanut olla tekemättä niin. (Yhdistin mielitekoni tosin samaan postaukseen.) Kunnon muotibloggaajan lailla minun on kerrottava vasemmalla näkyvistä vaatteista:

Pitsisateenvarjo: berliiniläisestä goottivaatekaupasta.
Huivi: Marja Kurki, kirpputorilta.
Ruskea silkkineule: merkitön, toulouselaisesta outletmyymälästä.
Hame: Mallimari, kirpputorilta.
Musta laukku: pariisilaiselta torilta muinoin.
Korkokengät: mokkaa, Katinkan vanhat, ken tietää mistä.

Vaalea pooloneule: Naf Naf, kirpputorilta.
Kirjailtu laukku: intialaista käsityötä, Reilun kaupan tähti.
Housut: Carbone, kirpputorilta.
Kengät: ranskalaisvalmisteiset kangastossut, jostain.

Asuni eivät kelvanne 17-vuotiaille muotibloggaajille. Olen kyllä kokeillut mitä tapahtuisi jos valitsisinkin pillifarkut enkä sellaisia housuja, jotka kirvoittavat ystävistäni aasialaisiin taistelulajeihin liittyviä huomioita. Pillifarkut eivät oikein ole minun juttuni, eivätkä etenkään ylisuuret T-paidat, joissa on printtikuvioita. Kiitos muotiblogien ymmärrän kuitenkin kadulla kulkiessani miksi jotkut nuoret naiset nykyään käyttävät sellaisia.