8.4.09

Kuinka martyrismi selätetään kohtalonuskolla

Il tempo a Kaltra passava lentamente. Una vita incastrata nel reticolo di silenzio senza confine della montagna. Disturbata soltanto dal brusio degli alberi mossi dal vento.
La gente si occupava delle faccende di sempre. Si occupava delle storie passate che continuamente tornavano a rivivere come fossero accadute la sera prima.

Luin jonkin aikaa sitten Anilda Ibrahimin romaanin Rosso come una sposa. Kirjailija asuu nykyään Italiassa ja kirjoittaa italiaksi, mutta on kotoisin Albaniasta. Kirja oli hämmentävä ja ilahduttava lukukokemus. Se kertoo maailmasta, jossa pappi voi päätyä laulamaan islamilaisissa hautajaisissa suuria kun imaami ei sumun vuoksi pääse paikalle pikkukylään ja tiranalaisessa kerrostalossa itkuvirttä virittelevä isoäiti saattaakin äkkiä päättää, ettei itkuun sittenkään tarvita loppusointuja. Kaikkea värittää kommunismi, joka paitsi muuttaa maata perustavasti niinä vuosikymmeninä, joista kirja kertoo, myös eristää sen muusta maailmasta.

Pidin erityisesti kirjan ensimmäisestä osasta, jossa eletään albanialaista versiota Don Camillon kylästä. Maailma on muuttumaton ja sulkeutunut, ihmiset tietävät paikkansa. Tarina seuraa toistaan, järkyttäviäkin asioita tapahtuu, mutta muuttumattomuus säilyy silti. Moderni ei ole vielä ulottunut ihmisiin saakka, vaikka sen vaikutukset alkavatkin pikku hiljaa näkyä heidän ympärillään (toisessa osassa onkin sitten jo toisin). En tosiaan voinut olla ajattelematta Guareschia, en vaikka keskushenkilö oli nainen, Saba.

Saban tarina vetosi minuun. Se oli aivan muuta kuin mitä naispuolisen nykykirjailijan voisi olettaa luovan niistä lähtökohdista, joista tarina versoo. Saba näet naitetaan 15-vuotiaana arkana tyttönä verivelan vuoksi paljon häntä vanhemmalle juopolle miehelle, ja he elävät pienessä kylässä, jossa perinteet hallitsevat arkea ja naisen kunnia on alati varjeltava aarre. Toisin kuin voisi luulla, tästä ei seuraakaan mitään sietämättömän kamalaa. Aluksi lapsivaimolla on vaikeaa, mutta lapsiluvun kasvaessa, iän karttuessa ja kommunismin tuomien muutosten myötä Sabasta tulee lopulta suvun matriarkka. Hän ei ole kohtalolleen lainkaan katkera.

Saban ratkaisut ovat kaunis esimerkki siitä, kuinka voi päättää olla tulematta onnettomaksi. Päätös on kuitenkin aivan erilainen kuin kerran aiemmin mainitsemani Charlotte Löwenskiöldin päätös. Siinä missä Charlotte on tahtova subjekti, joka tulee onnelliseksi omapäisyyttään, kaikkia kohtalokuvitelmia uhmaten, Saba on sitkeästi mukautuva, tyynesti kohtalonsa vastaan ottava ja silti vastuunsa kantava olento. En voi kuvitella moisen tyyneyden olevan mahdollista muuten kuin todella vankan, kyseenalaistamattoman kohtalonuskon ansiosta. Charlotte ja Saba siis päätyvät samaan martyrismistä kieltäytymiseen päinvastaisia teitä pitkin.

Tuo kuvako? Ostin kevään kunniaksi korkokengät.

Tunnisteet: , , , ,

5 Comments:

Blogger ninni said...

Saban ratkaisut ovat kaunis esimerkki siitä,..Minä asun täällä lähellä albaniaa samantyyppisissä perheissä..on hienoa elää hiljalleen ympäristöönsä sopeutuen
Charlotte ja Saba päätyvät samaan martyrismistä kieltäytymiseen päinvastaisia teitä pitkin.
Tämä pätee politiikkaan kaikkialla;=)

Kauniit kengt

9.4.09  
Anonymous Anonyymi said...

Tuota kirjaa ei varmaan ole suomeksi.. :(

14.4.09  
Blogger Eufemia said...

Ninni, kiitos, ja vau, kuulostaa siltä, että asut kiintoisassa ympäristössä.

Anonyymi, ei valitettavasti ole ainakaan vielä. Toivotaan että tulee.

14.4.09  
Anonymous Anonyymi said...

Kuuleppa Eufemia, 17.4. eli perjantaina iltasella tulee FST:llä dokumentti Eerik v. Frenckellistä. Ohjelma kestää tunnin ja kestää myös katsoa runsaiden Helsinkikuvien ja eritoten, -filmien takia.
Mukana myös sen ajan "Neiti kevät".

Kiva tämä blogisi! Jos siis aihe kiinnostaa.

HannuHoo

15.4.09  
Blogger Eufemia said...

Kiitos, hauskaa jos blogi miellyttää. Paha kyllä minulla ei ole televisiota, joten dokumentti jäänee katsomatta.

15.4.09  

Lähetä kommentti

<< Home