18.3.09

Venetsia – Toulouse

Perjantaina kävelin Basilica di Santa Maria gloriosa dei Frarin keskilaivassa ja kuuntelin mustarastasta. Se lauloi ulkona lasimaalausten takana, ja koska autojen melua ei Venetsiassa ole, ääni kantoi. Nukuin nelisen metriä korkeassa 1400-luvun palazzon huoneessa, ikkunasta näkyi kanava. Olimme liikkeellä koko perheen voimin toissapäivän tähden: häät Venetsiassa. Vihkipalatsin ikkuna avautui Canal Grandelle, italialais-suomalaisen morsiusparin gondolin perään ei solmittu peltipurkkeja. Ravintolasali oli sattumalta viitisen metriä korkea ja kattoparruihin sai vertikaalikankaan kiinni, joten ilma-akrobaattisisareni esiintyi isämme säestäessä huuliharpulla. Best manina toimi tämän videon laulaja; häissä hän lauloi hillitymmin.

Eilen hieman ennen aamukahdeksaa astuimme sisareni kanssa junaan. Matka Milanoon kesti muutaman tunnin eikä juna ollut edes myöhässä. Vaihdoimme junaa, ja katseltuamme ensin kukkuloita ja sitten auringossa sinisenä säteilevää merta (ja katseltuani nukkuvaa sisartani) olimme neljältä iltapäivällä Nizzassa. Rannalla ihmiset ottivat aurinkoa; joimme lasilliset kolmen metrin päässä mainingeista ja menimme sitten syömään. Juna kohti Toulousea lähti kahdeksalta, istuimet sai liki vaaka-asentoon ja himmeä valaistus sai nuokkumaan. Se oli hyvä, sillä yöjuna pysähtyi joka asemalla ja olimme Toulousessa vasta viideltä. Otimme taksin ja saavuimme sisareni kotiin; vuoteet ja peitot olivat kuitenkin yllättäen varattuja, sillä sisareni alivuokralainen ja ystävä oli luullut meidän tulevan vasta huomenna, ja täällä oli hänen lisäkseen vielä toinenkin uninen sirkuslainen. No, tungimme leveämpään vuoteeseen tuhisevan hepun viereen, ja taitellessaan kangastaan peitokseni sisareni totesi työvälineensä kätevyyden; "onpa hyvä etten tee köyttä". Nyt hän istuu toisen tuhisijan kanssa asuntonsa piharappusilla juomassa aamukahvia.

Tunnisteet: ,